– Olen aina halunnut asua meren äärellä. Kesämökkini Vårdön saaristossa on maailman hienoin paikka, Gerts Friman sanoo.
– Olen aina halunnut asua meren äärellä. Kesämökkini Vårdön saaristossa on maailman hienoin paikka, Gerts Friman sanoo.

Vaikka ahvenanmaalainen Gerts Friman menetti vaimonsa ja kaksi lastaan 10 vuotta sitten tsunamissa Thaimaassa, hän rakastaa edelleen merta.

 

Maarianhaminan Merikorttelissa on hiljaista, lumista ja kaunista. Meren ohut, yllättävän monivärinen jääpeite on kuin taulu. Vaikea uskoa, että täällä on kova turistikuhina kesällä, sillä nyt ei Gerts Frimanin lisäksi näy muita kuin vanhalla ruuhella jäissä souteleva mies.

– Hän jouduttaa kevään tuloa pitämällä satama-altaan auki, Gerts nauraa.

Paraisilta kotoisin oleva Gerts on aina pitänyt merestä ja halunnut asua sen lähellä. Suhde siihen on edelleen rakastava, vaikka meri vei hänen perheensä.

– Suolavedessä on enemmän elämää kuin järvissä. Olen asunut 34 vuotta Maarianhaminassa, ja rakas kesämökkini on Vårdön saaristossa puolen tunnin venematkan päässä. Se on maailman hienoin paikka.

Koko elämä koulussa

Gerts vie meidät työpaikalleen Kyrkbyn yläasteelle, jossa hän on työskennellyt 34 vuotta. Rehtorin kansliassa on tammikuisten 60-vuotispäivien jäljiltä vielä hieno kruunu.

– Minut kruunattiin koulun auditoriossa Jomalan kunnan kuninkaaksi. Istuin valtaistuimella ja sain kruunun ja lahjoja. Vastaanotolla ruokalassa tarjosin täytekakkua ensin oppilaille, sitten henkilökunnalle ja vasta viimeiseksi silmää tekeville, Gerts nauraa.

Gerts viihtyy oppilaiden kanssa, mutta rehtorin tehtävien lisäksi hän ehtii opettaa vain kuusi tuntia viikossa: mopokorttikursseja 15-vuotiaille ja opiskelutekniikkaa seitsemäsluokkalaisille.

– Koulu on mennyt parempaan suuntaan. Kun aloitin vuonna 1982 historian opettajana, luokassani oli yli 30 oppilasta, nyt vain 16–17. Nykyään oppilaat ovat avoimempia ja uskaltavat tuoda ongelmiaan esille meille opettajille. Tapaan vanhoja oppilaita päivittäin kaupassa ja kaupungilla. Olen usein opettanut sekä vanhempaa että lasta.

Ruotsinkielisellä Pohjanmaalla ollaan tutkimusten mukaan onnellisempia kuin muualla Suomessa. Sama pätee Ahvenanmaalla: henki on hyvä ja päättäjät arvostavat koulua.

– Mutta meilläkin pieni osa oppilaista voi huonosti. Kun heistä pitää huolta, koko koululla menee hyvin. Keinoja on: joku on kaksi päivää koulussa ja kolme kotona. Muutama on opiskellut neljä vuotta yhtä ainetta kerrallaan.

Gerts jää keväällä eläkkeelle, mutta ajaa täysillä loppuun asti, sillä työ on ollut hänelle enemmän kuin pelkkä työ.

– Opettajat tekevät aika paljon sijaisuuksia eläkkeellä. Varmaan minullekin soitetaan, hän arvelee.

Suru oli haavassa

Gertsin työpöydällä on kuvat hänen lapsistaan Jesperistä ja Kajsasta, jotka menehtyivät 3- ja 4-vuotiaina tsunamissa Khao Lakissa 10 vuotta sitten äitinsä Yvonnen kanssa.

Myös Gerts oli vähällä kuolla. Hän ajautui vellovien vesimassojen mukana, mutta sai viime hetkellä otteen palmusta.

Gerts halusi palata pian arkeen ja elämään. Siksi hän oli vain kaksi kuukautta poissa töistä.

– Sain tosi paljon tukea oppilailta. En tajunnut sitä silloin, mutta olen myöhemmin kuullut, että oppilaat kokoontuivat joululomalla koululle miettimään töihin palaamistani. He myös kirjoittivat minulle kirjeitä.

Gerts oli sairaslomalla nilkassa olevan haavan takia. Se ei tahtonut umpeutua.

– Haava oli hyvä keskustelunaihe. Ihmisten oli helpompi kysyä siitä kuin pääkoppani voinnista. Suruni oli siinä haavassa. Tiesin, että se ei sulkeudu ennen kuin perheeni löydetään Thaimaassa.

Gerts kertoo muistavansa usein Kajsaa ja Jesperiä koulussakin. Joskus tunne on surullinen, joskus iloinen.

– Yksi poika kahdeksannelta luokalta syntyi kaksi päivää Kajsan jälkeen. He olivat päiväkodissa prinsessa ja prinssi. Hänet nähdessäni muistan aina Kajsan. Kun näen ryhmän 15-vuotiaita tyttöjä, tajuan, että he olisivat nyt Kaj­san kavereita.

– Kajsa oli niin fiksu ja pikkuvanha, vaikka olisi vasta täyttänyt viisi. Hänen kanssaan oli mahtavaa keskustella jo silloin. Kuinka mielenkiintoista se olisikaan 15-vuotiaan kanssa nyt! Osaan hyvin kuvitella, että kovatahtoisella tytöllä olisi voinut olla hankala murrosikä, Gerts nauraa.

Jokainen päivä on lahja

Kuolemasta ja hautausmaasta puhuminen on Gertsille arkista.

– En olisi uskonut, miten rauhoittava ja melkein hauska paikka hautausmaa voi olla. Käyn siellä usein. Hautausmaan työntekijöistä on tullut tuttuja, joiden kanssa rupattelen pitkään.

Myös suru muuttaa muotoaan, siihen tottuu ja siitä tulee osa elämää.

– Koko ajan ei voi surra, muuten mieli menisi rikki. Ihmiset eivät aina huomaa surullisuuttani, koska hallitsen itseni ja suru on sisälläni. Näin haluankin sen olevan. Suren kyllä näkyvästikin, mutta kotona. 

Kun Gerts kotiutui sairaalasta tsunamin jälkeen, opettajakollega antoi hänelle tyhjän päiväkirjan ja kehotti kirjoittamaan siihen kaikki tsunamimuistot ja -ajatukset.

– Tein niin, mutta en ole avannut sitä sen jälkeen. Ajattelin kirjoittaa nyt kaiken uudestaan ja verrata sitten tekstejä, hän pohtii. 

Vanhoihin tapahtumiin ja tunteisiin palaaminen ei jännitä.

– Kauhein on jo tapahtunut elämässäni. Minunkin olisi kaiken järjen mukaan pitänyt kuolla, siksi kaikki päivät tuntuvat suurelta lahjalta. Lapset ja avovaimo kuolivat, pahempaa ei voi ihmiselle sattua.

Moni tekisi itsemurhan tuossa tilanteessa. Gerts myöntää senkin käyneen mielessä, mutta ei ihan vakavasti. Se olisi ollut paha isku vanhemmille ja siskoille, jotka sentään saivat edes hänet takaisin.

– Ja on ihmisellä myös voimakas elossa pysymisen halu, Gerts toteaa.

Rakkaus parantaa

Gerts tapasi nykyisen avovaimonsa Liisa Suonsivun puoli vuotta tsunamin jälkeen. He kohtasivat  Kirkkonummella Suomen Punaisen Ristin viikonlopun terapiaryhmässä, joka järjestettiin koko perheensä menettäneille.

– Olimme neljän hengen ryhmässä. Meitä oli kaksi miestä ja kaksi naista. Voimakkaasti läsnä olivat myös 14 puuttuvaa ihmistä, menehtyneet puolisot ja lapset. Juttelimme hyvin avoimesti kaikista asioista. 

Kesäkuinen viikonloppu sattui Gertsille hyvään aikaan. Perhe oli palautettu Thaimaasta ja kaikille oli pidetty hautajaiset samaan aikaan. 

– Terapiaviikonloppu oli kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen. Pystyin jo keskittymään muuhun. Ensin puhuttiin ja puhuttiin eikä käytetty korvia, mutta siellä opittiin myös kuuntelemaan toisia. Huomattiin toistenkin tarinat, kaikki neljä olivat ihan erilaisia.

Liisa ja Gerts alkoivat kirjoitella toisilleen, elämästä yleensä ja myös terapiassa käsitellyistä asioista. Vain toinen saman kokenut voi täysin ymmärtää. 

– Meillä on samanlaiset taustat. Olemme pienviljelijäperheistä, Liisalla on viisi veljeä ja minulla on kolme siskoa. Onhan se hauskaa, kun ruotsinkielinen ahvenanmaalainen tapaa suomenkielisen savolais-karjalaisjuurisen.

Pikkuhiljaa syntyi muitakin tunteita, ja muutama vuosi sitten Liisa ja Gerts kihlautuivat

– Ihastuin Liisassa kaikkeen. Hän on tosi reilu, sanoo suoraan miten asiat ovat. Mihinköhän Liisa tykästyi minussa? Luulen, että vähän ontolla suomen kielellä sanomani asiat tulivat hyvin aitoina, vähän hassuina ja liikuttavina suoraan sydämestä. En osannut pelata, vaan sanoin suoraan, koska minulla ei ollut kaikkia sanoja suomeksi, Gerts pohtii.

Liisalla ja Gertsillä on yhteinen koti Maarianhaminassa. Liisalla on koti myös Espoossa.

–  Olemme enemmän yhdessä kuin erikseen, sillä Liisa pystyy tekemään töitään etänä täältä ja minäkin piipahdan Espoossa kerran kuussa. Puhumme suomea, mutta Ahvenanmaalla Liisa puhuu ruotsia ystäviemme kanssa. Monet heistä ovat Ruotsista tänne muuttaneita eivätkä osaa suomea.

Urheileminen ja matkailu yhdistävät pariskuntaa. Juhannuksen jälkeen ollaan aina pari viikkoa mökillä saaressa. Kesällä piipahdetaan sukulaisissa Savonlinnassa, Paraisilla ja Joensuussa. Joulu ja uusi vuosi vietetään Lapissa. 

– Minulla on koko Suomi hallussa. Olen jopa oppinut ymmärtämään Liisan äidin puhumaa Savon murretta!

Pian alkavia eläkepäiviä varten Gertsillä ei ole muita suunnitelmia kuin matkustaminen. Seuraava matka on syksyllä Berliiniin.

– En ole koskaan käynyt Amerikassa. Haluaisin ajaa mantereen läpi vanhalla autolla. Ja New York on pakko nähdä!

– Liisa ei ole lähelläkään eläkeikää, mutta hän voi järjestää aikaa ja tehdä töitä tietokoneella missä vain.

Ja on yksi matkakin vielä suunnitelmissa, Thaimaan Khao Lakiin.

– Haluaisin nähdä omin silmin, missä minua vietiin mopolla, lava-autolla ja ambulanssilla.

Gertsin selviytymiskeinot
 

  • 1. Palasin heti arkeen
    Halusin heti koulun arkeen oppilaiden pariin. Puhuin myös tsunamista paljon, ihan itsekkäistäkin syistä. Se nimittäin helpotti. Kolmen siskon veljenä olen oppinut puhumaan!
  • 2. Järkeilin ja hyödynsin elämänkokemusta
    Olen ollut töissä, jotka liittyvät onnettomuuksien jälkeiseen toimimiseen: saattohoidossa öisin yksin, ambulanssikuskina ja palomiehenä. Niissä toimitaan asia kerrallaan. Sitä surutyökin on, pitää hallita vaikea tilanne. 
  • 3. Rakkaus tuo iloa
    On hienoa löytää kumppani, joka on kokenut saman. Puhumme usein tsunamista, mutta arkisesti. Emme istu alas siitä puhumaan.