Kaisu Santala menetti miehensä samoihin aikoihin kuin Thomas Vieth vaimonsa. Aurinkolomalla sattumalta kohdanneet lesket löysivät toisistaan elämälle merkityksen.

Välimeren risteily elokuussa 2011 oli koskettava ja tärkeä Kaisu Santalalle, 73. Aviomies Ilpo Santala oli kuolemansairas, mutta halusi vielä viedä vaimonsa merimatkalle.

– Hän tykkäsi katsoa, kun minä viihdyin auringossa. Hän ei itse jaksanut osallistua kuin parille retkelle, mutta halusi minun menevän. Kävin muun muassa Nizzassa, Menorcalla ja Roomassa. Matkasta jäi hyvä mieli. 

Samalla risteilyllä oli myös saksalaissyntyinen Thomas Vieth, 69.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Menorcan retkibussissa opas osoitti Kaisulle paikkaa Thomasin vieressä.

–  Minulle tuli tunne, että häiritsin häntä, emmekä paljon edes jutelleet, Kaisu muistelee ensikohtaamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta Rooman retkellä parin päivän päästä Thomas jo tarjosi Kaisulle paikkaa vieressään. He kulkivat koko päivän yhdessä ja juttelivat paljon. Olihan molemmilla kokemusta syöpäsairaasta puolisosta. Thomasin vaimo oli kuollut vuotta aikaisemmin.  

Kolmen viikon kuluttua matkasta Ilpo kuoli. Thomas ja Kaisu jatkoivat sähköpostiviestittelyä – englanniksi! Molemmat ovat nimittäin kielten opettajia.

– Oli terapeuttista kirjoittaa Thomasille, sillä se vei hetkeksi ajatukset pois surusta.

10 päivää Amerikkaa

Thomas oli lähdössä puoleksi vuodeksi Arizonan aavikkomaisemaan vaeltamaan ja valokuvaamaan. Hän heitti lähes vitsinä Kaisulle, että tule käymään siellä. Kaisupa tarttuikin tarjoukseen! Hän lensi huhtikuussa 2013 ystävilleen San Fransiscoon, ja sitten Thomas hyppäsi puikkoihin ja näytti Kaisulle 10 päivää Amerikkaa. Aurinko, lämpö, Grand Canyon ja amerikkalaismeininki hurmasivat ranskalaismielisen Kaisun.

– Meillä oli hulvattoman hauskaa yhdessä. Kävimme Las Vegasissa, jota olen aina luullut vain mauttomaksi, mutta se oli kuin satumaa. Hotelleihin on rakennettu Pariisi, Kairo ja jopa Venetsia gondoleineen. Se oli niin hölmöä, että muuttui jo hienoksi. Thomas vei minut David Copperfieldin taikuriesitystä katsomaan. Ilmapiiri oli suorastaan rakkauteen tähtäävä, Kaisu nauraa.

Mikä toisessa vetosi?

– Kaisu on älykäs ja näyttävä, hänellä on kaunis hymy ja iloinen luonne. Kaisu ei viivyttele, vaan päättää asiat napakasti ja nopeasti. Niin kuin tuon matkankin, Thomas kertoo.

Kaisu kehuu samalla mitalla: Thomas on fiksu, hauskan näköinen, hieno gentleman, luotettava ja tarkka.

Matkan jälkeen oli selvää, että jotain tapahtuu, vaikka Kaisu asuu Helsingissä ja Thomas Kuopiossa. He viettävät joka toisen viikon yhdessä Kuopiossa tai Helsingissä. Kulttuuri, kirjallisuus ja keskusteleminen yhdistävät. Samoin iltavirkeys: olisi ikävää, jos kumppani haluaisi iltauutisten jälkeen nukkumaan. 

Kaisu vähän suree sitä, ettei Thomas ole arjen kumppanina vetämässä vetoketjua kiinni ja lähtemässä kulttuuririentoihin, mutta toisaalta ymmärtää, ettei yhteinen arki ole heti  listalla.  Joka päivä puhutaan pitkä puhelu. Kun elämä on omissa uomissaan, ei suuria muutoksia ole suunniteltu. 

– Olemme olleet vasta lyhyen aikaa yhdessä emmekä tiedä tulevaisuudesta. Olen seikkailija, ja menen taas Arizonaan talveksi. Mutta tulen jouluksi kotiin, ilman Kaisua en olisi tullut. Tauon jälkeen yhdessäolo on entistäkin mukavampaa, Thomas sanoo ja rutistaa Kaisua.

Kaisu pohtii, että tärkeintä on tietoisuus, että on rakas, vaikka tämä ei ole aina läsnä.

Toissa kesänä Thomas ja Kaisu kävivät taas Välimeren risteilyllä, kaksi vuotta ensikohtaamisen jälkeen.

– Nostimme maljat menneille muistoille. Poikani lähetti ihanan viestin: nauti ja ota joka ilta drinkki isän muistolle, Kaisu kertoo.

 

 

 

 

Antero

Hienoa. Kuitenkinhan elämän on jatkuttava puolison poismenon jälkeenkin, niin miksi sitä ei jatkaisi/ jakaisi jonkun toisen kanssa. Ei edesmenneitten muisto himmene koskaan uudessakaan parisuhteessa.

Vierailija

Kaunis, kaunis tarinahan tuo on. Varmaan Kaisu ja Thomas ovat luonteensa puolesta tähän romanssiin oikeat, eloisat, rohkeat ihmiset. Jotenkin tuo vauhdikas tyyli tai toimittajan tapa kirjoittaa asiasta, kirpaisee sydäntä. Pelottaa, huolestuttaa. Olen kuullut tarinoita, joissa vuosien jälkeen pohditaan menneitä ja pahoitellaan, kun suruaikaa ei ollut. Sitä pahoittelee itse, sitä pahoittelevat sivusta seuranneet lapset.  Ilmatar

Sisältö jatkuu mainoksen alla