Kun aamun ensimmäiset kanto­siipialukset ja lautat saapuvat ­Caprille, ­confusione eli hässäkkä on ­valmis. Kapealle laiturille virtaa satoja matkustajia.

Lahden vastapuolella Napolissa ja Sorrentossa seuraavat tulijat ovat jo lähteneet satamasta kohti Capria.

Kesäaikaan alukset sahaavat reittiään iltaan asti puolen ­tunnin välein. Lisäksi Marina Granden satamaan lipuu pienempiä vesibusseja Ischiasta ja Amalfin rannikolta.

Ihme, ettei kukaan molskahda veteen. Se on potkurien ­myllertämässä satamassakin niin huikaisevan kirkasta ja sinistä, ettei siihen Itämeri ikinä yllä.

Suihkuseurapiirit ­valitsivat Caprin kesäpaikakseen jo 2 000 vuotta sitten. Silloin Rooman ­keisari Augustus ihastui saareen niin, että hankki sen omakseen antamalla vaihdossa ­Ischian, joka on Capria suurempi. Augustuksen ottopoika, ­keisari Tiberius muutti Caprille ja johti sieltä koko valtakuntaa kuolemaansa asti.

Maxim Gorkin ja Vladimir Iljits Leninin mielestä täällä oli huomattavasti mukavampi suunnitella vallankumousta kuin Venäjällä.

Näyttelijä Grace Kelly pukeutui saarella aikansa huippumuotiin, caprihousuihin. Ja Capri oli ainoa oikea paikka Aristoteles Onassiksen ja ­Jacqueline Kennedyn kuherrus­kuukaudelle. Myös Sophia Loren ja Brigitte Bardot lomailivat saarella.

Nykyään Caprilla viihtyvät Harrison Ford, Julia Roberts ja Naomi Campbell, ja heidän vanavedessään heinä–elokuussa lähes puoli miljoonaa muuta turistia. Useimmat saapuvat päiväksi nähdäkseen maailman kauneimmaksi mainostetun paikan ja saarella lomailevia rikkaita ja kuuluisia.

Mutta rikkaita ja kuuluisia ei näe. He ovat paenneet huviloihinsa jyrkillä rinteillä. Niinpä vierailusta voivat jäädä ­mieleen vain tungos, kiire ja kalliit hinnat.

Jaakko Selin: Nämä ovat parhaimmat sinkkukohteet – mukana myös Capri

200 euroa lyhythihaisesta

Laivamatkustajat ovat jo pakkautuneet tiiviiksi muuriksi funicolarelle. Rinnejuna kiitää lähes pystysuoraa kalliorinnettä ylös kaupunkiin. Parin minuutin nousun jälkeen ­ryhmät täyttävät kaupungin pienen keskustorin.

Siellä kauhistellaan espresson, limoncellon ja appelsiini-granitan hintoja. Pyöritään ympyrää ja ihmetellään koralli­korujen ja merkkivaatteiden hintoja. Myyjiä se ei kiinnosta.

He tietävät, että 200 euron lyhythihaiselle miesten paidalle on omat ostajansa.

Jos tähän kehään jää, Caprista syntyy yhtä todellinen kuva kuin Helsingistä risteilymatkustajalle, joka pyörähtää pariksi tunniksi Kauppatorille.

Mutta tämä ei ole sinun kohtalosi. Kymmenen neliökilo­metrin saarelle mahtuu hienoja piilopaikkoja. Tule.

Pikkuvene alle satasella

Aluksi olemme kaukaa viisaita. Kävelemme laivalaiturilta kivistä ranta-aukiota sinne, missä sadat huviveneet keikkuvat altaassaan.

Vuokraamme veneen kuljettajineen kolmen tunnin uinti- ja maisema­kierrokselle saaren ympäri. Otamme tietenkin jahdin, jonka lakkapuiselle etukannelle mahtuu kolme ihmistä ja aurinkokatoksen alle kuusi. Kuka ­haluaa istua polvet sylissä, suolapärskeitä silmistä hieroen pienen moottoriveneen tuhdolla?

Jahti maksaa 130–150 euroa, pikkuvene vähän alle satasen. Kylmälaukun juomat sisältyvät hintaan, ja pyyhekin järjestyy. Tulihan uimapuku mukaan?
Sovimme reissun alkavan kolmen tunnin kuluttua. D’accordo, selvän teki.

Maailman olohuoneessa

Jono rinnejunan edessä on yhä pitkä. Niinpä istumme Caprille tyypilliseen, valkean pitkän avotaksin nahka­penkille ja hurautamme torin laidalle.

Kaikki 13 000 caprilaista kutsuvat toria Piazzettaksi. Viralliselta nimeltään se on Piazza Umberto. Suihkuseura­piireille se on salotto del mondo, maailman olohuone. Tämä on ainoita paikkoja, jossa ­julkisuuden henkilöt silloin tällöin näyttäytyvät.

Rohkeasti vain vapaaseen pöytään, muuten paikka menee muille! Otamme kuplivaa proseccoa tai spritzin aperolilla. 

Tärkeintä on rento tyylikkyys. Se ei vaadi Guccin paitaa, Louis Vuittonin laukkua eikä Cartierin kelloa, vain vaatteiden toisiinsa sopivia värejä ja istuvaa leikkausta.

Tarjoilijan nimi on on Davide tai Marco ja kohta kuulet, miten hänen mammansa laittaa totanit, pienet mustekala­pussit, pastan kanssa. Pastaksi valitsemme paccherit, koska niissä on samaa muotoa kuin mustekaloissa. Giusto, juuri niin.

Piazzettalla voi teatraalisesti esittää kaikki ne vuorosanat ja eleet, joita ei kotona kehtaa. Jos sen tekee luontevasti, niitä arvostetaan. Jokainen on oman näytelmänsä käsikirjoittaja, ohjaaja ja esittäjä. 

Ahdas tori kuuluu samaan sarjaan ilmiöitä kuin Mona Lisa tai Venetsia. Kun ne näkee, ihmettelee miten pieniä ne ovat. Saaren ensimmäisten kreikkalaissiirtokuntien akropolis sijaitsi tässä 400 vuotta ennen ajan­laskun alkua.

1930-luvulle piazzetta oli kala- ja vihannestori. Sitten Raffaele Vuotto keksi perustaa torimyyjille ja turisteille pienen baarin. Kun kahvi ja viini kävivät kaupaksi, muut seurasivat. Kurpitsat ja kultaotsa-ahvenet katosivat, tilalle tulivat kultakelloja ranteissaan roikottavat filmitähdet.

Rosmariinin ja villifenkolin keskellä

No niin. Lasi on tyhjä. Ei muuta kuin passeggiatalle, hidastetulle kävelylle jollekin torista irtoavalle pikku­kujalle. Via Camerellen luksus­liikkeissä voi vain miettiä, miksi ­laukun tai puseron hinta kohoaa kymmen­kertaiseksi, kun se
keikkuu puolen tunnin laivamatkan Napolista.

Kujilla huomaa myös, miten tarkkaan rajattuja polkuja matkailijat kulkevat. Muutama porrasaskelma ja mutka, ja olemme pyykkiä ripustavien caprilaisten parissa.

Pikkutavernoista, liha- ja kalakaupoista sekä hedelmä- ja vihanneskojuista painamme mieleen houkuttelevimmat. Niistä nimittäin ostamme
myöhemmin retkieväät.

Patikoimme Via Tiberiota vain 20 minuuttia, ja olemme jo kaukana Piazzettan hälinästä. Näissä kylämaisemissa kasvatetaan kaikki itse: persikat, viini, sitruunat, kurpitsat, munakoisot, tomaatit. Kypsät aprikoosit putoilevat aidan yli kivipoluille kuin meillä omenat syksyllä. Rosmariini ja villifenkoli rehottavat tuuheina pensaina.

Kukko kiekuu, aasi kiljuu. Korkeiden kiviaitojen välissä kapeana kiemurteleva Via Tiberio olikin ennen aasipolku niin kuin suurin osa sen sivuteistä. Kipuamme rauhallisesti: Monte Tiberio nousee noin 330 metriin.

Autolla ei pääse tänne. Vain sähkökäyttöiset tavarankuljetus­kärryt ja liikuntarajoitteisten kulkupelit saavat liikennöidä. Linnuille riittää laulupaikkoja rehevien pinjojen, palmujen ja sinisadeköynnösten siimeksessä.

Kivimuuri katkeaa tavan takaa komeaan kaariporttiin. Kurkistelu ei täällä ole tirkistelyä. Takorautasäleikön takaa alkavat pitkät kukkien ja köynnösten kattamat pylväskäytävät, joiden päässä siintää huvilan pääty.

Kaikki kauniit huvilat

Monet huvilat ovat yksityisiä, jotkut hotelleja. Salaperäinen ja oudon kaunis Villa Lysis on museoitu. Se tunnetaan myös Villa Ferseninä rakennuttajansa, 1900-luvun alussa eläneen omalaatuisen ja onnettoman ranskalaisen runoilijan ja aatelismiehen Jacques Fersenin mukaan.

Sinne vie polku hämärän, villikanien asuttaman tiheän metsän halki. Kulta­kirjailtuja marmoripylväitä, valkoista marmoria, vihreillä laatoilla katettuja terasseja ja huikaiseva maisema merelle. Saleissa ja portaikoissa saa vaeltaa
rauhassa.

Via Tiberio päättyy keisari Tiberiuksen palatsin, Villa Jovisin raunioille. Niiden kulmilla on sortunut majakka, josta vartiokaartin centurio vilkutti keisarin käskyt mantereelle. Valo­merkeistä ja niiden tulkinnasta riippuivat ylennykset, kuolemantuomiot, kurjuus ja kunnia.

Astelemme pienen mutta karun kauniin Astarita-puiston pinjojen alla tiheää neulasmattoa jyrkänteen reunalle. Kimmeltävällä Napolinlahdella kohoavat Ischian ja Procidan saaret, kauempana siintävät Sorrenton niemimaa, Salernonlahti ja Vesuviuksen tumma huippu.

Kipuaminen on vienyt kolme varttia. Alamäkeen matka sujuu joutuisammin. Pinjantuoksuinen tuuli puhaltelee hien niskasta. Kolibreilta näyttävät siivekkäät imevät villikukkia. Pilvet liukuvat kasvoille. Merellä voi nähdä valaan, delfiinejä tai sukellusveneen lipumassa Naton laivastotukikohtaan Napolissa.

Herkkujen saari

Lihakauppias kauhoo rasioihin ruokaa lasivitriinistä. Kylmää munakoisomuhennosta. Scarola-pinaatilla ja ricottajuustolla täytetty piirakka. Tuokkonen tuoreita metsämansikoita. Terttu makeita San Marzano -kirsikkatomaatteja. Pistaasipähkinöillä maustettuja taralli-suolakeksejä. Ja vielä torta capresea, saaren suklaakakkua.

Rinnejunaan ei ole ruuhkaa alaspäin. Turistit eivät ole vielä palaamassa lautoille. Napolissa töissä käyvät ­caprilaiset ovat lähteneet jo ajat sitten. Saamme rauhassa ihailla ­maisemia.

Kolmen tunnin veneajelu on sikermä aurinkoa, uiskentelua, historiaa ja kuka kukin on -luentoa. Kipparimme kiertää saaren ympäri ja esittelee rantojen ja kukkuloiden ­nähtävyydet. Hän taitaa caprilaisen mehevän juoruamisen taidon mutta tuntee hyvän maun rajat.

Kallioilla kasvaa enemmän loistohuviloita kuin puita. Ani harva niistä kuuluu caprilaisille. Ei edes tunnetun lehti­­­­mies-kirjailijan Curzio Malaparten Casa come me, itseni kaltainen talo. Terra­kotanpunainen soukka talo ­kaartuu jyrkkää kallionkielekettä mereen.

Malaparte kuvasi kirjoissaan toisen maailmansodan kauhuja. Suomi oli hänelle tärkeä. Hän oli jatkosodan aikana jopa pari vuotta Karjalan ja Lapin rintamilla. Sieltä hän kirjoitti värikkäitä ja taiteilijan vapaudella höystettyjä kuvauksia kuuluisimpaan kirjaansa Kaputt, joka julkaistiin 1946.

Suudelma onneen

Olemme Marina Piccolan pienvenesataman edustalla. ­Voimmeko ankkuroitua hetkeksi? Come no, ­miksikäs ei?

Pyöreiden pikkukivien kattamalla kodikkaalla rannalla caprilaisperheet ja matkailijat lojuvat sovussa, limittäin ja lomittain, tiiviisti kylki kyljessä. Italialaisella rannalla oma tila otetaan vajaan neliömetrin kaistaleelta. Yksityisyyttä kunnioitetaan silti tiukasti.

Samanlainen ranta on Bagno di ­Tiberio, Tiberiuksen ranta. Molemmilla on ravintolansa ja maksullinen alue, jolla voi vuokrata ­aurinko­tuolin ja -varjon. 

Kuuluisan Sinisen luolan edessä kelluu soutuveneiden jono. Sen hännille emme halua. Mennään vihreälle luolalle tai violetille ja valkoiselle. Kuljettajamme tuntee tietenkin tien saaren lähes pystysuorien kallioiden kauneimpiin luoliin ja ­syvänteisiin.

Vihreällä luolalla uimme hitaasti kiven, veden ja ­korallin väreistä nauttien. Välillä kellumme selällämme aurinkoa ahmien. Veneessä suihku pesee suolan iholta. Eväät maistuvat.

Enää puuttuvat vain Faraglionit. Kolmen meressä ­seisovan, yli sata metriä korkean kallion muodostelma on Caprin ­tunnus. Kun vene ajaa keskeltä niiden läpi, suudelkaa. Saatte ­pitkän onnen. Ja vaikkette saisikaan, se tuntuu mukavalta.

Vene kaartaa takaisin satamaan. Paluulautoissa on nyt tilaa, parin tunnin päästä ei. Kaikkea emme ehtineet, mutta juuri rajaamisen taito tekee päivästä onnistuneen. Seuraavaan kertaan jää Anacapri ja siellä Axel Munthen kuuluisa Huvila meren rannalla.

Maalaisserkun syleilyyn

Ja onhan heti aamulla vuorossa Procida, Napolinlahden saarista vähiten tunnettu, Caprin kiltti maalaisserkku. Se on halvempi, hiljaisempi, köyhempi ja pienempi. Mutta yhtä kaunis ja yhä hyvin aito kalastajasaari.

Antiikin kreikkalaistaruissa ­titaanit kävivät Prochytan edustalla taistelujaan. Roomalaiset rakensivat sinne kesähuviloitaan. Vandaalit ja gootit keskittyivät ryöstämään niitä. Siksi saarelaiset tapaa edelleen Terra Muratasta, muureilla suojatusta keskiaikaisesta kaupungista ja linnoituksesta. Värikkäät pienet talot roikkuvat sataman yllä, toisiinsa kiinni kasvaneina.

Procida on napolilaisten Suomenlinna. Perheet, jotka eivät viihdy turistien seassa, tulevat tänne kävelemään, piknikille, uimarannalle ja lounaalle.
Simpukka-annoksessa on vuorellinen höyryäviä sinisimpukoita. Miekkakala-annos on uhkea vadillinen carpaccion tapaan leikattuja tuoreita viipaleita, lisänä sitruunaa ja leipää. Ecco così. Mitä hienostelemaan. Maku ja tuoreus ovat tärkeintä.

Aterian päätteeksi ravintolan kalastaja-venemies-hovi­mestari ajaa meidät moottoriveneellään takaisin satamaan.

Ruokalevolle ainoa oikea paikka on hotelliksi ­muutetun ­vartiolinnan, La Vignan puutarha. Siellä on ­viljelty viiniä ­roomalaisajoilta asti. Uhkeassa, viehättävällä tavalla villiksi jätetyssä keitaassa kukkivat ruusut. Puiden siimekseen on sijoiteltu lepotuoleja.

Kuljemme polun ylle kaartuvan viiniköynnöksen alla näköalapenkeille. Törmä on jyrkkä. Lehtimajasta näkyy aavalla ­ulapalla taivaan- ja merensinen puolivälissä tuttu ­auringon­ottaja.

Ciao, bella! vilkutamme Caprille.

Osallistu ja keskustele: Garda - matkavinkkejä?

Lautalla lomalle 13–20 eurolla

Kantosiipialukset, autolautat ja vesibussit vievät Sorrentosta tai Napolista Caprille, Procidaan, Positanoon, Ischiaan, Amalfiin, Napoliin ja Pozzuoliin.
Sorrento on Napolia helpompi lähtö- ja vaihtosatama. Vesi­liikenne on säännöllistä ja tiheää.

Järjestettyä kierto­matkaa ei kannata ostaa, sillä reissu on helppo järjestää itse. ­Alus­tyypistä riippuen lippu ­maksaa 13–20 euroa.

Meno-paluulippua lautalle ei välttämättä kannata ostaa, sillä Positanoon tultuaan saattaakin tehdä mieli jatkaa Amalfiin ja palata sieltä suoraan Napoliin.

Suuret autolautat ovat ­halvimpia, mutta ne eivät ­liikennöi Napolin Molo Beverellon matkustajasatamasta vaan ­reilun kilometrin päästä Calata
di ­Massan syväsatamasta. Kilometri on pitkä matka helteessä.Napolissa on vaivatonta nousta circumvesuvianaan, ­kaikilla Napolin ja Sorrenton välisillä asemilla pysähtelevään paikallis­junaan.

Suosittuihin väliasemiin ­kuuluvat antiikin ulko­museot, Vesuviuksen tulivuoren­purkauksen hautaamat Pompeji ja Herculaneum.

Pysähtyä kannattaa myös metripizzan kotikylässä Vico Equensessa ja kamee­korujen keskuksessa Torre del Grecossa.