Terassilla istuu nuoria ja vanhoja ­miehiä iltapäivän siesta­tunnelmissa. Osalla on edessään pikkuruinen kahvi­lasi, toisilla vettä ­väkevämpää zivaniaa. Tilaan limonadaa, ­virkistävää sitruunajuomaa.

– Minä tarjoan, huikkaa viereisen pöydän ikämies tarjoilijalle.

Hämmennyn, mutta kyproslainen ystäväni Andros ­rauhoittelee. Tarjoaminen on saaren tapa.

Olemme tarjoilijan kanssa paikan ainoat naiset. Entis­aikaan kahvilat oli tarkoitettu vain miehille.

– Naisilla oli omat ompeluseuransa. Kahvilassa ­puhuttiin miesten juttuja ja rentouduttiin. Nykyään nainenkin voi tulla kahvilaan. Tosin vanhemmat naiset, kuten oma äitini, eivät tule, Andros kertoo.

Yiannisin tavernassa Kathikasin kylässä Pafoksen lähellä saa hyvää ruokaa. Viininlehtikäärylät syntyvät käsityönä.

Tarjoilijatyttö kutsuu minut pieneen keittiöön ja näyttää, miten kyproslainen kahvi keitetään. Kun vesi on kiehunut, pientä kuparipannua seisotetaan hetki kuumassa tuhkassa. Eipä aikaakaan, kun kahvi jo kiehahtaa. Pannu ­nostetaan tuhkasta, kahvi sekoitetaan ja kiehautetaan uudelleen ­tuhkan päällä. Näin saadaan hyvä vaahto.

Kyproslaiset juovat vahvaa purukahvia. Se auttaa jaksamaan, ja sillä toivotetaan vieras tervetulleeksi. Kahvista ei kannata kieltäytyä kuin erittäin hyvästä syystä. Katsotaanpa, kuinka monta kahvikupillista saan viikon saldoksi.

Vasenta kaistaa

Istumme vuokra-autoon vasta, kun olemme tehneet mieli­kuvaharjoituksia vasemmanpuoleisesta liikenteestä ja opetelleet vaihtamaan vaihteet vasemmalla kädellä. Miten muistaa ajaa liikenneympyrään vasemmalta puolelta ja ­risteyksen jälkeen ryhmittyä vasemmalle kaistalle?

Pysähdymme ensi kertaa jo neljän kilometrin päässä Agia Napasta. Reippailija pääsisi Pantahou-rannalle kivettyä kävely- ja pyöräilytietä pitkin. Vesi kimmeltää turkoosina lahden poukamissa. Vedenrajan luolat ovat kuin taiteilijan luomuksia. Kalastajat ovat löytäneet omat soppensa kaarimaisesta luolasta. Kaloja kuivatetaan auringossa kalliolla.

Ihailemme näkymää ylhäältä. Lisää luonnonkaunista nähtävää on muutaman kilometrin päässä Cape Grecossa.

Moni ajaa tänne rantakirpulla ja testaa taitojaan hiekka pöllyten. Urheilullisimmat polkevat perille maastopyörällä.

Kuljemme muutaman kilometrin pituisen, kukkulan ympäri kiertävän luontopolun. Vastapäätä aukeaa näkymä Konnos-lahdelle, paikkakunnan parhaalle rannalle.

Kaksi munkkihyljettä pyörii vedessä kalastuspuuhissa. Jopa 300-kiloisiksi kasvavia välimerenmunkkihylkeitä elää täällä enää alle kymmenen yksilöä. Uhanalaiset eläimet viihtyvät alueen luolissa.

Piskuinen kappeli nököttää kallionkielekkeellä. Sen sanotaan suojelevan merellä liikkuvia. Messuja pidetään harvoin, mutta kirkko on avoinna kaikille. Suloisia pikkukirkkoja on Kypros täynnä.

Kappelin juurelta pääsee kallioportaita luolaan, joka on suosittu suolanhakupaikka. Luoliin kertyy talvella niin paljon suolaa, että siitä riittää monelle. Suolaa kerätään kaislakoriin, kuivataan pari viikkoa ja ripotellaan ruokiin.

Mamman reseptillä

Protaraksen päätien varressa herra Turskaksi ­kutsuttu Loukas myy herkullista brittiruokaa, fish & chipsiä. Paikka on lähes ainoa, joka palvelee siestan aikaan. Tämä ei silti ole pysähtymisen tärkein syy.

Moni kehuu, ettei ole missään saanut yhtä hyvää friteerattua kalaa ja ranskalaisia kuin täällä. ­Kohtelias, brittiaksentilla puhuva Loukas ­pyörittää äitinsä perustamaa ruokapaikkaa. Äiti hääräilee edelleen keittiössä tai missä tarvitaankin.

Tällaisia ovat useimmat Kyproksen ­ravintolat. Äitien reseptit toimivat sukupolvesta toiseen, ja hyvällä onnella kauhan varressa on itse mammakin. Eläkeikä sikseen.

Bileistään kuuluisan Agia Napan luostarin pihalla kasvaa suuri vuorivaahtera, jonka alla Nobel-­palkitun kirjailija-runoilija Giorgios Seferiksen ­sanotaan istuneen kirjoittamassa. Uudessa Thalassa-museossa saa reippaan annoksen saaren historiaa ja voi tutustua saaren lintuihin, kaloihin ja nisäkkäisiin, täytettyinä.

Kaupungintalolla törmään hymyilevään paris­kuntaan. Irlantilaiset Aishling ja Anthony ovat juuri saaneet toisensa ja kohottavat maljoja. He poseeraavat mielellään valokuvissa, ja toivotan heille onnea.

Häämatkailu on suosittua. Monet hotellit ovat erikoistuneet siviilivihkimisiin ja järjestävät kaiken valokuvaajasta kukka-asetelmiin. Kaksi­kerroksinen bussi, jonka hääväki on vuokrannut käyttöönsä, on tavallinen näky. Juhlinta kuuluu usein kauas.

Zooulan luo

Arsos on pieni vuoristokylä, jonne ajaa parissa ­tunnissa Agia Napasta. Välillä pysähdymme, kun vuohilauma ylittää tien. Vuohien vauhtia ­nopeuttaa innokas turisti, joka haluaisi valokuvata suloiset pikku­kilit ja otsaharjaansa heittelevän vuohipukin.

Vuoret viheriöivät läpi vuoden. Jos tänne ­sattuu keväällä, saa nauttia kukkaloistosta. Kirsikankukat, unikot ja vihreä tausta ovat kuin maalauksesta.

Arsokseen tullessamme aurinko on jo laskenut. Kyläaukio on hiljainen, mutta kahvilassa istuu vielä pari miestä. Yksi viittilöi meille neuvoakseen tietä.
Kujat ovat niin kapeita, että niillä mahtuu ­ajamaan vain yksi auto kerrallaan. Silloinkin saa varoa, ­etteivät sivupeilit mene rikki.

Saamme automme parkkiin laskemalla tarkoin edessä ja takana vapaana olevia senttejä.

Majoitumme entisöityyn kivitaloon, jonka piha-aukiota koristavat isot ruukut, köynnökset ja puut. Suuressa uunissa pihan keskellä paistuu leipiä. Ruoka on jo odottamassa, ja illastamme emäntämme Zooula Koukonin ja norjalaisen pariskunnan kanssa.

Herkuttelemme korianterilla maustetulla afelia-possupadalla, paistetuilla kapriksenoksilla, salaatilla ja halloumi-juustolla. Taas syön itseni ähkyyn. ­Keittiössä odottaa vielä pellillinen tuoretta baklavaa.

Zooula kertoo viettäneensä talossa lapsuutensa kesät isoäidin huomassa. Lapset kylvetettiin isoissa saviruukuissa. Pesuaine oli tuhka, joka liotti parkkiintuneen lian. Kolme vuotta sitten mummola muutettiin majoitusliikkeeksi.

Zooula saa puhelun. Huomenna hän palaa päiväksi kotiinsa Limassoliin järjestämään ystävänsä kanssa hyväntekeväisyystapahtumaa. Naiset keräävät ruokaa ja tekevät paketteja köyhtyneille perheille.

Talouskriisi ahdistaa monia, mutta moni kyproslainen myös auttaa saarensa vähäosaisia.

– Joillakin lapsilla ei ole mitään syötävää. En ­pystyisi enää nukkumaan, jollen auttaisi heitä.

Autan käyttämällä hyväksi suhteitani ja pyytämällä lahjoituksia yrityksiltä ja tehtailta. Moni osallistuu ilahduttavan avokätisesti, Zooula kiittelee.
insinööristä yrttimieheksi.

Pähkinäleivos maistuu makealta vuoriteen kera – niin paikalliset kutsuvat yrttiteetä. Teehen voidaan käyttää sekä tuoreita että kuivattuja yrttejä. Niitä ­kasvaa vuorilla riittämiin. Sen opimme, kun saamme oppaaksemme luontoapteekkari Christos Kayiaksen.

Nuori valaistusinsinööri päätti muutama vuosi ­sitten muuttaa äitinsä kotikylään viettämään ­rauhallista elämää ja perusti sinne teehuoneen.

Luontopolulla maistamme minttua, jota kasvaa purojen varsilla, ja keräämme terveellistä villi­parsaa. Christos kertoo yrttien vaikutuksista ja luonnon­lääkkeistä. Oppinsa nuori mies sai edesmenneeltä isoäidiltään.

– Jopa kylän vanhukset ­kyselevät minulta apua vaivoihinsa. Niin paljon yrtti­tuntemukseni on jo ­saanut mainetta, Christos ­nauraa.

Vakituisia asukkaita Arsoksessa on vain ­muutama. Jos sinne ei saada nuorta väkeä, kylä kuolee pois. Christos järjestää kaikenlaisia tapahtumia, siivoaa luontopolkua ja kerää ihmisiä tekemään asioita yhdessä.

– Olen onnellinen täällä. On mukavaa, kun ­matkailijoita käy ja he viihtyvät, mutta toivon, että ­paikan henki säilyy alkuperäisenä. En toivo tänne bussi­lasteittain väkeä joka päivä.

Villiruusua kylähullulle

Palatessamme Christosin teehuoneessa ei ole ketään, mutta ovet ovat avoinna. Arsoksessa ei ole tapana lukita ovia. Kaikki tuntevat toisensa, ja jos Christos on poissa, pitävät kyläläiset puotia silmällä.

Ovelle ilmestyy Achilleas, kylähullu, kuten Christos hänet hellästi esittelee. Pienikokoinen mies saa käteensä kupin villiruusuteetä. Yli 80-vuotiaille ryppyisille ­kasvoille ilmestyy hauska virne.

Hyvä maaperä, kuuma kesä ja leuto talvi ­tekevät Arsoksen alueesta otollisen viininviljelylle. ­Pafoksen liepeillä, Tsalapatiksen tilalla pääsemme ­maistelemaan Merja ja Andreas Chrysostomoun tuottamaa viiniä, rypäle on ­chardonnay.

Artesaaniksi Suomessa opiskellut Merja päätyi ­Kyprokselle tavattuaan Andreaksen. Viinin­valmistuksen lisäksi Merja huovuttaa ja tekee koruja betonista ja ­paperista.

Loman voisi viettää jo pelkästään kiertämällä ­saaren viinireittejä. Pafoksen alueella reittejä on yhteensä ­seitsemän: kuusi viinireittiä ja yksi commandaria-reitti.

Jälkiruokaviini commandaria on kyproslaisten ­ylpeydenaihe: rusinainen, täyteläinen juoma päättää joka aterian.

Nypläystä ja taontaa

Pitsinnyplääjistään ja hopeasepistään tunnettu Pano Lefkaran kylä Troodos-vuorten juurella sopii ­rauhoittumiseen.

Asumme entisöidyssä kivitalossa ­keskellä kylää. Sieltä on mukava tehdä kävelyretkiä ja ihastella pihojen kukkaloistoa, kaariportteja ja ikkunaluukkuja.
Kylän naiset tekevät yhä käsitöitä elannokseen. He istuvat kadulla ja antavat ohikulkijan mieluusti ­ihastella töitään.

Miehet jatkavat melkein poikkeuksetta ­esi-isiensä ammatissa hopeaa takoen. Kylän kaupoista voi ostaa vaikka pienen korun tai kokonaisen pöytä­hopeakirstun.

Kun herään sunnuntaiaamuna, aamuvirkku matkakumppanini on jo käynyt messussa lähellä sijaitsevassa kirkossa.

Aamiaista nautimme puutarhassa. Tarpeet siihen saamme lähikaupasta ja jääkaapista.

Kananmunista näkee, että ne tulevat läheltä. Kaikki ovat eri kokoisia ja höyhenhahtuvien koristamia. Vasta­puristettu appelsiinimehu ei voisi ­maistua ­makeammalta. Nappaan pihalta tuoksuvan ­rosmariinioksan kotiin viemiseksi.

On aika laskea viikon saldo. Neljäkymmentä­seitsemän kuppia vahvaa ­kyproslaista kahvia.

Artikkeli on ilmestynyt Matkaoppaan numerossa 7/2014.

Katso myös muut Matkaopas-lehden minioppaat

• Kreetaa ristiin rastiin – saaren upeimmat paikat
• Montenegro – maisemat kuin postikortista
• Adrianmeren todellinen helmi: Istrian niemimaa
• Miniopas Reykjavikiin – yli 40 vinkkiä!
• Capri – herkkujen ja piilopaikkojen saari
• Poimi parhaat Viipuri-tärpit
• 60 vinkkiä Riikaan
• Kööpenhamina – 5 hyvää syytä jättää vyö kotiin