Maistele sitruksia kuin viinejä: lempeimmät syötäviksi, keskihapokkaat jälkiruokiin, runsashappoiset ruokiin tai kalan raakakypsyttämiseen.

  1. Hedelmätiskien erilaiset appelsiinit ovat kasvaneet Espanjassa, Israelissa tai Egyptissä, Reilun kaupan hedelmät pääosin Marokossa.
  2. Pikkusitrukset polveutuvat mandariinista. Nykyään pureskellaan satsumaa, klementiiniä tai minneolaa, joka on israelilainen pomelon ja mandariinin risteytys. Etelä-Amerikan sato on kaupassa keväällä, Espanjan ja Israelin joulun aikoihin.
  3. Pikkusitruksien kuopus on appelsiinin ja mandariinin risteytys ortanique, vaikeasti kuorittava, lähinnä mehuksi sopiva.
  4. Sitruuna kasvaa joka puolella maailmaa. Meille ne päätyvät Espanjasta ja Israelista. Lajikkeet eroavat kuoren paksuuden, siementen ja mehun määrän suhteen. Limetti on sitruunan brasilialainen serkku.
  5. Pomelo on kookas, usein paksukuorinen, vähähappoinen, mehukas hedelmä. Ennen joulua on kiinalaisia hunajapomeloita, keväällä israelilaisia punaisia ja vaaleita pomeloita.
  6. Lokakuusta huhtikuun loppuun saattaa kaupan tiskiltä löytyä jamaikalainen ugli eli rumelo. Kooltaan ja maultaan se muistuttaa pomeloa.
  7. Pikkuruisia kumkvatteja tuotetaan Espanjassa ja Israelissa. Hedelmät saa syödä kuorineen, koska kasvatuksessa ei ole käytetty homeenestoaineita.
  8. Kumkvateista voi keitellä hilloa, niitä voi viipaloida hedelmäsalaatteihin, leivonnaisiin ja jälkiruokiin koristeiksi tai lisätä vaikkapa lihapatoihin.
  9. Vaaleita ja verigreippejä ostetaan meille Israelista ja muun muassa Floridasta.
  10. Sweetie on israelilainen, pomelon ja vaalean greipin risteytys. Sukujuuriensa ansioista hedelmä on makea ja vähähappoinen.

Merja Keronen voitti vesipelkonsa ja opetteli uimaan yli viisikymppisenä. Nyt hän nauttii vesiliikunnasta ja viihtyy veden alla jopa paremmin kuin sen pinnalla.

Merja Keronen, 60, alkoi nähdä viidenkymmenen ikävuoden hujakoilla unia, kuinka hän liukuu pitkin veden pintaa ja nauttii vedessä olemisesta. Unet muistuttivat muistikuvia, joita hänelle oli jäänyt lapsuudesta: sukulaismies vei Merjaa polskuttelemaan ja vesi tuntui hyvältä. Oikeasti Merja ei osannut uida. Se kaihersi hänen mieltään.

– Tunsin, että on vihdoin aika löytää itsestäni se puoli, Merja sanoo.

Hän päätti selättää vesipelkonsa ja opetella uimaan. Merja kävi vuosien varrella hajanaisia kertoja ryhmäkursseilla ja yksityistunneilla ja oppi pysymään pinnalla. Kehittyminen kuitenkin tyssäsi, kun hänen aloittamansa kurssit keskeytyivät moneen kertaan, milloin miehen ulkomaankomennusten ja milloin oman hankalan allergian vuoksi.

Ajatus uimaan opettelemisesta ei kuitenkaan antanut rauhaa. Nyt Merjaon käynyt säännöllisesti ja sinnikkäästi uimassa ja allasjumpassa ja ottanut yksityistunteja uimaopettajaltaan Sebastian Dannbergilta. Yksi tunti maksaa 60 euroa, mutta Merja kokee saavansa rahoilleen täyden vastineen.

– Sebastian saa minut oppimaan. Hän ottaa minut yksilönä ja näkee vahvuuteni ja kehittämisen kohteet. Hän on rehellinen, aito ja kannustava. Jos syvän veden pelko meinaa saada yliotteen, hän tsemppaa: sinä osaat uida, sinulla on taito, Merja sanoo.

Sebastian opettaa Merjalle liukutekniikkaa.
Sebastian opettaa Merjalle liukutekniikkaa.

Arkuus alkoi lapsena

Lapsena Merja olisi kovasti halunnut uida.

– Minulla oli korvaongelma, jonka takia korviani piti suojella vedeltä ja tulehduksilta. Olin vanhempieni ainoa lapsi, ja äitini oli ylisuojelevainen, joten minua ei kannustettu uimaan, Merja kertoo.

Kesät hän vietti mummolassa muutaman kilometrin päässä lähimmästä rannasta. Mummo ja tädit eivät osanneet uida ja olivat vesipelkoisia. He kauhistelivat hukkumisuutisia ja kielsivät: "Ei soutamaan." "Ei uimaan." Setä sentään vei Merjaa joskus polskuttelemaan.

”Olin juuri oppinut liukumaan, kun pojankoltiainen painoi pääni veden alle.”

Kun Merjan korva oli 10-vuotiaana leikattu kuntoon, tyttö otti ohjat omiin käsiinsä ja meni vanhemmiltaan salaa uimakouluun Helsingin Uimastadionille. Kahden kerran jälkeen hän oli juuri oppinut liukumaan, kun 15-vuotias pojankoltiainen painoi hänen päänsä veden alle.

– Tunsin, etten saa happea, ja jouduin paniikkiin. Uimakouluni loppui siihen paikkaan ja pelko jäi päälle, Merja sanoo.

Hän lintsasi oppikoulussa lahjakkaasti uinneista ja vältteli parikymppisenä uimista mökkireissuilla. Milloin oli kurkku kipeänä, milloin muuta vaivaa niin, ettei voinut muuta kuin lirputella varpaita ja kahlata rantavedessä.

– Vasta nyt olen tajunnut, kuinka paljon häpesin uimataidottomuuttani, Merja toteaa.

Uimataidottomuudestaan huolimatta Merja on huolehtinut siitä, että hänen omat lapsensa oppivat uimaan.

Merja nauttii hierovista vesisuihkuista.
Merja nauttii hierovista vesisuihkuista.

Luotto omaan osaamiseen

Kaikki nämä vuodet Merja on tuntenut vetoa veteen. Jokin siinä vain viehättää häntä.

Vaikka Merja viihtyy vedessä, uimisen opetteleminen ei ole ollut helppoa. Merjan on ollut vaikea oppia luottamaan omaan osaamiseensa. Syvä vesi on pelottanut ja jännittänyt.

– Harjoittelussani on myös ollut paljon taukoja, mikä on hidastanut oppimistani, hän toteaa.

Vähitellen Merja on kuitenkin alkanut luottaa siihen, että pysyy pinnalla. Aiemmin hän ei uskaltanut uida selällään. Nyt hän nauttii siitä niin paljon, että humpsahtaa selkää uidessaan helposti flow-tilaan, jossa kaikki sujuu ja ajantaju katoaa.

”Tykkään liukua veden alla. Minussa on vähän vesipedon vikaa.”

Merja ei ollut koskaan hypännyt veteen, mutta uimaopettaja sai hänet voittamaan senkin pelon. He hyppäsivät yhdessä käsi kädessä altaan reunalta. Myöhemmin Merja uskaltautui hyppäämään viiden metrin syvyiseen hyppyaltaaseen. Hän on tyytyväinen, että onnistui ylittämään itsensä.

– Viihdyn erityisen hyvin veden alla. Se on helpottanut myös uimaan opettelemista. Tuntuu siltä, että sukellan melkein paremmin kuin uin. Tykkään liukua veden alla. Minussa on vähän vesipedon vikaa, hän sanoo.

Merja nauttii, kun näkee pohjaan ja on joka puolelta veden syleilyssä. Allasvesi tuntuu turvalliselta. Luonnonvesissä hän ei halua sukeltaa, vaikka niissä uikin. Ne ovat usein pimeitä ja synkkiä, kuten perheen mökkijärvikin Lohjalla.

– Minun pitää silti vielä työstää uimista myös pääni sisällä ja saada vahvempi luotto veteen. Tärkeintä on pystyä olemaan vedessä rennosti.

Luottamus uimaopettajaan on oppimisen edellytys. Yksityisopettajan johdolla Merja on voinut harjoitella vedessä liikkumista omaan tahtiinsa.
Luottamus uimaopettajaan on oppimisen edellytys. Yksityisopettajan johdolla Merja on voinut harjoitella vedessä liikkumista omaan tahtiinsa.

Uikkarit aina mukaan

Vielä Merja ei pysty uimaan niin pitkiä aikoja kerrallaan kuin haluaisi. Hän osaa uida selkää ja rintaa, ja vapaauinnin tekniikkaa hän harjoittelee. Tavoitteena on tulla kuntouimariksi, joka ui sulavasti ja hyvällä tekniikalla.

– Olen luonteeltani täydellisyyden tavoittelija, mutta olen joutunut opettelemaan siitä pois. Jos jokin ei suju, kokeilen suosiolla uudestaan seuraavalla kerralla.

”Nykyisin otan uikkarit mukaan kaikille matkoille.”

Merja on huomannut, että uinti tekee hyvää lihaksille. Käsilihakset ovat vahvistuneet uintitreenien myötä ja niska-hartialihakset vetreytyneet. Merja tekee vedessä myös vatsarutistuksia, punnerruksia ja joogaliikkeitä.

Uinti on hyvä laji myös vanhenemista ajatellen. Sitä pystyy harrastamaan, vaikka tulisi mitä vaivoja.

Mies kuskaa hallille

Aviomies on ollut Merjalle tärkeä tuki. Mies jaksaa kannustaa ja kuljettaa vaimoaan uimahallille.

– Mieheni tekee mutkan työmatkaansa, että ehdin tapaamaan aamukahdeksalta uimavalmentajani, Merja kiittelee.

Merja sanoo olevansa tyytyväinen edistykseensä. Olo on kuin voittajalla jokaisen uimahallikäynnin jälkeen. Mieli ja keho ovat rennon raukeat, ja yöllä hän nukkuu kuin ”pieni porsas”.

– Nykyisin otan uikkarit mukaan kaikille matkoille.

Merjan uimalasit on varustettu voimakkuuksilla.
Merjan uimalasit on varustettu voimakkuuksilla.

Haluatko sinäkin opetella uimaan? Näin se käy

  1. Ota yksityistunteja. Opettaja voi keskittyä sinuun, ja pääsette tekemään asioita rauhassa. Opettaja näkee, minkä verran asioita pystyt käsittelemään, ja osaa ohjata lempeästi eteenpäin.
  2. Aikuisten alkeisuintiryhmä tai tasollesi sopiva uintitekniikkakurssi on hyvä, jos osaat jo uida. Opetus on edullisempaa ja ryhmäpaine edistää oppimista. Ryhmään voi mennä kaverin kanssa.
  3. Opetusvideoita voi katsoa Youtubesta ja harjoitella niiden avulla tekniikkaa omin päin.

Artikkeli on julkaistu myös ET Terveys -lehden numerossa 6/2017.

Kuka osaa uida?

  • Pulahdus mökkirannassa ei vastaa niitä taitoja, joita pohjoismaisessa uimataidon määritelmässä edellytetään. Uimataitoon vaaditaan ensin putoaminen syvään veteen niin, että pää käy veden alla. Kun on päässyt pinnalle, on uitava yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään.
  • Vajaat 70 prosenttia 15-64-vuotiaista osaa uida uimataitomääritelmän mukaisesti, nuoret paremmin kuin vanhat.
  • 55-64-vuotiaista vain puolella on uimataidon määritelmän mukaiset taidot. Samasta ikäryhmästä 10 prosenttia ei osaa uida lainkaan. Naisten uimataito on vanhemmissa ikäluokissa heikompi kuin miesten.

Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry

Kirsi Lihr-Koistinen, 68, halusi löytää perintöhuonekaluille ja monille tauluille oikeat paikat uudessa, aiempaa pienemmässä kodissaan. Hän palkkasi avukseen ammattilaisen.

Talonpoikaishuonekalut ja modernit Artek-kalusteet on sijoitettu omiksi ryhmikseen huoneen vastakkaisiin päihin samalla tavalla kuin Kirsi Lihr-Koistisen vanhassa kodissa. Valokin virtaa ikkunoista sisään melkein samasta suunnasta.

Kirsi on juuri muuttanut neljän huoneen asunnosta liki 50 neliötä pienempään kaksioon Helsingin keskustaan. Valoisassa ja avarassa olohuoneessa näyttää ja tuntuu hämmästyttävän samalta kuin entisessä.

Se vaati hurjasti työtä – ja monta vaikeaa päätöstä.

Vanhaa arvotavaraa

Kirsi ehti asua Helsingin Lauttasaaressa parikymmentä vuotta, ensin yhdessä puolison kanssa ja miehen kuoltua viimeiset kuusi vuotta yksin. Kun 1960-luvulla rakennettuun taloon ryhdyttiin suunnittelemaan putkiremonttia, Kirsi päätti muuttaa.

Vuosien varrella kotiin oli kertynyt arvokkaita huonekaluja ja esineitä, osa perittyjä, osa yhdessä miehen kanssa hankittuja.

Oli iso patinoitunut puupöytä, komea sivustavedettävä puusohva sekä Alvar Aallon suunnittelemat nojatuoli, tarjoiluvaunu ja Enkelinsiivet-jalkalamppu.

Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.
Alvar Aallon tarjoilupöydän ja Hannu Väisäsen teoksen Kirsi Lihr-Koistinen halusi ehdottomasti mukaansa.

Kirsin äidiltä oli jäänyt kaksi vanhaa kapiokirstua, joista toisen kannessa on vuosiluku 1806. Iso vitriinikaappi oli täynnä Arabian astioita, Teemaa ja Paratiisia. Seinillä riippui kymmenittäin tauluja ja grafiikkaa.

Kirsi päätti käyttää karsintaurakassa ammattilaisen apua. Hän palkkasi työhön sisustussuunnittelija Niina Ahosen.

– Olimme tavanneet Niinan kanssa joskus ohimennen työkuvioissa. Muistin hänet myös Pientä pintaremonttia -sisustusohjelmasta, jossa stailaajat kilpailivat ideoillaan. Pidin hänen tyylistään ja ajattelin, että hän olisi juuri oikea henkilö, Kirsi kertoo.

Puusohvalla on tarina

Kirsi ja Niina listasivat kaikki esineet ja kävivät ne yksi kerrallaan läpi. Mikä lähtisi mukaan, mistä voisi luopua?

Tavoitteena oli tehdä uudesta asunnosta kiva ja samalla tavalla Kirsin näköinen kuin edellinenkin.

– Näin syntyy jatkuvuuden tuntua. Halusin, että Kirsi tuntee heti olevansa kotona, Niina sanoo.

Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.
Sisustussuunnittelija Niina Ahonen etsii Aallon valaisimelle sopivaa paikkaa.

Suurin haaste oli saada mahdollisimman iso osa Kirsin tavaroista mahtumaan vähäisempiin neliöihin. Eri aikakausilta peräisin olevien tavaroiden yhteensovittaminen sen sijaan oli Niinan mielestä helppoa.

– Kun laitetaan eri tyylejä rinnakkain, lopputulos on raikkaampi kuin jos kaikki huonekalut olisivat samaa tyyliä.

Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.
Niina Ahonen piirsi Kirsin uudesta kodista mallin, jossa näkyy huonekalujen sijoittelu.

Eniten pähkäilyä Niinalle tuotti sivustavedettävän puusohvan ja suuren pöydän sijoittelu uuteen kotiin. Puusohva oli alun perin Niinan karsintalistalla, mutta Kirsi ei voinut luopua sohvasta. Sivustavedettävä oli hänen isovanhempiensa aviovuode Strömforsin ruukkialueella, ja Kirsin isä on syntynyt siinä.

– Vietin lapsuuteni kesät mummolassa. Makuuhuoneessani oli iso pelottava fiikus, ja joka aamu kömmin tähän sohvaan turvaan isoäidin viereen.

Olohuoneen pöydän ääressä on neljä taidokkaasti veistettyä tuolia. Kaksi niistä on tehnyt Kirsin äidinpuoleinen isoisä, joka oli poikakoulun rehtori ja käsityön opettaja.

– Suvun perinteet saavat nyt uuden elämän täällä, Kirsi toteaa tyytyväisenä.

– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.
– Vanhan ja uuden yhteensovittaminen oli paljon helpompaa ammatti laisen kanssa, Kirsi sanoo tyytyväisenä.

Hyvästit perintökellolle

Läheskään kaikki tavarat eivät mahtuneet mukaan, ja Kirsi joutui tekemään kipeitäkin valintoja. Myyntiin meni esimerkiksi äidinäidiltä peritty vanha kaappikello, jonka sisällä oli sodanaikaisesta turvavarastoinnista kertova leima Paula Manström, Kaivokatu 4. Kellolle ei löytynyt kaksiosta paikkaa.

– Omatuntoani kolkuttaa, koska kello selviytyi sodista, mutta minä lapsenlapsi laitoin sen menemään. Pelkään kostoa ylhäältä, Kirsi sanoo leikillään.

Myös Aallon suunnittelema Pikku-Paimio, iso kangasnojatuoli ja kangassohva saivat lähtöpassit.

Kirsi hankkiutui tavarasta eroon monin tavoin. Hän lahjoitti tavaroita ystävilleen ja myi niitä internetin kauppapaikoilla. Myös antiikki-ihmisiä kävi hänen luonaan ostoksilla. Kaupaksi kävi muun muassa täydellinen 12 hengen ruoka-astiasto. Kirjat kelpasivat antikvariaattiin, mutta hintaa niistä ei herunut.

Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.
Heljä Liukko-Sundströmin keraamisten taulujen kokoelma löysi paikkansa olohuoneesta vitriinin vierestä.

Arvotaulut Outi Heiskasesta Hannu Väisäseen riippuvat nyt uuden kodin seinillä, samoin näyttävä kokoelma Heljä Liukko-Sundströmin keraamisia seinätauluja. Grafiikasta mahtui uuteen kotiin vain pieni osa.

Kirsillä on iso kokoelma saksalaista ja itävaltalaista grafiikkaa ajalta, jolloin hän työskenteli pankkialalla Itävallassa.

– Kun yritin myydä niitä, antiikkikauppias totesi suomalaisten olevan sellaisia patriootteja, että haluavat vain kotimaista taidetta tai Arabian astioita, Kirsi huokaa.

Luopumisen vastapainoksi uuteen kotiin tehtiin pieniä hankintoja: vuoteeksi avautuva nojatuoli vierasta varten, Lokki-kattolamppu, verhot ja koristetyynyjä.

Uusi sivu elämässä

Ystävät auttoivat Kirsiä pakkaamaan mukaan lähtevät tavarat, ja niiden siirrosta vastasi muuttofirma.

Avuntarve ei kuitenkaan päättynyt pakkaus- ja muuttoapuun, sillä Kirsi kärsii vaivoista, jotka heikentävät liikunta- ja toimintakykyä. Hän sopi Niinan kanssa, että tämä vastaa koko prosessin organisoimisesta ja valvomisesta.

Niina luonnehtii Kirsin toimeksiantoa karsivaksi muuttostailaukseksi avaimet käteen -periaatteella.

Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.
Kauniisti patinoitunut kapiokirstu on Kirsin äidin peruja.

Asuntojen myyntistailaukset ovat Niinan varsinainen leipälaji, mutta muuttostailausten kysyntä on hänen mukaansa kasvussa. Kalenterissa odottaa jo seuraava keikka: vanhempi pariskunta muuttaa pois 400 neliön talosta.

– Heidän tilanteensa on sama kuin Kirsin: tietyssä elämänvaiheessa halutaan siirtyä isommasta pienempään, esimerkiksi omakotitalosta kerrostaloon. Ilmiö koskettaa etenkin suuria ikäluokkia, joilla on vuosikymmenien kerrostumat tavaraa.

Irtaimiston, valokuvien ja niihin liittyvien muistojen läpikäyminen voi olla terapeuttista. Luopumalla aiemmin välttämättöminä pitämistään tavaroista voi ikään kuin päättää yhden vaiheen elämässään ja kääntää kokonaan uuden lehden.

Kirsi sanoo tunnistavansa ilmiön.

– Minulla on miesvainajalleni kuulunutta tavaraa, kuten vaatteita, silmälasit ja lompakko, joihin en ole vielä pystynyt koskemaan. Nyt on varmaan korkea aika ja oikea hetki hankkiutua niistä eroon.

Lue sisustussuunnittelija Niina Ahosen vinkit:

Juttu on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2018.

Stailaten pienempään

  • Avaimet käteen -paketti sisältää suunnittelun, muuton organisoinnin, huonekalujen paikalleen laiton, uusien kalusteiden hankkimisen ja valvonnan¨.
  • Kaikki alkaa 1–2 tunnin ideointikäynnistä, joka maksaa noin 300 euroa. Joillekin se riittää.
  • Kirjallisessa urakkatarjouksessa kerrotaan, mitä työ sisältää. Lisätöistä neuvotellaan ja sovitaan aina erikseen. Käytäntö on sama kuin rakennus- ja remontti­hommissa.
  • Stailaukselle on vaikea asettaa valmista listahintaa. Työ jakaantuu moneen osaan ja vaiheeseen, ja toimeksiannot ovat erilaisia.
  • Itse suunnittelu tapahtuu tuntihinnoittelun mukaan. Tavan­omainen veloitus on 60–80 euroa tunti.
  • Lisäkustannuksia syntyy esi­merkiksi apu- ja muuttomiehistä ja tavaroiden siirtämisestä uuteen asuntoon.
  • Kirsin projektia tehtiin kolmen viikon aikana.
  • Laskuun tulee erittely. Suunnittelusta sekä siivous- ja kasaamis­palveluista saa kotitalousvähennyksen, muuttokustannuksista ei.