Reijo Rosbergin sydän on ollut maanantaikappale, mutta se on kestänyt paljon pitempään kuin 1970-luvulla uskallettiin toivoa.

"Alku ei ollut lupaava. Synnyin talvisodan jälkeen Valkeakoskella napanuora kaksi kierrosta kaulan ympärillä. Kätilö sanoi äidille: ’Tuo poika ei jää elämään.’

Siitä se elämä kuitenkin lähti. 16-vuotiaana menin Yhtyneitten paperitehtaitten ammattikouluun ja sieltä tehtaalle töihin parikymppisenä.

Ensimmäiset sydänoireet ilmaantuivat vähän yli pari­kymppisenä suunnistuskilpailussa. Kolmanneksi viimeisellä rastilla alkoi ottaa niin kovaa sydämestä, että matka meinasi tyssätä. Pääsin maaliin sisulla, ja oireet arveltiin rytmihäiriöksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kolmekymppisenä oireita alkoi tulla lisää. Rasituksessa rintaa puristi, ja kipu säteili kaulaan ja käsivarteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Säälin teitä, nuori mies”

Marraskuussa 1972 minulla oli alkamassa yövuoro, mutta tunsin oloni todella huonoksi. Menin valittamaan asiaa kunnanlääkärille. Hän sanoi, että ’taitaa olla niitä vatsavaivoja, mene apteekin kautta töihin’.

Selvisin yöstä, mutta aamulla kävelin suoraan polille. Siellä sattui olemaan nuori päivystävä lääkäri, joka oli ollut opiskeluaikoinaan töissä Meilahden sairaalassa. Hän arveli heti, että vaivani liittyvät sydämeen.

Päivystäjä passitti minut tutkimuksiin ja sanoi, että voisin vihjata paikallisille lääkäreille, että apua saattaisi löytyä Meilahdesta.

Tutkimuksien lopuksi kysyin lääkäriltä, onko tässä jotain tehtävissä, kuulemma Meilahdesta voisi löytyä apua. Hän ei ottanut vinkkiä kuuleviin korviinsa.

Illalla sairaanhoitaja haki minut ylilääkärin puheille.

Hän puhui täsmälleen samat asiat kuin se nuori poika aamulla. Hän lupasi laittaa lähetteen Tampereelle ja sanoi, että katsotaan sitten jatkoa.

"Päätin, että jos kerran lääketiede kehittyy, minä poika roikun matkassa."

Jatkotutkimuksissa Tampereen keskussairaalan lääkäri totesi: ’Minä säälin teitä nuori mies.’ Sitten hän jatkoi, että eiköhän tähän apua löydy, lääketiede kehittyy kovaa vauhtia.

Joululahjaksi ohitusleikkaus

Minut passitettiin Meilahteen jatkotutkimuksiin loppuvuodesta 1973. Siellä sain kuulla, että minut tullaan mitä todennäköisimmin leikkaamaan.

Leikkausaikaa ei uskallettu luvata, sillä ohitusleik­kauk­set oli vasta aloitettu ja niitä tehtiin korkeintaan yksi viikossa.

Puhelimeni taisi soida jo seuraavalla viikolla. Meilahdessa oli tullut peruutus, ja minulta kysyttiin, sopiiko tulla ensi viikolla.

Joulu oli ovella ja meillä oli kaksi pientä poikaa, mutta päätin kuitenkin, että minä lähden.

Etukäteen en ehtinyt paljon pelätä, mutta leikkauksen riskit selvisivät Meilahdessa. Kaksi edellistä potilasta oli halvaantunut leikkauksen yhteydessä. Yhdeltä sairaanhoitajalta lipsahti minun kuulteni, että toivottavasti sanonta – ei kahta ilman kolmatta – ei tällä kertaa pitäisi paikkaansa.

Leikkauksen jälkeinen yö teholla oli vaikea, mutta sen jälkeen kuntoutumiseni eteni hyvin.

Aatosta muistan poikakuoro Cantores Minoresin konsertin, joka radioitiin osastoille, koti-ikävän ja jouluyön hiljaisuuden. Uutena vuotena jaksoin jo kävellä sairaalan yläkerroksiin katselemaan ilotulitusta.

Kun pääsin sairaalajakson jälkeen kotiin, aloitin heti kävelylenkit ja aika pian hiihdonkin, vaikka lääkäri oli sen kieltänyt.

Kävin vuosittain seurantatarkistuksissa ja lääkäritkin ihmettelivät, miten kuntoni nousi ja nousi. Ryhdyin jopa pelaamaan lento- ja jalkapalloa puulaaki­tasolla. Elin täyttä elämää.

Rytmi kateissa ja tahti hukassa

90-luvulla oireita alkoi taas ilmaantua ja tilannettani tarkkailtiin. Vuonna 2001 minulle tehtiin toinen ohitusleikkaus Tampereella.

Leikkauksen jälkeen jäin eläkkeelle, mutta eläkkeellä aloin kärsiä yhä pahemmista rytmihäiriöistä.

Sydäntäni pantiin sähköllä tahtiin ainakin kymmenen kertaa ennen kuin minulle asennettiin tahdistin vuonna 2009.

Tahdistinkaan ei vienyt kaikkia rytmihäiriöoireitani, joten nopearytmisyyttä hoidettiin nelisen vuotta sitten niin sanotulla ablaatiohoidolla, jossa sydämen eteisten sähköistä toimintaa sotkevia eteislihassäikeitä eristetään katetrin avulla.

Ablaatiosta oli apua, sillä nyt jäljellä on enää pieni taustavärinä.

"Byrokratian uhri"

Joulun alla 2011 olin taas leikkauksessa. Tällä kertaa syynä oli reisivaltimon pullistuma.

Leikkaus onnistui hyvin, mutta potilaan meinasi käydä huonosti.

Aavistelin ongelmia jo siinä vaiheessa, kun minut lähetettiin Tampereelta kohta leikkauksen jälkeen Valkeakosken terveyskeskukseen, joka ei ollut oikea paikka leikkauspotilaalle.

Vuodeosastolla pumppuni alkoi renkata. Kun valitin kipua, minuun työnnettiin särkylääkettä ja aloitettiin verta ohentava Marevan-lääkitys, mitä ei olisi missään tapauksessa saanut tehdä.

Haava alkoi vuotaa ja aloin anemisoitua.

Kun pääsin sairaalan puolelle ensiapuun, olin jo lähes tajuton. Päivystävä lääkäri otti saman tien yhteyttä Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan ja lähetti sanan pihalla olleelle ambulanssille, että odottaa vähän.

Tampereella kardiologi laittoi minut ensin sydänvalvontaan, jotta sydän saatiin tasaantumaan. Sen jälkeen minut vietiin leikkaussaliin ja kardiologi päätti mennä nivusestani sisään ja asentaa stentin, jolla tukittiin vuoto.

Jälkeenpäin minulle pahoiteltiin, että olin joutunut byrokratian uhriksi. Henkilökunta oli totellut orjallisesti suositusta, että jatkohoito tehdään joulunpyhistä huolimatta kuntainliiton vuodeosastolla, koska se on siellä halvempaa. Kovin järkevää se ei tosin ollut. Säästäminen oli viedä hengen.

Jälleen koekaniiniksi

Pari vuotta sitten varjoainekuvauksen yhteydessä minulle kerrottiin, että vaikutin aika hyvältä kandidaatilta 30 hengen koeryhmään, jossa kokeillaan uudenlaista sydämen lääkehoitoa.

Ryhmään otettiin potilaita, joiden sydämen verenkierto on vakavasti häiriintynyt eikä muita parantavia hoitoja ole tarjolla.

Tilaani arvioitiin tutkimuksin ja kokein. Itse toimen­piteessä kardiologi meni nivusen kautta sydänlihakseen ja ruiskutti sinne katetrilla geenilääkettä.

Nyt tutkimus on loppusuoralla. Saa nähdä, tehdäänkö kokeessa tieteellistä läpimurtoa, mutta sydämen osalta olen tuntenut vointini hyväksi. Eiköhän me vaimon kanssa lähdetä taas kohta perinteiselle Lapin- reissulle.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla