Kaunis ympäristö on kulttuuria. Näin tuumii lahtelainen Maisa Lappi, yksi kulttuurin suurkuluttajista.
Maisa Lappi muutti Lahteen kahdeksan vuotta sitten. Mikä yhdistys sai hänestä puuhanaisen?
Lahdenkadulla sijaitsee valtiopäivämies August Fellmanin 1800-luvun kartano. Siinä toimii Lahden historiallinen museo. Maisa Lappi, 64, lähti mukaan tukitoimintaan, kun Lahden kartanon ystävät perustettiin 2011.
– Kaunis ympäristö on parasta kulttuuria. Roosanvärinen Lahden kartano on kaupungin upeimpia rakennuksia, Maisa sanoo.
Pihan kruunaa Emil Wikströmin Aino-suihkupatsas.
– Pyöritämme Kafé Kartanoa, järjestämme luentoja, retkiä ja konsertteja. Kartanon kertomaa -teokseen olemme koonneet muisteluksia rakennuksen vaiheista.
Maisa vastaa yhdistyksen tiedottamisesta ja matkoista.
– Tehtävät lankesivat luonnostaan, sillä tein elämäntyöni matkatoimistoissa ja matkailutoimittajana.
Maisa reissasi aviomiehensä Matti Lapin kanssa viimeksi Baliin.
– Kaukomaat kiehtovat, mutta Berliini on suosikkini. Se elää.
Sinne Maisa ja Matti lähtevät keväällä herkuttelemaan ja tenori Jonas Kauffmannin konserttiin.
– Berliiniin kannattaa matkustaa juuri keväällä parsa-aikaan.
Novellien parhaita
– Suosikkikirjailijani on Nobelin 2013 voittanut kanadalainen Alice Munro. Luen juuri hänen viimeisintä novellikokoelmaansa Kallis elämä. Munron kerronta vakuuttaa teoksesta toiseen.
Finlandia-voittaja Jussi Valtosen järkälemäinen He eivät tiedä mitä tekevät lumosi Maisan monitasoisuudellaan.
Odottamassa on Haruki Murakamin romaani Värittömän miehen vaellusvuodet.
– Japani kiinnostaa, varsinkin kun aikoinaan pääsin Kiotoon haastattelemaan nuorta geishatyttöä.
Oopperasta rokkiin
Asumme Vesijärven rannalla, ja Sibelius-taloon on sata metriä. Nautin oopperasta, mutta musiikkimakuni on laaja.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/lauri_tahka.jpg?itok=3FyrcrSY)
Olimme viime keväänä Ylläksellä hiihtämässä, ja Lauri Tähkä esiintyi siellä. Keikan jälkeen narikassa kerroin Tähkälle, että tykkään hänen musiikistaan vaikka olen yli kuusikymppinen. Rokkari tempasi minut syliinsä ja parahti: ”Sydän ei vanhene koskaan!”
Tähkässä on karismaa vaikka muille jakaa, ja hänen laulujensa sanat koskettavat.
Julkaisemme verkossa juttusarjaa tavallisista suomalaisista yli 55-vuotiaista, jotka kokevat olevansa kulttuurin suurkuluttajia. Henkilöt ovat aiemmin esiintyneet ET-lehden Kulttuurikulkurit-juttusarjassa.