Suomalaiskodeissa voi olla satojatuhansia tavaroita ja se tekee raivauksen ilman suunnitelmaa äärimmäisen raskaaksi, sanoo kirjailija Elina Alasentie.
Suomalaiskodeissa voi olla satojatuhansia tavaroita ja se tekee raivauksen ilman suunnitelmaa äärimmäisen raskaaksi, sanoo kirjailija Elina Alasentie.

”Tavarasta on tullut uusi läski.” Joka kodin raivausopas on uusi kirja, jonka markkinointilause osuu tiukkaan paikkaan. Meillä on nimittäin liian vähän aikaa ja ihan liikaa roinaa, mutta pikakuurit eivät auta ratkaisemaan tätä yhtälöä.

Me suomalaiset olemme melkoisella kohinalla alkaneet huomata, että olemme tavaran kanssa pulassa, kertoo kirjailija, ammattijärjestäjä Elina Alasentie.

– Tavaran hamstraamisesta on tullut ylensyönyt ja huono olo. Moni etsii pikadieettejä tavaroiden karsimiseen. Kodin raivaus on kokonaisvaltainen elämäntapamuutos aivan kuten terveelliset elämäntavatkin, Elina selittää.

Espoolainen Elina on toiminut aiemmin muun muassa opettajana ja Suomen ammattijärjestäjät ry:n puheenjohtajana. Nyt häneltä ilmestyy Joka kodin raivausopas, jonka tarkoituksena on kannustaa ja auttaa tavaroiden vähentämisessä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Miksi suomalaiset tarvitsevat oman raivauskirjansa?

– Lähihistorian, etenkin sota-aikojen niukkuus takaraivossa kolkuttelemassa estää meitä näkemästä elämäämme lähes yhdysvaltalaisten veroisessa kulutusyhteiskunnassa. Meillä on omia erityisiä syitämme pitää kiinni tavaroista ja omia suomalaisia haasteita tiettyjen tavararyhmien ja säilytystilojen kanssa, Elina sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Kirjoitin tämän kirjan, koska niin usein yrityksissä kouluttamani ihmiset totesivat, että olisipa samanlaista tietoa myös kotiin vietäväksi.

"Sota-aikojen niukkuus estää näkemästä elämäämme lähes
yhdysvaltalaisten veroisessa kulutusyhteiskunnassa."

"Kodissa jopa satoja tuhansia tavaroita"

Joka kodin raivausoppaassa käydään vaikeaa urakkaa läpi kahdeksan askeleen kautta. Nämä kohdat auttavat ymmärtämään sen, mitä ja miksi raivaus on tarpeellinen ja miten se tehdään.

Elinan mukaan perusteellinen raivaus on ennen kaikkea ajateltava kertahankkeena.

– Raivausprojektin tarkoitus on helpottaa elämää, koko loppuelämää. Jokainen tunti raivaukseen käytettyä aikaa tulee moninkertaisena takaisin, kunhan vain jaksaa uskoa ja tehdä hieman töitä.

Työssään Elina on nähnyt, että raivausinto tyssää etenkin suunnitelmien puuttumiseen. Myös usko ja jaksaminen ovat helposti koetuksella, kun kotia tyhjennetään vanhoista tavaroista.

– Meillä on yksinkertaisesti hirveät määrät tavaraa. Jos kodissa on jopa satojatuhansia tavaroita, ja jokaisen tavaran kohdalla on tehtävä päätös sen kohtalosta, se on yksinkertaisesti raskasta. Toisinaan se, että raivaussession jälkeen eteisessä on vastassa kahta kauheampi kaaos, kun tavarat on unohdettu toimittaa paikoilleen, esimerkiksi kierrätykseen, estää meitä jatkamasta urakkaa.

Ammattijärjestäjä vinkkaa: "Älä jätä tätä perinnöksi” – katso karut ennen ja jälkeen -kuvat

Ammattijärjestäjä Elina Alasentien uusi kirja on suomalainen raivausopas kodin tavaraongelmien selvittämiseen. Kuva: Laura Euramo
Ammattijärjestäjä Elina Alasentien uusi kirja on suomalainen raivausopas kodin tavaraongelmien selvittämiseen. Kuva: Laura Euramo

"Etsimiseen kuluu tunteja päivässä"

"Ei tätä voi heittää pois, sitä saattaa joskus vielä tarvita.”

Tämän lauseen ammattijärjestäjä Elina Alasentie on kuullut lähes jokaiselta asiakkaaltaan.

Elinan mielestä suomalaisten suurin ongelma onkin se, että he säilyttävät täysin tarpeetonta tavaraa - varmuuden vuoksi. Mutta turhaan.

Tällainen tilanne voi Elinan mukaan aiheuttaa jopa monenlaisia vaaratilanteita.

– Ennen kaikkea tavarapaljous vie energiaa ja aikaa. Etsimiseen kuluu jopa tunteja päivässä, ja liiallisesta tavaramäärästä aiheutuva henkinen kuorma on monelle raskas. Se voi olla niin raskas, että sen vuoksi moni tärkeä asia jää hoitamatta, Elina mainitsee.

Haasteista huolimatta ammattijärjestäjän työ on erittäin innostavaa ja sen kiehtovimpina puolina Elina pitää sen selkeyttä sekä loogisuutta. Etenemisen kohti maalia näkee omin silmin, raivaaja iloitsee.

Asiakkaallakin on suuri merkitys. Kun asiakas on itse mukana täysillä ja hän tahtoo muutosta elämäänsä, tulee lopputuloksestakin parempi, Elina vinkkaa.

"Ammattijärjestäjän asiakkaat
ovat edelläkävijöitä."

– Ammattijärjestäjän asiakas on monesti ihminen, joka on ensin yrittänyt itse raivata kotiaan kirjojen ja kurssien avulla ja lopulta rohkeutta kerättyään uskaltautuu tilaamaan ammattijärjestäjän palveluita. Ammattijärjestäjän asiakkaat ovat edelläkävijöitä ja usein myös jonkin haasteellisen elämäntilanteen vuoksi joutuneet tavarapaljouden keskelle.

Muista ET-lehden suosittu blogi: Ammattijärjestäjän arkea

Joka kodin raivausopas x 3

Mitkä ovat ammattijärjestäjän kolme tärkeintä vinkkiä raivaajalle?

  1. Opettele tuntemaan itsesi tavaroiden hankkijana ja säilyttäjänä.
  2. Tee raivaussuunnitelma ja toimi johdonmukaisesti.
  3. Usko ja jaksa tehdä raakaa karsimisen käsityötä.

Lähde: Elina Alasentie – Joka kodin raivausopas (Paasilinna 2016)

Sisältö jatkuu mainoksen alla