Marjatta suostui lonkkaleikkaukseen vasta pelottavan kaatumisen jälkeen: "Kipuja ei kannata kärsiä"

"Lonkkani alkoi oireilla yllättäen keväällä 2013. Jouduin tekemään äkkipysähdyksiä kävellessä, koska kipu oikeassa lonkassa oli niin kova. Pienen tauon jälkeen kipu helpottui ja saatoin jatkaa matkaa.

Kyllähän minä tiesin, että lonkassa oli jotain vikana. En silti ollut uskoa korviani, kun lääkäri syksyllä ehdotti lonkkaleikkausta. Olin ihan kauhuissani.

Olin ajatellut, että saisin lääkkeitä ja kipu hoituisi sillä. En ollut koskaan ajatellut, että joutuisin leikkaukseen, joten äkkiseltään oli vaikea mieltää koko asiaa. Kieltäydyin leikkauksesta saman tien, koska se on iso ja vaarallinen toimenpide.

Oikeassa lonkassa oli paha nivelrikko, ja vasemmassakin sitä oli jonkin verran nähtävissä. Leikkauksesta kieltäydyttyäni lääkäri ohjasi minut fysioterapeutin luokse.

Hänen kanssaan käytiin erilaisia jumppaliikkeitä läpi. Ne olivat enimmäkseen jalan heilutusta eri suuntiin. Aviomies osti minulle jumppamaton, ja aloitin aktiivisen voimistelun, treenasin monta kertaa päivässä.

"Ehkä ongelmat johtuivat vain iästäni."

Miksi lonkka reistaili?

Olin 66-vuotias, kun lonkkakipu alkoi. En yhtään tiedä, miksi minulle tuli nivelrikko. En ole tehnyt fyysistä työtä enkä loukannut lonkkaani aiemmin. Ehkä ongelmat johtuivat vain iästäni.

Diagnoosin jälkeisen vuoden sinnittelin särkylääkkeiden voimalla. Kipu kävi pahemmaksi koko ajan. Sain avuksi lopulta kodeiinipitoista lääkettä, mutta se vei yöuneni.

Kävelin tosi vaivalloisesti. Mies joutui odottelemaan minua aina kaupungilla.

Pelottava kaatuminen

Käännekohta tuli kesällä 2014. Olin mieheni kanssa Pihlajasaaressa ravintolassa, kun jalka petti yllättäen altani. Siitä meni kokonaan pito.

Pidin kädessäni vesilasia, mutta se ei kaatunut. Sen sijaan minä löin pääni ravintolan terassin kivetykseen. Olin ihan hysteerinen. Onneksi viereisestä pöydästä nousi nainen, joka sanoi olevansa lääkäri ja kysyi, voisiko hän auttaa. Se tuntui hyvältä.

"Lonkkaoperaatio pelotti. Minua itketti usein."

Tuo hetki oli niin pysäyttävä, että aloin ajatella leikkaukseen menemistä. Syksyllä röntgenkuvista näkyi, että lonkkani oli mennyt entistä pahempaan kuntoon. Sanoin lääkärille, että nyt olen valmis.

Minulle ei ollut aiemmin tehty isoja leikkauksia, joten lonkkaoperaatio pelotti ja kauhistutti. Toisaalta aloin olla niin kipeä, että sitä oli vaikea kestää. Tilanne itketti minua usein.

Jos pysyttelin kotona, kivut eivät olleet niin pahoja. Heti jos kävin vähänkin kaupungilla, koin varsinkin illalla ja yöllä voimakasta, pistävää kipua. Kipu helpotti aamulla, mutta silti oli vaikeaa kävellä vaikka makuuhuoneesta keittiöön.

"Kipu säteili pitkin jalkoja, nukkumisesta ei tullut mitään."

Sitten tuli repivä kipu molempiin jalkoihin. Tuossa vaiheessa kuuluu asiaan, että kipu on molemmissa jaloissa, vaikka toinen on paremmassa kunnossa. Kipu säteili pitkin jalkoja, eikä nukkumisesta ollut tulla mitään. Valvoin iltaisin myöhään, mutta aamuisin pystyin onneksi vähän paremmin nukkumaan.

Sairaiden voitelu rauhoitti

Lonkkaleikkausta edeltänyt kevättalvi oli henkisesti hyvin raskasta aikaa. Ensin kuoli kälyni, joka oli minulle erittäin läheinen. Olin tuntenut hänet pienestä pitäen. Sitten surun keskelle syntyi lapsenlapsi. Seuraavaksi mieheni äiti joutui sairaalaan. Nämä kaikki tapahtuivat viikon välein.

Leikkaus oli mörkönä edessä. Pelotti. Luin netistä leikkauksesta ja sain Peijaksen sairaalasta kirjasen, jossa käytiin operaatio läpi. Koin, että sain tarpeeksi tietoa, mutta tietenkään sitä ei voi etukäteen tietää, miltä tuollainen toimenpide tuntuu.

"Rauhoituin, kun sain tavata koko leikkaustiimin etukäteen."

Minut leikattiin maaliskuun lopussa 2015 eli puolisen vuotta jonoon laittamisen jälkeen. Olen katolilainen ja otin ennen leikkausta sairaiden voitelun, jota ennen kutsuttiin viimeiseksi voiteluksi. Se rauhoitti minua.

– Kipuja ei kannata kärsiä. Reippaasti leikkaukseen, kehottaa Marjatta Tarkoma.

Toinen hyvin helpottava tekijä oli se, että viikkoa ennen leikkausta sain tavata koko leikkaustiimin: anestesialääkärin, kirurgin, fysioterapeutin ja sairaanhoitajan.

Minusta otettiin verikokeet ja sain hammastodistuksen. On hyvin tärkeää, että suu on kunnossa ennen leikkausta.

Kivut hellittivät heti

Minut leikattiin Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Operaatio kesti noin 2,5 tuntia. Oma lonkkaniveleni otettiin pois ja tilalle pantiin keinonivel.

Säryt alkoivat hellittää heti leikkauksen jälkeen, joskin sain myös kovia kipulääkkeitä. Yöllä minulle tuli todella huono olo lääkkeistä. Minua huimasi seuraavana päivänä niin, etten voinut kuvitellakaan kävelyn kokeilemista rollaattorin avulla.

Lisäksi olin menettänyt leikkauksessa paljon verta ja hemoglobiinini oli alle 100. Sekin huononsi kuntoa.

Fysioterapeutti tuli opettamaan minulle kävelemistä kyynärsauvojen kanssa. Samalla harjoiteltiin portaiden nousemista sauvojen avulla. Kun harjoitukset onnistuivat, fysioterapeutti antoi minulle luvan lähteä. Pääsin kotiin toisena päivänä leikkauksen jälkeen.

"Konttorituoli on loistava lonkkaleikatun kuntouttaja."

Mies kokkasi ja hoiti

Lonkkaleikkauksen jälkeen täytyy pysytellä kotona kaksi viikkoa, joten ilman apua siitä jaksosta on vaikea selvitä. Jonkun toisen täytyy käydä apteekissa hakemassa sidetarpeita ja särkylääkkeitä sekä hankkia kotiin ruokaa.

Tarvitsin apua monessa askareessa, koska kahdella kyynärsauvalla kaikki arkinen tekeminen on vaikeaa. Mieheni esimerkiksi kokkasi paljon, ja minä osallistuin välillä niin, että valmistelin ruokia istuen.

Mies keksi minulle hyvän istuimen toipumisajaksi: konttorituoli on loistava lonkkaleikatun kuntouttaja. Siinä voi tehdä koko ajan pientä liikettä jaloilla ilman kipua.

"Ryhti suoristui, kun pidin aina hernepussia pääni päällä, kun kävelin."

Minulla oli hyvät kipulääkkeet. Kun ne loppuivat, kipukin oli jo loppunut. Tuli sellainen olo, että nyt mennään eteenpäin ja ollaan voiton puolella! Sama tunne minulla oli, kun pääsin ensimmäistä kertaa ulos pienelle lenkille.

Kumaruus sai huolestumaan

Fysioterapeutilta sain voimisteluliikkeitä, joilla hoidettiin kumaraa asentoani. Olin tosi huolissani, että jään kumaraan. Asento johtui siitä,että olin tottunut liikkumaan kepin kanssa. Onneksi keksin liikkeiden oheen oivan keinon: pidin aina hernepussia tai kirjaa pääni päällä, kun kävelin. Lisäksi hankin kovemman patjan. Ja niinpä ryhtini suoristui.

Fysioterapeutti huomasi, että jalkani olivat eripituiset leikkauksen jälkeen. Niin käy kuulemma usein, ja se saattoi olla syy kumaruuteenikin. Nyt minulla on pieni koroke vasemmassa kengässä eikä eripituisuus haittaa.

"Valitse rohkeasti leikkaus. Ei kannata kärsiä kipuja ja tyytyä hankalaan liikkumiseen."

Jälkitarkastuksessa kirurgi sanoi, että toinenkin lonkka on aika pahana. Sitä ei kuitenkaan särje. Illalla tosin saattaa alaselkä olla kipeä, mikä voi olla lonkan nivelrikon oire. En mielelläni kuitenkaan kovin nopeasti lähde toiseen leikkaukseen.

Kipujen poistuttua elämä helpottui. Pystyn kävelemään reippaasti, eikä minun tarvitse miettiä, minne voin mennä ja minne en.

Muille leikkausta harkitseville haluan sanoa, ettei kannata kärsiä kipuja ja tyytyä hankalaan liikkumiseen. Suosittelen rohkeasti valitsemaan leikkauksen. Minun elämänlaatuni ainakin on parantunut huomattavasti leikkauksen jälkeen.

Lapseni olivat minusta kovasti huolissaan, kun olin kipeä. Nyt he tietenkin iloitsevat puolestani. Ja mikä parasta, voin leikkiä taas vauhdikkaimpienkin lastenlasteni kanssa.

Artikkeli on alun perin julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 5/2016.