Mitä jos lapsenlapsia ei tullutkaan? Psykologi neuvoo, miten pettymyksen kanssa voi oppia elämään

Naapuri kehui taas, kuinka hänen parivuotias pojantyttärensä on oikea mummin kultamuru. Ystävät hehkuttavat lastensa avioliittoja ja vauvauutisia. Kateus kirpaisee. Miksi minulle ei ole suotu samaa onnea?

Jos lapsenlapsia ei hartaista toiveista huolimatta tule, painavat isovanhemmat usein oman surunsa sivuun.

Lapsia yrittävän pariskunnan epäonnistuneet hedelmöityshoidot tai toisiaan seuraavat keskenmenot ovat raskaita kokemuksia, joiden aikana moni haluaa olla heidän tukenaan. Jos pienokaisia ei yrityksistä huolimatta tule, päällimmäisenä on usein suru lapsettomaksi jääneen parin puolesta.

Lapsenlapsettomalla voi olla osaton olo.

Jos taas oma lapsi on tehnyt tietoisen valinnan, ettei halua koskaan itse vanhemmaksi, mieleen voi hiipiä syyllisyys. Olinko huono roolimalli? Eikö meillä ollut perheessä mukavaa ja läheistä?

Sekaan mahtuu myös kiukkua, suorastaan vihaa. Niin monet puurot keitin ja harrastuksiin kuljetin, mutta palkka jäi saamatta! Kukaan ei hyppää mummin syliin eikä istu vaarin polvelle.

– Lapsenlapsettomalla voi olla osaton ja alamittainen olo. Elämän kanssa tehty psykologinen sopimus on rauennut. Mieleen nousee, että tein osani, olin ahkera ja hyvä, mutta elämä ei antanutkaan lapsenlapsia niin kuin kuuluisi. Minne nyt joutuu suvun perintöraamattu? sanoo kokkolalainen psykologi ja psykoterapeutti Sirpa Nyman.

Tyhjän sylin mummo tai vaari ei usein kehtaa valittaa kohtaloaan suureen ääneen.

Isovanhemmuushaaveitaan sureva jää usein tunteidensa kanssa yksin.

– Lapsenlapsia kaipaavalle saatetaan sanoa, että kyllä sinun kelpaa! Saat matkustaa milloin vain ja tehdä mitä haluat. Tyhjän sylin mummo tai vaari ei myöskään usein kehtaa valittaa kohtaloaan suureen ääneen, vaan kyselee kohteliaasti toisten lapsenlapsista.

Suru lapsenlapsetta jäämisestä saattaa Nymanin mukaan liittyä myös suurempaan eläkkeellejäämiskriisiin, etenkin jos elämässä on täyttymättä jääneitä ura- ja rooliodotuksia. Isovanhemmuus on ehkä siintänyt mielessä hyödyllisenä kakkosurana.

Omiin tunteisiin kannattaa tutustua ja ne on hyvä sallia itselleen.

– Työuransa päättänyt hyväkuntoinen eläkeläinen saattaa tuntea itsensä turhakkeeksi. Kaikki eivät halua käydä päivittäin salilla tai aloittaa kiinankurssia.

Tunteiden vuoristorata saattaa yllättää ja hävettää. Mistä tämä kaikki kiukku ja kateus kumpuaa? Miksen osaa iloita ystävieni isovanhemmuudesta? Olenko pikkumainen ja itsekäs, kun tunnen näin?

– Omiin tunteisiin kannattaa tutustua ja ne on hyvä sallia itselleen. Ilkeitä tai negatiivisiakaan ajatuskulkuja ei kannata torjua. Penseys tai kateudentunne ei tee sinusta huonoa ihmistä, Sirpa Nyman muistuttaa.

Kun sanoitat asioita, mylläkkä mielessä ja kehossa jäsentyy.

Kun epämukavaa tunnetta sietää, se tasoittuu, ja harkinta ja huumori pääsevät mukaan tunteen käsittelyyn. Näin voi välttyä ylilyönneiltä ja varomattomilta sanomisilta.

– Puhu luotettavan ystävän kanssa. Kun sanoitat asioita, mylläkkä mielessä ja kehossa jäsentyy ja sitä on helpompi ohjata. Siten voit saada myös uusia näkökulmia, Nyman sanoo.

Entä voiko surun lapsenlapsettomuudesta jakaa omien lastensa kanssa? Kuinka puhua asiasta sekaantumatta liikaa lasten elämään tai loukkaamatta tunteita?

– Puheeksi ottaminen riippuu tilanteesta ja perheen keskustelukulttuurista. Juttelu on mutkattomampaa, jos kysesssä on yhteinen pettymys lapsettomuudesta. Silloin ollaan samassa veneessä ja tuen osoittaminen on molemminpuolista.

Pyri kuuntelemaan avoimesti ja ymmärtäen.

Hankalampaa on paljastaa pettymyksensä, jos aikuinen lapsi on ilmoittanut, ettei aio ruveta vanhemmaksi.

– Pyri kuuntelemaan avoimesti ja ymmärtäen. Onko taustalla huoli jaksamisesta tai siitä, millaisessa maailmassa tulevaisuudessa eletään? Muista, että sinulla ei ole valtaa lapsesi elämään. Selvää on, että syyllistäminen omien toiveidesi täyttämättä jättämisestä ei ole sopivaa, Sirpa Nyman sanoo.

Jos tärkeät elämänhaaveet jäävät toteutumatta, ihminen joutuu usein kriisiin, jossa oman olemassaolon ja elämän mielekkyys joutuu puntariin. Joskus kriisi jumittaa niin, ettei tunnelin päässä näy valoa.

Jos elämä tuntuu tarkoituksettomalta, ei kurjan olon kanssa kannata jäädä odottamaan.

– Suru tai pettymys elämään eivät itsessään ole mielenterveysongelmia. Mutta jos masentaa ja ahdistaa ja elämä tuntuu näköalattomalta ja tarkoituksettomalta, ei kurjan olon kanssa kannata jäädä odottamaan, Sirpa Nyman muistuttaa.

Lääkärin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi arvioida, minne kannattaa hakeutua saamaan apua.

Perhesianneuvottelukeskukset, seurakunnan palvelut sekä yksityiset psykoterapeutit ja psykologit ovat matalan kynnyksen paikkoja, joissa pääsee keskustelemaan jaksamisesta tai mieltä painavista suurista murheista.