Vuonna 1955 syntynyt Reijo Saunamäki on tekstiilien puhdistus- ja suoja-aineisiin erikoistuneen Soft Protectorin toimitusjohtaja.
Vuonna 1955 syntynyt Reijo Saunamäki on tekstiilien puhdistus- ja suoja-aineisiin erikoistuneen Soft Protectorin toimitusjohtaja.

Periksi antaminen ei ole koskaan kuulunut Reijo Saunamäen tapoihin. Liki pari vuotta kestänyttä sairaalajaksoakin hän kutsuu ironisesti "sapattivapaaksi", vaikka menetti sen aikana molemmat jalkansa.

"Olen lapsesta saakka ollut jääräpäinen. Siinäkin mielessä, että vain positiivinen ajattelu vie asioita eteenpäin. Vuosi 2011 käynnistyi kuitenkin harvinaisen huonosti. Kun heräsin uudenvuodenpäivänä, koko vasen puoli oli kummasti puuduksissa. En tajunnut saaneeni aivoinfarktia, mutta sen ymmärsin, että jotakin on vialla. Pyysin vaimoani Marja-Liisaa soittamaan ambulanssin.

Jorvin sairaalaan ei kotoamme Tuomarilasta ollut matka eikä mikään, mutta ambulanssin tulo kesti kolme ja puoli tuntia. Juuri sen kriittisen ajan, jolloin infarktin jälkeinen liuotushoito parhaiten toimii.

Seuraavat kolme viikkoa makasin paikallani, päätäkään ei saanut liikuttaa. Mutta aivotoimintojen ohella olin huolissani myös jaloistani, koska diabeetikoille syntyy jalkavammoja herkemmin kuin muille. Sokeritautiin sairastuin jo 11-vuotiaana, mutta siihen mennessä diabetes ei ollut millään lailla rajoittanut elämääni.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pitkäaikainen paine teki kuitenkin tehtävänsä. Sairaalan kovalla superlonpatjalla maatessa kantapäihini ilmaantuivat ensin vesirakkulat. Huomautin henkilökunnalle, että näennäisen pieni vamma kannattaisi hoitaa viivyttelemättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hoitajat vastasivat, että älä meitä neuvo.

Toukkia ja eristystä

Pikkuhiljaa selvisi, että aivoinfarktin suhteen minulla oli onnea. Halvaus meni ohi, muisti ja puhe luistivat pian entiseen malliin.

Mutta jaloillani meni aina vain huonommin. Puolen vuoden päästä haavaumat ylsivät luuhun saakka, ja hoidoksi kokeiltiin kaikkea mahdollista, toukkaterapiaakin. Se on vuosisatoja vanha hoitokeino, jossa kultakärpäsen toukat puhdistavat haavaa syömällä kuollutta kudosta. Suuresti en hyötynyt siitäkään. Mutta farssin tyylilajiin kuuluu, että uusia yllättäviä käänteitä oli yhä tulossa.

Saatuani sairaalabakteerin jouduin kolmeksi kuukaudeksi erityksiin. Silloinkaan päällimmäinen tunne ei ollut raivo tai alistuminen. Päätin selvitä – ja jatkaa elämää täysillä. Sellaisena kuin se annetaan.

Televisio ja tietokone olivat pitkään ainoat ikkunani maailmaan, mutta kaikkein eniten tapahtui pääni sisällä. Tajusin, että maailma on perin juurin muuttunut. Päivittämistä vaati moni asia myös firmassani, laskutuksesta alkaen. Markkinointimielessä erityisen hyödylliseksi havaitsin ohjelmiston, joka poimii jokaisen verkkosivuillemme poikenneen ihmisen tiedot, kaikkialta maailmasta.

Halusin palavasti takaisin töihin. Mukaan kaikkeen siihen, missä olin hyvä ilman jalkojakin.

Jalkojeni suhteen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi amputaatio polvien alapuolelta. Pian sen jälkeen olin niin kypsä sairaalassa oloon, siihen ruokaan ja kaikkeen muuhunkin, että allekirjoitin paperin, jossa myönsin poistuvani sairaalasta vastoin lääkärin suositusta.

Niidenkään ihmisten suosituksista en piitannut, jotka tyrkyttivät eläkepapereita. Halusin palavasti takaisin töihin. Mukaan kaikkeen siihen, missä olin hyvä ilman jalkojakin.

Kukaan ei ottanut tapahtuneesta vastuuta, vaikka haavahoito-osaston plastiikkakirurgin mukaan tapaukseni on aika tyypillinen hoitovirhe. Hän suositteli, että teen valituksen, mutta se tuli bumerangina takaisin. Näin kävi senkin jälkeen, kun kirurgi oli antanut uuden lausunnon.

Tajusin, että tuulimyllyjä vastaan ei kannata taistella. Varsinkin nähtyäni tv-dokumentin, jossa muuan mies kertoi 'voittaneensa' vastaavassa tapauksessa 3 500 euroa, mutta oikeudenkäyntikulut olivat yli 60 000.

Mittojen mukaan

Sopeutumista uuteen tilanteeseen on vauhdittanut mittojeni mukaan räätälöity pyörätuoli. Perinteinen malli on paljon raskaampi ja leveämpi. Oikein kauhistuin ajatusta, että lihoisin siihen sopivaksi. Se käy aika nopeasti, kun jatkuvasti istuu ja jos ei ole tarkka sen suhteen, mitä suuhunsa pistää.

Omassa tuolissani erityisen hienoa on hengittävä tyyny, jonka rakenne muistuttaa toisiinsa liitettyjä mehupillejä.

Tekojalkojen kanssa on ollut enemmän pähkäilyä. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana jalan leikattu tuppi supistuu, ja proteesia pitäisi vaihtaa puolen vuoden välein.

"Viime kesänä jalka tipahti kesken torireissun."

Pitäisi, mutta hieman on vaatinut taistelua sekin, sillä hintaa proteeseilla on yli seitsemän tonnia. Paikallaan ne pitää sukkamainen silikoni, joka maksaa tonnin. "Eikö ne nyt vielä menis", minulta tivattiin, vaikka proteesintekijäkin vakuutti, että hölskyvään proteesiin tarvitaan jo viisi sukkaa väliin.

Viime kesänä jalka tipahti kesken torireissun, kun oli hellettä ja hiki söi silikonista pidon. No, mitäpä siinä muuta kuin jalkaa asentamaan, ihmettelevistä katseista piittaamatta.

Tarkoituksella en ole halunnut pyörätuoliini jalkatukia – töpöttelen aina tilaisuuden tullen tekojaloilla eteenpäin, pientä treeniä sekin. Pari kertaa viikossa käyn kuntosalilla ja harjoittelen kävelyä. Keppien varassa menee jo muutama sata metriä, mutta sen jälkeen on pakko istua ja levätä. Hankalinta on se, että tuntuma maahan puuttuu. Mutta periksi en anna.

Puualan yrittäjän löysin itsestäni jo pikku pentuna. Vartuin maatilalla ja teetin kyläsepällä itselleni sorvin. Olin tuolloin 11-vuotias, mutta kävin myymässä tuotteitani Vaasassa saakka. Rukinlapoja meni ainakin tuhat. Luottamus omiin kykyihin on aina ollut luja. On vieläkin.

Palvelua, please!

Mikä on Suomen vähiten käytetty luonnonvara? Mielikuvitus. Myös palvelualttiudessa olisi paljon parannettavaa. Sen huomasin tätä uutta kotiakin viimeistellessä. Kun kotimainen kylpyhuoneyritys ei saanut toimitettua ajallaan pesupöytää, jonka alle pääsisi pyörätuolilla, piti ostaa sveitsiläinen.

Suurin muutos asumisessa on se, että vaimoni jäi koiriemme kanssa entiseen omakotitaloomme. Siellä on tilaa kahdessa tasossa, mutta ovet ovat niin kapeat, että en mahdu edes vessaan.

Nyt meillä on tämmöinen moderni suhde, kun kumpikaan ei ole muistanut hakea eroa. Muutenkin olemme todenneet, että liitto toimii paremmin, kun samaa naamaa ei tarvitse katsoa joka päivä. Ja kumpikin saa toteuttaa hyvää elämää omalla tavallaan.

Oma luottamukseni suomalaiseen perusterveydenhoitoon on romuttunut.

Vaimoni työskenteli aiemmin perheyrityksessämme, mutta nauttii nyt eläkepäivistään. Minuun pitkä sairaalajakso vaikutti päinvastoin. Tajusin, että työ on suurin iloni ja intohimoni. Näillä näkymin jatkan täysillä 10-20 vuotta.

Rahalla on entistä vähemmän merkitystä. Palkitsevampaa on se, että tuotteidemme myrkyttömyys ja kierrätettävyys ovat niin kovassa kurssissa ympäri maailmaa. Muutama päivä sitten palasin Kiinasta. Olen käynyt siellä kymmeniä kertoja ja oppinut ajat sitten, että toimiva bisnes perustuu luottamukseen. Ja sen voi menettää vain kerran.

Oma luottamukseni suomalaiseen perusterveydenhoitoon on romuttunut, mutta olen päivä päivältä kiitollisempi, että olen sentään hengissä.

 

Artikkeli on julkaistu alun perin ET-lehden numerossa 19/2015.

Kuka?

Reijo Saunamäki

Syntynyt: Ilmajoella 1955. Koulutukseltaan puuinsinööri.
Koti: Kauniaisissa. Vaimo asuu vanhaa kotitaloa Espoon Tuomarilassa.
Työ: Soft Protectorin perustaja ja toimitusjohtaja. Tekstiilien puhdistus- ja suoja-aineisiin erikoistunut yritys. Vientiä 30:een maahan.
Harrastukset: Irlanninterrierit, kuvataide ja musiikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla