Kirsti haluaisi löytää itselleen kumppanin.
Kirsti haluaisi löytää itselleen kumppanin.

Nyt on hyvät neuvot tarpeen! Mistä uusmaalainen Kirsti löytäisi itselleen miehen? Rakkaat lukijamme, auttakaa Kirstiä ja muita kumppania etsiviä. Vai - oletko sinä se oikea?

Uusmaalaisella Kirstillä, 59, on pitänyt kiirettä töiden ja lasten kanssa. Nyt kun nuorimmat lentävät pesästä, Kirstillä on aikaa miettiä sydämen asioita.

Tässä tilanteessa on moni muukin yli 50-vuotias. Epäsuhta näkyy erityisesti naisten kohdalla: he elävät miehiä pidempään – ja kumppanin kaipuu on kova.

Kirsti on ollut viisi vuotta sinkkuna, ja nyt hänestä tuntuu, että olisi kiva löytää kumppani. Hän on huumorintajuinen ihminen, joka on avoin kaikelle uudelle. Hänet voi bongata niin teatterista, baletista kuin Haloo Helsingin keikalta.

Kirsti on myös liikunnallinen ja viihtyy luonnossa. Välillä hän pyörähtelee tanssilattialla, välillä zumbamatkalla Espanjassa.

– Kaipaan miestä, joka on kiinnostunut elämästä, Kirsti kiteyttää.

Tarkkoja kriteereitä hän ei halua miehelle laittaa, mutta ikä voisi olla 50–65 vuotta.

Olisi kiva, jos miehen kanssa voisi keskustella kaikenlaisista asioista. Sosiaalinen luonne, lukeminen ja luonnossa viihtyminen ovat plussaa myös, listaa Kirsti.

– Mistä Kirstin kannattaisi etsiä kumppania? Antakaa parhaat vinkkinne Kirstin käyttöön alla olevassa kommentointikentässä.

Vierailija

Auta sinkkua: Mistä mies Kirstille?

Nettideittaillu olisi varmasti yksi hyvä vaihtoehto. Sen ovat löytäneet viime aikoina nimenomaan yli viisikymppiset sinkut. Erityisesti perinteiset deittipalstat ovat tämän ikäryhmän suosiossa. Nuoret aikuiset ovat siirtyneet käyttämään deittisovelluksia, mutta vanhempi polvi hakee seuraa edelleen perinteisiltä deittisivustoilta. Kannattaa siis valita esimerkiksi täältä hyvä suomalainen deittisivusto yli viisikymppiselle . Artikkelissa puhutaan epäsuhdasta miesten ja naisten välillä. Tämä on...
Lue kommentti

Auta sinkkua: Mistä mies Kirstille?

Tilastojen mukaan yli 50-vuotiassa on naisia enemmän kuin miehiä. Omassa tuttavapiirissäni on noin 10 viksua, eronnutta tai leskeksi jäänyttä naista, mutta ei yhtään tällaista miestä. Eli yli 50-vuotiaan ja erityisesti yli 60-vuotian naisen on mahdotonta löytää kumppania. Ja kun tämänikäiset miehet vielä katselevat itseään nuorempia. Meidän naisten on vain viihdyttävä keskenämme teattereissa ja muissa kulttuuriharrastuksissa ja hoidettava lapsenlapsia. Ihan kivaa sekin.
Lue kommentti
Saska Aaltonen viihtyy reissun päällä.
Saska Aaltonen viihtyy reissun päällä.

Miltä tuntuu, kun oman vanhemman tuntee ”kaikki”? Saska Aaltonen kertoo.

Saska Aaltonen, 36, toimittaja, Helsinki

naimisissa, kolme lasta

”Vanhempani erosivat, kun olin kaksivuotias, ja kiistelivät huoltajuudestani. Asuin äitini luona 8-vuotiaaksi. Kun hän lähti ulkomaille eikä palannut, muutin isäni Remu Aaltosen luokse.

Minulla on kolme siskopuolta, mutta koska olen isäni ainoa poika, hän odottaa minulta enemmän. Matkustin isäni kanssa paljon, työasioissa ulkomaillakin. Vaikka isä osasi laulaa englanniksi, hän ei puhunut kieltä juurikaan, joten minusta tuli pian isäni tulkki.

Totuin jo nuorena ottamaan paljon vastuuta. Isäni mielestä oli varmaan luontevaa, että olin paljon mukana aikuisten maailmassa, koska niin hän oli itsekin ollut. Isä on kasvanut seitsenlapsisen perheen vanhimpana poikana, ja koska hänen isänsä oli harvoin paikalla, isä toimi jo nuorena äitinsä oikeana kätenä.

”Minä hoidin ruuan, isä siivoamisen.”

Työnjako kodissamme oli selvä, minä hoidin ruuanlaiton ja kaupassa käynnin ja isä vastasi siivoamisesta. Nukkumaanmenoajoista oli toki pidettävä kiinni, mutta esimerkiksi puheenaiheita ei koskaan rajoitettu minun takiani.

Jos minulla oli huono päivä, isä saattoi sanoa, että älä valita, kun saat asua kunnon asunnossa. Hän edustaa ensimmäistä romanisukupolvea, joka on yritetty sijoittaa paikalleen. Hänen perheensä ensikodiksi annettiin valtion rautatieyhtiön vanha junavaunu.

”Kolme isän veljistä kuoli väkivaltaan ja päihteisiin.”

Kolme isän veljistä kuoli väkivaltaan ja päihteisiin. Isäni kokemus siitä, mikä on elämässä rankkaa, on hyvin erilainen kuin minun. Se aiheuttaa meille toisinaan ristiriitoja ja jännitteitä, vaikka muuten ymmär­rämme hyvin toisiamme.

Teini-ikäisenä tajusin asuvani rokkitähden kotona. Ihmiset kyselivät jatkuvasti, mitä faijalleni kuuluu. Isäni tuntui vievän liikaa tilaa elämästäni. Kun kaverit menivät lukioon, minä lähdin kansainväliseen vapaaehtoistyövaihtoon ja jäin sille tielleni. Kiersin usean vuoden ajan ympäri maailmaa Englannista Venäjälle ja Uuteen Seelantiin. Sain olla oma itseni, en kenenkään poika. Se rauhoitti.

”Kun synnyin, vanhempani teettivät tähtikartan.”

Kun palasin Suomeen, tutustuin uudelleen lapsuudenystävääni, ja menimme naimisiin 2008. Isäni on nyt 70-vuotias kolmen lapseni isoisä, herkkä ja hyväsydäminen tyyppi, jolle oikeudenmukaisuus on äärimmäisen tärkeää.

Kun synnyin, vanhempani teettivät minulle tähtikartan, jonka mukaan minusta tulisi aikuisena kirjoittaja. Ja niinhän minusta tulikin.

Toimittajan työ sopii minulle hyvin, sillä olen sosiaalinen ja kirjoitan mielelläni. Työssä olen joutunut usein puun ja kuoren väliin. Iltapäivälehti on saattanut toivoa minulta skuuppia julkisuudenhenkilöstä, jonka tunnen ja jota en haluaisi loukata. Median vaatimukset vievät kuitenkin voiton, onhan kyse leipätyöstäni. Jutun julkaisemisen jälkeen minun ja haastateltavan välit ovat saattaneet olla viileämmät, mutta onneksi vain hetken ajan.”

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 9/2018.

Erkki Lampén on huomannut, että mitä enemmän hän viettää aikaa yksin, sitä enemmän hän tuntee vetoa iltatissutteluun.

Lähdin tapaamaan Virossa opiskelevaa tuttua. Mieleen juolahti, että samalla voisi ajella Latvian puolelle ostamaan halpaa viinaa. En ole koskaan käynyt Baltiassa sellaisella perinteisellä viinanhakureissulla, jolta palataan auton takapuskuri maata viistäen ja koettaen vakuuttaa tullimiehiä siitä, että hervoton lasti on tosiaan tarkoitettu omaan käyttöön.

Kävin, ostin. Kotona katselin keittiön pöydälle purkamaani pullorivistöä ja ihmettelin, mitä teen kaikella tuolla votkalla. Miksen ostanut sen sijaan enemmän georgialaista punaviiniä? Naurettavan halpa votka oli vain lähes käskenyt poimimaan itsensä hyllystä.

”Ajoittain vedin perseet olalle lähes joka viikonloppu.”

Vanhempani olivat käytännössä raittiita, ja hippihenkinen sisareni suuntautui enemmänkin joogan kaltaisiin asioihin kuin viininlipitykseen. Minä pidin huolta perheemme alkoholinkulutuksesta.

Nuorempana harrastin paljonkin sitä, mitä kuivahkosti kutsutaan ”humalahakuiseksi juomiseksi”. Ajoittain vedin perseet olalle lähes joka viikonloppu, toikkaroin kotiin kengänkärkiä katsellen ja heräsin sängystä milloin missäkin asussa aavistellen, että maailmassa on nyt jokin aivan kamalan huonosti. En muistele niitä aikoja mielelläni.

Näin jälkeenpäin ajatellen on hiukan vaikea hahmottaa, miksi tuota harrastin. Elämää meni hukkaan. Ehkä toivoin viikonlopuilta jotain suurempaa, ehkä en uskaltanut muuta.

”Säästäisinkö loput huomiseksi? Hiukan vielä janottaa.”

Myöhäisen keski-iän ylätasangolta menneisyyttä katsoessani ajattelen, että on ikääntymisessä ­ainakin se hyvä puoli, että tuollainen tolkuttomuus on jäänyt taakse. Yrityksistäni huolimatta minusta ­­ei tullut juoppoa ja arvelen vaaran olevan ohi. Melkein.

Mitä enemmän vietän aikaa yksin, ja se aika tuntuu lisääntyvän tasaisesti, sitä enemmän tunnen vetoa iltatissutteluun. Punkkupullon avaaminen ilahduttaa jo ruokaa laittaessa.

Kun pasta on syöty ja viinistä puolet jäljellä, alkaa neuvottelu. Säästäisinkö loput huomiseksi? Hiukan vielä janottaa. On mukava olo, mutta jos ottaisin vielä lasillisen, olisiko mukavampi?

”Erityisesti kaamosaikaan tunnen vetoa viinin kanssa seurusteluun.”

Useimmiten jano voittaa, ja lasillinen ruuan kanssa on muuttunut pullolliseksi illassa.

Näin ei tapahdu joka päivä eikä joka viikko eikä edes joka kuukausi, mutta erityisesti kaamosaikaan tunnen vetoa viinin kanssa seurusteluun. Kun iän myötä on vähitellen luovuttava monista iloista, viini pitää pintansa. Se rentouttaa, sulkee lämpöiseen syleilyynsä ja kuiskii, ettei juuri nyt ole aihetta huoliin.

Jos annan sille liiaksi myöten, se on kymmenen vuoden kuluttua kenties vallannut pesän käenpojan lailla ja työntänyt muut ilon aiheet vähitellen tieltään.

Luulenpa, että teen ylijäämävotkasta yrttilikööriä. Sitä ei voi juoda pikku lasillista enempää kerrallaan.”