"Olin lapsuuteni kuurojen vanhempieni ja kuulevan isoveljeni kanssa Säynätsalossa. Viittomakieli on äidin­kieleni, ja puhumaan aloin vasta kaksivuotiaana.

Säynätsalossa oli kiinteä noin 30 hengen kuurojen yhteisö. Aikoinaan kuurot kerääntyivät paikkakunnille, jossa oli tehdastöitä ja kuurojen yhdistys.

Kuurot ovat tavatessaan halanneet toisiaan jo ennen kuin siitä tuli muotia. Koskettaminen on kuuroille tärkeää myös huomion kiinnittämisessä.

Illanvietoissa oli ohjelmaa, sketsejä ja jopa tanssia ilman musiikkia. Tango alkoi, kun lavan reunalta näytettiin t-kirjainta. Meitä kuulevia lapsia oli toistakymmentä. Parasta oli pitkin käytäviä juokseminen, sillä mekastus ei häirinnyt kuuroja vanhempiamme.

Jouduin jo lapsena tulkkaamaan vanhemmilleni. Se oli usein ikävää, sillä kuulevat aikuiset eivät ymmärtäneet tulkkauksen vaativan aikaa ja puhuivat vauhdilla päälle lapselle vaikeista asioista.

Lähdin 17-vuotiaana vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Kotini siellä oli avoin ja sydämellinen, samanlainen kuin Suomen kotini. Vuosi oli tärkeää kasvulleni, sillä etäisyyden myötä kuurojen kulttuuri alkoi kiinnostaa uudella lailla.

Oletpa lihonut!

Suorasukaisuus kuuluu kuurojen maailmaan. Kun palasin vaihto-oppilasvuoden jälkeen kymmenen kiloa tuhdimpana, sain kuulla siitä kyllästymiseen asti. Kun tanssin kuuron miehen kanssa, hän kommentoi, että kannattaa tanssia kovasti niin laihdut.

"Vanhempieni kouluaikana sai kuurojen koulussa keppiä viittomakielen käytöstä. "

Kuurojen maailma on hyvin visuaalinen. Kaikki tieto saadaan näkemällä. Kun kuuro huomasi lihomiseni, hän huomioi sen sanomalla siitä suoraan.

Vanhemmat kuurot olivat usein myös tietämättömiä kuulevien maailman säännöistä. He olivat käyneet sisäoppilaitosta eikä heille siellä opetettu kuulevien tapoja. Nykyisin on toisin, kun kuurojen lasten kanssa viitotaan.

Vanhempieni kouluaikana sai kuurojen koulussa keppiä viittomakielen käytöstä. Äitini perheeseen syntyi kahdeksan lasta, joista neljä oli kuuroa. Isäni oli kuusilapsen perheen ainoa kuuro. Hän kuuroutui vauvana aivokalvontulehduksen takia.

1970-luvulle asti opettajat ja lääkärit kielsivät viittomakielen käytön koulussa, koska sen väitettiin heikentävän puheen oppimista. Puhetta ja huulilta lukemista pidettiin tärkeänä kuulevien yhteiskuntaa varten.  Koulunsa päättäneiden kuurojen aktiivinen sanavarasto oli 1970-luvulla tehdyn tutkimuksen mukaan vain noin 1500 perusmuodossa olevaa sanaa.

Myöhemmin 1970-luvulla alettiin taas käyttää viittomia kuurojen kouluissa.

Meteliä heittäjän kodissa

Terveisten lähettäminen on kuuroille hyvin tärkeää, ja niiden perille meno kontrolloidaan.

”Vie terveisiä” ei ole yhdentekevä lause niin kuin se kuulevilla usein on.

Kuurojen yhteisössä on käytössä viittomanimet. Olin monta vuotta Lettipää, mutta kun letti katkaistiin ylioppilaskeväänä, sain nimekseni Kukkia rinnassa. Pidin tuolloin paljon kukallisia puseroita. Koska kukka-viittoma vasemman rinnan päällä merkitsee myös ”rakastua”, nimestäni väännettiin paljon vitsiä. Taidat olla jatkuvasti rakastunut, minulle sanottiin.

Isälläni oli kuurojen keihäänheiton maailmanennätys useita vuosia. Hänen viittomanimensä oli Keihäänheittäjä.

"Muille kavereille mentiin vanhempien ollessa poissa, mutta meille sai tulla aina. "

Suurin osa kuuroista puhuu, mutta he eivät itse pysty kontrolloimaan äänensä kovuutta eivätkä sävyä. Isälläni oli monotoninen ääni, joka joskus vihloi korvia. Saatoin hänelle näyttää viittomalla avainta kurkun kohdalla, että ääni pois. Vieraille kuuroille niin ei voinut sanoa.

Kuurojen maailma ei siis ole hiljainen. Isäni lähti kuudeksi töihin Säynätsalon tehtaalle. Hän oli rakentanut viritelmän, jossa pöytälamppu syttyi herätyskellon alkaessa soida. Jo ennen viittä kuulin unen läpi astioiden kolinaa ja ovien paukuttelua.

Tästä oli iloakin. Muille kavereille mentiin vanhempien ollessa poissa, mutta meille sai tulla aina. Äiti ja isä olivat eteisessä hymyilevinä toivottamassa tervetulleeksi. Meillä sai soittaa levyjä kovaa, ja veljeni bändi harjoitteli kellarissamme.

Työn perässä 70 maahan

Viittomakieltä ei ole tarvinnut keksiä, vaan se on ollut aina olemassa. Pitkään käytössä oli vain suppeaa arkikieltä, jota kuurot oppivat toisiltaan. 1970-luvun lopussa alkanut tulkkipalvelu mahdollisti kuurojen opiskelun kuulevien oppilaitoksissa.

Aloitin 1970-luvun puolivälissä työn Kuurojen liitossa. Matkustin ympäri Suomea ja ulkomaille, sillä olin yksi viidestä englannintaitoisesta tulkista Suomessa.

Työhöni liittyi Kuurojen liiton toiminnanjohtajan Liisa Kauppisen henkilökohtaisena tulkkina oleminen.

Elin upean elämän hänen rinnallaan, sillä hän on ollut pioneerina avaamassa monia uusia uria kuuroille. Matkustin hänen kanssaan yli 30 vuotta noin 70 maassa.

"Yksi tärkeimmistä muistoistani on prinsessa  Dianan tapaaminen."

Yksi tärkeimmistä muistoistani on prinsessa  Dianan tapaaminen Britannian kuurojen liiton satavuotisjuhlassa 1990. Tulkkasin hänen ja Liisan keskustelua.
Viittomakieli ei ole kansainvälistä. Joka maalla on oma viittomakielensä, joka on syntynyt sen maan kuurojen yhteisössä ja kulttuurissa.

Ulkomailla tulkatessa voi tapahtua noloja virheitä. Ollessani Kolumbiassa minua onneksi varoitettiin suomalaisen ystävä-viittoman käytöstä. Siellä se näet tarkoittaa lesboa.

Nouseva neitsyt kolahti

Naimisiin pääsy on tärkeää kuurojen yhteisössä. Aina tullessani matkoilta minulta udeltiin, että etkö vieläkään tavannut ketään sopivaa.

Kolmikymppisenä minulla olikin haku päällä. En etsiskellyt kuuroa miestä, koska en olisi jaksanut olla suhteessa aina tulkkaava ja auttava osapuoli.

1980-luvulla tapasin tulkkikurssilla mukavan kuuron miehen. Hän luetteli unelmapuolisonsa piirteitä, ja minä hymyilin: hänhän puhuu minusta. Kunnes mies sanoi viimeisen vaatimuksensa: vaimon pitää olla kuuro.

"En etsiskellyt kuuroa miestä, koska en olisi jaksanut olla auttava osapuoli."

Kuulevuus oli aina ollut minulle avu, nyt se oli miinus. Olin pitkään työni kanssa naimisissa ja puoliso löytyi vasta nelikymppisenä. Alueuutisten henkilökohtaista-palstalla Nouseva neitsyt etsi pyöräily- ja tanssiseuraa. Lähetin vastauksen, ja pian Pärre soitti. Siitä alkoi tutustuminen, mutta lopulta hänen oli paljastettava, että ilmoitus ei ollut hänen vaan hänen  Oskari-kaverinsa. Oskari sai 38 kirjettä, mutta ei vastannut kenellekään. Niinpä Pärre nappasi sieltä minun korttini.

Pärren ansiosta elooni tuli työn lisäksi rakkautta. Ehdimme olla yhdessä 14 vuotta, hänen kuolemaansa saakka. Pärre ei oppinut viittomaan, mutta hänet saattoi huoletta jättää koko päiväksi kahden äitini kanssa. Hän sopeutui hyvin kuurojen yhteisöön.

Pärren yllättävän kuoleman jälkeen mietin elämääni. Haluanko elää vain työlle?

En, vaan päätin alkaa elää itselleni ja heittäytyä vapaaherrattareksi 55-vuotiaana. Tulin toimeen pienellä leskeneläkkeellä ja säästöilläni.

Kulttuuria etämiehen kanssa

Olen aina tykännyt kirjoittaa. Vuonna 2000 olin opintovapaalla ja pääsin kymmenen viikon kirjoittamiskurssille. Sitä seurasivat uudet kurssit. Harrastus on tuonut paljon uutta elämääni. Käyn yhä luovan kirjoittamisen kurssilla.

Kirjoituskursseilla olen uppoutunut elämääni, ja tarinoita on jo kolmen kirjan verran. Omaelämäkertani Yksin tein tieni viitat työstäminen kesti pari vuotta. Haluan kirjallani kertoa kuurojen elämästä, josta tiedetään aika vähän.

”Itkin, nauroin ja ahmin kirjan”, on monelta lukijalta saamani palaute. Kuuroilta olen saanut kiitosta, että kirjaan on vangittu hyvin kuurojen yhteisön tunnot. Omakustannettani on myyty yli 700 kappaletta. Käyn mielelläni puhumassa siitä yhdistyksissä ja lukupiireissä. 

Elämääni kuuluu taas rakkautta, sillä neljä vuotta sitten lähdin etsiskelemään ystävää. Innostuin yliopistomiehestä, joka esitteli itsensä samettihousuiseksi ja parrakkaaksi tutkijaksi.

Juuri sellainen on miesihanteeni.

Olemme olleet Markuksen kanssa kohta neljä vuotta yhdessä, mutta asumme omillamme. Minulla on hirveän vilkas sosiaalinen elämä, Markus ei kestäisi sitä niin isoina annoksina. Viikonloppuisin mökkeilemme, käymme konserteissa, teat­terissa ja tapaamme ystäviä.

Lopetin tulkin työt syksyllä 2005, enkä enää käytä viittomakieltä kovin usein. Tapaan kuuroja ystäviäni muutaman kerran vuodessa.

Kävin kesällä kuurojen vanhempien kuulevien lastenleirillä puhumassa. Vaikka aika on muuttunut, niin ongelmat ovat täysin samat: kuulevat lapset joutuvat edelleen tulkkaamaan vanhemmilleen."

Railin selviytymis­keinot x 3

1. Kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Lapsesta saakka olen joutunut tulkkina toimittamaan aikuisten asioita.
2. Kuurojen yhteisön lämpö ja huolen­pito. Me kuulevat lapset olimme aktiivisesti mukana kuurojen­yhdistyksen toiminnassa.
3. Ystävät. Viestit, kirjeet, kortit lentävät, minulla on yleensä kokoon­kutsujan rooli.