Kaksi tai kolme ihmistä tekee itsemurhan Suomessa joka päivä ja heistä moni on yli 65-vuotias. Miksi näin käy?

  • 1. Itsemurhien määrä oli pitkään laskussa. Vuonna 2013 niitä tehtiin 887, mikä oli kuitenkin hiukan enemmän kuin vuonna 2012.   Mistä tämä lisäys johtuu?

    Itsemurhien ehkäisyprojekti aloitettiin 1980-luvun lopulla. Sen avulla itsemurhia saatiin vähennettyä kolmasosalla. Vuonna 1995 projekti loppui. Projektin aikana opittiin muun muassa tunnistamaan paremmin keski-ikäisten miesten masennus.

    Suomeen tarvitaan uusi kansallinen itsemurhaohjelma. Monissa maissa on sellaisia, ja niistä on saatu hyviä tuloksia. Suomalaiset poliitikot vaikenevat itsemurhien ehkäisystä. Kukaan ei halua identifioitua näin vaikeaan asiaan. Kuolonkolareiden ehkäisytyöhön on satsattu, ja ne ovat vähentyneet noin 200:aan. Oman käden kautta kuolee vuosittain noin 900 ihmistä, kaksi tai kolme joka päivä.

"Moni ei uskalla kysyä suoraan, vaikka olisikin huolissaan läheisestä."

  • 2. Miten itsemurhia voi ehkäistä?

    Vääriä luuloja pitäisi oikaista. Moni ei uskalla kysyä suoraan, vaikka olisikin huolissaan läheisestä ja aavistelisi, että tällä on itsetuhoisia ajatuksia. Edelleen on vallalla sellainen käsitys, että jos utelee asiaa, se lisää itsemurhariskiä. Asia on kuitenkin toisin päin. Jos saa toisen puhumaan tuskaisista ajatuksistaan, ne eivät ehkä näytäkään niin synkiltä: pääsee pois itsetuhon kehästä.

    Tietysti läheisen pitää osata myös kuunnella ja auttaa hakemaan apua.

    Myös opettajilla ja tervey­denhoitajilla pitäisi olla uskallusta ottaa asia puheeksi. Itsemurha on pelottava teko, ja siksi tulisi muokata asenteita ja lisätä koulutusta.

  • 3. Iäkkäille ihmisille ei tehdä aina ruumiinavauksia, jolloin hoitolaitoksissa lääkkeillä tehdyt itsemurhat eivät välttämättä tule ilmi. Miksi vanhus ei jaksa?

    Itsemurhan tehneistä viidesosa on yli 65-vuotiaita. Vanhusten itsemurhamäärissä on tapahtunut pientä kasvua viime vuosina.

    Ikäihmiset eivät saa aina tarpeeksi hoitoa kipuihinsa. Heidän masennuksensa jää liian usein huomaamatta, eikä päihteiden käyttöön osata puuttua. Moni vanhus asuu mielellään kotona, mutta se saattaa ajaa yksinäisyyteen. Kotihoito huolehtii vain käytännön asioista, eikä keskusteluun ole aikaa. Vanhus­väestö on tottunut selviämään eikä valita vähästä.

  • 4. Myös nuorten itsemurhat ovat lisääntyneet. Pitääkö paikkansa, että he eivät välttämättä ymmärrä teon lopullisuutta, mutta vanhukset haluavat oikeasti kuolla?

    Nuori saatattaa päätyä itsemurhaan impulsiivisesti, jos vaikka poika- tai tyttöystävä jättää. Henkinen tuska käy niin suureksi, että siitä on päästävä pois, eikä muori siis välttämättä tahdo kuitenkaan kuolla. Vanhukset todennäköisesti miettivät asiaa pitempään ja tahtovat kuolla.

    Lue myös: Kuka auttaa mielenterveyspotilaiden omaisia?

  • 5. Voiko läheinen aavistaa itse­murhaa suunnittelevan aikeita?

    Jos huomaa, että toinen on muuttunut, niin voi suoraan kysyä, mistä se johtuu. Usein itsemurha tulee yllätyksenä.

    Joskus jälkikäteen voidaan havaita varoitusmerkkejä itsemurhaan kuolleen käytöksessä tai puheissa. Kaikkiin itsemurhiin niitä ei kuitenkaan liity.

  • 6. Lisääkö lama itsemurhia?

    Kansainvälisten tutkimusten mukaan lama-aikana itsemurhat vähenevät. Ehkä tämä johtuu siitä, että muillakin on hankalaa. Se saattaa vähentää itsesyytöksiä.

    Toisaalta epävarmuus kuormittaa mieltä ja saattaa lisätä itsemurhariskiä.

    Yllättävä tieto: Raha tekeekin onnelliseksi!

  • 7. Mitkä konkreettiset toimet voisivat vähentää itsemurhia?

    Tekokeinoihin voidaan puuttua. Lääkkeiden turvallisuuteen pitää kiinnittää huomiota. Suomalaisilla on paljon aseita, ja monesti ne ovat kaikkien perheenjäsenten saatavilla.

    Masennukseen määrätään helposti lääkkeitä, mutta keskusteluavun saaminen on hankalaa. Oikealla hetkellä tarjottu henkinen tuki voi estää itsemurhan, ja henkistä tukea voi antaa kuka tahansa.

    Tuki itsemurhan tehneiden läheisille ja itsemurhaa yrittäneille on myös tärkeää itsemurhien ehkäisyssä. Riskiryhimen seulontaan ja tukeen pitäisi panostaa. 

Asiantuntijana kriisikeskustoimintojen johtaja Outi Ruishalme Suomen Mielenterveysseurasta.

Vierailija

"En jaksa enää" – tämä ei ole turha uhkaus

Taas hyssytellään ja ollaan tekemässä "oikeaa kuvaa ongelmasta". Kuka suostuu tosissaan pohtimaan paljonko taloudellinen niukkuus ja erityierityisesti eroottisiin aiheisiin liityvä ahdasmielisyys tuhoavat ihmismieliä. Nyt kun nuorten työttömyys ja sitä kautta näköalattomuus on kauhistuttavissa luvuissa, taloudellisen ja seksuaalisen deprivaation tulisi olla tulevaisuuden suunnittelijoiden erityisen torjunnan kohteena. Suomalaisessa yhteiskunnassa toiveiden ja käytettävissä olevien keinojjen...
Lue kommentti

Pirkko Pitkäpaasi sai idoliltaan yllättävän huomionosoituksen vuonna 1978.

Pirkko Pitkäpaasi, 62, Helsinki:

"Tauno Palo on suuri idolini. Olen katsonut Kulkurin valssin ja Rosvo-Roopen varmaan kymmeniä kertoja. Hän oli lahjakas näyttelijä, mutta kyllähän se charmin ydin oli jumalainen ulkomuoto. Pehmeä, naisiin sortuva heikko mies tietysti, mutta se palava katse! Suomen Clark Gable ilman muuta.

Helsingissä kaikki tiesivät, että Tauno Suuren kantapaikka oli Elite-ravintola Töölössä. Ei sinne hänen takiaan monikaan mennyt, se oli ja on yhä suosittu ravintola muutenkin. Mutta siellä hänet saattoi nähdä kantapöydässään. 1970-luvulla hän oli jo vanha mies, mutta se sytyttävä katse hänellä oli elämänsä loppuun asti. Sen voi nähdä hänestä kertovissa dokumenteissakin.

"Ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän oli polvillaan edessäni ja lauloi minulle serenadin."

Talvella 1978 olin Elitessä isomman seurueen kanssa, meitä oli monta pariskuntaa. Ravintola oli täynnä, puheensorina melkoinen. Yhtäkkiä kuulen, että takana joku mies kysyy jotain poikaystävältäni, tulevalta mieheltäni. Käännyn. Se on Tauno Palo. Ja ennen kuin ehdin ajatella mitään, hän on polvillaan edessäni ja laulaa minulle  serenadin.

Olin niin häkeltynyt, ettei mieleeni jäänyt, mitä hän lauloi, eikä sekään, miten ympärilläni siihen reagoitiin.

Olin tietysti otettu, että suuri idolini on siinä polvillaan edessäni, mutta vähän kiusaantunutkin tästä odottamattomasta huomiosta. Miksi minä? No, olihan minulla silloin pitkä vaalea tukka...

Nyt muistelen tapahtumaa tietysti suurella lämmöllä. Hauskinta on, että 89-vuotias äitini pyytää vieläkin aina silloin tällöin, että kerro taas se, kun Tauno Palo lauloi sinulle."


Muisto on julkaistu ET-lehden numerossa 12/2014.

Oliko se Jannen soittama väärä nuotti viululla ja sitä seurannut painokas anteeksipyyntö vai pelkkä nuoren muusikon olemus, joka vangitsi Aino Järnefeltin sydämen? Joka tapauksessa Ainosta tuli säveltäjälle loppuelämän sulostuttaja, tuki ja ryhtikin.

Ennen kuin on päästy nuoren musiikinopiskelijan Janne Sibeliuksen ja kulttuurisuvun tyttären Aino Järnefeltin katseiden vaihtoon ja helsinkiläissivistyneistön illanviettoihin, on käytävä katsomassa, mistä kaikki alkoi 150 vuotta sitten.

Hämeenlinnan Hallituskatu 11:ssa on 1860-luvulla kaupunginlääkäri Johan Julius Sibeliuksen ja Maria Charlotta o.s. Borgin koti. Joulukuun 8. päivänä puolen yön jälkeen ulkona on pakkasta peräti 17 astetta, mutta makuukammarissa nurkassa lämmittää kakluuni. Johan ja Maria Sibeliuksen perheeseen on juuri syntynyt poika, pikkuveli 2-vuotiaalle Lindalle. Poika saa nimekseen Johan Christian Julius.

Isä Johan Sibelius kirjoittaa tammikuussa veljelleen Pehr Sibeliukselle ja kutsuu tätä katsomaan uutta perheenjäsentä. "Me alamme kutsua häntä Janneksi, edesmenneen veljemme muistoksi." Tämä oli siis kauppalaivankapteeni Johan ”Janne” Sibelius, joka kummitteli Jannen elämässä vielä myöhemminkin.

Musisoiva hutilus

Kun Janne oli kaksivuotias, isä kuoli kaupungissa riehuneeseen pilkkukuumeeseen ja äiti jäi lasten kanssa yksin. Perhe oli konkurssissa, sillä Johan Sibelius oli hoitanut raha-asiansa kehnosti. Maria Sibelius joutui muuttamaan äitinsä, leskiruustinna Borgin luo. Maria sai pian miehensä kuoleman jälkeen vielä kolmannen lapsen, Christianin.

Jannen ympärillä oli hyväntahtoista sukua niin isän kuin äidin puolelta. Alakoulun Janne kävi äidinkielellään ruotsilla, mutta siirtyi 9-vuotiaana suomenkieliseen kouluun.

Pojalla oli viljas mielikuvitus, ja hänen kätensä hakeutuivat pianon koskettimille jo varhain. Hän soitti kappaleita korvakuulolta, mutta tapaili myös ennestään tuntemattomia sävelkulkuja, omasta päästään. Musikaalisuus periytyi kummankin vanhemman puolelta.

Lakiopinnot saivat jäädä. Janne halusi tehdä musiikkia.

Isoäiti Borg yritti pitää Jannelle kuria, poika kun kadotteli tavaroitaan ja teki koulussa töitä vain sen verran, ettei jäänyt luokalleen. "Janne-slarven" eli Janne-hutilus, niin isoäiti kutsui tulevaa säveltäjä-mestaria.

Äidin kirjeissä kuului normaali äidin huoli lapsistaan, Jannen musikaalisuuteen äiti ei ottanut kantaa. Sen sijaan isän sisko Evelina ymmärsi Jannen lahjakkuuden ja piti huolta, että tämä harjoitteli soittoa. 7–8 vuoden ikäisenä alkoivat soittotunnit äidin siskon Julia Borgin hoteissa. Murrosiässä piano vaihtui viuluun. Elokuussa 1883 nuori Sibelius kertoi kirjeessään, että on säveltänyt trion.

Sibelius muutti ylioppilaaksi tulon jälkeen Helsinkiin, ensin lainopilliseen tiedekuntaan. Hän kirjautui myös musiikkiopistoon, Sibeliusakatemian edeltäjään, ja pian lakiopinnot saavat jäädä. Musiikkia, sitä hän halusi tehdä.

Kun Janne soitti viululla väärin, hän kääntyi Ainoon päin, kumarsi ja pahoitteli.

Förlåt!

Helsingissä musiikinopiskelija vietti vilkasta seuraelämää. Hän ystävystyi Armas Järnefeltin, Ainon veljen kanssa. Armas oli kertonut lahjakkaasta opiskelutoveristaan kotonaan, ja tulevan säveltäjän persoona alkoi kiehtoa Ainoa jo ennen kuin hän oli edes tavannut tätä.

Järnefeltien lähipiiriin kuulunut Hilma Wiik-Arina muisteli kirjeessään, että nuoret kohtasivat ensimmäisen kerran "appelsiiniviftissä" – nämä olivat koti-iltoja, joissa nuoret söivät appelsiineja ja keskustelivat. Järnefelteilläkin sellaisia pidettiin, ja Arina-Wiikin mukaan Ainon appelsiininsyönti muuttui kovin vaikeaksi, kun Sibelius astui sisään. Katseiden vaihto oli intensiivinen.

Armas Järnefelt puolestaan on muistellut kohtaamista korostaen musiikin roolia. Armas soitti illanvietossa pianoa ja Janne viulua. Kun Janne oli soittanut yhden väärän äänen, hän oli kääntynyt Ainoon päin, kumartanut ja sanonut: "Förlåt."

Vaikka kyse oli suurista tunteista heti ensi katseesta lähtien, suhteen alussa oli omat mutkansa. Janne lähti Berliiniin opiskelemaan, ja yhteydenpito Ainoon jäi. Hän heilasteli Betty Lerchen kanssa, sävelsi tälle jopa valssin. Aino pahoitti mielensä.

Ainon rakkaus ei horjunut.

Jannen palattua Suomeen asiat alkoivat kuitenkin edetä vauhdilla, ja umpirakastunut pari meni salaa kihloihin, ennen kuin Janne rohkeni kysyä kenraali Alexander Järnefeltiltä tyttären kättä. Kihlausaikana Janne opiskeli Wienissä ja tunnusti Ainolle olleensa uskotonkin. Ainon rakkaus ei horjunut.

Naimisiin Aino ja Janne pääsivät Järnefeltien kesäpaikassa Tottesundissa Vaasassa 10. kesäkuuta 1892. Janne oli julkaissut ensimmäisen sinfoniansa, Kullervon, saman vuoden keväänä.

Häämatkallekin pari pääsi, koska Janne oli saanut yliopistolta matka-apurahan, jonka avulla hänen oli määrä tutustua kanteleen soittoon ja runolauluun Karjalassa. Nuoripari yöpyi Vuonislahdessa Monolan talossa, ja tietysti sinne otettiin mukaan myös piano.

Ennen kuin piano vietiin Monolan taloon, se tarinan mukaan raahattiin Kolin huipulle, jotta säveltäjä pääsi musisoimaan siihen aikaan niin muodikkaissa karjalaisissa maisemissa.

"Se minussa herättää tuhmuutta..."

Sibelius oli luonteeltaan tunteellinen – hän tunsi syvästi, kaikenlaisia tunteita, ja hän myös ilmaisi niitä.

"Olet niin ihana ja kaunis – et sinä kulta ymmärrä mitä piirteitä ruumiillasi on ja miten jalosti olet luotu. Se minussa herättää tuhmuutta sellaista tulista hurjaa joka voi olla niin melankolista ja salaista mutta joka tekee tunnetta teräksikseksi."

Näin Janne kirjoitti Ainolle elokuussa 1894.

Avioparin kirjeenvaihto on täynnä hellittelysanoja ja ikävää. He olivat toisilleen kaikki kaikessa, Aino oli Jannelle paras ymmärtäjä, tuki ja turva. Sibelius teki säveltäjän uraa ja Aino hoiti lapsia ja kotia, niin kuin siihen aikaan kuului, mutta he olivat tasaveroisia.

Säveltäminen aiheutti Sibeliukselle paineita, samoin huonot arvostelut. Mutta ei ollut hyvä sekään, jos kukaan ei noteerannut uusia teoksia edes jonkinlaisella maininnalla.

Masennus tuli Sibeliukselle tutuksi, ja erityisesti se koetteli pimeään vuodenaikaan. Paineita piti purkaa istumalla Kämpissä ja Königissä pahimmillaan päiväkausia. Joutuipa Sibelius tappeluihinkin.

Kun Janne aneli anteeksi, Aino suli.

Alkoholi kiristi puolisoiden välejä aika ajoin vakavastikin, mutta Aino palautti säveltäjän aina takaisin ryhtiin. Ainon ei tarvinnut nalkuttaa. Hänessä oli auktoriteettia ja voimaa, jolla hän vetosi miehensä poikkeuksellisiin lahjoihin. Tämä ei saisi haaskata lahjaansa huonoon elämään.

Kun Janne viimein kotiutui ryyppyreissuiltaan, Ainolassa oli hyvin hiljaista. Janne joutui anelemaan Ainolta, ettei tämä olisi niin ankara. Ja silloin Aino suli.

Juttua varten on haastateltu Sibelius 150 -juhlavuoden johtajaa Erkki Korhosta ja tietokirjailija SuviSirkku Talasta. 

Artikkeli on alun perin julkaistu ET-lehden numerossa 1/2015.

Kaikille suomalaisille tuttu Finlandia on kuin Suomi nuotteihin vangittuna. Se ei ole sattumaa.

Sibelius sävelsi ensimmäisen version Finlandiasta helmikuun manifestin jälkimainingeissa 1899 Jalmari Finnen musiikkinäytelmään. Sävellyksen nimi oli Suomi herää. Myöhemmin Sibelius viimeisteli teoksen Finlandiaksi.

– Hän katsoi maiseman muodon, miten metsän viiva horisontissa menee, ja piirsi sen saman viivan melodiaan. Sibelius kertoi, että Finlandiaa säveltäessään hänellä oli ollut mielessään Aulangon kansallismaisema, kertoo Sibelius 150-juhlavuoden johtaja Erkki Korhonen

Viimeisimpänä Finlandian ovat äänittäneet esimerkiksi Club For Five sekä Paula Vesala. Vesalan version pääset kuuntelemaan Spotifysta täältä (kuunteleminen edellyttää rekisteröitymistä).

Club For Fiven version näet alta: