Tämä vaatekaappi ei kuulu jutussa esiintyvälle Mira Ahjoniemelle, vaikka samaa väljyyttä ja järjestystä löytyy hänenkin kaapeistaan.
Tämä vaatekaappi ei kuulu jutussa esiintyvälle Mira Ahjoniemelle, vaikka samaa väljyyttä ja järjestystä löytyy hänenkin kaapeistaan.

Kun Karkkilassa asuva Mira Ahjoniemi, 41, aloitti tutustumisen japanilaiseen raivausmenetelmään, hän ei tiennyt siitä vielä mitään. Onneksi.

KonMari-kirja ja siinä esitelty metodi toi niin suuren muutoksen Mira Ahjoniemen elämään, että hän hämmästelee sitä vielä itsekin.

Vaikka maailmalla suosituksi tulleessa teoksessa puhutaan vain tavaroista ja vaatteista, prosessi laittoi uusiksi Miran ruokavalion, liikuntatottumukset ja monet muut tavat.

Etlehti.fi:n haastattelussa Mira kertoo, mikä on yllättänyt ja mistä on tullut iloa eniten tässä japanilaisessa raivaustavassa.

"Kirja meni yhdellä istumalla"

”Aloimme mieheni kanssa suunnitella seuraavaa elämänvaihetta, kun kaksoseni saivat haluamansa opiskelupaikat Tampereelta. Haluamme muuttaa isosta omakotitalosta pienempään kotiin, vähentää kodinhoitoon kuluvaa aikaa ja käyttää rahaa asumisen sijaan matkailuun.

Laitoimme omakotitalon myyntiin ja aloin katsoa kodin irtaimistoa kriittisin silmin: mitä täältä haluan tai voin ottaa mukaan tulevaan pieneen kotiimme?

Puhuin suunnitelmistani myös monelle ystävälle ja tuttavalle. Yhdessä keskustelussa kuulin japanilaisesta KonMari-metodista ja sen kehittäneestä Marie Kondosta. Otin selvää, mikä tämä metodi on ja laitoin kirjan tilaukseen elokuussa 2015. 

Kun sain vihdoin viikkoja myöhemmin loppuunmyydyn KonMari-kirjan käsiini, luin sen yhdellä istumalla kuudessa tunnissa.

Katso ennen ja jälkeen kuva: Näin Mira hyödyntää KonMaria kotona ja töissä

"Laihduin ja sain liikuntakipinän"

Kirja sisältää kasvutarinan Marie Kondon elämästä ja hänen asiakkaidensa tapauksista. Mukana on valtavasti yksityiskohtaisia ohjeita ja "ryhdy nyt toimeen, pystyt siihen!" -tyyppisiä kehotuksia. Kannustava tyyli ja positiivinen elämänasenne antavat iloa ja uskoa tulevaisuuteen. Se sopii minulle loistavasti.

KonMari osui elämässäni juuri oikeaan hetkeen. Elämäni oli jo muutoksessa, mutta en vielä tiennyt, kuinka otan siitä otteen.

Tässä raivauksessa ei käydä läpi vain tavaroita ja vaatteita. Siinä käydään läpi omaa elämänhistoriaa ja nykyistä minää: Kuka minä olen tässä elämänvaiheessa ja tässä iässä? Mikä tuottaa minulle iloa?

Marie Kondon sanat vakuuttivat minut:
”Tavaroiden järjestäminen merkitsee samalla menneisyyden järjestämistä. Se on kuin nollaisit elämäsi ja selvittäisit tilisi, jotta voit astua seuraavan askeleen eteenpäin. Tästä seuraa, että elämäsi alkaa muuttua."

Marie Kondon KonMari-kirja lupaa siivouksen mullistavan koko elämän.
Marie Kondon KonMari-kirja lupaa siivouksen mullistavan koko elämän.

Metodissa on monta hyvää ideaa, joiden viisauden tajuaa kunnolla vasta sitten, kun niitä kokeilee. Mullistavin idea on kiitollisuus. Kodille ja tavaroille puhuminen sekä niiden kiittäminen voi joillekin tuntua hyvin vieraalta, mutta minua tämä japanilainen tyyli kiehtoo ja olen kääntänyt asian kiitollisuudeksi. On hyvä tietoisesti pysähtyä päivittäin osoittamaan tyytyväisyyttä.

Tämän ymmärrettyäni elämääni alkoi tulla koko ajan pieniä muutoksia.

Ruokavalioni parani, laihduin, aloin pukeutua paremmin sekä käyttää enemmän koruja ja asusteita. Sain valtavasti energiaa ja iloa arkeen. Liikuntakipinä syttyi uudelleen.

"Liikaa mustia vaatteita"

Prosessi alkaa vaatteista. Kun käy läpi omat vaatteensa, joutuu kohtaamaan itsensä, oman elämänhistoriansa ja entisen minän, toiveminän sekä todellisen minän. Marie Kondon ainoa kriteeri vaatteiden valinnassa on se, että "tuottaako se iloa?".

Tavoitteena on valita kaappiin ehjiä, kauniita, oikean kokoisia ja oman elämäntavan mukaisia vaatteita. Loput laitetaan rohkeasti pois.

Eikä tarkoitus ole lähteä ostelemaan KonMarin jälkeen uusia vaatteita, sillä useimmilla ihmisillä on yhä tarpeeksi vaatteita vaikka poistaisi niistä yli puolet. KonMari-opin omaksuttuani vaatekaappini sisältää vain huolella valittuja, elämäntapaani tukevia vaatteita. Huomasin esimerkiksi, että minulla ei ole lainkaan järkeviä ulkoiluvaatteita. Hankin sellaiset, ja ne pääsivät heti parhaalle paikalle kaapissani.

Nyt urheilen päivittäin; käyn muun muassa kuntosalilla, kävelyllä ja jumppaan kotona. Liikkumaan lähteminen ei ainakaan kaadu siihen, että urheiluvaatteiden etsiminen vie liikaa aikaa.

"Valitsin kaappiini ehjiä, kauniita, oikean kokoisia ja oman elämäntavan mukaisia vaatteita."

Kaapistani lähti kuluneita ja väärän kokoisia vaatteita sekä vaatteita, joissa on huono materiaali tai vääränmallinen leikkaus. Huomasin myös, että minulla on liikaa mustia vaatteita, joten laitoin hankintalistalle jotain värikästä.

Arkikäytössäni on tällä hetkellä kahdet housut, kolme mekkoa ja viisi paitaa. Tämän lisäksi kaapissani on joitain juhla-, kausi- ja urheiluvaatteita.
Karsitussa kaapissani jokainen vaate on taatusti käytössä ja pyykkikiertommekin on nopeutunut, joten lopulta vähemmän on enemmän.

"Ihmisten ekokiihkeys yllätti"

Monelle suomalaiselle tuntuu olevan vaikeaa luopua erityisesti lahjaksi tai perinnöksi saaduista tavaroista, vaikka niitä ei haluaisi kotiinsa. Tällaisia esineitä säilytämme usein velvollisuudentunteesta. Mutta tavarat eivät saa vangita ihmistä, ja mitään tarpeetonta ei ole pakko säilyttää kotonaan, jos se ei tuota iloa.

Ylläpitämässäni KonMari Suomi Facebook-ryhmässä minut on yllättänyt ihmisten kiihkeä ekohenkisyys ja kierrättäminen. Marie Kondo ei kirjassaan ota kantaa siihen, mitä kodista poistettaville tavaroille tehdään.

Poistettavan vaatteen ja tavaran jatkokäsittely jää lukijan oman harkinnan varaan. Tavat ja mahdollisuudet kierrätykseen, kirpputorilla myymiseen, lahjoittamiseen tai materiaalien uusiokäyttöön voivat olla eri maissa hyvin erilaiset. Tätä moni on kritisoinut Facebookissa, ja Kondolta on toivottu tiukempaa kannanottoa kierrätyksen puolesta.

Myöhemmissä haastatteluissa hän onkin ilmaissut kannattavansa kierrätystä ja materiaalien hyödyntämistä.

Konmarittajan sukkalaatikoissakin säilyy järjestys ja harmonia. Marie Kondolla on jokaiselle vaatekappaleelle, kuten paidoille, housuille ja sukille, oma viikkausmetodinsa.
Konmarittajan sukkalaatikoissakin säilyy järjestys ja harmonia. Marie Kondolla on jokaiselle vaatekappaleelle, kuten paidoille, housuille ja sukille, oma viikkausmetodinsa.

"Vaatekaappi on viikattuna kaunis"

Ajattelin aluksi, että en noudata KonMariin olennaisena kuuluvaa vaatteiden viikkausmetodia. Siinä vaatteita ei viikata kaappiin pinoihin, vaan taitetut vaatteet laitetaan riviin.

Kun kokeilin muutamien vaatteiden taittelua, huomasinkin, että se onkin nopeaa ja miellyttävän rauhallinen hetki. Taitteluun kuluu vain muutama minuutti päivässä. Toki henkarilla viihtyvät vaatteet pidän yhä henkarilla.

Huolehdin vaatteistani nyt paremmin, joten ne todennäköisesti kestävät pidempään kauniina.  Vaatekaappini sisältö on viikattuna niin kaunis, että on ilo herätä aamuisin sekä valita päivän vaatteet ja asusteet.

"Sekalaiset laatikot rasittavat mieltä"

Kotini konmaritukseen meni 1,5 kuukautta, kun käytin siihen enimmäkseen viikonloppujani ja iltojani. Marie Kondo sanoo, että tyypillisesti hänen asiakkaallaan, omakotitalossa asuvalla lapsiperheellä, kuluu hommaan puoli vuotta.

En ole koskaan ollut innokas siivooja, mutta olen visualisti. Ongelmanani ovat olleet kaapit ja sekalaisen tavaran kätköt. Nautin valtavasti, kun tiedän kaiken olevan järjestyksessä myös ovien takana.

Sekalaiset laatikot ovat kuin tekemätön työ. Se rasittaa ja nakertaa mieltä.

Puoli vuotta KonMarin jälkeen kotimme on yhä järjestyksessä. Kodissamme parasta on arjen helppous. Kun kaikelle on paikka, tavarat on helppo palauttaa paikoilleen ja ne myös löytyvät omalta paikaltaan silloin, kun jotain tarvitsee. Pieniä yksityiskohtia on mukavaa välillä järjestellä uudelleen, vaikka varsinainen KonMari on kerran elämässä tehtävä yhtäjaksoinen projekti.

Emme ole vielä päässeet muuttamaan pienempään kotiin, joten meillä on nyt paljon tyhjää kaappitilaa ja käytössä olevat kaapit on väljästi käytössä. Sellainen saa mielenkin ihmeen kevyeksi.

Parasta tässä on ollut se, että KonMari auttoi pääsemään yli ikäkriisistäni ja auttoi lasten kotoa muuton aiheuttamassa elämänmuutoksessa. Sain kaivettua esiin todellisen nykyisen minän äitiyden, parisuhteen ja työelämän velvollisuuksien alta.”

"KonMari auttoi lasten kotoa muuton aiheuttamassa elämänmuutoksessa."

Mira Ahjoniemi löysi KonMarin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen hänen elämäänsä on tullut paljon pieniä muutoksia.
Mira Ahjoniemi löysi KonMarin puoli vuotta sitten ja sen jälkeen hänen elämäänsä on tullut paljon pieniä muutoksia.

Kuka? Mira Ahjoniemi x 5

  1. Ikä: 41 vuotta

  2. Asuinpaikka: Karkkila

  3. Perhe: Aviomies ja 16-vuotiaat kaksoset sekä noin kerran kuukaudessa vieraileva miehen 14-vuotias poika  

  4. Ammatti: Toimistopäällikkö

  5. Harrastukset: KonMari Suomi Facebook-ryhmän ylläpito, lukeminen, kuntosali ja muu urheilu

Oletko sinä KonMari-fani? Lähetä kuvasi

Viikkaatko vaatteesi? Laitatko kirjasi värisuorassa hyllyyn? Oletko raivannut kaappisi läpikotaisin?

Jos kiinnostuit haastattelusta, lähetä ennen ja jälkeen -kuvat siivousurakastasi sekä yhteystietosi sähköpostilla osoitteeseen: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Mitä mieltä suomalainen ammattijärjestäjä on KonMari-ideologiasta?

Elina Alasentie, Joka kodin raivausoppaan kirjoittaja:

”KonMari on vahva ja omanlaatuisensa tapa luopua tavaroista. Marie Kondon ja minun kirjoissamme yhteistä on tavoite päästä henkisesti hyvinvoivaan tilaan tavaroidensa keskellä sekä luoda uutta ajattelutapaa ja suhtautumista tavaroihin.

KonMari sopii osalle, mutta sitä joutuu suomalainen ihminen kyllä soveltamaan jonkin verran.

Esimerkiksi poislaitettavien tavaroiden kohtalo jää KonMarissa hieman pimentoon. Japanilainen kulttuuri poikkeaa myös monella tapaa suomalaisesta, joten soveltamista vaaditaan.

KonMari saattanee sopia parhaiten pienemmän alueen, kuten yhden huoneen raivaukseen, kuin kokonaiseen omakotitaloon.”

Lue lisää ammattijärjestäjä Elina Alasentien uudesta kirjasta tästä.

Kysely

Oletko tyytyväinen vaatekaappisi järjestykseen?

En
En
75.1%
Kyllä
Kyllä
25.1%
Ääniä yhteensä: 302

Kirsi Lihr-Koistinen, 68, halusi löytää perintöhuonekaluille ja monille tauluille oikeat paikat uudessa, aiempaa pienemmässä kodissaan. Hän palkkasi avukseen ammattilaisen.

Talonpoikaishuonekalut ja modernit Artek-kalusteet on sijoitettu omiksi ryhmikseen huoneen vastakkaisiin päihin samalla tavalla kuin Kirsi Lihr-Koistisen vanhassa kodissa. Valokin virtaa ikkunoista sisään melkein samasta suunnasta.

Kirsi on juuri muuttanut neljän huoneen asunnosta liki 50 neliötä pienempään kaksioon Helsingin keskustaan. Valoisassa ja avarassa olohuoneessa näyttää ja tuntuu hämmästyttävän samalta kuin entisessä.

Se vaati hurjasti työtä – ja monta vaikeaa päätöstä.

Vanhaa arvotavaraa

Kirsi ehti asua Helsingin Lauttasaaressa parikymmentä vuotta, ensin yhdessä puolison kanssa ja miehen kuoltua viimeiset kuusi vuotta yksin. Kun 1960-luvulla rakennettuun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan putkiremonttia, Kirsi päätti muuttaa.

Vuosien varrella kotiin oli kertynyt arvokkaita huonekaluja ja esineitä, osa perittyjä, osa yhdessä miehen kanssa hankittuja.

Oli iso patinoitunut puupöytä, komea sivustavedettävä puusohva sekä Alvar Aallon suunnittelemat nojatuoli, tarjoiluvaunu ja Enkelinsiivet-jalkalamppu.

Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.
Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.

Kirsin äidiltä oli jäänyt kaksi vanhaa kapiokirstua, joista toisen kannessa on vuosiluku 1806. Iso vitriinikaappi oli täynnä Arabian astioita, Teemaa ja Paratiisia. Seinillä riippui kymmenittäin tauluja ja grafiikkaa.

Kirsi päätti käyttää karsintaurakassa ammattilaisen apua. Hän palkkasi työhön sisustussuunnittelija Niina Ahosen.

– Olimme tavanneet Niinan kanssa joskus ohimennen työkuvioissa. Muistin hänet myös Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmasta, jossa stailaajat kilpailivat ideoillaan. Pidin hänen tyylistään ja ajattelin, että hän olisi juuri oikea henkilö, Kirsi kertoo.

Puusohvalla on tarina

Kirsi ja Niina listasivat kaikki esineet ja kävivät ne yksi kerrallaan läpi. Mikä lähtisi mukaan, mistä voisi luopua?

Tavoitteena oli tehdä uudesta asunnosta kiva ja samalla tavalla Kirsin näköinen kuin edellinenkin.

– Näin syntyy jatkuvuuden tuntua. Halusin, että Kirsi tuntee heti olevansa kotona, Niina sanoo.

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.
Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.

Suurin haaste oli saada mahdollisimman iso osa Kirsin tavaroista mahtumaan vähäisempiin neliöihin. Eri aikakausilta peräisin olevien tavaroiden yhteensovittaminen sen sijaan oli Niinan mielestä helppoa.

– Kun laitetaan eri tyylejä rinnakkain, lopputulos on raikkaampi kuin jos kaikki huonekalut olisivat samaa tyyliä.

Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.
Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.

Eniten pähkäilyä Niinalle tuotti sivustavedettävän puusohvan ja suuren pöydän sijoittelu uuteen kotiin. Puusohva oli alun perin Niinan karsintalistalla, mutta Kirsi ei voinut luopua sohvasta. Sivustavedettävä oli hänen isovanhempiensa aviovuode Strömforsin ruukkialueella, ja Kirsin isä on syntynyt siinä.

– Vietin lapsuuteni kesät mummolassa. Makuuhuoneessani oli iso pelottava fiikus, ja joka aamu kömmin tähän sohvaan turvaan isoäidin viereen.

Olohuoneen pöydän ääressä on neljä taidokkaasti veistettyä tuolia. Kaksi niistä on tehnyt Kirsin äidinpuoleinen isoisä, joka oli poikakoulun rehtori ja käsityön opettaja.

– Suvun perinteet saavat nyt uuden elämän täällä, Kirsi toteaa tyytyväisenä.

– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.
– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.

Hyvästit perintökellolle

Läheskään kaikki tavarat eivät mahtuneet mukaan, ja Kirsi joutui tekemään kipeitäkin valintoja. Myyntiin meni esimerkiksi äidinäidiltä peritty vanha kaappikello, jonka sisällä oli sodanaikaisesta turvavarastoinnista kertova leima Paula Manström, Kaivokatu 4. Kellolle ei löytynyt kaksiosta paikkaa.

– Omatuntoani kolkuttaa, koska kello selviytyi sodista, mutta minä lapsenlapsi laitoin sen menemään. Pelkään kostoa ylhäältä, Kirsi sanoo leikillään.

Myös Aallon suunnittelema Pikku-Paimio, iso kangasnojatuoli ja kangassohva saivat lähtöpassit.

Kirsi hankkiutui tavarasta eroon monin tavoin. Hän lahjoitti tavaroita ystävilleen ja myi niitä internetin kauppapaikoilla. Myös antiikki-ihmisiä kävi hänen luonaan ostoksilla. Kaupaksi kävi muun muassa täydellinen 12 hengen ruoka-astiasto. Kirjat kelpasivat antikvariaattiin, mutta hintaa niistä ei herunut.

Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.
Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.

Arvotaulut Outi Heiskasesta Hannu Väisäseen riippuvat nyt uuden kodin seinillä, samoin näyttävä kokoelma Heljä Liukko-Sundströmin keraamisia seinätauluja. Grafiikasta mahtui uuteen kotiin vain pieni osa.

Kirsillä on iso kokoelma saksalaista ja itävaltalaista grafiikkaa ajalta, jolloin hän työskenteli pankkialalla Itävallassa.

– Kun yritin myydä niitä, antiikkikauppias totesi suomalaisten olevan sellaisia patriootteja, että haluavat vain kotimaista taidetta tai Arabian astioita, Kirsi huokaa.

Luopumisen vastapainoksi uuteen kotiin tehtiin pieniä hankintoja: vuoteeksi avautuva nojatuoli vierasta varten, Lokki-kattolamppu, verhot ja koristetyynyjä.

Uusi sivu elämässä

Ystävät auttoivat Kirsiä pakkaamaan mukaan lähtevät tavarat, ja niiden siirrosta vastasi muuttofirma.

Avuntarve ei kuitenkaan päättynyt pakkaus- ja muuttoapuun, sillä Kirsi kärsii vaivoista, jotka heikentävät liikunta- ja toimintakykyä. Hän sopi Niinan kanssa, että tämä vastaa koko prosessin organisoimisesta ja valvomisesta.

Niina luonnehtii Kirsin toimeksiantoa karsivaksi muuttostailaukseksi avaimet käteen -periaatteella.

Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.
Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.

Asuntojen myyntistailaukset ovat Niinan varsinainen leipälaji, mutta muuttostailausten kysyntä on hänen mukaansa kasvussa. Kalenterissa odottaa jo seuraava keikka: vanhempi pariskunta muuttaa pois 400 neliön talosta.

– Heidän tilanteensa on sama kuin Kirsin: tietyssä elämänvaiheessa halutaan siirtyä isommasta pienempään, esimerkiksi omakotitalosta kerrostaloon. Ilmiö koskettaa etenkin suuria ikäluokkia, joilla on vuosikymmenien kerrostumat tavaraa.

Irtaimiston, valokuvien ja niihin liittyvien muistojen läpikäyminen voi olla terapeuttista. Luopumalla aiemmin välttämättöminä pitämistään tavaroista voi ikään kuin päättää yhden vaiheen elämässään ja kääntää kokonaan uuden lehden.

Kirsi sanoo tunnistavansa ilmiön.

– Minulla on miesvainajalleni kuulunutta tavaraa, kuten vaatteita, silmälasit ja lompakko, joihin en ole vielä pystynyt koskemaan. Nyt on varmaan korkea aika ja oikea hetki hankkiutua niistä eroon.

Lue sisustussuunnittelija Niina Ahosen vinkit:

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

Stailaten pienempään

  • Avaimet käteen -paketti sisältää suunnittelun, muuton organisoinnin, huonekalujen paikalleen laiton, uusien kalusteiden hankkimisen ja valvonnan¨.
  • Kaikki alkaa 1–2 tunnin ideointikäynnistä, joka maksaa noin 300 euroa. Joillekin se riittää.
  • Kirjallisessa urakkatarjouksessa kerrotaan, mitä työ sisältää. Lisätöistä neuvotellaan ja sovitaan aina erikseen. Käytäntö on sama kuin rakennus- ja remontti­hommissa.
  • Stailaukselle on vaikea asettaa valmista listahintaa. Työ jakaantuu moneen osaan ja vaiheeseen, ja toimeksiannot ovat erilaisia.
  • Itse suunnittelu tapahtuu tuntihinnoittelun mukaan. Tavan­omainen veloitus on 60–80 euroa tunti.
  • Lisäkustannuksia syntyy esi­merkiksi apu- ja muuttomiehistä ja tavaroiden siirtämisestä uuteen asuntoon.
  • Kirsin projektia tehtiin kolmen viikon aikana.
  • Laskuun tulee erittely. Suunnittelusta sekä siivous- ja kasaamis­palveluista saa kotitalousvähennyksen, muuttokustannuksista ei.

Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen pelastivat Lapinlahdella sijaitsevan Väärnin pappilan. Sen rauhasta tuli heidän elantonsa.

Hinta oli taiteilijaperheelle mahdollinen, tuhat euroa koko talosta. Kirjailija Minna Kettunen, 49, ja muusikko Jarkka Rissanen, 60, olivat ainoat, jotka tekivät tarjouksen kuusi vuotta tyhjillään olleesta 250-neliöisestä pappilasta. Talo oli pahoin rapistunut.

– Idean saimme ystävältämme Tatu Ollikaiselta. Hän soitti ja intoili: "Te olisitte sopiva isäntäpari Väärnin pappilaan." Haukuin ajatuksen täysin järjettömäksi ja Tatun myös. Ehdottaa nyt moista kahdelle tumpelolle tyhjätaskulle! Minna muistelee.

Joskus järjettömät ideat ottavat kuitenkin valtoihinsa ja alkavat toteutua.

– Soitin Jarkalle ja kerroin Tatun terveiset. Jarkka vastasi, että ihan mahtava idea. Se oli sillä päätetty. Ei järjen häivää ollut sinä hetkessä, Minna sanoo.

Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.
Väärnin pappila nousi unohduksesta elämään. Minna Kettunen johti rakennustöitä ja Jarkka Rissanen hoiti lapset.

Antaa miehen kaivaa

Kaupat syntyivät toukokuussa 2006, ja alku näytti lupaavalta. Paikkakunnalta löytyi perinnerakennuksiin erikoistunut arkkitehti Hannu Puurunen, ja EU:n rakennusperinteen tukikassasta heltisi rahaa korjaussuunnitelmiin. Töihin päästiin toukokuussa 2007, mutta juuri silloin rahoitussuunnitelma petti.

– Olimme laskeneet myös osan varsinaista remonttia EU-tukien varaan, mutta niiden jakoperusteet muuttuivat ja jäimme ilman, Minna kertoo.

– Kyllä se tyhjää nielasutti. Kun kerroin uutisen Jarkalle, hän totesi, että mies kaivaa pihalla, joten antaa miehen kaivaa. Päätimme kävellä pankkiin.

Remontin alkuperäinen kustannusarvio oli yltiöoptimistinen, 350 000 euroa.

– Summa tuplaantui. Laskin joskus huvikseni, että nykyisillä keikkaliksoillani minulta kuluisi osuuteni maksamiseen 111 vuotta, Jarkka kertoo.

Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.
Suuressa salissa on tilaa juhlille, taide-esityksille ja virrenveisuulle.

Isä hoitaa lapset

Pariskunnan työnjako oli remonttivaiheessa selvä. Minna hoiti projektijohtamisen, Jarkka lapset.

– Minna on maalaistalon tyttö, joten hänellä oli jonkinlainen käsitys siitä, miten työporukoita johdetaan. Minä sovin paremmin lastenhoitoon, Jarkka perustelee.

"Osa pelkäsi, että pappilasta tulee rokkiluola."

Pappila yhtiöitettiin heti hankkeen alkutaipaleella. Moni merkitsi osakkeita kannatushengessä, ja ensimmäisestä osakeannista kertyi 100 000 euroa pääomaa. Pankkilainaa tarvittiin puolisen miljoonaa. Remontti valmistui puolessatoista vuodessa.

Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.
Väärnin nykyinen pappila ehti toimia paikkakunnan pappien asuinsijana 155 vuotta.

Minna ja Jarkka halusivat Väärnistä vanhan ajan pappilan, jossa asutaan, mutta joka on myös auki yleisölle. Järjestelyssä on hyvät ja huonot puolensa. Ensin hyvät.

– Toisinaan saa olla kotona keikalla, Jarkka aloittaa.

– Minulle tämä elämänmuoto on kotoa maalta hyvin tuttu. Koti ja työ ovat lomittain, ja työt vaihtuvat selvästi vuodenajan mukaan. Talvikauden kirjoitan, vapusta ruskakauteen on vilkkaampi aika ja muita töitä. Tässä on myös se ihana puoli, että vierailta kuulee koko ajan tarinoita, Minna jatkaa.

Entä ne huonot?

– Lomaa pappilasta on vaikea pitää. Saamme edelleen myös yllätysvieraita. Jos on oman rauhan tarpeessa, he eivät ihan aina jaksa ihastuttaa.

Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.
Jarkka on vallannut pappilan piharakennuksesta itselleen työhuoneen ja studion.

Perinteinen kulttuuripappila

Alussa kaikki eivät olleet vakuuttuneita taiteilijapariskunnan ja pappilan yhteensopivuudesta.

– Osa seurakunnan luottamushenkilöistä taisi pelätä, että pappilasta tulee rokkiluola, Minna sanoo.

Toisin kävi. Toiminta on perinteistä pappilamenoa: vihkimisiä, perhejuhlia, veisuuta, yhdessäoloa ja kulttuuria. Palkkansa pappilan isännät saavat tilavuokrana, esiintymispalkkiona ja kahvilan pitäjinä.

Pappilat ovat aina olleet sivistyskeskuksia, joiden kautta viljelyideat, rakennustyylit ja kulttuuriharrastukset ovat levinneet lähiseuduille. Väärnin pappilan tunnetuin asukas on kirjailija Juhani Aho, jonka isä toimi seurakunnan apupappina. Rakennuksessa ovat asuneet myös virsirunoilija K. M. Kiljander ja Kotimaa-lehden ensimmäinen päätoimittaja Pekka Brofeldt.

– Minulla on kestolotto vetämässä. Jos tärppää, perustan saman tien tutkimusohjelman Suomen pappiloista, Minna lupaa.

Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.
Muistolaatta muistuttaa Väärnin pappilassa 1860-luvulla asuneesta Juhani Ahosta.

Hiukan erilainen bisnesidea

Väärnin pappilassa varttuu tällä hetkellä kaksi nuorta miestä, joiden harrastusten myötä salissa on järjestetty muun muassa elokuvien ensi-iltoja.

– Kun meidän Eino oli ensimmäisellä luokalla, hän kysyi, kuka vastaa pappilasta sitten, kun sinä kuolet. Totesin, että varmaan sen lapset perivät. Eino mietti hetken ja tarkensi: "Siis minä ja Kalle aviovaimojemme kanssa." Kyllä nauratti, mutta mukavahan se olisi, jos tästä pääsisi joskus eläkkeelle, Minna myöntää.

Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.
Pappilan remontissa lattialautojen alta löytyi lasinegatiiveja, joista on vedostettu kuvia seinille.

Jos pappilassa ei asu ketään, jotain oleellista häviää.

– Pelkkinä juhlatiloina pappiloista tulee kolkkoja. Moni sanoo meille spontaanisti, että voi mikä rauha ja siunauksen tunne täällä on, ei haluaisi lähteä poiskaan. Noita tunteita me haluamme vaalia, Minna linjaa.

Väärnin pappilan tarjottavat ovat yksinkertaisia: tarinoita, kohtaamisia, yhteislaulua, pientä purtavaa ja juurevaa musiikkia. Pappilan kiireetön tunnelma tuntuu hiljentävän jopa meluisat koululaisryhmät.

– Meidän todellinen bisnesideamme on tämä pappilan rauha, Minna sanoo.

Artikkeli on julkaistu myös ET-lehden numerossa 16/2017.

Väärnin pappila

  • Nykyinen Väärnin pappila valmistui vuonna 1839.
  • 1860-luvulla Väärnissä syntyi ja asui Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajiin kuulunut kirjailija ja toimittaja Juhani Aho (1861-1921). Hänen isänsä työskenteli Lapinlahdella apupappina.
  • 1920-luvulla pappilan yläkertaan tehtiin huoneet ja etelänpuoleinen julkisivu sai uusia ikkunoita. Pappisperheitä asui talossa vuoteen 1994 saakka. Sen jälkeen pappila oli vuokralla.
  • Vuonna 2001 Lapinlahden seura-kunnan aloittama remontti keskeytyi purkuvaiheessa. Pappila jäi kylmilleen kuudeksi vuodeksi.
  • Minna Kettunen ja Jarkka Rissanen ostivat pappilan vuonna 2006 tuhannella eurolla. Pää- ja piharakennuksen sekä pihan kunnostus kesti 1,5 vuotta ja maksoi noin 700 000 euroa.