1. Tee kaikki itse

Älä pyydä apua ystäviltä, koska itsehän tiedät tietenkin paremmin. Kannattaa jättää muiden mielipiteet omaan arvoonsa. Eivät muut tiedä, että millainen sinun profiilisi tulee olla, joten miksi suotta vaivautua heiltä kyselemään. Eivät muut osaa sellaista sinusta kertoa, jota et jo itse tiedä.

2. Älä panosta kuviin

Kuvat ovat yliarvostettuja. Ei deittiprofiili kuvia kaipaa. Sellainen standardina oleva sininen tai harmaa ihmisen silhuetti riittää vallan hyvin. Se karsii ulkonäkökeskeiset pois, kun ei ole kuvia laisinkaan. Mikäli nyt kuitenkin päätät käyttää kuvia, niin vanhakin kuva kelpaa. Ei haittaa, vaikka kuva olisi yli 10 vuotta vanha. Kuvassa olevilla vaatteilla ei myöskään ole väliä.  Rumat ne vaatteilla koreilee. Sekään ei haittaa, jos kuvassa on muita henkilöitä. Sehän on hauska sitten arvailla, että kenestä on kyse. Mikäli nyt kuitenkin päätät käyttää uusia kuvia, niin sellaisen meitsien tai selfien voi napsaista vaikka vessan kelmeässä loisteputken valossa. Onpahan ainakin sitten luonnossa kauniimpi, kuin kuvassa. Myöskään kuvien ottamisessa ei kannata vaivata ystäviä. Parempi tulee, kun tekee itse.

3. Rehellisyys on yliarvostettua

Mitä sitten ikinä oletkaan hakemassa, niin älä kerro sitä suoraan. Kiertele ja kaartele mahdollisimman paljon. Kaikki mysteerinen on mielenkiintoista. Älä myöskään kerro liikaa itsestäsi. Ethän tietenkään halua, että ilman ensimmäistäkään keskustelua joku jo tietää lempielokuvasi, musiikkimakusi ja lempiruokasi. Eihän siinä sitten enää jää treffeille mitään puhuttavaa.  Mikäli kuitenkin listaat asioita hieman ylimalkaisesti, niin älä ainakaan vahingossakaan avaa persoonallisuuttasi lainkaan. Se kannattaa pitää täysin salaisuutena.

4. Etsi vain täydellistä prinssiä tai prinsessaa

Kukaan ei halua tyytyä siihen tavalliseen Matti tai Maija Meikäläiseen. Älä anna tavikselle mahdollisuutta. Petyt kuitenkin. Kannattaa asettaa tavoitteet mahdollisimman korkealle. Ainakin mallin mitoissa tulee olla eli pituus ja paino ovat ehdottoman tärkeitä. Myös hyvä työ tulee olla. Työ ei saa tosin viedä liikaa aikaa, koska silloin sinua varten jää vähemmän aikaa. Peritty varallisuus on aina plussaa, mutta itse tehty varallisuuskin on tervetullutta. Auto ainakin tulee deittikumppanilta löytyä. Naiselle sallittakoon, että omistaa vain yhden auton, mutta miehellä olisi hyvä olla avoauto kesää varten ja sitten sellainen näpsäkkä katumaasturi talven varalle. Toki myös uskomaton tyylitaju ja kalliit kaukomaiden reissut ovat aivan ehdottomia minimivaatimuksia, joista ei tingitä tuumaakaan. Eli kaunis/komea ja varakas, niin päästään alkuun vaatimusten kanssa. Myös kotieläimet tai liiat harrastukset ovat ehdoton ei, koska ne vievät liikaa aikaa pois sinun huomioimisestasi.

5. Syrji oman ikäisiäsi

Tämä pätee varsinkin miehiin. Eihän se haittaa, että on maha vähän kasvanut ja kunto rapistunut (muista käyttää vanhaa kuvaa, jos laitat kuvan). Hiusraja on paennut jo kauas, jos hiuksia on edes enää jäljellä. Vaikka oletkin itse kenties jo yli 40-vuotias tai yli 50-vuotias tai vaikka yli 60-vuotias, niin kannattaa yrittää saalistaa niitä hedelmällisimmillään olevia nuoria neitokaisia, jotka ovat siinä parinkymmenen vuoden hujakoilla. Naisten kannattaa ottaa mallia Madonnasta ja myös tähdätä sinne parikymppisten raavaiden uroiden sektoriin. Miehethän nyt kuolevat kuitenkin aikaisemmin, niin kukapa sitä oman ikäistä, saati ainakaan vanhempaa ukkoa haluaisi omakseen.  

6. Älä vertaile tai kuuntele muiden kokemuksia tai mielipiteitä

Pätee yhtä hyvin, kuin kuvan ottamiseen tai profiilin kirjoittamiseen. Kyllähän sinä itse tiedät, että mikä on sinulle paras palvelu. Älä missään nimessä lue muiden käyttäjien kokemuksia esimerkiksi suomi24.fi tai deittisivut.fi sivustoilta. Nehän ovat vain täynnä niitä nettitrollien kirjoituksia. Ole siis itsepäinen oman tiesi kulkija tässäkin asiassa ja viis veisaa muiden jupinoista.

7. Monta rautaa tulessa on parempi, kuin keskittyä vain yhteen

On hyvä, että on useampia ehdokkaita samaan aikaan. Mikäli yksi ei toimi, niin toinen on jo valmiina odottamassa. Kyllähän hyvää kannattaa odottaa, joten ei se haittaa, vaikka perut useat treffit. Kun deittailee montaa samaan aikaan, niin ei kaikkeen aina ennätä. Sekään ei haittaa, että sotkee hieman asioita, kun deittailee useampaa henkilöä samaan aikaan. Vaikka veisikin kasvissyöjän epähuomiossa treffeille pihviravintolaan, niin onhan sielläkin alkusalaattia tarjolla kuitenkin.

7+1. Älä ole avarakatseinen

Kuten sanottua, niin älä anna tavikselle mahdollisuutta. Muutaman kirjoitusvirheen voi ehkä juuri ja juuri hyväksyä, mutta mikäli kirjoittaminen on tönkköä, niin kyseessä on todennäköisesti hieman yksinkertaisempi tapaus. Eli kannattaa jättää leikki kesken, jos toinen ei edes osaa kunnolla kirjoittaa. Ei kannata myöskään poistua omalta mukavuusalueelta. Mukavuusalueella on kiva ja helppo olla. Turha laittaa itseään tukalaan ja epämukavaan asemaan toisen takia. Kyllähän se toinen sinun vuoksesi aina uhrautuu.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli apua. Kuka hullu sitä seuraa netistä tosissaan etsisi. En minä ainakaan.

Tässä vielä sinkkuuteen liittyvää luettavaa:

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/sinkuille/

https://mielenihmeet.fi/onnellinen-sinkkuna/

  

 

 

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla