Opastetut kierrokset hautausmaalla ovat erittäin suosittuja. Hautausmaat ovat kauniita ja rauhallisia paikkoja, joissa kiinnostavat niin taiteilijoiden kuin urheilijoiden viimeiset leposijat.

Ritva Romero on elänyt lapsuutensa Jyväskylän Vanhan hautausmaan vieressä.

– Se on kaunis, vehreä ja mielenkiintoinen puisto. Lapsena siellä oli mielenkiintoista lueskella vanhoista hautakivistä kauniita nimiä: Ida, Amanda, Herman ja Johan. Erityisen liikuttavaa oli löytää pieninä kuolleiden lasten nimiä ja kuvitella, millaista 1800-luvulla Elisabethien ja Rudolfien elämä oli ollut.

Ritva käy edelleen mielellään lapsuudesta tutulla hautausmaalla, vaikka asuukin pääkaupunkiseudulla.

– Vanhempani saivat viimeisen leposijansa siellä. On mukavaa käydä tutussa puistossa lapsuuden kotitalon vieressä. Näin vanhemmiten alkaa nähdä yhä enemmän tuttuja nimiä hautakivissä.  

Ritva kehuu myös Valamon luostarin pientä ortodoksihautausmaata, jossa vainajille on rakennettu pieni puuleikkauksin koristeltu matala hirsitalo maan päälle.

– Haudoille on viety ruokaa ja vainajaan liittyviä esineitä. Pentti Saarikosken haudalle on jätetty runokirjoituksia ja kymmenittäin kuulakärkikyniä, Elina Karjalaisen haudalla on leikkinalleja ja leluja.  

Mistä löytyy kaunein hautausmaa? Kerro meille, mikä on sinun suosikkihautausmaasi ja miksi. Aiheesta voit keskustella alla olevassa kommentointikentässä ja tarvittaessa liittää siihen oman kuvasikin.

Turistina hautausmaalla

Ritva on asunut vuosia Espanjassa, mutta ei pidä sikäläisistä hautausmaista.

– Ne ovat aika kammottavia pienine kivisine taloineen, kuin tonttujen kivitalokaupunki. Järkyttävin on muuri, johon haudataan päällekkäisiin pikkulokeroihin varattomat.

Espanjassa on El Escorialin luostarin eli entisen kuninkaanlinnan alla pyöreä krypta, jonne kaikki Espanjan kuninkaat on haudattu.

– Paikka on jo lähes täynnä, mutta Juan Carlosille on vielä varattuna arkku. Se on jotenkin karmivaa.

Pietarista on Ritvalle jäänyt erityisesti mieleen Aleksanteri Nevskin luostarin Tihvinän hautausmaa, jonne on haudattu muun muassa kirjailija Fjodor Dostojevski, säveltäjät Pjotr Tšaikovski, Nikolai Rimski-Korsakov ja Igor Stravinski.

– Hyvin vaikuttava ovat myös Pietari-Paavalin linnoituksessa oleva hauta, jonne tuotiin vasta hiljattain viimeisen keisariperheen maalliset jäännökset Jekaterinenburgista.

Aloituskuvan hautausmaa on pieneltä Kihnun saarelta Virossa. Tämän tekstin alla olevat kuvat ovat Kazanista, Buenos Airesista, Kreetalta ja Eilatista.

Mökin muori
Seuraa 
Liittynyt8.5.2014

Etsitään: Maailman kaunein hautausmaa – mikä on sinun suosikkisi?

Myös minä tykkään kävellä hautausmaalla, katsella hautakiviä ja miettiä minkälaisia elämäntarinoita nimien taakaa mahtaisi löytyäkkään. Maailman kauneinta hautausmaata en osaa nimetä mutta tuo Tihvinän hautausmaa on yksi minunkin suosikeistani. Kuvassa Dostojevskin hauta joka on Tsaikovskin haudan ohella kalmiston etsityin nähtävyys.
Lue kommentti