Heidi Kerosuon äiti kontrolloi tytärtään kaikessa. Tytär yritti olla mieliksi ja syyllistyi, kun ei onnistunut. Vasta kirjoitettuaan kirjan perheestään Heidi näkee äitinsä elämän koko kaaren ja on vapaa rakastamaan häntä.

Heidi Kerosuon, 72, parhaimmat lapsuusmuistot äidistä liittyvät siihen, kun hän pääsi äidin kanssa ostosmatkalle kotoa Joutsenosta Helsinkiin. Äiti oli yhtäkkiä toisenlainen, iloinen ja tyttärensä huomioiva.

He kävivät Stockmannilla. Heidi sai ensimmäistä kertaa elämässään Coca-Colaa – maku oli kitkerä. He söivät leivoksia ja nauroivat. Äiti jutteli ja Heidi kuunteli, nautti. He kuuluivat yhteen, äiti ja tytär.

Äiti uskoutui ensimmäisen kerran 80-vuotiaana.

Toinen tärkeä muisto liittyy äidin vanhuuteen. Äiti oli jo yli 80-vuotias, kun Heidi sai houkuteltua hänet sienimetsään. Äidissä heräsi vanha metsänkävijä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hän tarpoi läpi risukkojen, löysi sieniä, oli innoissaan. He perkasivat sienet, söivät ja juttelivat. Yhtäkkiä äiti alkoi puhua lapsuudestaan, vanhemmistaan ja sisaruksistaan. Ensimmäistä kertaa hän uskoutui tyttärelleen. Heidin sydän oli pakahtua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Näiden muistojen väliin mahtuu viisi vuosikymmentä. Ne vuodet äiti piti Heidiä pihdeissään, manipuloi, syyllisti ja vaati. Mitä enemmän äiti vaati, sitä enemmän Heidi yritti.

Miksi äiti ei kyennyt osoittamaan rakkauttaan? Miksi minut oli niin helppo syyllistää? Heidi Kerosuo on kysynyt näitä kysymyksiä itseltään koko aikuisikänsä, loputtomiin.

Äidin kuoleman jälkeen hän alkoi purkaa ajatuksiaan paperille.

– Äitisuhde on elämän ydinsuhde. Jos ei pysty piirtämään itselleen kuvaa äidistään, omakin kuva jää utuiseksi. Käsittelemätön suhde on kuin tikittävä aikapommi, joka vaikuttaa kaikkeen mitä tekee.

Vaaleanpunainen vai vihreä?

Heidin lapsuudenperheeseen kuuluivat äiti, isä ja kolme lasta.

– Tunsin aina olevani äidin juoksutyttö. Isoveljeni pääsi vähemmällä, hänhän oli poika. Aikuisena veli osasi myös asettaa äidille selvät rajat. Seitsemän vuotta nuorempi siskoni taas oli jo toista sukupolvea. Häntä ei 1940-luvun tiukka kasvatus enää koskenut.

Mutta Heidi oli äidin pihdeissä. Hän ei muista äidin koskaan hellineen tai kehuneen häntä. Naisen mallia, peiliä naiseksi kasvamiselle ei äiti tarjonnut.

Heidin lapsuuden ja nuoruuden muistikuviin liittyy nipistävä vaaran tuntu. Koko ajan oli oltava varuillaan, koska ei voinut tietää, mitä äiti seuraavaksi keksisi.

Äiti ei koskaan kehunut tai hellinyt.

Heidi pelkäsi äitinsä paniikkikohtauksia ja pitkiä masennuskausia. Hän oppi ennakoimaan äidin mielialat, yritti olla mieliksi ja syyllistyi. Äiti kontrolloi kaikkea, mitä Heidi teki.

Kun Heidi kouluaikana kutoi itselleen vaaleanpunaista pipoa, äiti motkotti vieressä: "Eihän tuo väri sovi sinulle alkuunkaan." Kun motkotus ei tehonnut, äiti meni kauppaan, osti sammaleenvihreää lankaa ja alkoi kutoa tyttärelle oman makunsa mukaista pipoa.

Heidi piti pintansa ja kulki koko kevään vaaleanpunaisessa pipossa. Mutta epävarmuus kalvoi ja söi itsetuntoa. Entä jos äiti olikin oikeassa? Entä jos olisinkin kauniimpi sammaleenvihreässä pipossa?

Teini-ikäisenä Heidi oli vakuuttunut, että hänen onnensa määrittyi otsatukan pituuden mukaan. Oikeanpituinen otsatukka oli koko hänen minuutensa perusta.

Vihasin itseäni joka kerta katsoessani peiliin.

Äiti oli toista mieltä. Hänestä silmiin ulottuva otsatukka oli siivoton ja antoi hänen tyttärestään väärän kuvan. Mitä ihmisetkin sanovat!

Tytär puri hampaat yhteen ja piti otsatukkansa, kunnes isä puuttui asiaan.

– Isän mielestä piti asettaa etusijalle koko perheen hyvinvointi eikä olla itsekäs.

Heidi antoi kampaajan kyniä otsatukkansa.

– Joka kerta kun vilkaisin peiliin, vihasin itseäni.

Äidin valta isään

Isä oli Heidin lapsuuden keskipiste. Vanhat valokuvat kertovat, että isä oli aina läsnä: opetti uimaan, ajamaan polkupyörällä, istui pienessä pinnatuolissa jalat solmussa ja luki satuja.

Isä ei kuormittanut aikuista tytärtään avioliittonsa asioilla eikä Heidi usko isän olleen onneton. "Sinun äitisi oli ihastuttava nainen, ja on sitä yhä, vaikket sitä ehkä huomaa", vastasi isä.

– Isä oli oikeasti rakastunut äitiin. Hän oli myös oman aikakautensa mies, velvollisuudentuntoinen. Ehkä hän ajatteli, että kun on tähän liittoon lähtenyt, elää siinä loppuun asti.

Heidi arvelee, että ajan kuluessa isä saattoi myös sotkea rakkauden ja velvollisuudentunteen.

Vain hammaslääkäri

Äidin hallitsevuuden seurauksena Heidin on vaikea hyväksyä minkäänlaista määräilyä.

– Pienikin yritys siihen suuntaan saa minut raivostumaan. Mieheni on onneksi tajunnut tämän.

Äiti halusi lapsistaan lääkäreitä. Kaikista kolmesta tulikin, Heidistä tosin "vain" hammaslääkäri.

– Äidistä se riitti minulle, tytölle.

Äiti oli kunnianhimoinen ja vaati samaa lapsiltaan. Äiti olisi itse halunnut lääkäriksi, mutta joutui lukemaan ekonomiksi oman isänsä toivomuksesta. Älä koskaan, koskaan lue ekonomiksi, joudut vain jonkun miehen sihteeriksi, hän neuvoi tyttäriään.

Ääni äidille

Eläkkeelle jäätyään Heidi meni Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakurssille.

– Kirja oli muhinut päässäni parikymmentä vuotta, mutta niin kauan kuin äiti eli en pystynyt sitä kirjoittamaan. Hän ei olisi tykännyt, eikä isäkään.

Heidi kirjoitti kirjaansa seitsemän vuotta.

Heidi halusi kirjaansa myös äidin näkökulman.

– Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha. Uskon vilpittömästi, että äiti ajatteli tekevänsä meille kaikille hyvää.

Kukaan ei ole pelkästään hyvä tai paha.

Heidi on miettinyt, miksi äiti käyttäytyi niin itsekeskeisesti.

– Äiti koki, ettei ollut saanut toteuttaa unelmiaan. Hänellä oli kaksi sisarta. Vaikka he pitivät yhtä, sisimmässään hän oli hyvin yksinäinen. Avioliitto ja lapset eivät tuoneet hänelle täyttymystä.

Heidi ei silti usko, että äiti olisi ollut onnellisempi ilman lapsiaan.

– Äiti oli hyvin ylpeä "menestyneistä" lapsistaan. Luulen, ettei hän vain osannut tai jaksanut olla äiti, vaikka olisi halunnutkin, koska oman psyyken kanssa oli liikaa tekemistä.

Äiti kärsi mielenterveysongelmista ja yritti myös itsemurhaa. Se sai perheen enemmän varpailleen. Äiti ei luottanut psykiatreihin, koska "terapia on tarkoitettu hulluille" ja mielenterveysongelmat koettiin häpeäksi. Paras vain vaieta.

Miten olla itse hyvä äiti?

Omassa perheessään Heidi yritti pitkään tehdä kaiken toisin kuin lapsuudenkodissaan. Sai olla sotkuista ja ovet olivat auki ihmisten tulla ja mennä. Sen harvan kerran, kun äiti kävi Heidin kotona, hän ei saanut takkiaan pois päältä ennen kuin oli jo keittiössä siivoamassa hellaa.

En usko säröttömän onnellisiin perheisiin.

Heidi sanoo, ettei hänkään ole aina onnistunut olemaan hyvä äiti omille lapsilleen.

– Olen ollut niin kiinni omissa tunteissani, ettei tilaa ole aina jäänyt tytöille. Meillä on ollut perheessä monet ristiriidat ja vaikeudet, etenkin kun tyttäret olivat teini-ikäisiä. Olemme onneksi pystyneet puhumaan niistä, ja nykyään välit ovat lämpimät.

Heidi ei usko säröttömän onnellisiin perheisiin.

– Kun vähän raaputtaa pintaa, joka perheestä löytyy ongelmia. Ihmettelen joskus, miksi jotkut haluavat vielä aikuisinakin nähdä omat vanhempansa täysin virheettöminä.

Heidin äidistä tuli viimeisinä kuukausinaan valoisa, kiitollinen ja lempeä, aivan toisenlainen kuin mihin sisarukset olivat tottuneet. Heidi otti äitinsä tuolloin viikonlopuiksi sairaalasta kotiin. Hän muistaa ajan harmonisena yhdessäolon aikana.

– Äiti osasi kuolla kauniisti, vaikka ei aina osannut elää niin.

Heidi Kerosuon esikoisteos Muista, unohda (Docendo) ilmestyi vuonna 2019.

Jutun voi lukea kokonaan ET-lehden numerosta 6/2020.

Tipitii

Olen 50 ja vähän päälle oleva nainen.Äitini on yli 30 vanhempi minua.Aina huomauttaa että ,tavaraa on liikaa.Hänellä ei ole samanlaista elintasoa kun meillä.En osta mitään turhaa.Hän sanoo älä osta jos et tarvii.Tiedän kyllä mitä teen.En tykännyt kun hän siivoili meillä.Minun tekemä ei kelvannut.

Vierailija

Joskus olen miettinyt sitä asiaa, kun puhutaan, että on vanhuksia joiden luona ei käydä hoitolaitoksissa, niin minkä verran on heidän itsensä syytä siihen ettei lapset käy. Jos vuosia ja vuosikymmeniä teilataan ja vähätellään niin harvapa meistä "sormia napsauttamalla" ne unohtaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla