Viikon verran on Lapin Taikamaassa sataa tihuuttanut, mutta tänään saimme nauttia huikaisevasta auringosta. Viime perjantaina tein valokuvausretken Posion Murtotunturiin Pyytölammelle ja Palo-ojalle ja viikonlopun vietin kansalaisopiston analogisen valokuvauksen kurssilla. Rakensimme kenkälaatikoista neulanreikäkameroita ja kuvasimme niillä entisen Aholan koulun pihapiiriä. Yritin ottaa selfien, mutta ei se oikein onnistunut. On hankalaa pysyä liikkumatta 5-8 minuuttia. Negatiivissa erottuu jonkinlainen omakuvan varjo puun takana, mutta positiivissa ei juuri mitään. Hieno kurssimme saa jatkoa parin viikon kulutta, jolloin teemme syanotypioita. Tänään käväisin pienellä kuvausreissulla Valkean Peuran Valtakunnassa ja sen lähimaastossa. Kastepisarat kimmelsivät poroaidan kultaisessa heinikossa. Odotan innoissani huomista, sillä yöksi on luvattu lumisadetta!
Kirjoitukset avainsanalla Lappi






Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistys kävi syyskokouksensa yhteydessä sunnuntaina 11.10. pienellä luontoretkellä Posion Karkujoella. Pakkasyöt olivat loihtineet upeita taideteoksia virran yli kurkottaviin oksiin. Kun tänään kävin samassa paikassa kuvausretkellä, oli koko komeus kadonnut. Ja uusia pakkasöitä ei ole luvassa vielä pitkään aikaan tänne eteläiseen Lappiin. Blogimme löytyy osoitteesta: www.pirkkopirkko.blogspot.com.
- ‹ edellinen
- Sivu 2
Hei! Olemme kaksi pohjoista Pirkkoa, jotka muodostimme muutama vuosi sitten oman puutarhayhdistyksen. Olemme 65+ -vuotiaita ja harjoitamme Posiolla ja Sodankylästä iloluontoista ja huoletonta puutarhanhoitoa ja jaamme yhdistyksemme jäsenille vuosittain Vuoden Puutarha -palkinnon. Blogissamme raportoimme kaikenlaisista Lapin luonnon ilmiöistä ja kerromme lappilaisista tapahtumista sanoin ja kuvin. Joskus muistelemme matkojamme kaukaisiin maihin ja vieraisiin puutarhoihin. PPP- Pohjoisten Pirkkojen Puutarhayhdistys -blogimme löytyy osoitteesta: www.pirkkopirkko.blogspot.com
Blogiarkisto
Kategoriat
- alppikärhö (1)
- arpajaiset (1)
- auringonnousu (1)
- aurinko (2)
- eläkeläisyhdistys (1)
- himalajanjalkalehden hedelmä (1)
- huovutus (1)
- Hymyhuulet (1)
- ilmaisuryhmä (1)
- jää (1)
- jääpuikot (1)
- joki (1)
- joulumyyjäiset (1)
- kaamos (1)
- kaatopaikka (1)
- käpytikka (1)
- kasvimaa (1)
- kenkävero (1)
- Kirintövaara (2)
- kukkasipulit (1)
- Lappi (6)
- lumi (3)
- lumikenkäily (1)
- luonnontuotteet (1)
- neulanreikäkamera (1)
- orava (3)
- pihan eläimiä (1)
- poro (1)
- poroaita (1)
- Posio (3)
- punatulkku (1)
- puutarha (4)
- Riisitunturin kansallispuisto (1)
- Salla (1)
- syksy (1)
- täysikuu (1)
- tunturi (1)
- tykkylumi (2)
- valkoinen joulu (1)
- valokuvaus (1)
Merci beaucoup pour fournir cette information