Kreikan suurin saari kutsuu vuorille, pikkukyliin ja rotkojen rauhaan. Hyvällä onnella valloitat itsellesi päiväksi oman paratiisirannan.

Tie mutkittelee vuoren reunoilla kuin käärme. Sitä kapeampana, mitä korkeammalla. Jyrkänteen reunalla on vain pieni aita, joten suljen silmäni ja päätän luottaa matkakumppanini ajotaitoihin.

Huokaisen helpotuksesta, kun käännymme kylään. Tosin sielläkin auto lähes sipaisee kivitaloja, kun ajamme niiden ohi. Pitääköhän taloja paikkailla ja peltiä suoristaa usein?

Tarvitsen hengähdystauon ja mezedakia-lounaan tavernassa kastanjapuun alla. Tarjoilija kantaa pöytään dakos-leipiä, jotka on kruunattu runsaalla määrällä murustettua mizithra-vuohenjuustoa ja suorastaan uivat oliiviöljyssä. Lisäksi tulevat täytetyt viininlehtikääryleet ja kesäkurpitsan kukat sekä iso vadillinen tuoretta vihannessalaattia.

Katso huikeat kuvat: Kasvot Kreikan kriisin takana

Lopuksi saamme harvinaista herkkua – paahdettuja kastanjoita suoraan uunista – ja lasilliset rakia paikalliseen tapaan. Autokuskini ymmärtää katseistani olla koskematta viinirypäleistä tehtyyn pontikkaan.

Paikalliset juovat sitä aamusta alkaen, eikä se näytä vaikuttavan heidän ajotaitoonsa – tai ainakaan nopeuksiin – alentavasti. Toisaalta tien poskessa on vähän väliä liikenteen uhreista kertovia pyhimysten kuvia, joiden eteen tuodaan kukkia ja kynttilöitä. Minä haluan päästä ehjänä Elafonisin rannalle toiselle puolelle saarta.

Psili Ammoksen ranta Vain kylässä tarjoaa rauhaa ja karun komeita maisemia.

Rantojen eliittiä

Elafonissin rannalle ajaa Plataniaksesta parissa tunnissa. Parkkipaikalla huomaan, että kuuluisalla rannalla ei saa enää olla yksin, niin pitkälle sen maine on kiirinyt. Mutta vaikka autoja on vieri vieressä, ruuhkan tuntua ei ole. Ranta on niin iso.

Nappaan kioskista reppuun evääksi pinaattipiiraan ja kylmän juoman ja lähden kahlaamaan kohti vastapäätä olevaa saarta. Kirkas, turkoosinvärinen vesi ulottuu pohkeeseen ja sitten puolireiteen. Vedän mekkoani ylemmäksi.

Hiekkadyynien ympärille on viritetty köysi suojelualueen merkiksi, etteivät auringonpalvojat pilaisi dyynejä. Niiden katveessakin, sallitulla alueella, on hauskaa paistatella päivää.

Tuttavan tuttava, kirjailija-professori George Kamvyssellis on kutsunut meidät vieraakseen Sfinarin kylään Länsi-Kreetalle. Hän toivottaa meidät lämpimästi tervetulleeksi ja esittelee talon ja pihapiirin.

Elämänmakuinen Ateena – opas kaupungin parhaisiin kohteisiin

Pääsemme töihin, poimimaan viinirypäleitä. Ne roikkuvat köynnöksissä muhkeina terttuina. En malta odottaa vaan heitän muutaman suuhuni. Mehukas marja suorastaan sulaa suussani.

Keräämme puutarhasta myös yrttejä juomaani – luksusta teenjuojalle. George sekoittaa kuppiini vielä kuivattua kamomillaa, meiramia ja kurjenpolvea, joka on minulle uusi laji. Uteliaisuus kannattaa: tee maistuu taivaalliselta, ja kivitalon terassilla on mukava istua iltaa.

Kaiken kauneuden keskellä on isännällämme ja muilla kreetalaisilla yksi suuri huoli, taloustilanne.

– Te Suomessa välitätte maastanne ja maksatte veroja. Siksi teillä on hyvinvointivaltio. Meidän pitäisi ottaa teistä oppia. Meidän täytyy oppia rakastamaan Kreikkaa enemmän.

Oli tilanne mikä hyvänsä, onneksi ruokaa riittää Kreetalla. Kaikilla tuntuu olevan omat kasvimaat, oliivipuut ja viinitarhat. Hyvä ruoka on tärkeää, ja huolet unohtuvat viimeistään silloin, kun rakipullo otetaan esiin. Kreetalla on suorastaan loukkaus jättää tarjoamatta sitä vieraalle.

Paluumatkalla unohdan pelätä pilkkopimeää tietä ja mietin kiitollisena matkaamme. Jos nämä ovat alkupalat, mikä mahtaa olla pääruoka?

Agios Nikolaoksen vaelluskerhon vetäjä Leonidas Klontzas vie mielellään retkille ja opastaa tavernaan.

Leprasairaiden saari

Pyhän Georgios Selinariksen luostarin sijainti Agios Nikolaoksen lähellä kannattaa katsoa kartalta, muuten ajaa helposti paikan ohi. Kaikki saaren luostarit ovat vierailun arvoisia, mutta tämä 1700-luvun rakennus puutarhoineen on aivan erityinen.

Nykyään moottoritie halkoo solia, mutta toista oli ennen. Tie oli hengenvaarallinen jyrkkine rotkoineen. Kreetalaiset kertovat, että jos bussin matkustajat pysähtyivät luostariin rukoilemaan ennen vaarallisinta osuutta, bussi saattoi päästä turvallisesti perille.

Toinen kuuluisa nähtävyys on Spinalongan saari, jolla asui vielä sata vuotta sitten 400 leprasairaan yhteisö. Se eli ulkomaailmasta suljettua elämää. Turkoosin veden keskellä jalokiven lailla kimaltavalle saarelle avautuu upea näköala Eloundan kylää vastapäätä Vrouhasin vuorelta.

Vuori on myös hyvä lähtöpaikka patikkaretkelle. Tosin vanhat roomalaiset tiet ovat paikoin niin kasvillisuuden peitossa, että harmittelen mekkoani. Vaikka aurinko lämmittääkin mukavasti, patikkareissulla kannattaa pukeutua pitkiin housuihin.

Retkeilykerhon puheenjohtaja Leonidas Klontzas hyppii kuin gaselli kiveltä toiselle. Huomaan, että vaeltaminen on täällä erilaista kuin Suomessa. Ohdakkeet pistelevät, ja korkeuserot ovat huimat.

Pyhän Georgios Selinariksen luostarissa on viehättävä puutarha.

Hunajaa tihkuvat herkut

Vaellamme Agios Ionnaksen majakalle, joka katsoo merelle kallion reunalla. Ruosteisia portaita ei kannata yrittää nousta, vaikkei kieltokylttejä olekaan. Maalaisjärki opastaa meidät majakan tornin sijaan tavernaan. Ei haittaa, vaikka vaatteet ovat pölyssä.

Ruoka ei ole koskaan maistunut näin hyvältä! Alkupaloja syödessäni unohdan tyystin, että pääruoka on vasta tekeillä keittiössä. Grillattu kala täyttää viimeisenkin sopukan vatsassani.

Seuralaiseni lipoo huuliaan, kun tuore grillattu mustekala on hävinnyt lautaselta. Vielä on pakko maistaa vielä hunajaa tihkuvaa, vuohenjuustolla täytettyä lettua, sfakianopitaa.

Leonidas kertoo, että kerran kuukaudessa retkeilykerho lähtee hänen johdollaan patikoimaan ennalta sovitusta paikasta. Mukaan saa tulla kuka vain, ja mikä olisikaan matkailijalle parempi tapa tutustua paikallisiin kuin päiväretki samanhenkisessä seurassa. Retki päätetään ateriaan ja raki-lasillisiin hyvässä tavernassa.

Vinkki! Riittääkö juokseva vesi vai vaaditko ilmastoinnin? Tämän hotellitähdet kertovat

Illallista vasta yhdeksän jälkeen

Agios Nikolaoksen iltahumu kannattaa kokea. Auringon viime säteet Mirabellonlahdella värjäävät meren punaiseksi.

Paikalliset pääsevät liikenteeseen vasta iltayhdeksän jälkeen. He kävelevät kadulla, istuvat kahviloissa ja illastavat tavernoissa. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa syömistä keskellä yötä. Keskustan pieni järvi puuveneineen on tunnelmallinen yövalaistuksessa.

Syntymäpäiväseurue tulee syömään vasta yhdentoista aikaan. Ruuan päätteeksi heille tuodaan tähtisädetikuin koristeltu kakku. Koko ravintola laulaa onnittelulaulun yhteen ääneen. Tarjoilija leikkaa kakun ja jakaa palat synttäriseurueelle. Palat tuodaan viereiseenkin pöytään – meille!

– Näin meillä Kreetalla on tapana, joku huikkaa ja kohottaa lasia.

– Jamas!

Näin pääset perille

  • Kreetalle järjestetään valmismatkoja, viikko kolmen tähden hotellissa alkaen 360 euroa.
  • Meno–paluu lento Helsinki–Hania 185 e.

Vaellukset x 3

  1. Kreetan vaellusreittejä on paikoin vaikea löytää. Helpointa on ostaa opastettu retki paikalliselta matkanjärjestäjältä tai suomalaiselta matkatoimistolta. Vinkkejä saa myös matkailutoimistosta, joita on kaikissa Kreetan suurissa kaupungeissa.
  2. Agios Nikolaoksen alueen patikkaretkille on hyötyä Caris Gallosin ja Anne Bourasin kirjasta Circular Walks & Gorges in East Crete.
  3. Kreetan retkeilykerhon Leonidas Klontzasilta voi kysellä sunnuntaivaelluksia. satleo@agn.forthnet.gr

Patikoi täällä

  • Kato Zagros
  • Samarian rotko
  • Xerocampos

Ota mukaan

  • kartta
  • vesipullo, patikoidessa vettä kuluu noin litra tunnissa
  • hattu tai huivi
  • pitkät housut
  • tukevat vaelluskengät, sillä reitit ovat usein kivikkoisia

5 parasta vinkkiä

  • 1. Psili Ammoksen rannalla sijaitsee maanpäällinen paratiisi: turkoosia vettä, valkoista hiekkaa, ei ristinsielua.
  • 2. Nauti kreikkalaisesta vieraanvaraisuudesta. Heittäydy juttusille paikallisten kanssa. He kertovat mielellään perheestään ja tietenkin maailman parhaasta saaresta – Kreetasta.
  • 3. Jätä kello kotiin. Kreetalaisilla ei ole koskaan kiire. Puoli tuntia sinne tänne ei merkitse mitään. Kuulumiset vaihdetaan vaikka keskellä ruuhkaista ajoreittiä.
  • 4. Syksyllä koko Kreeta on kuin suuri rakipanimo. Kysy paikallisilta, missä on lähimmät rakinvalmistustalkoot. Talkoot tarkoittavat juhlaa.
  • 5. Joulu-tammikuussa kannattaa kysellä, missä poimitaan oliiveja.Matkailija kutsutaan mielellään mukaan oliivisadonkorjuuseen. Siihen osallistuu koko suku.

Tuliaiseksi

  • oliiveja
  • keramiikkaa
  • vuohenjuustoa
  • timjami­hunajaa
  • mantelijuoma soumadaa, jonka sanotaan tekevän ihmeitä kolesterolille.

3 x syö hyvin kreetalla tavernassa

  • Karnagio 

    Perinteinen taverna Agios Nikolauksen kauniin Voulismeni-järven rannalla.
    Puh. +30 284 108 2071.
    www.aghiosnikolaos.eu/index.php/search/restaurants/item/karnagio

  • Vai Restaurant 

    Paikallisten suosima ravintola Vain rannalla, kreetalainen keittiö. Avoinna huhti–lokakuussa.
    Puh. +30 284 306 1129.
    www.vai-restaurant.gr

  • Napoleon 

    Ierapetran Kato Merassa sijaitsee kotiruokaa tarjoava sympaattinen kalaravintola.  Puh. +302842022410.
    Stratigou Samouil 26, Ierapetra.

Sinikka Saastamoisen lapset puolisoineen ja lapsineen vuokraavat joka jouluksi mökin, johon mahtuu koko heimo.

1960-luvulla pohjoiskarjalainen Sinikka Saastamoinen jäi leskeksi neljän alle 10-vuotiaan lapsen kanssa. Lisäksi hän odotti viidettä.

– Perhe hitsautui yhteen niin tiukasti, että aikuiset lapset perheineen haluavat vieläkin viettää joulut yhdessä, kertoo Maija-Liisa Punta-Saastamoinen, Sinikan ainoan pojan Maurin vaimo.

Miniä ja vävyt ovat sopeutuneet perinteeseen.

– Aiemmin menimme kaikki – puolisot, lapset ja lastenlapset – anopin luo, mutta nyt haluamme, että hän saa helpon joulun. Kahdeksankymppisen mummon koko joulukuu ei saa mennä keittiössä.

Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.
Kuvassa vasemmalla Pirjo, etualalla Elmeri. Suvetar ja Kaisa koristelevat kuusta.

Pinja koristelee kuusta.
Pinja koristelee kuusta.

Joka jouluksi suku vuokraa mökin, yleensä eri paikasta. Viime vuonna valinta oli Simpelejärvi, jonka rannalla olevaan mökkiin mahtui koko 20 hengen seurue.

Joulunviettoon tulevat Maurin ja Maija-Liisan lisäksi heidän lapsensa Jesperi, 27, ja Suvetar, 22, sekä Maurin sisarukset lapsineen. Maurin sisar Pirjo ja hänen miehensä Pentti Sahlman ajavat vuokramökille Vantaalta. Sinikan esikoistytär Eija ja hänen puolisonsa Pauli Purmonen tulevat Joensuusta, samoin tytär Tarja ja Heino Hämäläinen poikansa Severin kanssa. Tytär Heli tulee joulunviettoon Tampereelta miehensä Keijo Karjulan ja lastensa Jonnen, Pinjan ja Elmerin kanssa.

– Parasta on yhdessäolo. Tuntuu hyvältä päivittää kuulumiset ilman kiirettä. Jokainen tuo jotain jouluruokaa. Esimerkiksi Mauri tekee sinapin, minä jälkiruuan. Tarja on koristelemisen mestari, hän tuo kukat, viimeksi upeat jouluruusut, Maija-Liisa sanoo.

Pirjo ottaa rennosti.
Pirjo ottaa rennosti.

Kodassa paistetaan makkaraa.
Kodassa paistetaan makkaraa.

Näkymä Parikkalan mökin ikkunasta pysäytti.

– Istuin sohvalla ja vain katselin, järvi tuli kuin syliin. Jää oli kaunista, vaikka sen päällä oli muutama sentti vettä. Kastelimme siinä varpaat saunan jälkeen, Maija-Liisa kertoo.

Suvun ohjelmaan kuuluu jouluna herkuttelu, saunominen, ulkoilu ja Trivial Pursuit -peli. Viimeksi sitkeimmät pelasivat aamuneljään.

– Sen jälkeen nukuimme hyvin.

Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.
Sinikka viettää joulua lapsenlapsensa Kaisan kanssa.

Jouluaamuna mummo heräsi keittämään puuron, ja puolen päivän jälkeen koko seurue lähti ulos.

– Oli ihana nähdä, kun mummo käveli nuorten kanssa käsikoukkua ja nautti siitä, että kaikki ovat koolla.

Huvila.net > Loikonsaari 3


Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.
Mukana joulunvietossa oli myös Uniikki-kissa. Perhe tuo vuokramökille mukanaan myös piparkakkutalon.

Ruotsin Lapista ei löydä joulupukkia, mutta hurjia rinteitä senkin edestä. Keltanokka lähti testaamaan, miten pääsee alas Riksgränseniä ja Björklideniä.

Opashan on hullu!

Olen saapunut vasta tunti sitten Ruotsin Lappiin, marssinut saman tien suksivuokraamoon, ährännyt vaivalloisesti massiiviset laskettelumonot jalkaan ja kuunnellut huolestuneena miniluentoa lumivyöryn vaaroista. Ja nyt pitäisi seurata lasketteluopasta vielä kilometri ylämäkeen kohti tunturin huippua.

Olen näännyksissä, hikinorot valuvat poskilla. Ihan kuin noutajan kalsa kosketus tuntuisi olkapäillä.

Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.
Björklidenin laelta näkyy Norjaan saakka.

Matkaa on tehty jo puoli tuntia, ylämäkeen luonnollisesti. Björklidenin laskettelukeskus näkyy alhaalla pienenä. Horisontissa siintävät Norjan tunturit ja jossain niiden takana Atlantti. Jalassani on karvapohjaiset sukset. Ne eivät lipsu senttiäkään. Eivätkä kyllä luistakaan. Niillä vain tampataan matkaa ylämäkeen.

– Mika, sinä pystyt tähän. Ajattele, miten hienot maisemat ylhäällä odottavat. Sitten laskettelemme pitkin neitseellisiä lumia alas laaksoon. Det är kul! tsemppaa opas Kim Bergsten.

Mihin olen joutunut?

Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.
Opas Kim Bergsten vei meidät huipulle.

Sisulla huipulle

Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran 15-vuotiaana Jyväskylän Laajavuoressa. Alku oli vauhdikas, syöksyin pipo silmillä rinteen suoraan alas. En osannut oudoilla suksilla kurvata, kun en tullut keneltäkään kysyneeksi, miten se tapahtuu. Vauhdin sain pysähtymään juuri ennen parkkipaikkaa.

Sen jälkeen eksyin mäkeen satunnaisesti, keskimäärin kerran vuosikymmenessä. Rinteessä oli joka kerta kivaa, mutta laskettelupuremaa en koskaan saanut. Ehkä Suomen rinteet olivat liian vaatimattomia tällaiselle Laajavuoren veteraanille.

Sitten ystäväni houkutteli testaamaan "vähän kovempaa kamaa", Ruotsin Lapin tuntureita. Ruotsihan on suomalaiselle kuin Amerikka. Siellä kaikki on hienompaa ja suurempaa, niin tunturitkin. Ruotsin Åre tunnetaan pikku-Alppeina, sillä sen korkein huippu Åreskutan yltää yli 1400 metriin. Rinteet ovat kilometrien pituisia. Suomen laskettelukeskuksissa moisista lukemista vain unelmoidaan.

Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.
Luonnonrinteissä lasketaan kuin pumpulissa.

Vierekkäin sijaitsevissa Björklidenissä ja Riksgränsenissa tunturit kohoavat reiluun kilometriin. Niiden luonnonrinteet sopivat monipuoliseen lasketteluun kuin valetut.

Bergsten on päässyt tunturin laelle ja jatkaa tsemppaamista. Ammattilaiselle kapuaminen on niin helppoa. Määränpää häämöttää, tamppaan karvapohjasuksiani rinnettä vimmaisesti ylös suomalaisella sisulla.

Det är kul! Det måste vara kul!

Lopulta pääsen perille. Viisikymppisen kunto voisi olla kovempikin, mutta olen yhä elossa.

Hiihtopummin tunnustukset

Bergsten auttaa irrottamaan karvapohjat suksista. Vedän keuhkot täyteen tunturi-ilmaa ja annan katseeni nuolla horisonttia. Olen kilometrin lähempänä taivasta kuin tunti sitten suksivuokraamossa. Olo on juhlallinen. Alan ymmärtää, miksi joskus pitää kärsiä, että voi nauttia.

Bergsten kaataa kuksaan kahvia.

– Olen ollut neljä vuotta Björklidenissä ja Riksgränsenissä lasketteluoppaana. Nuorena elin hiihtopummina Ranskan Chamonix'ssa. Siellä aloin myös vuorikiipeillä, ja se on suurin intohimoni. Laskettelu tulee kakkosena. Nytkin jatkaisin mieluiten matkaa aina vain ylöspäin, Bergsten tarinoi kahvitauollamme.

Täällä vartioin minä!
Täällä vartioin minä!

Näkemykseni vain vahvistuu: mieshän on umpihullu.

Huipulla tuulee. Kahvin lämmittävä vaikutus hupenee. On aika miettiä paluuta alas. Bergstenilla on suunnitelma. Seuraamme mestaria jyrkän rinteen reunaan. Rinne ei ole pitkä, mutta korkeusero nostaa hikikarpalot taas pintaan.

– Tässä on paljon pehmeää lunta, kuin höyhenillä laskisi. Seuraa vain minua, tee pitkiä nautinnollisia kaarroksia, nauti joka hetkestä, Bergsten sanoo ja lähtee.

Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.
Hiihtohissit lähtevät aivan Riksgränsenin keskustasta.

Kuperkeikkoja pumpulissa

Bergsten pöllyttää tyylikkäästi lunta kaarrellessaan. Pian hän on rinteen alaosassa odottamassa meitä muita.

Olen ryhmämme keltanokka, muut ovat kokeneita laskettelijoita ja laskevat perässä leikitellen, kaiketi nautiskellen. Lähden liikkeelle. Luonnonrinteessä, vasta sataneessa pumpulilumessa laskeminen tuntuu erikoiselta. Lumi upottaa, vauhti kiihtyy hitaasti. Mutta se kiihtyy.

Tulee kaarroksen aika. Sukset eivät tahdo totella. Käännyn puolittain ja heitän kuperkeikan. Rämmin pystyyn. Sama toistuu seuraavassa mutkassa. Ja sitä seuraavassa.

Alas ehtineet hymyilevät hyväntahtoisesti. Onneksi rinteessä on niin paljon lunta, että kuperkeikkailu ei vammauta, mitä nyt vähän henkisesti.

– Onnittelut, Mika, selvisit. Se oli päivän haastavin osuus. Nyt pidetään hauskaa, Bergsten lupaa.

Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.
Puuterilumirinteet houkuttelevat rinnehait näyttäviin temppuihin.

Rinne jatkuu loivahkona, ja löydän oman tapani kääntyä upottavassa lumessa. Tuuli suhisee korvissa, laakso lähenee ja talot muuttuvat näkökentässä isommiksi. Mäkeä riittää. Laskettelu kysyy reisilihaksia.

Pidän välillä taukoja ja ihailen arktisen luonnon kauneutta. Olen jo hyljännyt ajatuksen pysyä muiden matkassa. Hiljaa hyvä tulee, alas pääsee kaikilla nopeuksilla.

Lasken hotelli Fjälletin pihaan suksitelineen luo. Pian istun hotellin aulassa, ja takkatuli loimottaa. Kylmä huurteinen tuoksuu edessäni.

Reidet tutisevat, mutta nautin maisemasta Lapporteniin, Lapin porttiin. Näyttää kuin kuu olisi aikojen alkuhämärässä hipaissut Maata ja vienyt puolipallon muotoisen palan tuntureita mennessään.

Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.
Björklidenin Fjället tarjoaa huoneiden lisäksi mökkejä.

Vihdoin vohvelia

Hotellin edessä odottaa hytillinen telavaunu. Se täyttyy matkustajista ja lähtee Låktatjåkkon tunturiasemalle 1228 metrin korkeuteen.

Alhaalla aurinko paistaa, mutta perillä odottaa vaakasuoraan viuhuva hyytävä tuuli ja lumimyräkkä. Lapin luonto luo Ruotsissakin outoa taikaa.

Puikahdan kohti mustaseinäistä hirsitaloa. Sisällä odottaa maailman pohjoisin vohvelikahvila. Käyn pirttipöytään, riisun toppatakkini ja tartun vohveliin.

Olen laskettelu-urani huipulla, kukkulan kuningas. Mietin jo tulevaa Åren-retkeä. Pohjoismaiden pisimmät rinteet vain naurattavat Björklidenin veteraania.

Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.
Rapea vohveli palkitsee laskettelijan.

Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.
Låktatjåkkon vohvelikahvila on maailman korkeatasoisin sananmukaisesti.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 6/2016.

Laskettelukeskukset

  • Riksgränsenin ja Björklidenin laskettelukeskukset sijaitsevat vierekkäin Kiirunasta kaakkoon lähellä Norjan rajaa, Napapiiriltä 200 kilometriä pohjoiseen. Molemmat tunnetaan hyvistä off-piste-laskuista eli vapaalaskuista rakentamattomilla luonnonlumisilla rinteillä.
  • Björklidenissä on 23 rinnettä ja viisi hissiä. Kittelsdalsin hissi vie korkeimmalle, 1100 metriin. Riksgränsenissä löytyy 15 rinnettä, 6 hissiä ja liki rajattomasti vapaalaskurinteitä. 

Näin pääset perille

  • Helsingistä Tukholman kautta lento Kiirunaan, mistä matkaa perille valtatietä E10 on noin 130 kilometriä. Lentoaika Helsinki-Kiiruna 2,5 tuntia. Kentältä on bussiyhteys laskettelukeskuksiin, 30 e/suunta. Bussi kulkee usein myös Björklidenin ja Riksgränsenin välillä.
  • Kiirettömille sopii juna Tukholmasta Riksgränseniin, matka-aika 18 tuntia.
  • Norjan Narvikin lentokentälle on Riksgränsenistä vain 40 kilometriä, mutta bussiyhteyttä kentältä Ruotsin puolelle ei ole. Ruotsin ja Norjan välinen tie on joskus lumimyrskyn takia päiviä poikki. Oulusta maantietä pitkin Riksgänseniin on 620 kilometriä.
  • Helikopterilla? Arctic Elementsin järjestämillä räätälöidyillä 1-7 päivän Heliski-retkillä kokeneet laskettelijat viedään helikopterilla laskemaan neitseellisille puuterilumille vuoristoon, kuten yli 2 000-metriselle, jyrkkärinteiselle Kebnekaiselle. 

SOS

  • Merkitsemättömillä luonnonrinteillä on lumivyöryvaara. Suksivuokraamoista saa pakollisena lisävarusteena repun, jossa on muun muassa lähetin ja lumilapio. Suksivuokraamojen henkilökunta ja laskettelunopettajat opastavat, miten toimia lumivyöryssä.
  • Laskettelussa voi loukkaantua kaatuessaan. Kannattaa varmistaa ennen matkaa, että vakuutukset ovat voimassa. Kypärä on tärkeä turvavaruste.
  • Ruotsin hätänumero on 112.

Sää

  • Talvisesonki alkaa helmikuussa, kun keli muuttuu epävarmasta aurinkoiseksi. Rinteissä riittää lunta toukokuun puoliväliin. Silloin päivälämpötilat ovat reilusti plussalla, mutta yöt edelleen kylmiä. Säätilan vaihtelut ovat tuntureilla nopeita, mikä kannattaa ottaa huomioon varustevalinnoissa.

Majoitus

  • Riksgränsenissä laskettelukeskuksen sydän on suuri Hotell Riksgränsen, jonka huonevalikoima on laaja himolaskettelijan koppero hyteistä perhesviitteihin. Perhehotelli Meteorologen Ski Lodge tarjoaa personnallista luksusmajoitusta.
  • Björklidenissa majoitustilaa tarjoaa hotelli Fjället 1-4 hengen huoneissa ja lomamökeissä. Todellista huippumajoitusta tarjoaa pieni Låktatjåkkan tunturihotelli 1228 metyrin korkeudessa.