Miltä tuntuu, kun elämä mullistuu täysin viisikymppisenä? Kari Ylinen, 59, jätti vanhoillislestadiolaisen yhteisön taakseen neljä vuotta sitten. Hän elää nyt toista teini-ikää.
"Erosin uskonyhteisöstä 55-vuotiaana. Pian sen jälkeen kävin ottamassa korvakorun. Laitoin korvaani ison killuttimen, jotta tutut näkisivät, että tuo jätkä ei ole enää samassa uskossa.
Lapsuudenperheessäni oli seitsemän lasta. Arki pyöri uskon ympärillä: oli sunnuntaiseurat ja ompeluseurat. Lapsuuteni oli kiva ja turvallinen.
Rajoitteita toki oli. Kotona ei ollut televisiota emmekä saaneet käydä teatterissa, tansseista puhumattakaan. Monet tosin katsoivat televisiota salaa tuttujen luona tai huoltoasemilla.
Kesällä 1980 ihastuin yhteisöstä tuttuun tyttöön. Menimme naimisiin ja saimme kaikkiaan kuusi lasta. Pelkäsin synnytyksissä aina hirveästi, sillä isäni äiti kuoli aikoinaan liiallisiin synnytyksiin.
Jääkiekko herätti kuolleista
Minua ahdisti jo pienenä se, että vain me yhteisön jäsenet pääsisimme taivaaseen ja kaikki muut joutuisivat helvettiin. Ahdistuksesta ei yhteisössä saanut puhua.
Purin pahan oloni töihin, enkä ehtinyt aina osallistua yhteisön tapahtumiin. Ihmiset kyselivät perääni ja painostivat. Paloin loppuun kahdesti. Kolmas burn out vei minut sairaslomalle pariksi vuodeksi.
"Oivalsin, että minun pitää itse alkaa päättää elämästäni."
Kun vointini oli pahimmillaan, siskoni vei minut elämäni ensimmäiseen jääkiekko-otteluun. Se herätti minut kuolleista. Pitkästä aikaa tunsin kuuluvani johonkin: porilaisiin, Ässien kannattajiin. En välittänyt siitä, että yhteisö oli opettanut urheilutapahtumien olevan jumalanpilkkaa. Tunnelma jäähallissa oli mahtava.
Oivalsin, että minun pitää itse alkaa päättää elämästäni. Luin erilaisia Raamattuja ja kirjoituksia. Tutkin vanhoillislestadiolaisuuden historiaa ja siellä tuli vastaan kamalia tapauksia. Seurasin itsekin läheltä kiusaamistapausta, jonka vuoksi yksi yhteisömme jäsen melkein teki itsemurhan.
Pahin tuli kuitenkin omasta perheestä: sain tietää, että lähipiiriimme kuulunut henkilö oli käyttänyt osaa lapsistani hyväksi, kun he olivat pieniä. Lapset kertoivat siitä vasta aikuisina.
Erosin yhteisöstä. Myöhemmin päädyimme eroon myös vaimoni kanssa.
Toinen teini-ikä
Tässä iässä uskosta eroaminen on pelottava juttu. Yhtäkkiä oli itse päätettävä kaikesta. Otanko olutta vai en? Miten suhtaudun seurusteluun? Uusi elämä häkellytti.
Kaveripiirini pieneni. En jäänyt kuitenkaan yksin, sillä olin ehtinyt elämäni aikana saada yhteisön ulkopuolisia ystäviä harrastuksissa.
Elän nyt toista teini-ikää. Kävin elämäni ensimmäistä kertaa elokuvissa vuonna 2014. Se oli upea kokemus. Harrastan henkisiä asioita ja uskon yhä enemmän jälleensyntymiseen. Kuuntelen mielelläni meditaatiomusiikkia, mutta Jenni Vartiainenkin on aika ihana.
Asun yksin. En ole haalinut kotiini tavaraa siltä varalta, jos tänne joskus muuttaa vielä joku toinen. Ensin haluan oppia tuntemaan itseni.
Lapsistani kolme on eronnut yhteisöstä. Ensimmäinen lähti 16-vuotiaana. Olin silloin hänestä ylpeä, vaikken voinut sitä ääneen sanoa."
Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 13/2017.
Lue myös:
Ymmärrän hyvin miten lapsi/nuori voi jämähtyä uskonollisiin ryhmiin, jopa kultteihin, koska henkinen aivopesu on onnistunut niin totaalisesti. Lähteminen tuntuu mahdottomuudelta, sillä vuosien myötä on opittu tietty ajattelutapa ja yhteenkuuluvuus ryhmään, ns. me-henki, joka tekee yksilöistä lojaalisia. Myös suljettu elämäntapa ei ole antanut esimerkkejä muista mahdollisita elämäntavoista.
Siksi juuri on vaikea erota koska pelko tulevasta ja ehkäpä yksinäisyydestä, koska me, ihmiseläjät olemme niin kovin sosiaalisia ja haluamme kuulua omaan ryhmäämme.
Näistä on myös esimerkkejä sekulaarisesta elämästä, koululuokassa ei tuoda mielipiteitä julki vaan ollaan hiljaa leimaantumisen vuoksi, teens unspoken rules. Urheilutapahtumissa, itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa voi repäistä... koska on hienoa olla mukana puhaltamassa yhteiseen liekkiin.
Erona kuitenkin on että näistä tapahtumista voi sittenkin irtautua helposti koska niillä on päätepiste, eikä ne sulje kannattajiaan tiettyyn vakiokaavaan. Esim. Jokereiden fani voi ryhtyä kannattamaan Tapparaa. Tuskin se nyt maailmankirjoja sekoittaisi..)
