"Työpaikka nosti siirtolaisen itsetuntoa"

Köyhyyttä, häpeää ja alkoholismia. Ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken kirjat Sikalat ja Köyhän lokakuu antavat raadollisen kuvan 1970-luvun lapsuudesta Ystadin Fridhemissä.

Siitä noin sadan kilometrin päässä Olofströmissä 47 vuotta asunut Maritta Sulasalmi, 61, ei tunnista omakseen Alakosken kuvaamaa todellisuutta.

– Varmaan kurjuuttakin oli, mutta enemmistöllä meni melko hyvin. Muistan kyllä, että Olofströmissä oli paljon maalta tulleita nuoria suomalaismiehiä, jotka pääsivät ensi kertaa irti äidin liekanarusta. He asuivat ja juhlivat poikamiesparakeissa. Osalla oli selviytymisvaikeuksia alkuvuosina, ja moni palasi Suomeen.

– Kaikki eivät toipuneet koti-ikävästä vaan palasivat kotimaahan. Naiset sopeutuivat miehiä paremmin, Maritta pohtii.

Ummikkona kouluun

Kun 14-vuotias Turpeisen Maritta lähti Keski-Pohjanmaan Kannuksesta Ruotsiin äidin ja veljien kanssa, jo matkustaminen junalla ja laivalla oli suuri seikkailu. Maritta ei nimittäin ollut aiemmin käynyt edes 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Kokkolassa.

– Jo saapumisiltana menin kylpyyn. Se oli mahtavaa, sillä en ollut ennen nähnytkään ammetta. Kannuksessa kammarin kylmät petivaatteet piti lämmittää takan edessä. Lämmintä vettä oli vain kattilassa hellalla. Ruotsissa pystyin peseytymään milloin huvitti, ja kolmen huoneen kerrostalokoti sisävessoineen oli hieno, Maritta muistelee.

"Kolmen huoneen kerrostalokoti
sisävessoineen oli hieno."

Kaikki ruotsalaisessa yhteiskunnassa oli Turpeisen perheelle uutta, mutta saapuminen oli helppoa, koska paikkakunnalla jo olevat suomalaiset auttoivat ja tulkkasivat.

Maritta meni kahdeksannelle luokalle kouluun. Aluksi hänellä oli vain matematiikkaa, koska sitä pystyi ummikkokin opiskelemaan.

– Onneksi sain siinä onnistumisen elämyksiä, sillä vaikka kaikki oli aluksi kutkuttavan kiinnostavaa, tunsin itseni huonoksi kielitaidottomuuden takia. Olin maalainen, jolla oli roosat leveälahkeiset housut kun ruotsalaisnuorilla oli jiinssit eli farkut.

Pikkuhiljaa Maritta sopeutui, oppi kielen ja meni 17-vuotiaana töihin Saabin alihankkijalle Safemanille liimaamaan ovipaneeleja.

Äiti kärsi ja kaipasi sukua

Maritta muistelee usein kolme vuotta sitten kuollutta äitiään Terttu Turpeista.

– Vanhempani olivat nelikymppisiä tullessaan tänne. Äidillä oli Kannuksen Korpelan kylässä tukenaan jo lapsuudesta tuttu vahva suvun ja naapureiden naisyhteisö. Hän ei Ruotsissa koskaan löytänyt itselleen sydänystävää, vain perhetuttuja.

Äiti ei puhunut asiasta, mutta Maritta aisti hänen kärsivän ja kaipaavan sukuaan.

– Hän ei oppinut ruotsiakaan. Aluksi hän työskenteli Volvon autotehtaassa ja lopuksi siivoojana. Sen ikäisillä naisilla ei ollut helppoa, he olivat kielitaidottomina toisten armoilla eivätkä pystyneet osallistumaan keskusteluihin.

Onni-isä oli eriluonteinen, hänellä oli paljon tuttuja ja kaksi veljeä sekä siskokin Olofströmissä. Hän myös oppi jotenkuten puhumaan ruotsia.

Joskus kielitaitoiset nuoret joutuivat hankaliin tulkkaustilanteisiin. Marittan keski-ikäinen sukulaisnainen pyysi hänet avukseen lääkärille. Siellä ilmeni, että nainen halusi ehkäisypillerit, ja rippikouluikäisen Marittan piti olla läsnä naisen gynekologisessa tutkimuksessa.

Prässäyslinjan ainoa nainen

Kun vanhemmat lähtivät kesälomalle Suomeen, Maritta jäi Etelä-Ruotsiin Olofströmiin kesätöihin.

– Oli mahtavaa ansaita omaa rahaa mansikkamaalla ja olla muista riippumaton. Tänne tuli 1970-luvulla paljon 15–16-vuotiaita suomalaistyttöjä sukulaisille piioiksi. Esittelin heille tanssipaikkoja ja kauppoja. Ehkä sekin nosti itsetuntoani.

Maritta tapasi Sallasta Ruotsiin muuttaneen Sulasalmen Erkin jo kuusitoistavuotiaana. Tutustuttuaan he muuttivat yhteen ja menivät naimisiin 1975. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Perhe-elämän ohessa Maritta on ollut 29 vuotta kaksivuorotyössä Volvon tehtaalla.

– Meillä on hyvä porukka: Lars-Uno, Benny, Tarmo, Magnus, Filip, Arvid, Joakim ja minä. Olen siis ainoa nainen. Linjallamme prässätään peltilevystä muotilla Volvon ovia. Ohjaan tuotantoa tietokoneella, olen data- ja logistiikkavastaava. Kaikilla on oma erityistehtävänsä, ja vaihtelemme työpisteitä päivittäin. Olofströmissä valmistetaan korin osia, autot kootaan Göteborgissa.

Maritta on aina tuntenut itsensä arvostetuksi työntekijäksi. Hänet on koulutettu ja ylennetty aina entistä vaativampiin tehtäviin.

Korpelan murretta pojanpojalle

Sulasalmien kotona soi aina Radio Keski-Pohjanmaa netin kautta. Toisaalta postilaatikkoon kolahtaa Sydöstran ja Hemmets veckotidning. Kirjahyllyssä on sekä ruotsin- että suomenkielisiä kirjoja.

– Sopeutumisesta huolimatta olemme vahvasti ja ylpeästi suomalaisia. Meidän ikäpolvemme tuli tänne duunareiksi, mutta lapsemme ovat käyneet kouluja ja sulautuneet yhteiskuntaan. Heli, 42, asuu Taalainmaalla, ja Janne, 36, perheineen tässä lähellä.

Ukki ja mummu hoitavat paljon Jannen nelivuotiasta Kimi-poikaa.

– Puhumme hänelle aina suomea – oikeastaan Korpelan murretta. Kimi ymmärtää kaiken, mutta vastaa mielellään ruotsiksi. Jannekin puhuu suomea pojalleen.

Eläkkeellä Espanjaan

Sulasalmilla riittää sukulaisia Olofströmissä, siellä Marittalla on kaksi veljeä ja Erkin sisaruksista peräti kahdeksan asuu paikkakunnalla.

– Enää täällä ei pärjäisi pelkällä suomella. Tulevaisuudessa vanhainkodeissa saatetaan tarvita suomen kielen taitajia, sillä ruotsi voi unohtua esimerkiksi aivoinfarktin jälkeen, Maritta ennustaa.

"Enää täällä ei pärjäisi pelkällä suomella."

Joka vuosi Sulasalmet viettävät Kannuksen mökillä viisi viikkoa kesällä ja 2–3 viikkoa keväällä. 900 kilometrin matka kestää autolla ja laivalla kaksi päivää.

– Rakensimme kotitaloni maille pienen mökin 1992, kun halusimme lapsillekin siteitä Suomeen. Janne käy siellä perheensä kanssa joka kesä. Mökistä on tullut tosi rakas, ja loma menee kyläillessä, puuhatessa ja pihatöissä.

Eläkkeellä Marita haluaisi reissata enemmän: viikonloppu Berliinissä, viikko Espanjassa ja keväällä pidempään Suomessa. Mutta hän ei voi kuvitellakaan muuttavansa Suomeen.

– Monet eläkkeelle jääneet muuttavat Etelä-Ruotsista Haaparannalle. Se on lähellä Suomea, mutta ruotsalaiset edut säilyvät. Suomalainen yhteiskunta on erilainen, ja on vaikea saada ystäviä tässä iässä. Olofströmissä tunnen kaikki ja tiedän, miten yhteiskunta pelaa. Mutta Suomessa on ihanaa viettää lomaa.