Kuluva vuosi on ollut Pelle Miljoonalle merkittävä etappi. Hän täytti 60, sai sanoituksistaan Junnu Vainio -palkinnon ja elää nyt uutta nousua. Lue, mitä ikirokkari ajattelee nuoruudestaan.

”Mun vanhemmat olivat Karjalasta, isä Ravansaarelta Viipurin läheltä ja äiti Tali-Ihantalan seudulta. Meillä vallitsi aina fiilis, että oikea koti on jossain muualla. Tuntui, ettei kuulu oikein mihinkään. Varsinkin mutsilla oli voimakas kaipuu rajan taakse.

Kun funtsii nykypäivän maahanmuuttajia, siirtolaisia ja pakolaisia, voi ymmärtää, miten hirveä trauma on jättää kaikki taakseen ja poistua omasta kulttuuristaan.

Me asuttiin Haminassa, joka oli aika kosmopoliittinen kaupunki. Satama oli vilkas. Sieltä raahautui merimiesbaari Kompassiin kaikennäköistä väkeä, mustaihoisia ja lattareita, jotka toivat tuulahduksen maailmalta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olin lukioaikana satamassa kesäduunissa. Aamuhuutoon piti mennä aikaisin. Systeemi oli sellainen, että ensin töitä saivat vakituiset, sitten numeromiehet ja vasta sitten nimimiehet. Mä oli nimimiehiä. Jos töitä riitti, tehtiin parikin löysiä putkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Joskus duunia oli niin paljon, että huutaja, lihava mies, kävi noutamassa satamassa pusikossa lorvailevia spurguja töihin.

Oli nastaa duunata pieniä aluksia, jotka kuljetti puutavaraa. Oli juhlahetki, kun lasti oli valmis. Kapteeni haki viinapullon ja korkkasi. Siinä oli yhteisöllisyyden tunnetta.

Kerran nostokurjen puomi katkesi metallin väsymisen takia. Painava paperirulla heilui ruumassa puolelta toiselle vaijerin päässä. Äijät juoksi suojaan kuka mihinkin.

Sellupaalit oli inhottavimpia käsitellä. Ruumassa oli neljä miestä ja taakassa kahdeksan paalia, jokaiselle kaksi. Vanhat starbut opetti kantapään kautta, miten niitä pitää käsitellä.

Sittemmin roudaaminen on tullut bändihommissa hyvin tutuksi. Tiedän, miten styrkkareita liikutellaan.

Pelle goes punk

Kesällä 1977 painelin interraililla Lontooseen. Käppäilin Carnaby Streetillä ja ihmettelin, kuinka skene oli muuttunut täysin. Entinen hippikatu oli kuin peikkometsä, kun jengillä oli mitä ihmeellisempiä irokeesikampauksia. Se oli punkia.

Klubeilla, kuten 100 ja Marquee, skulasivat sellaiset bändit kuin Clash, Damned ja Generation X. Se kolahti täysillä. En ollut siinä vaiheessa kovin kiinnostut musiikista proge-juttuineen, mutta yhtäkkiä hiffasin, että punk oli juuri sitä mitä halusin.

Olin kaivannut sitä energiaa, koska halusin tulla ulos kuorestani. Olin harrastanut joogaa, mutta en halunnut enää olla millään mantra-retkellä.

Readingin festivaaleilla tapasin brittikundin, jonka kanssa palasin Lontooseen. Yövyin hänen kämpässään Brixtonissa rähjäisessä talossa, jonka vessat oli hajusta päätellen tukossa.

Kun olin lähdössä, halusin jotenkin korvata yösijan. Ostin hänen rähjäisen skittansa kymmenellä punnalla.

Matkalla himaan väsäsin sillä kitaralla jo monta punk-biisiä.

Junnu Vainio -palkinto on tietysti suuri kunnianosoitus, mutta enhän mä näitä hommia palkintojen vuoksi tee.”

Lue Pelle Miljoonan matkoista Matkaoppaan numerosta 5, joka ilmestyy 30.9.  Voit tilata lehden tästä

 

Pelle Miljoona

Syntyi Haminassa 1955, asuu Helsingissä.

Rockmuusikko, kirjailija.

Julkaissut yli 30 albumia eri kokoonpanojen kanssa ja yli 10 romaania. Nykyinen yhtye Pelle Miljoona United. Uusin levy Kino Riviera ilmestyy syyskuussa.

Marraskuussa on tulossa Pelle Miljoona Oy:n ja Sleepy Sleepersin yhteiskiertue.

Matkustanut nuoresta lähtien Euroopassa, Latinalaisessa Amerikassa, Intiassa ja Kaukoidässä. Viettää vuosittain 2-3 kuukautta ulkomailla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla