Hyvää pyhäinpäivää ja Halloweenia! Loppusyksyn juhlapäivien kunniaksi julkaisemme ET-lehden lukijoiden mysteeritarinoita. Karmivan nautinnollisia lukukokemuksia kaikille.

Perheleirin painajainen

"Kustavissa, Laupusten kartanossa, järjestettiin perheleiri vuoden 1985 kesäkuussa. Meidänkin porukka vietti viikon upeassa ympäristössä kauniin luonnon keskellä.

Päivisin uitiin ja retkeiltiin, illalla saunottiin ja pelattiin pihapelejä sekä nautittiin puutarhassa maukkaita makkaroita ja muurinpohjalettuja. Kotiinlähtöä edeltävänä päivänä ihmettelin, kun yksi nuori nainen tyttärineen olikin joukosta poissa. Illalla kun mentiin saunaan, kuului pukuhuoneen ovi käyvän pariin otteeseen. Mutta kun mentiin katsomaan, ei siellä näkynyt ketään.

Seuraavana aamuna, kun kokoonnuimme pihalle odottamaan kyytiä kotiin, saimme kuulla kummia. Kartanon talonmies kyseli meiltä, joko olimme nähneet Laupusten kuuluisan kummituksen, joka on koko kylässä tunnettu. Kerran oli kartanossa ollut emäntä, joka oli kuollut epäselvissä olosuhteissa, epäillään että surmattu puolisonsa toimesta. Sen jälkeen naisparan rauhaton haamu on vaeltanut entisessä kodissaan.

Perheleirimme järjestäjä soitteli kesken lähtöpuuhien työnantajalleen ja kertoi kuulumisia: kummajaisten kanssa on seurusteltu. Tuo leiriläinen, joka oli edellisenä päivänä puuttunut ruokapöydästä, oli keskellä yötä lähtenyt lapsineen ajamaan koti-Turkuun säikähdettyään outoja tapahtumia. Yöllä hänen huoneensa suljettu oli ovi avautunut itsekseen, ja huoneesta oli kuulunut askelia, vaikkei ketään näkynyt.

Myös kartanon tarkoin yöksi lukittu raskas ulko-ovi oli ollut aamulla auki. Ja takkahuoneessa olivat aikuiset illalla kuulleet askelia portaista, joilla ei kävellyt kukaan näkyväinen.
Nämä kaikki ilmiöt eivät käsittääkseni voineet olla sattumaa: kyläläisten kertomukset, useiden leiriläisten omat havainnot, ja vanha rikostapaus.

Sen jälkeen veljeni oli vielä useita päiviä kotiinpaluun jälkeenkin vähän säikky, ja vilkuili arkana ulos ikkunasta ilta-aikaan. Onneksi se sitten unohtui. Mutta tuolle perheleirille emme enää myöhempinä kesinä menneet."

"Yöllä hänen huoneensa suljettu oli ovi avautunut itsekseen."

 

Hevosenkellot toivat kuolinviestiä

”Muistan kuinka lapsuudessani puhuttiin paljon etiäisistä ja kerrottiin enneunista ja yliluonnollisita kokemuksista. Äitini ja isotätini Matleena keskustelivat usein aamutöitä tehdessään näkemistään unista ja pohtivat niiden merkitystä. Itsekin näin enneunia melko nuorena ja ensimmäisen "etiäisen" koin kuusivuotiaana.

Lapsuuskotini sijaitsi lähes 300 metriä korkealla vaaralla Koillismaalla. Pihapiirissä oli kolme taloa, kaksi navettaa, talleja, aittoja, latoja, varastoja, saunoja , riihiä, tuulimyllyjä ja lukuisa määrä muita vanhoja rakennuksia, joista vanhimmat oli tehty jo 1750-luvulla. Olipa pihapiirissä oma paja ja ruumisaittakin.

Oli marraskuun hämärä iltapäivä vuonna 1960. Lumi oli jo maassa ja sateli hiljalleen pumpulilunta. Veljeni toi koulusta tullessaan meidän ja naapurin postin. Kuten tavallista, lähdin innokkaasti viemeään postia naapuriin pihan toiselle puolelle. Ylittäessäni pihamaata kuulin Lippamonvaaran hevosenkellojen kilkatuksen. Meiltä oli Lippamonvaaraan matkaa 5 kilometriä ja ajattelin, että joku on tulossa hevosella asioille tai kylään. Tuolloin ei talvisin aurattu tietä Lippamonvaaraa, vaan välimatka kuljettiin hevosella tai hiihtäen.

Palatessani naapurista kuulin yhä hevosenkellojen kilkatuksen, mutta ketään ei vain näkynyt. Juoksin sisälle ja ihmettelin asiaa vanhemmilleni. Vanhempani ja naapurimme tulivat myös pihalle. Kuuntelimme ja kuuntelimme kellojen ääniä, mutta ketään ei tullut. Tuntui kuin hevonen olisi vetänyt ylämäkeen raskastakin raskaampaa kuormaa. Isäni kävi katsomassa jonkun matkan päässä, että olisiko mitään sattunut. Mutta isäni palasi takaisin ja kertoi ettei näkynyt ketään – ei edes hevosen jälkiä. Hevosenkellojen ääni heikkeni ja loppui pikkuhiljaa kokonaan.

Vanhemmat ja ennen kaikkea me lapset olimme kovasti ymmällämme asiasta.

Seuraavana päivänä eräs naapuri tuli käymään ja kertoi, että Lippamonvaaran vanha emäntä Lyyti oli tuupertunut ja kuollut edellisenä iltapäivänä ollessaan rankametsässä hevosen kanssa. Asiasta kuultuamme isotätini totesi:" No, sitten ne eiliset hevosenkellon äänet olivat vain etiäisiä."

"Hevosenkellojen ääni heikkeni
ja loppui pikkuhiljaa kokonaan."

Yöllinen kauhutuijotus

"Muutimme toiselta paikkakunnalta ja ostimme 1950-luvun rintamamiestalon, jossa asunut edellinen pariskunta oli menettänyt vauvan. Vauva oli kuollut selittämättömästä syystä yläkerran huoneessa, jonne päätimme kuitenkin laittaa meidänkin makuuhuoneemme.

Ensimmäisinä öinä kuulin aivan kuin askeleiden ääniä, jotka loppuivat aina samaan kohtaan, yläkerran makuuhuoneen ovelle. Mies ei niitä kuullut, vaan hän väitti minun nähneen unta.

Olimme asuneet viikon verran talossa, kun heräsin keskellä yötä siihen, että tuntui aivan kuin joku tuijottaisi minua. Käännyin ympäri, ja sänkyni vieressä seisoi vanha nainen kumartuneena puoleeni. Hän katsoi minua ihan kuin tutkailevasti. Säikähdin ja suljin silmäni ja ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Kun avasin silmäni, nainen oli kadonnut.

Tuon yön jälkeen askeleen ääniä ei enää kuulunut, aivan kuin tämä vanha nainen olisi halunnut varmistaa, että talo jää hyviin käsiin."

"Kun avasin silmäni, nainen oli kadonnut."

Mysteeripallo ja pilkut ihossa

"Se oli vuosi 1968 ja pyöräilin rippikouluun Ketunperäntietä Saloisiin.

Reiluhko kolmannes matkaa oli takana synkähkön metsän reunustamalla tiellä. Oli pilvinen alkuilta. Lintujen livertelyä ja oksien rasahtelua kuului etäämpää. Ja yhtäkkiä huomasin taivaalla kohdallani edessä häikäisevän keltaisen "pallon" viilettävän tien poikki eteenpäin – minusta katsoen suoraa linjaa oikealta vasemmalle.

Pallo halkoi pilvisen taivaan kahtia niin että kirkkaan sininen taivas jäi jälkeen kuin vanana, pilvien kuroutuessa vähitellen yhtenäisiksi - kuin mitään poikkeavaa ei olisi ollutkaan.
Ensireaktiona säikähdin, totta kai koska olin yksin keskellä ei mitään.

Mutta luotin siihen, että kun olin tällaisella matkalla, minulla olisi suojelus mukanani.

Kotiin palatessani olin yltä päältä punaisia pisteitä täynnä. Ihmettelin niitä vanhemmillenikin, mutta aamulla ne kuitenkin olivat jo tipotiessään.

Enkä ole tähän päivään mennessä yhtään viisaampi "pallon" suhteen."

"Luotin siihen, että minulla olisi suojelus mukanani."

Koiran pää irtosi kolmesti

"Kun olin 10-vuotias, näin merkillisen unen. Olimme perheeni kanssa yöpymässä niin kutsutussa pariladossa. Nukkuessamme koiramme oli laittanut päänsä vanhanaikaisen hevosvetoisen haravakoneen piikkien väliin.

Isän yrittäessä irrottaa koiraa pinteestä sen pää irtosi.

Kertoessani myöhemmin unesta veljelleni ja sisarelleni, hekin kertoivat nähneensä vastaavan unen.
Veljeni, joka oli neljä vuotta vanhempi, näki unessa koiran pään irronneen talutushihnan jäädessä ovenväliin. Sisaren unessa koiran pää jäi aidan rakoon ja irtosi isän auttaessa sitä.

Unien näkemiset tapahtuivat ennen isämme kuolemaa. Vaikka siitä on kulunut jo 50 vuotta, muistan omani aivan selkeästi.

Olen monesti pohtinut, oliko se enneuni meille kaikille kolmelle sisarukselle. Koira oli meille kaikille rakas. Tarkoittiko pään irtoaminen perheenpään poistumista?"

"Näimme unet ennen isämme kuolemaa."

 

Karu löytö keittiön muurauksesta

"1960-luvun mysteeritarinan keskiönä on perhe, jotka asuivat omakotitalossa vähän syrjässä, metsän reunassa. Talo ei ole kaukana lapsuudenkodistani.

Kerran kun perheen pojat olivat poissa kotoa, isä oli sillä aikaa muurannut keittiön uunin valmiiksi.

Äidistä ei kuulunut ja pojat alkoivat ihmetellä, mihin asti äiti oli oikein lähtenyt. Isä sanoi, että äiti lähti reissuun. Äitiä ei kuitenkaan vain kuulunut kotiin.

Sitten ihmiset alkoivat puhua, että nyt se mies on tappanut vaimonsa. Mies tunnettiin vähän hurjana miehenä. Kukaan ei pitkään aikaan, moneen vuoteen selvittänyt tapausta kunnolla. Lapset ja isä asuivat kotonaan silloin.

En tiedä, mistä mysteeri alkoi paljastua. Mutta niin kuitenkin kävi, että alettiin epäillä, että keittiön muurauksen sisällä olisi ruumis. Vielä kauheammaksi tapaus ilmeni, kun saatiin selville, että mies oli muurannut naisen elävänä sidottuna sinne sisään lasten ollessa poissa."

"Mies oli muurannut naisen elävänä."

Eläkeläisillä on monia pieniä iloja, joista he työelämässä ollessa vain unelmoivat. Voi valvoa myöhään, käydä päivällä elokuvissa tai pitää yöpaitapäivän, jolloin ei edes poistu kotoa. 

Ne pienimmät ilot ovat usein suurimmat.

Kysyimme eläkeläisiltä, mikä heidän elämässään on nyt parasta. Mikä näistä ilahduttaa tai ilahduttaisi sinua eniten?

  1. Saan nukkua niin myöhään kuin huvittaa ja lukea aamulla lehteä vaikka puoleenpäivään.
  2. Voin katsella yömyöhään Netflixistä elokuvia, jos siltä tuntuu. Aamulla ei tarvitse olla pirteänä työvalmiudessa! 
  3. Liikunnalle on enemmän aikaa kuin työelämässä. Päivällä on jumpissa ja uimahallissa väljää ja mukavaa.
  4. Voin nauttia kulttuuriannoksen jo päivällä. Monissa teattereissa ja elokuvateattereissa on päivänäytöksissä eläkeläishintoja.
  5. Kokeilen uusia lounaspaikkoja. Monista ravintoloista saa päivällä eläkeläisalennuksia.
  6. Elän ex tempore -elämää. Päätän vasta aamulla, mitä teen. Ostan vaikka halvan bussilipun lähikaupunkiin ja käyn siellä retkellä.
  7. Tunnen itseni tärkeäksi. Voin hoitaa sairastunutta lastenlasta tai vaikka naapurin lasta. Auttaminen tuo hyvää mieltä kaikille.

Plussaelämää lastenlasten kanssa

Helsinkiläinen Aira Väisänen, 66, kertoo alkukriisin jälkeen nauttineensa eläkkeelläolosta.

– Olen uutisnälkäinen, uppoudun aamuisin Helsingin Sanomiin ja seuraan monia nettisivuja. Käyn pari kertaa viikossa liikunnassa, saman verran muissa ryhmäharrastuksissa. Yllättäen olen muuttumassa kulttuurimummoksi, koska saan liput elokuviin ja teattereihin päivä- tai eläkeläishinnoin. Tuntuu ylelliseltä istua elokuvissa kello 12. Opiskeluaikaisen ystävättären kanssa kokeilemme kerran kuussa uutta ruokapaikkaa. Lounasaikaan monissa ravintoloissa saa eläkeläisalennuksen. 

Aira toteaa myös olevansa onnekas, kun voi ja saa olla mukana 7- ja 4-vuotiaiden tyttärenpoikien arjessa. Hän oli itse aikoinaan kahden tytön kiireinen yksinhuoltaja, ja muistaa, että säätämistä riitti.

– Tunnen, että minua tarvitaan. Voin olla pojille yhtenä lisävoimavarana toisten isovanhempien lisäksi. Pääsen taas leikkimään piilosta ja tutustumaan poikaenergiaan!

Vuorotyötä tekevien vanhempien päivät vaihtelevat ja venyvät. Airalle napsahtaa yleensä pari iltapäivää viikossa, joskus lauantai tai sunnuntai tai muutama sairaspäivä.

– Nämä eivät rasita minua yhtään. Läheisyys tuo iloa puolin ja toisin.

Aira on huomannut, että eläkkeelläkin pitää olla sovittuja aikatauluja, tapaamisia ja tapahtumia. Muuten viikoista tulee pelkkää löysää puuroa. Elämänlaatu on paljolti oman uteliaisuuden ja aktiivisuuden varassa.

– Varsinkin yksinasuvan on opeteltava sitkeästi itsensä johtajaksi, koska työpaikan pomo tai kukaan muukaan ei enää kerro, mitä tänään tai huomenna pitäisi tehdä. Ja silti parasta on arjen väljyys, mahdollisuus tarttua yllätyksiin, katsella rauhassa pihlajassa herkuttelevia tilhiä tai lukea kirjaa vielä silloinkin, kun työikäiset menevät nukkumaan.

Kuntoilua ja kirjoittamista

Järvenpääläinen Raili Ojala-Signell, 67, löysi kuntoilun vasta eläkkeellä, vaikka pyöräily ja kävely ovat aina olleet osa arkea.

– Menin kolmen kuukauden ohjattuun ryhmään, jossa opetettiin kädestä pitäen eri liikuntavaihtoehtoja. Liikkumisesta tuli osa arkeani. Nykyisin käyn ainakin kolmesti viikossa jumpissa tai kuntosalilla. Senioreiden ohjattu kuntosalitreeni on tuonut elämääni uusia ystäviä. Myös talviuinti on tärkeää. Loka-huhtikuussa käyn jumpan jälkeen avannossa, Raili kertoo.

Kirjoittajaryhmät ovat täynnä eläkeläisiä, joilla vihdoin on aikaa tutkia muistiinpanoja ja vanhoja valokuvia. Raili kirjoitti omakustanteena elämänkertansa vuonna 2014 ja ystävänsä Aunen elämänkerran vuonna 2016. Raili on kuurojen vanhempien kuuleva lapsi, ja työtäkin hän teki kuulovammaisten parissa.

– Olen skannannut sukulaisten ja tuttavien valokuva-albumeita lapsuuteni ja nuoruuteni Säynätsalon kuurojen yhteisöstä, retkistä, juhlista sekä vierailuista. Kuvia on noin 1500, ja aion tehdä niistä Ifolorin ohjelmalla valokuvakirjan. 

Raililla on etäavomies. Molemmat elävät omissa kodeissaan 40 kilometrin päässä toisistaan.

– Se on meille paras ratkaisu. Arkipäivät rauhoitamme omille jutuillemme. Viikonloput ovat yhteistä aikaa, jolloin harrastamme kulttuuria, ystävien tapaamista, mökkeilyä ja puutarhanhoitoa.

Uusi, hyvä elämänvaihe

Mikkeliläinen Heikki Kupiainen, 63, on ollut osatyökyvyttömyyseläkkeellä elokuusta 2015  lähtien.

– Sain osa-aikaeläkepäätöksen 60-vuotiaana. Se ei tullut yhtään liian aikaisin, Heikki toteaa, ja kertoo kokemusten kahdesta kevennetystä työvuodesta olleen pelkästään myönteisiä.

Työ, lepo ja palautuminen olivat oikeassa suhteessa. Työ ei vienyt kaikkea energiaa ja toimintatarmoa.

Heikki Kupiainen.
Heikki Kupiainen.

– Työskentelen lukion historian ja yhteiskunnallisten aineiden lehtorina ja jaksan nyt nauttia aiempaa paremmin työstäni. Työntekoon on palannut iloisuus, rentous ja letkeys - jopa tilannekomiikkakin saattaa toimia.

Ja mikä parasta: vapaa-ajalla Heikki jaksaa puuhastella ja harrastaa. Puuhaa riittää kotitarpeiksi omakotitalossa ja loma-asunnolla. 

– Kuntoilu raikkaassa ulkoilmassa on hyvä vastakohta siisteille sisätöille. Virtaa liikenee niin vanhoille kuin uusillekin harrastuksille. Päivänokoset ovat uusi ylellisyys – samoin kiireettömät aamut. Tästä mieluisasta elämänvaiheesta on hyvä siirtyä aikanaan täyseläkeläiseksi melko hyväkuntoisena, vireänä ja tyytyväisenä.

Joulutähti ja amaryllis pitävät pintansa, mutta viime vuosien aikana suosioon on noussut myös menneiltä vuosikymmeniltä tuttu joulukukka. 

Joulutähti on monille suomalaisille joulukukkien kruunaamaton kuningas, mutta tiesitkö, että muualla Euroopassa se ei kuulu jouluun lainkaan? 

– Keski-Euroopassa joulutähden nimi on tähtilatva ja se on suosittu äitienpäiväkukka, kertoo Kukkakauppa Bieder Ruoholahden floristi Tapio Komminaho.

Joulukukat voi hankkia jo hyvissä ajoin. Esimerkiksi joulutähti kestää hyvällä hoidolla ainakin kuukauden verran. Se viihtyy vedottomassa, valoisassa paikassa ja pitää tasaisesta kosteudesta. Mullan pinta saa kuivahtaa kasteluiden välissä, niin joulutähti ei varista alimpia lehtiään ja pysyy kauniina aattoon asti.

Joulutähti on edelleen erittäin suosittu joulukukka, mutta ei enää se ostetuin.

– Viime vuonna meillä myytiin eniten kotimaista amaryllista, Komminaho paljastaa.

Amaryllis on sipulikukka ja siten vaatimaton hoidon suhteen. Se ei tarvitse kuin tilkan vettä siinä vaiheessa, kun kukka alkaa avautua.

– Osa ei anna vettä silloinkaan, mutta itse annan hivenen, jotta kukka avautuu kauniisti eikä siihen jää ryppyjä avausvaiheessa, Komminaho vinkkaa.

Toinen suosittu joulun sipulikukka on hyasintti. Sekin on muualla Euroopassa kevään eikä joulun kukka: hyasintin keltaista versiota myydään esimerkiksi Tanskassa ja Hollannissa eniten pääsiäisen aikaan. 

– Hyasintti on klassikko, mutta tänä päivänä osa ihmisistä on aika tuoksuherkkiä, joten voimakkaan tuoksunsa vuoksi hyasinttia ei osteta enää niin paljon kuin ennen. 

Amaryllis ja hyasintti ovat Komminahon mukaan ehdottomasti helppohoitoisimmat joulukukat: niille riittää pari tilkkaa vettä koko niiden elinkaaren aikana.

– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.
– Joulutähti pitää yhä pintansa, sanoo Bieder Ruoholahti -kukkaliikkeen Tapio Komminaho.

Uudet tuulet

Vai kaipaisitko kotiin jotain raikkaampaa vaihtoehtoa joulukukalle? Jos joulutähti ja amaryllis tuntuvat tylsiltä valinnoilta, vaihtoehtoja on. Tällä hetkellä suurta suosiota nauttii vuosikymmenten takaa tuttu kaunotar.

– Jouluruusu teki paluun noin kymmenen vuotta sitten ja sitä esitellään nyt joka sisustuslehdessä tyylikkäänä, kauniina joulukukkavaihtoehtona.  Sitä oli paljon jo 1900-luvun alussa ja siitä aina 50-luvulle asti. Sen jälkeen meillä Suomessa alkoi olla lämpimämpää, ja joulutähdet ja kumppanit nousivat suosioon, koska ne tarkenivat jouluruusua paremmin, Komminaho kertoo. 

Toinen kaunis, ei-perinteinen joulukukka on valkoinen orkidea.

– Ne voidaan koristella kukkaliikkeessä vaikka kävyillä tai ruseteilla. 

Jouluruusua saapuu ostamaan myös huhtikuussa eläkkeelle jäänyt Aune-Marja Sinisalo, 63. 

– Pistäydyin hiljattain pikkusiskoni Seijan luona ja hänellä oli jouluruusu. Ihastelin sitä ja Seija sanoi, että muistaa jouluruususta aina Aura-Leenan, isosiskomme, joka kuoli tammikuussa. Aura-Leena osti usein meille siskoksille jouluruusut. Nyt saamme ostaa ne itse, Sinisalo kertoo. 

Komminaho neuvoo Sinisalolle, miten jouluruusun saa kukoistamaan.

– Laitoin näille liikkeen ruusuille aamulla lisää ja juuri katsoin, että kannattaa kohta lisätä. Nämä juovat paljon. 

Aune-Marja Sinisalo käy usein samassa kukkaliikkeessä. Joulukukat hän ostaa joka vuosi hyvissä ajoin ja saa niitä myös ystäviltään. 

– Suosikini on nyt tämä jouluruusu, mutta amaryllis on myös aivan ihana. Pidän punaisista ja valkoisista joulukukista. Ostan ne jo aikaisin ja toivon, että ne kuolevat pian joulun jälkeen – sitten jo riittää, hän nauraa. 

Lue kattava opas: Näin hoidat kaikkia joulukukkia oikein