Anita Konkka tarvitsi unia kasvaakseen kirjailijaksi. Hän kirjaa ne ylös ja työstää niitä teoksissaan, painajaisiakin.

Kirjailija Anita Konkalle sänky on tärkeä paikka, sillä siellä hän näkee unia.

– Lapsena en edes osannut erottaa unta ja totta toisistaan.  Isoäitini piti minua hirveänä valehtelijana, kun kerroin totena kaikenmoista yöllä tapahtunutta.

Unet avasivat tien kirjailijaksi

Teini-ikäisenä Anita löysi psykiatri C.G. Jungin kirjat. Hän kiinnostui alitajunnasta ja ryhtyi kirjaamaan uniaan ylös. Tapa on säilynyt läpi elämän.

– Kun yöllä herään uneen, kirjoitan sen saman tien yöpöydällä odottavaan unipäiväkirjaan. Joitakin kirjojanikin olen tehnyt niin, että herättyäni olen saman tien ryhtynyt sängyssä maaten kirjoittamaan. Silloin alitajunta on vielä voimakkaimmillaan, kun päivätodellisuus ei ole kunnolla hereillä.
Tämän työtekniikan oivaltamiseen Anitalta meni kuitenkin vuosia.

– Halusin nuorena niin kovasti kirjailijaksi, mutta tapani kirjoittaa oli ulkokohtaista. En pystynyt oikein menemään omaan itseeni, enkä uskaltanut työstää alitajuntaani kunnolla kuin vasta lähes keski-iässä.

Lue myös: Näistä asioista nähdään eniten unia

Painajaiset ovat tärkeitä

Nykyään Anita ei usein kirjaa keskellä yötä uniaan ylös. Silloin hän nimittäin virkistyy liikaa. Toisinaan hän saattaa puoliunessa kirjoittaa muutaman avainsanan ylös muistiin.

– Harvoin niistä on hyötyä. Joko en saa käsialastani selvää tai sitten avainsanat eivät tuo mitään mieleen. Nykyään kirjoitankin vain tärkeät unet muistiin.

Tärkeät  unet ovat Konkan mukaan sellaisia, jotka hän muistaa vielä seuraavanakin päivänä.

– Niissä on viesti alitajunnalta. Siksi  esimerkiksi painajaiset ovat  tärkeitä unia.

Kun Anita näkee niin sanottua  pahaa unta,  hän yrittää pakottautua katsomaan sen loppuun asti.  

– Jos  onnistun pysymään  unessa  sen kauheudesta huolimatta,  uni muuttuu yleensä hyväksi. 

Jos Anita kuitenkin kaikesta huolimatta herää  painajaisesta, hän yrittää vielä kehitellä  siihen hyvän loppuratkaisun. 

– Aina sekään ei auta, vaan unen kauhea tunnelma  seuraa minua  päivään.

Unet kantoivat kirjoihin

Anita on viime vuosina pohtinut paljonkin omaa kirjailijan uraansa ja suhdettaan uniin, sillä viime syksynä ilmestyi hänen omaelämäkertansa Unennäkijän muistelmat (Teos 2014).

– Oikeastaan vasta kun unet alkoivat 1980-luvulla kantaa kirjoihini saakka, oma ääneni vahvistui ja alkoi tuottelias ja luova kausi elämässä, Anita pohtii.

Monenlaista uniryhmää

Myöhemmin 1990-luvulla Anita Konkka kiinnostui myös toisten unista. 

– Olen kuulunut useampaan uniryhmään elämäni aikana. Kahdessa tavattiin kerran kuussa Helsingissä ja keskusteltiin unista. Mieleenpainuvia ovat olleet myös kansainväliset nettiryhmät. Yksi toimi samaan aikaan, kun Nato pommitti Serbiaa. Ryhmään kuulunut serbityttö sai ryhmäläisiltä lohtua kertoessaan pelottavista unistaan.

Anitalle on ollut valaisevaa huomata, kuinka suuri tunteita unet herättävät myös muissa.

– Kun kuuluin nettiryhmään, jossa pelattiin unien avulla monimutkaista peliä, porukassa koettiin aivan hurjia reaktioita: vihaa, rakkautta ja yksi suuri lemmenleiskahduskin. Tämä kaikki pelkästään virtuaalisesti!

Juuri nyt Anita ei kuulu yhteenkään uniryhmään.

– Kun aloin kirjoittaa elämäkertaani, näin valtavasti kaikenlaista värikästä. Nyt on aika hiljaista. Äitiä ja isäänikään, unieni vakiohahmoja, ei ole näkynyt pitkään aikaan. Missähän he mahtavat piileskellä?

Anita Konkan laaja haastattelu on julkaistu ET-lehdessä 5/2015.