Kauko Uusoksa opettaa itämaisia lajeja ja antaa shiatsu­hoitoja. Lapsuuden karatepotkut veivät lopulta miehen mielen kokonaiseen maanosaan ja uuteen ajattelutapaan: kaiken liikunnan ei tarvitse olla hikijumppaa.

"Kiinnostuin itämaisista kamppailulajeista ja joogasta jo kouluikäisenä. Potkin lumiukkoa karatepotkuilla ja katselin tuolien välistä salaa, kun televisiosta tuli Kurosawan Seitsemän samuraita.

Siksi päätin lähteä heti koulun jälkeen Japaniin vuonna opiskelemaan lisää itämaisia lajeja. Se ei ehkä vuonna 1977 ollut ihan tavallisin tulevaisuuden suunnitelma, eikä Japanikaan niin länsimainen kuin se nykyään on.

Ensin elin säästöilläni, mutta hiljalleen aloin tehdä hanttihommia. Työskentelin muun muassa kiotolaisessa Finlandia-kahvilassa, opetin englantia ja purkitin pikkelssiä paikallisella pikkelssitehtaassa. Opiskelin japania, sillä englantia ei tuohon aikaan Japanissa juuri puhuttu. Hiljalleen maa alkoi avautua minulle. Siinä mielessä Japanissa on paljon samaa kuin Suomessa; siihen pitää sopeutua.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tyhjän mielen harjoitteet

Jatkoin Japanissa Suomessa harjoittamaani Shorinji Kempo -itsepuolustuslajia, mutta hiljalleen kiinnostuin muistakin itämaisista lajeista ja hoitomuodoista. Tutustuin jujutsuun ja rupesin harrastamaan myös jousiammuntaa ja miekkailulajeja. Monet harjoitteet alkoivat olla yhä enemmän mielen harjoittamista, niin kuin vaikkapa jousiammunta. Itämaisessa ammunnassa kun pyritään tyhjentämään mieli kokonaan. Vasta tyhjyyden takaa nousee aito mieli, joka laukaisee nuolen. Ei siis ihan hetkessä opittavia juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taistelun pehmeämpi puoli

Aloin kiinnostua yhä enemmän myös kamppailulajien pehmeästä eli hoitavasta puolesta, sillä kovimmissakin lajeissa se on aina mukana. Opiskelin shiatsua, joka on vanha hierontamenetelmä ja tarkoittaa sormilla painamista.

Hoitotyön kautta tutustuin myös qigongiin, kiinalaiseen vanhaan terveysliikuntaan ja erityisesti minulle tärkeään opettajaan, Tsumura Senseihin. Kun tulin 1980-luvulla takaisin Suomeen, aloin opettaa täällä muun muassa jujutsua ja qigongia. Kun ympärille alkoi löytyä innokkaita tyyppejä, laji alkoi laajeta vähän joka puolelle Suomea.

Terveyttä liikesarjoista

Hiljalleen olen siirtänyt jujutsun harjoittamisen Suomessa nuorempien käsiin ja harjoitan edelleen hoitotyötä ja qigongia. Siinä minua viehättää lajin pehmeys ja lempeys.

Qigong-sarjoissa keskitytään erilaisten liike- ja keskittymisharjoitusten kautta ihmisen sisäisiin ja ulkoisiin voimiin. Liikesarjoihin keskittymällä on tarkoitus ylläpitää ja vahvistaa oman kehon energiaa. Silloin kun aloin tutustua traditionaalisen qigongin saloihin, se oli vielä monien eri mestareiden ja metodien verkosto, joka on vasta nyt 2000-luvulla muovautunut niin sanotuksi Terveys-Qigongiksi.

Lajia voi harjoittaa myös kehon liikkuvuuden ja kudosten kimmoisuuden vahvistamiseksi.

Mitä enemmän minulle on tullut vuosia, sitä  vahvemmin olen oivaltanut, ettei kaiken liikunnan tarvitse olla hirveää hikijumppaa ollakseen terveyttä edistävää. Joskus pelkkä käsien heilutus voi riittää tuomaan hyvää olo ja kuntoa.

On ollut mahtava huomata, kuinka todella iäkkäätkin ihmiset kokevat liikkumisen iloa lajin kautta.

"Välillä koen olevani taolainen,
välillä buddhalainen ja
jouluisin ihan aito kristitty."

Toinen, vapauttava koti

Käyn edelleen Japanissa noin kerran vuodessa. Ehkä minä sinne aina jotenkin kaipaan. Osaan hyvin japania, joten se avaa ovia kulttuuriin ihan eri tavalla kuin kieltä taitamattomalle. Omalla tavallaan Japani on minulle koti, jonne on helppo mennä.

Olen eri lajien kautta syventynyt itämaisiin oppeihin ja uskontoihin, vaikken silti lokeroi itseäni minkään uskonnon harjoittajaksi. Tai ainakin olen kovin vaihtelunhaluinen.

Välillä koen olevani taolainen, välillä buddhalainen ja jouluisin ihan aito kristitty. Toisaalta olen myös kokenut, että itämaisten lajien harjoittaminen on sallinut sen. Minun ei ole tarvinnut tehdä jyrkkiä valintoja, saan olla sellainen kuin haluan.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla