Kirjoitukset avainsanalla Lappi

Posion puutarhan väki vietti joulunpyhät Sallassa täysikuu tähtäimessa. Ihan täytenä en sitä onnistunut tallentamaan, mutta onneksi menomatkalla oli selkeä taivas eikä kuvaajan tarvinnut auton ratissa istua. Täysikuun vangitseminen olisi ollut mahdollista vielä tapaninpäivän aamuna, mutta sain kuuhälytyksen liian myöhään. Se oli ehtinyt jo painua kauas puiden taakse. Sallassa oli aatonaattona pakkasta - 23, aattona -2, joulupäivänä 0 ja tapanina - 7. Ihan mukavat valokuvauskelit.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pohjoisten Pirkkojen kotikunnissa, Posiolla ja Sodankylässä, on aina valkea joulua. En ainakaan muista ettei olisi ollut. Mutta muistan, että joskus on pelätty mustan joulun tuloa, mutta aina on lunta tupruttanut viimeistään jouluaattona. Yleensä lumi tulee Posiolla maahan viimeistään lokakuun viidestoista ja Sodankylässä jo aiemmin. Meillä Lapissa on marras- ja joulukuu poikkeuksellisen lämmin. Välillä nautittiin lähes 30 asteen pakkasista, mutta ei sitä lystiä kauan kestänyt. Sodankylässä pakkanen paukkui hieman pidempää niin että pohjoisempi Pirkko ehti jo hieman tuskastua rapsakkaan keliin. Sen verran kourasi pakkanen eteläistä Pirkkoa, että sormet melkein jäätyivät valokuvausreissulla Kirintövaarassa ja Himmerkissä. Kun valokuvauskärpänen iskee niin kelillä ei ole mitään väliä. Pakkasen tuntee nahoissaan vasta myöhemmin kun sormet eivät meinaa taipua ja ranteita kolottaa.

Keräsin blogiimme muutamia joulukuun kuvia Posion puutarhasta, Kirintövaarasta ja Himmerkistä.

Oikein hyvää joulua kaikille! Olkoon joulunne valkoinen mielissänne vaikka maa musta makaisi!

Pohjoiset Pirkot

 

Melkein viikon olemme saaneet nauttia lumen valosta täällä Lapin Taikamaassa. Mutta nyt kaikki lumi poissa, teiden pinnat sulaneet ja koskien jäätiköt hävinneet. Eilen kävin varokuvausreissulla Murtotunturissa tallentamassa luonnon ihmeitä. Satoi jäätävää tihkua. Päätie oli niin liukas, etteivät porotkaan pysyneet pystyssä. Metsäautotiellä oli helpompi liikkua. Tässä muistoja eilisestä jäästä ja lumesta.

No, nyt tuli lunta! Kyllä sitä ehdittiin kovasti odotella täällä eteläisessä Lapissa. Naapurikunnan hiihtokeskus joutui jo välillä sulkemaan rinteet lämpimän sään vuoksi, mutta nyt varmaan lumetuskoneet pääsevät töihin. Pihalla oravat ja linnut vähän ihmettelivät yhtäkkistä muutosta ja ruokintapaikalla kävi kova kuhina. Puutarhassa lumikuorrutus korostaa jäljelle jääneitä väriläiskiä.

Seuraa 

Hei! Olemme kaksi pohjoista Pirkkoa, jotka muodostimme muutama vuosi sitten oman puutarhayhdistyksen. Olemme 65+ -vuotiaita ja harjoitamme Posiolla ja Sodankylästä iloluontoista ja huoletonta puutarhanhoitoa ja jaamme yhdistyksemme jäsenille vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon. Blogissamme raportoimme kaikenlaisista Lapin luonnon ilmiöistä ja kerromme lappilaisista tapahtumista  sanoin ja kuvin. Joskus muistelemme matkojamme kaukaisiin maihin ja vieraisiin puutarhoihin. PPP- Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistys -blogimme löytyy osoitteesta: www.pirkkopirkko.blogspot.com