Kokkolalaisen Tiina Jalman, 49, elämässä on riittänyt vastoinkäymisiä. Lapsuutta sävytti alkoholi, miesonnea ei ole ollut ja kaiken kukkuraksi hänen kampaamonsa paloi. Suru vaihtui kuitenkin liikutukseen, kun ystävät saapuivat.

"Lauantaina kesäkuun 6. päivä 2012 hoidin viimeisen asiakkaan hiukset ja raidat, ja lähdin kolmelta kotiin viikonlopun viettoon. En olisi ikinä uskonut, että kampaamoni palaa seuraavana päivänä. Sain tiedon palosta kuudelta aamulla tekstiviestinä asiakkaalta. Saman tien myös yksi ystäväni soitti, ja lähdin juoksemaan muutaman sata metriä kampaamolle. Haistoin jo alaovella savun.

Kun saavuin paikalle, liekit nuolivat taloa ja palomiehiä hääri sammuttamassa. Näky oli kauhea, ja ymmärsin heti, että mitään ei ollut tehtävissä.

Kampaamoni oli pieni ja nätti: siellä oli viininpunainen röpelöiseksi maalaamani seinä, vanha antiikkilipasto ja kaksi ihanaa nojatuolia. Sisällä oli koivun runko, johon laitoin jouluna palloja. Minulla ei ollut vakuutuksia kampaamoni irtaimistolle.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Olin sokissa. Huusin suoraa huutoa, mutta tajusin soittaa siskon tuekseni. Hän vei minut ensiapuun, jossa sain rauhoittavia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Burmalaisnainen pudotti satasen

Ensimmäisenä eräs burmalaissyntyinen nainen pudotti minulle postiluukustani satasen. Olin auttanut häntä hänen tullessaan Suomeen. Sellaiset ihmiset auttoivat, joilla on vähiten rahaa. Nanne-tyttäreni oli tulipalon aikaan vielä laivalla kokkina, mutta palasi pian Kokkolaan.

Minulle oli koko ajan selvää, että perustan uuden kampaamon. Olen tehnyt sen jo muutaman kerran elämässäni. Ystäväni Anne Yrjänä keksi laittaa kampaajien Facebook-sivuille kyselyn vanhoista tarvikkeista ja muusta avusta uuden kampaamon aloittamiseksi. Auli Palosaari vei minut diakonia-apuun. Hän auttoi moni tavoin, myi esimerkiksi torilla leipomiaan pullia ja toi rahat minulle.

"Ystävien ja tuntemattomien apu oli uskomatonta, pyyteetöntä. Yksittäiset kampaajat ja tukut lähettivät minulle paketteja."

Aina avatessani uuden lähetyksen pillahdin itkuun ilosta. Se oli ihmeellistä aikaa, kun ihmiset lähtivät niin valtavasti auttamaan. Se todella loi minulle uskoa tulevaisuuteen.

Sisulla aloin etsiä uusia tiloja. Ne löytyivät Kokkolan keskustasta bingon vierestä, ja vuokraisäntä lupasi, että saan valita remonttia vaativaan tilaan materiaalit ja värit. Olen toiselta ammatiltani somistaja, joten oli valtava ilo saada suunnitella värit itse.

Kristallikruunun kristallit roikkuvat uudessa liikkeessäni puunkarahkassa. Siellä on myös vanha ovi, jonka palomiehet nakkasivat pihalle tullessaan sammutustöihin. Pesin sen moneen kertaan ja lakkasin kuultolakalla.

Toki jouduin myös ostamaan uutta tavaraa. Lainasin rahaa, jotta sain hankittua tuolit ja pesupaikat. Avasin uuden kampaamon elokuussa, eli kaikki kävi todella nopeasti. Tiesin vanhojen asiakkaiden palaavan, ja uusiakin tuli.

Pidin avajaiset, joihin tuli tosi paljon ihmisiä. Leipomo lahjoitti täytekakut, ystävät keittivät kahvia. Sain valtavasti kukkia, ja moni jätti 20 euroa tai hiustenleikkaushinnan kirjekuoressa pesämunaksi.

Hautajaisiin poliisipartio

En olisi selvinnyt ilman tätä ystävällisyyttä. Ystäväpiiri kannatteli minua kriisissä eteenpäin. En unohda sitä koskaan.

Äitini kuoli vähän palon jälkeen. Isä oli kuollut jo aikaisemmin. Meitä lapsia oli kuusi, mutta äiti teki testamentin siskoni hyväksi. Veljeni olivat raivoissaan, ja yksi heistä tuli juovuksissa hautajaisiin aseen kanssa. Poliisipartio kutsuttiin paikalle kesken hautajaisten.

Tapahtuma kuvaa hyvin ankeaa lapsuuttani. Äiti oli 42-vuotias, kun minä, nuorimmainen, synnyin. Vanhempani eivät käyttäneet alkoholia, enkä itsekään käytä, mutta kolme vanhinta veljeäni joivat kuin pesusienet. Selvin päin he olivat nöyriä ja kilttejä, mutta tullessaan humalassa kotiin saattoivat välillä hajottaa kirveellä kaikki ikkunat.

Meillä ramppasi koko ajan poliiseja, ja lapsuuttani sävytti pelko. Minut sijoitettiin 14-vuotiaana perhekodin säännölliseen ja turvalliseen elämään. Olin siellä reilun vuoden.

Tapasin 16-vuotiaana lasteni isän, joka oli minua 13 vuotta vanhempi. Hain hänestä turvaa, vaikka tiesin hänenkin olevan alkoholisti.

Uskoin hänen lopettavan juomisen takiani. Näin ei käynyt.

Sain Heidin 21-vuotiaana, ja siitä parin vuoden kuluttua syntyi Nanne. Kun hän oli puolivuotias, päätin että nyt saa juopottelun katselu riittää. Jätin miehen.

Heidin aloittaessa koulun opiskelin parturi-kampaajaksi. Lainasin rahaa ja avasin ensimmäisen kampaamoni.

Äitini kuoltua kirjoitin vanhimmalle veljelleni kirjeen, jossa kerroin, mitä kaikkea olin lapsena joutunut sietämään. Se oli aika rankkaa tekstiä eikä hänestä kuulunut mitään kolmeen kuukauteen.

Sitten hän soitti ja varasi päivän viimeisen kampaamoajan. Hän tuli selvin päin ja kertoi, ettei ole elämässään järkyttynyt mistään niin paljon kuin kirjeestäni. Hän alkoi itkeä, ja sanoi, ettei muista noista mitään. Lapsuuden jälkeen hän on aina ollut minulle kauhean kiltti.

Hän kuoli kotiinsa kesällä. Onneksi olimme ehtineet puhua asioista ja kävin pari päivää aikaisemmin siellä. Hän oli ollut muutaman viikon selvin päin ja käynyt ensiavussa sydämen takia. Halasin häntä ja sanoin, että älä ala sairastaa sydäntä.

Väkivalta astui taas parisuhteeseen

Minulla ei ole elämässäni ollut kummoistakaan miesonnea. Seuraava mieheni osoittautui väkivaltaiseksi. Sitä seuraava mies oli leski, jolla oli kaksi tyttöä. Hän rakensi minulle ihanan kampaamon kotimme yhteyteen.

"Kolme viikkoa häiden jälkeen eräs nainen soitti minulle, että on jo kauan seurustellut mieheni kanssa."

Se loppui siihen, sekä avioliitto että kampaamo. Kaikki oli miehen nimissä. En saanut edes saksia mukaan.

Piti aloittaa taas nollasta. Menin satamaan kysymään töitä, ja pääsin ahtaajaksi. Päivisin olin kampaamossa vieraalla töissä ja neljäksi menin satamaan. Lopulta sain sen verran rahaa, että perustin Vanhankaupungin hiushuoneen 2007.

Kiinteistön omistajalla on oltava palovakuutus, mutta irtaimiston kohdalla se ei ole pakollista. Nyt minulla tietenkin on irtaimistonkin palovakuutus, mutta tulipalo jätti jälkeensä pelon. Aina lähtiessäni töistä tai kotoa pois varmistan, ettei pistokkeita ole seinässä. Jos sammutan kynttilän, niin näplään sen sormilla varmasti sammuksiin.

Kampaamoni palon syy on edelleen selvittämättä. Poliisin mukaan tuhopolton mahdollisuutta ei ole suljettu pois. Aina kun kuulen jostain tulipalosta, tulen tosi surulliseksi. Ja samalla olen onnellinen, että minulta ei mennyt kotia, vaan kuitenkin vain työpaikka.

Perhe on kaikkein tärkein

Perhettämme onnettomuuteni tiivisti entisestään. Tyttäreni Nanne Jalma perusti Nannen NamNam -kahvilan Kokkolaan viime vuonna. Minä autan häntä usein keittiössä, sillä kampaamossa olen vain muutamana päivänä viikossa. Minulla on vuokratuolilainen muina päivinä.

Heidi-tyttäreni on yksinhuoltaja ja nyt äitiyslomalla, ja autamme Nannen kanssa kanssa häntä lastenhoidossa. Aamuisin minä tai Nanne viemme Milan kouluun, jotta Heidin ei tarvitse pukea pikkuista. Heidi asuu samassa rapussa kanssani, ja myös Nanne asuu lähellä.

Ehkäpä Heidi tulee vielä kampaamooni töihin, hänen opintonsa ovat vielä kesken. Perhe on kaikista tärkein!

Nanne tekee paljon vapaaehtoistyötä ja järjestää hyväntekeväisyytempauksia. Hän toimii esimerkiksi tukihenkilönä nuorelle ja on Kokkolan Pelastakaa lapset ry:n hallituksessa. Koko perheellemme on jäänyt antamisen ja auttamisen tahto, kun meitäkin autettiin.

Tällä hetkellä olen toipumassa vaikeasta suolistoleikkauksesta, mutta kaikesta huolimatta uskon rakkauteen ja ihmisten hyvyyteen. Taivaan isä ja rukous kantavat minua eteenpäin.”

Lue lisää uskomattomista selviytyjistä & tarinoita aidoista uusista aluista täältä!

Tieto

Tiina Jalma, O.S. Vasalampi

Syntynyt Kokkolassa, jossa asuu

Ikä 49

Perhe tyttäret Heidi, 27 ja Nanne, 25 sekä lapsenlapset Mila, 7 ja Minja 2.

Työ parturi-Kampaaja

Harrastukset kuntosali

Sisältö jatkuu mainoksen alla