Kriisin voi laukaista onnettomuus, äkillinen sairastuminen tai läheisen kuolema. Kriisin käsittelyn neljä vaihetta tulee työstää läpi ennen kuin elämää voi jatkaa.

Kyllä se siitä. Elämä kantaa. Muista positiivinen asenne. Kannustuslauseet eivät auta, kun elämältä katoaa pohja ja horisontti.

Toipuminen lähtee siitä, että hyväksyy pikkuhiljaa uuden järkyttävän todellisuuden. Psykologian kielellä puhutaan traumaattisen kriisin työstämisestä.

Tyypillisiä traumaattisen kriisin laukaisijoita ovat onnettomuudet, läheisen kuolema tai äkillinen sairastuminen. Kriisin käsittelyssä on neljä vaihetta: sokki, reaktio, työstäminen ja uudelleensuuntautuminen.

1. Ensin tulee sokki

Traumaattisen kriisin sokkivaiheessa tietoisuus ja huomiokyky kaventuvat, todellisuudentaju horjuu. Tavallisia oireita ovat vetäytyminen, yliaktiivisuus, tapahtuman kieltäminen ja paniikkituntemukset.

Sokki on mielen aikalisä tilanteessa, jossa on mahdotonta käsitellä kaikkea uutta.

2. Reaktiovaihe valmistaa tulevaan

Reaktiovaiheessa traumaattinen kokemus tunkeutuu jatkuvasti mieleen. Ihminen yrittää päästä kärryille, miksi ja miten kaikki tapahtui.

Muutoksen täydellinen kieltäminen vähenee, ja tunteet heräävät. Prosessi sisältää usein ahdistuneisuutta, masennusta, itkuisuutta ja univaikeuksia.

3. Työstäminen on kovaa työtä

Työstämisvaiheessa ihminen alkaa rakentaa kielellistä kertomusta kokemastaan. Keskeiseksi kysymykseksi nousee, miten tästä selviää. Kun työstämisvaihe etenee, keskittyminen tapahtuneeseen ja menneeseen elämään vähenee. Trauma alkaa hellittää.

Jos kriisireaktio lukkiintuu, tarvitaan ammattiapua.

4. Elämä kantaa sittenkin

Traumaattisen kriisin loppusuoralla ihminen alkaa pelata uusilla korteillaan ja elämä voittaa.

Elämä ei ole ennallaan, mutta joiltain osin se voi olla jopa todempaa, täydempää ja parempaa kuin ennen.

Traumaattisen kriisin työstäminen on tuottanut uudenlaisen luottamuksen. Elämä on arvaamaton, mutta elämisen arvoinen.

Lähde: Suomen mielenterveysseura

Artikkeli on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2017.

Palvelukeskuksessa asuva Liisa Raunio, 86, ilahtuu, kun hänen hoitajansa lapinporokoira tulee kylään.

Liisa Raunio, 86, Helsinki:

”Kun mieheni Leo kuoli, masennuin vakavasti. Ehdimme olla yhdessä 61 vuotta, ja yksin jääminen aiheutti minulle jopa itsetuhoisia ajatuksia. Tyttäreni kävi luonani ja oli huolissaan jaksamisestani.

Kun terveyteni heikkeni, pääsin lopulta tänne Kustaankartanon palvelukeskukseen. Sitä ennen kiersin kahdeksassa väliaikaisessa paikassa.

Kustaankartanossa hoito on suurenmoista ja henkilökunta mukavaa. Meille järjestetään musiikkituokioita, taidepiirejä ja teatteriretkiä. Viihdyn silti paljon omissa oloissani. Luen kaksi kirjaa viikossa, ja kirjastohoitaja tuo uutta luettavaa joka tiistai. 

Viikon kohokohta on kuitenkin se, kun Timo-hoitaja tuo lapinporokoiransa Tyynen mukanaan töihin. Meistä on tullut Tyynen kanssa sydänystävät. Se on nimensä mukainen koira: rauhallinen ja kiltti.

”Eläimet piristävät valtavasti meitä asukkaita.”

Tyttäreni tuo käydessään kuivattuja possunkorvia Tyyneä varten. Ne ovat sen herkkua. Kun Tyyne tulee, se rientää odottamaan oveni taakse. Ilahdun joka kerta, kun se tassuttelee sisään häntä kieppuen.

Koiraterapiaa

Olen pitänyt koirista aina. Kasvatimme mieheni kanssa saksanpaimenkoiria vuosien ajan. Ne olivat uskollisia ja viisaita koiria. Joskus joku koirista tuli sänkyyn nukkumaan viereeni ja hengitti kanssani samaan tahtiin. Se tuntui mukavalta.

Kerrostaloon muutettuamme emme enää ottaneet koiraa, koska meistä ei ollut lenkittäjiksi. Koiria oli kova ikävä, ja olimme usein kuulevinamme kotonamme tassujen tepsutusta.

On upeaa, että täällä palvelukeskuksessa saa olla eläimiä. Ne piristävät valtavasti meitä asukkaita. Tyyne on aito kappale luontoa. Tyyneä on ihanaa paijata.

Olen puhelias, mutta täällä väki vaihtuu tiuhaan, eikä kaikista ole juttukaveriksi. Juttelenkin paljon Tyynelle. Se kuuntelee höpinöitäni ja katsoo sitten merkitsevästi lipastoa, jossa possunkorvat ovat. Sen omistaja Timo sanoo, etten saa antaa niitä liikaa, mutta joskus sujautan Tyynelle ylimääräisen herkun.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.

Kun sinä et koskaan puhu. Moni mies on saanut kuulla tämän lauseen. Pari- ja seksuaaliterapeutti Juha Penttinen väittää, että mies puhuu omalla tavallaan – naisten vain pitäisi kuunnella.

1. Naiset usein valittavat, että miehet eivät puhu. Onko se totta vai tarua?

Ainakin osittain tarua. Ohjaan paljon parisuhderyhmiä, ja niissä miehet puhuvat. Myös yksilöterapiassa miehet puhuvat.

Toisaalta sekin on totta, että usein nainen tuo miehen pariterapiaan juuri siksi, että mies ei puhu. Tai mies ei puhu sillä tavalla kuin nainen haluaisi hänen puhuvan.

2. Onko puhumaton mies parisuhteen syy vai seuraus?

Väittäisin, että seuraus. Vaikeneminen voi olla protesti siitä, että on ensin yrittänyt kertoa ja kommunikoida omalla tavallaan, mutta se ei ole tuottanut ymmärrystä ja kohtaamista, mies on lakannut yrittämästä ja siirtynyt puolustuskannalle. Mykkyyden taustalla on usein pitkä historia väärinymmärtämistä puolin ja toisin.

3. Minkä neuvon antaisit miehelle, joka haluaisi puhua, muttei osaa?

Puhu silloinkin, kun toisen reaktio pelottaa. On parempi puhua kuin lamaantua ja alkaa kehitellä kiertoteitä asian ilmaisemiseen.

On eri asia olla hiljainen kuin estynyt.

Olemme kaikki tarvitsevia ihmisiä. Kerro siis rohkeasti tarpeistasi, vaikka se olisikin joskus paljon vaikeampaa kuin tarpeiden piilottaminen. Vaikka kaikkea ei saa, ei kannata lakata yrittämästä. Kun uskaltaa ilmaista itseään, toinen ymmärtää tarpeitasi ja saa käsityksen siitä, kuka sinä oikein olet.

4. Pitääkö hiljaisen ihmisen muuttaa itseään väkisin, jotta pärjää?

Persoonaa ei tarvitse muuttaa, mutta vuorovaikutustaitojaan voi ja kannattaa kehittää. On eri asia olla hiljainen kuin estynyt. Vuorovaikutuksen esteet, kuten pelko siitä, mitä tapahtuu, jos kertoo rehellisesti tunteistaan, kannattaa raivata pois tieltä. Miehet havahtuvat joskus turhan myöhään eli vasta silloin, kun kriisi on jo päällä ja avioero uhkaa.

Moni mies toteuttaa isiltään oppimaansa mallia, että heikkoutta, tunteita, häpeää ja pelkoja ei saa näyttää. Onneksi on niitäkin, jotka panevat tietoisesti tämän perinnön poikki eivätkä siirrä sitä lapsilleen.

Kyky ja tahto puhua eivät katoa mihinkään. Parisuhderyhmissä moni vanhempi ja vaiennut mies alkaakin yllättäen puhua, kun tuntee saavansa siihen luvan ja tilaisuuden.

Jos tahtoo jotain, se pitäisi osata sanoa suoraan eikä kierrellen.

5. Millainen keskustelu pitää parisuhteen kukassa?

Tärkeintä on kohdata toinen kasvokkain ja olla kiinnostunut hänestä. Päivittäin pitää tervehtiä, kysellä kuulumiset ja tehdä myös pieniä yhteisiä suunnitelmia.

Panemme helposti liian suuren painon perinpohjaiselle tunteista puhumiselle ja väheksymme kevyttä jutustelua, jossa kumpikin jakaa elämäänsä arjen tasolla. En usko siihen, että puheen laatu korvaa määrää.

6. Millainen kommunikaatio tuhoaa parisuhteen?

Epäsuora, määräilevä, ohi puhuva, manipuloiva tai kiukutteleva. Jos tarvitsee ja tahtoo jotain, se pitäisi osata sanoa suoraan eikä epäsuorasti ja kierrellen.

Tarpeen ilmaiseminen ei tietenkään tarkoita sitä, että toinen on velvollinen täyttämään tarpeeni. Hän saa kuitenkin tietää, mitä minä tahdon ja kaipaan, ja voi reagoida tähän tietoon parhaaksi katsomallaan tavalla.

Mies ei välttämättä tiedä, onko hän surullinen, pettynyt, vihainen vai pelokas.

7. Voiko tunteista puhua, jos niitä ei tunnista?

Terapeutin luokse tullaan useimmiten kertomaan, että nyt ahdistaa tai on paha olla. Toisin sanoen ihminen ei osaa tarkemmin eritellä, miltä tuntuu ja mistä tunteet kumpuavat.

Mies ei oikein tiedä, onko hän esimerkiksi surullinen, pettynyt, vihainen tai pelokas. Miehillä on sellainen ennakkoluulo, että tunteet ovat hienoja ja syvällisiä. Heillä tulee uutisena, että tunteita voi käsitellä ja opiskella siinä missä auton tai akkuporakoneen käyttöä. Ja että tunteitaan voi opetella tunnistamaan ja nimeämään.

8. Kumpi on vaikeampaa, puhuminen vai kuunteleminen?

Kuunteleminen niin, että ei ahdistu ja ala laatia saman tien jonkinlaista puolustuspuhetta, on todella vaikeaa. On paljon helpompi olla kuuntelevinaan kuin kuunnella. Samaan aika ei voi miettiä seuraavaa siirtoaan eikä puheenvuoroaan.

Tämä näkyy yhteiskunnassa laajemminkin. Puhumista ja esiintymistä meille kyllä opetetaan, mutten ole löytänyt vielä yhtään koulutusta, jonka tavoitteena olisi kuuntelemisen oppiminen.

9. Helpottuuko puhuminen, jos kumppani vaihtuu?

Yleensä se vaikeutuu. Tutusta kumppanista tietää, millainen hän on, mutta uudessa suhteessa kaikki on aloitettava alusta. Uutta suhdetta aloittaessa ei voi olla aavistustakaan siitä, miten toinen reagoi esimerkiksi vaikeisiin tunteisiin tai häpeällisiin asioihin.

Asiassa on se kääntöpuoli, että tuntematon ihminen voi kuunnella tarkemmin, mitä minä sanon. Se selittää vahvan tunteen siitä, että toinen tuntuu ymmärtävän minua.

Uudessa ihmisessä on sekin viehätys, että hän ei kuuntele minua minkään ennakkoluulon tai -käsityksen vallassa.

Tärkeille puhuttaville asioille pitää raivata tilaa kalenterista.

10. Kumpi on tärkeämpää, puhua vai pussata?

Kummatkin ovat tärkeitä. Monelle on luontevampaa tunnustaa arjen keskellä rakkautta teoilla kuin suurilla sanoilla. Pienet palvelukset ja kosketukset ovat tärkeitä, jotta kumppani ymmärtää olevansa rakastettu.

Pelkkiin sanoihin ilman tekoja on vaikea uskoa. Hellyys ja teot antavat sanoille vahvistuksen, mutta toki niitä sanojakin tarvitaan.

11. Miten teet puhumiselle tilaa omassa parisuhteessasi?

Tärkeille puhuttaville asioille pitää raivata tilaa kalenterista. Se ei tarkoita sitä, että asiasta pitäisi puhua tuntikausia. Usein on parempi puhua puoli tuntia tai tunti ja jättää sitten asia hautumaan joksikin aikaa. Rajallinen aika auttaa myös siinä, että pysytään asiassa.

Aina ei tarvitse edes keskustella, vaan riittää, kun toinen kertoo omat tarpeensa ja ajatuksensa ja antaa toiselle mahdollisuuden miettiä niitä kaikessa rauhassa.

Tällaiset palaverit varmistavat, että myös vaitonaisempi puoliso sitoutuu kommunikoimaan. Ja kun aika on sovittu ennalta, hänen ei tarvitse pystyä puhumaan juuri silloin kun toinen haluaa, mutta hän itse on tekemässä jotain muuta.

 

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 8/2018.

Väärinymmärrys kasaantuu

Puhumattomuus on usein suojautumisyritys väärin ymmärtämiseltä ja kohtuuttomalta tuntuvilta kommunikaatiovaatimuksilta. Jos pelkää toisen reaktioita ja kiukkua, on helpompi vaieta.

Kertominen riittää

Toimivassa kommunikaatiossa on tärkeää, että vastausta ei tarvitse antaa heti, vaan asiaa saa miettiä kaikessa rauhassa.

Anna toiselle kartta itsestäsi

Parisuhteessa on kaksi tarvitsevaa ihmistä, joiden tarpeet eivät osu aina yksiin. Jos toisen tarpeet pitää arvailla, arvaukset menevät usein metsään. Tarpeet pitää siis ilmaista ja tuoda julki.