Mirja Reijonen, 72, aloitti luontoretket 10 vuotta sitten lukemalla Helsingin Sanomien Minne mennä -palstaa. Nyt hän järjestää retkiä itse.
"Olen hurahtanut luontoon ja pöllöihin, ja jos olisin puu, olisin kilpikaarnainen mänty. Sellaisessa näin juuri lehtopöllön Santahaminassa.
Sairastan polymyalgia-lihasreumaa ja nivelrikkoa, joihin lääkäri määräsi lääkkeeksi liikuntaa. Pururata tai kuntosali eivät kiinnosta, joten kun jäin eläkkeelle, keksin lähteä luontoretkille.
Äitini sairasti minun iässäni jo dementiaa, jota vastaan taistelen opettelemalla tunnistamaan kasvilajeja. Keväällä suosikkini on sinivuokko, kesällä karhunputki – on suuri ihme, kun sen upea kukinto kuoriutuu esiin sikiöasennosta – ja syksyllä pietaryrtti. Viimeksi innostuin talventörröttäjistä.
Toimin Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen retkiryhmässä.
"Maksuttomille retkille voi tulla yksin, eikä tarvitse jutella kenellekään, jollei halua."
Helsingissä lempikohteeni on Vuosaaren sataman itäpuolella oleva Auringonnousunranta ja rannan 13 metriä korkea näköalatasanne . Sitä ei tosin vielä löydy kartoista. Rannalle voi kävellä tai pyöräillä. Kuntolenkin pituudeksi tulee noin neljä kilometriä. Usein menen katsomaan, mitä paikan laulujoutsenille kuuluu.
Minulla ei ole seurapiirirakkoa, enkä ikäni takia pysty enää pidättämään pissaa, kuten nuorena. Haluan kuitenkin jatkaa rakasta luontoharrastustani. Joskus pitää poiketa puskaan, jolloin kyykkyasennossa voi huomata harvinaisia kasveja. Kerran löysin itselleni tuntemattoman orkidean, soikkokaksikon. Vaikeissa paikoissa olen opetellut pyytämään apua. Luolaretkellä piti pyytää nuorta miestä työntämään minua takapuolesta, jotta pääsin luolasta ylös."
