Oaradise Cove -hotellin uima-altaalta on rentouttava näköala Intian valtamerelle.
Oaradise Cove -hotellin uima-altaalta on rentouttava näköala Intian valtamerelle.

Silmiä hivelevää maisemaa hallitsevat meri, palmujen reunustamat puuterihiekkaiset rannat – ja sokeriruokoviljelmät. Lähes kaikki saarivaltiossa on tuontitavaraa, myös asukkaat.

Katamaraani liukuu purjeet pulleina Île aux Cerfsin paratiisisaaren edustalla. Vesi koralliriutan suojaamassa laguunissa on kristallinkirkasta ja häivähtää hempeästi vihreään. Lojumme etukannella ja annamme auringon paahtaa hipiää. Tuulenvire vilvoittaa siinä määrin, ettei loikoillessa tule liian kuuma.

Miehistö reivaa purjeet ja laskee ankkurin. On aika repäistä itsensä liikkeelle, pukea ylle uima-asu ja virittää snorklausvälineet.

Tunnen itseni jättikokoiseksi Aku Ankaksi, kun tassuttelen räpylät jalassa aluksen peräosasta laskeutuville tikkaille. Vesi roiskahtaa iloisesti, kun heittäydyn mereen. Painan saman tien naaman pinnan alle ja alan hengittää snorkkelin kautta.

Mauritiusta ympäröivä laguuni on vain pari metriä syvä. Merenpohja sekä sitä peittävät korallit ja kasvit näkyvät selvästi. Korallit ovat vaarassa ihmisen toiminnan vuoksi. Eniten riuttaa on vahingoittanut takavuosien ryöstökalastus, jossa käytettiin apuna dynamiittia. Korallit kärsivät myös siitä, että niiden päällä kävellään.

Varon siis koskemasta niihin ja snorklaan kohti aluetta, jossa näkyy tummaa meriruohoa. Yhtäkkiä kasvuston seasta pölähtää esiin parvi koralliahvenia. Ne tulevat uteliaina melkein kiinni maskiin, mutta pyrähtävät saman tien turvallisen matkan päähän.

Räpylöin ristiin rastiin, sukellan pari kertaa ja bongaan kaloja, joiden pikkuserkkuja olen nähnyt kotoisissa akvaarioissa. Vedenalaisesta maailmasta lumoutuneena ajaudun turhan kauas veneestä, joten otan kiltisti suunnan takaisin.

Kannelle kiipeäminen on temppu sinänsä, eikä se onnistukaan, ennen kuin riisun räpylät ja snorkkelin ja ojennan ne veneeseen oppaallemme Vickramille. En silti malta nousta lämpöisestä vedestä, vaan uin pikku kierroksen.

Sitten veneen grillistä kantautuvat tuoksut käyvät liian houkutteleviksi. Retkeen kuuluu maittava meriateria: kanaa ja marliinia. Kohotamme maljan Mauritiukselle, merelle ja auringolle.

Sokeria, sokeria

Sokerintuotantoon tutustuminen on lähes pakollinen ohjelmanumero Mauritiuksella. Niin keskeinen asema sokeriruo’olla on maan historiassa ja luonnossa.

Viljelmät peittävät lähes koko saaren, ja jopa valtaväylää ajettaessa tuntuu kuin puskisi eteenpäin peltotietä pitkin. Korkeat ruo’ot kasvavat aivan kiinni tiessä, eikä niiden ylitse näe muuta maisemaa.

Pamplemoussesissa Pohjois-Mauritiuksella sijaitsee Beau Planin sokeritehdas, joka on muutettu isoksi museoksi. Siellä järjestetään l’Aventure du Sucre -kierroksia. Tehdas toimi vielä 1990-luvun lopussa, mutta sitten sokerin maailmanmarkkinahinta romahti. Nykyisin saarella on käynnissä enää neljä laitosta.

Vaellamme keskipäivän kuumuudessa tehtaan kyljessä rehottaville viljelmille. Yksi työmiehistä näyttää, kuinka lähes kolmimetrinen ruoko katkeaa leveän veitsen iskulla. Sitten toinen isku, ja vihreä latvus putoaa maahan.

Rohkeimmat meistä uskaltautuvat koettamaan korjuuta. Tottumattomissa käsissä raskas veitsi heilahtaa vaarallisen näköisesti kohti kinttua, eikä ruoko todellakaan katkea yhdellä iskulla – ei edes kolmannella. Taitolaji tämäkin.

Nykyisin ruoko korjataan enimmäkseen koneellisesti, mutta pienillä tiloilla ja hankalassa maastossa se on edelleen tehtävä käsin.

Sokeriruo’on, niin kuin monen muunkin kasvin ja eläimen, toivat hollantilaiset, jotka saapuivat asumattomalle saarelle 1598 ja hommailivat siellä vuoteen 1710.

Heidän käskynhaltijansa Morits Oranialaisen mukaan saari on saanut nimensäkin. Tosin ranskalaisvallan aikana 1715–1810 saarta kutsuttiin Île de Franceksi.

Tehdaskierroksella saamme nähdä, kuinka ruokomassat muuttuvat puristuksen, mehustuksen, haihdutuksen, kristallisoinnin ja linkouksen kautta moniksi eri sokerilajikkeiksi, joista tuttu valkoinen on vain yksi vaihtoehto.

Museossa esitellään myös laajasti Mauritiuksen geologiaa ja kulttuurihistoriaa, johon liittyvät vahvasti kolonialismi ja orjatyövoima. Orjia käyttivät erityisesti ranskalaiset, jotka perustivat isoja plantaaseja. Kun orjuus lakkautettiin 1835, vallassa olivat britit, ja sokeriparonit alkoivat tuottaa työvoimaa Intiasta.

Sokeriproomujen lastaaminen pääkaupunki Port Louisin satamassa oli kovaa työtä. Yksi säkki painoi 80 kiloa, ja hintelän näköiset miehet kantoivat niitä niskan päällä pitkin huteraa lankkupolkua.

Museossa on näytillä säkki, jota voi koettaa nostaa. Me yritämme – löysä säkki ei tahdo hievahtaa lattiasta edes kahteen pekkaan.

Hymy huulille

Tehdaskierroksen päätteeksi pääsemme maistamaan sekä suoraan ruo’osta puristettu mehua että siitä valmistettua rommia. Pellolla tapaamamme mies vääntää tosissaan kampea, joka pyörittää ruokovartta murskaavia hammaspyöriä. Kotitarveprässiltä näyttävän laitteen isomman version näimme tehdaskierroksella.

Saamme jokainen lasillisen tuoretta ruokomehua. Se on todella makeata, mutta silti yllättävän raikasta.

Siirrymme tehtaan puotiin, missä meille kerrotaan eri sokerilajien soveltuvuudesta ruoanlaittoon, leivontaan tai kahvin makeuttamiseen. Suosikkini on tumma ja jauhomainen melassisokeri, joka tekee kahvista aivan uudenlaisen makuelämyksen. Sitä sujahtaa reppuun purkillinen tuliaisiksi.

On aika nytkähtää baarin puolelle. Mauritiuslaista rommia saa monin eri tavoin maustettuna. Siihen lisätään vaniljaa, kaakaota tai vaikka banaania. Pullon saa marketista 5–8 eurolla.

Saan kunnian kokeilla aidon rommicocktailin sekoittamista.

– Kaksi ja puoli mitallista rommia ja sokeriruokomehua, neuvoo talon baarimikko. – Sitten viisi mitallista kookosmehua ja yksi mitallinen mansikkamehua. Ja vielä ravistus.

Kaveri näyttää, kuinka shakerista pidetään kiinni niin, ettei kansi aukea ja sisältö lennä seinille. Teen työtä käskettyä, vatkaan ainekset ja kaadan satsin laseihin.

Kun nostamme lasin huulillemme, niille nousee myös autuas hymy.

Jättilumpeita lammessa

Lähellä Beau Planin tehdasta sijaitsee 1776 perustettu Pamplemoussesin kasvitieteellinen puutarha, joka voi ylpeillä 500 puu- ja kasvilajillaan. Yksistään palmuja on 80 lajia.

Kuljeskelemme puutarhan käytävillä ja pysähtelemme tutkimaan puita ja pensaita, joiden antimet ovat meille tuttuja korkeintaan supermarkettien hedelmätiskiltä.

On hauska nähdä, millainen on luonnossa kasvava mango- ja mantelipuu, inkivääri, muskotti, kamfertti ja papaija. Nimensä puutarhalle ja koko seudulle on antanut greippi, pamplemousse.

Ison lootuskukkia kasvavan lammen rannalla Vickram näyttää, kuinka vesi vierähtää lootuksen lehdeltä kuin ankan selästä. Hän kutsuu ilmiötä lootusefektiksi. Vesi kerääntyy lehden vahamaiselle pinnalle ja puhdistaa sitä.

Lootuksen upea, valkoinen kukka kukkii vain päivän. Terälehtensä pudottaneet kukinnot muistuttavat pikkuruisia suihkusuuttimia.

Puutarhan eniten kuvattu kasvi on Amazonin jättilumme, jonka vihreät, pyöreät lehdet peittävät ison altaan. Mahtavan kokoinen lehti kestää jopa viiden kilon painon, mutta reunojen terävät piikit estävät esimerkiksi sammakkoja käyttämästä niitä levähdyspaikkanaan.

Lumpeen kukka muuttaa väriään valkoisesta violetiksi yhden päivän aikana. Tropiikissa kaikki tapahtuu nopeasti.

Poistuessamme ohitamme alueen, johon puistossa vierailleet kuuluisuudet ovat istuttaneet oman nimikkopuunsa. Joukosta löytyy muisto Englannin prinsessa Margaretin ja Intian pääministeri Indira Gandhin käynnistä.

Värillistä hiekkaa

– Tämä maisema voisi olla Järvi-Suomesta, joku tokaisee, kun pysähdymme Mare aux Vacoasin tekoaltaalle Mauritiuksen ylätasangolla. Ison järven rantamia reunustavat vihreät havupuut, eikä mikään eksoottinen pääse häiritsemään vaikutelmaa.

Tekojärvet ovat tärkeitä saaren vesitalouden kannalta, mutta niillä on käyttöä myös virkistys- ja kalastusmielessä. Järviin istutetaan karppeja, joita kuka tahansa voi pyydystää ruokapöytäänsä.

Karppeja elää myös metsien ympäröimässä, 85 metrin syvyisessä Trou Aux Cerfs -kraatterissa, jonka pohjalla välkkyy lampi.

Kraatteriin pääsee kurkistamaan tasanteelta, jonka viereen automme kipuaa raskaasti puhisten ja puhkuen.

Ylätasangon toinen näköalapaikka avautuu Black River -joen kanjoniin. Ympäröivä maisema vuorineen hehkuu vihreän eri sävyissä. Näkymä antaa pettävän vaikutelman Mauritiuksen luonnosta. Alkuperäisistä metsistä on jäljellä vain kaksi prosenttia.

"Tämä maisema voisi olla Järvi-Suomesta."

Jatkamme kohti Chamarelin kylää ja sen lähistön luonnonnähtävyyksiä. Vaikuttavimmat ovat sata metriä korkea vesiputous sekä erikoinen kirjava maastonkohta, Seven Coloured Earth, jossa tuliperäinen hiekka kumpuilee keltaisen, punaisen, sinisen ja ruskean sävyissä. Parhaimmillaan maisema on iltapäivällä, kun aurinko saa hiekan hehkumaan.

Metsikössä kumpujen alapuolella on pieni aitaus, jossa tuumailee esihistoriallisen oloisia aatoksiaan neljä isoa kilpikonnaa. Ne on tuotu Seychelleiltä, koska hollantilaiset söivät sukupuuttoon Mauritiuksen neljä alkuperäistä kilpikonnalajia.

Hindujen vieraana

– Voitte mennä sisään ja osallistua rituaaliin, kunhan riisutte kengät, Vickram opastaa.

Olemme hindujen pyhän järven, Grand Bassinin, rannalla. On sunnuntai, ja hinduperheet ja -suvut kokoontuvat palvelemaan jumaliaan. Temppelistä kuuluu hypnoottista mantrojen lausuntaa ja tiukujen kilinää. Ihmiset kahlaavat vedessä ja vievät ruokauhreja kraatterijärveen pystytetyille patsaille.

Hindulaisuus on Mauritiuksen valtauskonto, jonka juhlat kuuluvat ja näkyvät. Grand Bassinin lähellä on pyhiinvaelluspaikka, jota komistaa yli 30 metriä korkea Shivan patsas. Viereen on rakenteilla saman kokoinen monumentti Kaikkeuden äidille, Maa Durgalle.

Pelkäämme, että meihin suhtaudutaan ärtyneesti, kun kuljeskelemme kameroinemme ihmettelemässä pyhiä toimituksia.

– Hindulaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus, kertoo Vickram, itsekin hindu.

– Kuka tahansa on tervetullut uskontoon katsomatta.

Jotkut meistä uskaltautuvat sisään temppeliin, jossa otsaan maalataan jumalten siunauksesta kertova punainen kuvio. Papit neuvovat kädestä pitäen, miten vieraan tulee toimia.

Nuori mies taluttaa tuliterän moottoripyöränsä järveen, kastelee sen renkaita ja työntää sen sitten kuivalle maalle temppelin eteen. Oranssiin kaapuun pukeutunut hindupappi saapuu siunaamaan kulkupelin. Hän pirskottaa pyhää vettä ja uhraa murskattujen hedelmien lihaa pyörän päälle. Myös motoristin tyttöystävä osallistuu toimitukseen.

– Hindut siunaavat kaiken mahdollisen: lapset, autot, moottoripyörät, talot, Vickram selittää. – Meille se on täysin luonnollista.

Pelastetut haukat

Puusta rakennettuja torneja piirtyy taivasta vasten jyrkässä rinteessä. Olemme La Vallée de Ferneyssä, ja tornit ovat peuranmetsästäjien tähystys- ja väijypaikkoja.
Ferney on yksityinen luonnonpuisto, jossa suojellaan saaren alkuperäislajeja.

Kahdensadan hehtaarin alueella vaalitaan puita ja pensaita, joilta saarelle tuodut monet vieraslajit ovat riistäneet elintilan. Alkuperäisten lajien siemeniä kerätään siemenpankkiin, ja uusia yksilöitä kasvatetaan taimitarhoissa.

– Täällä voi saada aavistuksen siitä, millainen Mauritiuksen luonto aikoinaan oli, Vickram huokaisee.

Parin kilometrin patikkakierros avaa silmät muutokselle, jonka ihminen on saanut aikaan muutamassa vuosisadassa. Alkuperäisten vaatimattomien puuyksilöiden ympärillä rehottavat viuhkamaisen palmun kaltaiset lajit, joiden itse luulin kasvaneen Mauritiuksella aina.

Tuotuja lajeja pyritään nitistämään yksilö kerrallaan, mutta harkiten ja varovasti, jotta niiden ympäristö ei joutuisi sokkiin suojan ja varjon yhtäkkiä kadotessa ympäriltä.

Myös eläimiä suojellaan. Mauritiuksentuulihaukan kannan elvyttäminen on yksi menestystarinoista. Vähimmillään jäljellä oli muun muassa ddt-myrkyn käytön takia enää kuusi yksilöä. Nykyisin haukkoja on jo 400–500 ympäri saarta.

Mauritiuksen kansallislintua ei sen sijaan enää pystytä pelastamaan. Lentokyvytön mauritiuksendodo eli drontti päätyi ihmisten ravinnoksi, ja viimeisetkin joutuivat pataan 1600-luvun lopulla. Lintu kuitenkin elää matkamuistoissa ja Mauritiuksen vaakunassa.

Retkemme päättyy iloisesti, sillä yksi haukka odottaa meitä aidantolpan nokassa niityn laidalla. Puisto-oppaamme Sandra tunnistaa sen vakiovieraaksi, Papitaksi, jonka puolisoa Pepitoa ja poikasta Ronjaa ruokitaan säännöllisesti alueen keskuksen pihapiirissä.

Sandra kutsuu lintuja pilliin viheltäen ja huudellen. Ensin linnut vierastavat paikalle kerääntyneitä ihmisiä, mutta lopulta ne käyvät vuorollaan sieppaamassa makupalan, jonka Sandra heittää ilmaan.

Mauritius on hää- ja luksussaaren maineessa, mutta miksei ekomatkailukin voisi saada tuulihaukan tavoin ilmaa alleen.

Artikkeli on julkaistu Matkaoppaan numerossa 6/2014.

MAURITIUS x 19

  1. Sijainti  Intian valtameressä 900 km Madagaskarista itään.
  2. Valtiomuoto  Tasavalta. Itsenäistyi Britanniasta 1968.
  3. Pinta-ala  2 040 km². Pituus 65 ja leveys 45 kilometriä.
  4. Asukasluku  1,3 miljoonaa. Noin miljoona matkailijaa vuosittain.
  5. Pääkaupunki  Port Louis, 150 000 asukasta.
  6. Väestö  Eurooppalaista, intialaista, afrikkalaista ja kiinalaista alkuperää.
  7. Kielet  Hallinnon kieli on englanti, mutta mieluiten mauritiuslaiset puhuvat kreolia tai ranskaa.
  8. Uskonnot  Hinduja noin 50 %, kristittyjä 30 %, muslimeja 17 %.
  9. Ilmasto  Trooppinen. Keskilämpötila ympäri vuoden yli +20 C°.
  10. Raha  Mauritiuksen rupia. 100 MUR = 2,40 €; 1 € = 40 MUR.
  11. Liikkuminen  10 kilometrin matka taksilla 400 rupiaa, noin 9,60 €, bussilla 30 rupiaa, noin 0,70 €. 
  12. Aikaero Suomeen  Talvella +2 tuntia, kesällä +1 tunti.
  13. Suuntanumero  +230.
  14. Passi ja viisumi  Viisumia ei tarvita. Passin on oltava voimassa puoli vuotta matkan jälkeen.
  15. Terveys  Perusrokotukset ja hepatiitti-A. Juo vain pullotettua vettä. Suojaudu auringolta ja hyttysiltä.
  16. Turvallisuus  Vasemmanpuoleinen liikenne vaatii valppautta.
  17. Erityistä  Joissakin hotelleissa sähkölaitteisiin tarvitaan brittimallinen, kolmepistokkeinen adapteri.
  18. Matkoja  Kahden viikon matka alkaen noin 2 300 €/all inclusive. Pelkät lennot Pariisin kautta alkaen noin 800 €.
  19. Lisätietoja  www.mauritius.net
    www.tourism-mauritius.mu
    www.mauritius.fi

Polkupyörällä matkaaja liikkuu omaan tahtiin. Luonto on lähellä ja taukopaikoille on helppo pysähtyä. Leppoisa Saariston Rengastie on Suomen pyöräreiteistä tunnetuin.

Rengastie on Turun saaristossa kiertävä noin 250 kilometrin reitti ja omiaan kiireettömään pyöräilyyn. Se alkaa Turusta, ja jos lähdetään pohjoisen kautta, kuljetaan Naantalin, Iniön, Korppoon ja Paraisten kautta.

Tarjolla on myös noin sadan kilometrin Pieni Rengastie. Se oikaisee Rymättylästä Seilin saaren kautta Nauvoon. Tamperelainen Veli Karvinen, 55, aikoo tänä kesänä polkaista tielle uudestaan. Ensimmäisestä reissusta on toistakymmentä vuotta.

– Silloin oli elokuu, eikä autoja paljon näkynyt. Oli mukava polkea, Karvinen kertoo.

Karvinen on retkipyöräillyt parikymmentä vuotta. Hän kuuluu tamperelaiseen pyöräilyseuraan Kaupin Kanuunoihin.

Turun saaristoon Karvisen houkuttivat luonto ja vesielementti, jotka toivat Itä-Suomessa syntyneelle mieleen Saimaan seudut.

– Erityisen hieno elämys oli pyöräillä yöaikaan Houtskarin kirkolta Mossalaan odottamaan yhteysalusta.

Nauvon Köpmans on yksi Rengastien idyllisistä raukopaikoista.
Nauvon Köpmans on yksi Rengastien idyllisistä raukopaikoista.

Merivettä pullossa

Ensimmäisen Rengasretkensä viimeisenä päivänä Karvinen täytti vesipullon leirintäalueen vessassa ja lähti ajamaan. Juoma paljastui myöhemmin merivedeksi.

Palvelut ovat siitä parantuneet. Löytyy kauppoja ja myymälöitä sekä yöpymiseen leirintäalueita, majataloja, hotelleja ja mökkejä.

Reitin varrella on idyllisiä saaristokyliä, historiallisia nähtävyyksiä, luontopolkuja ja uimarantoja.

Ensi kesän reissulle Karvinen lähtee porukan kansa. Tarkoitus on kiertää Pieni Rengastie Naantalista lähtien pohjoisen kautta.

Reissussa ollaan kaksi täyttä ja kaksi vajaata päivää ja edetään 40–70 kilometrin etapein.

– Käymme ainakin Mannerheimin sukukartanossa Askaisissa. Toinen kiinnostava kohde on Seilin saari, jonne aikoinaan eristettiin spitaaliset ja jossa toimi mielisairaala vielä 60-luvun alussa, Karvinen kertoo.

Saariston Rengastiellä on liki 50 kilometriä vesistön ylityksiä.
Saariston Rengastiellä on liki 50 kilometriä vesistön ylityksiä.

Rymättylästä Nauvoon vievän yhteysaluksen aikataulu on tutkittu etukäteen, mutta muuten ryhmä liikkuu ex tempore -periaatteella. Mielenkiintoinen nähtävyys, ruokapaikka tai kahvitupa voi muuttaa suunnitelmia.

– Koska yövymme mökeissä, meidän ei tarvitse kuljettaa telttoja eikä makuupusseja.

Varakumi matkaan

Periaatteessa Rengastielle voi lähteä vaikka omalla työmatkapyörällään. Jos on hankkimassa uutta pyörää, Karvinen suosittelee cyclocrossia. Se muistuttaa siroa maantiekilpapyörää, mutta siinä on kiinnityspisteet välttämättömille lokasuojille ja tavaratelineille.

– Tärkeintä on sopivan kokoinen runko. Liian isolla tai pienellä pyörällä matkanteko käy rasittavaksi.

Kannattaa varmistaa myyjältä, että vanteet ovat laadukkaat, koska ne joutuvat kovalle rasitukselle. Pinnoja pitää olla riittävästi, 32-36. Valmistajat pyrkivät säästämään painoa tinkimällä pinnoista.

Paikkausvälineet ovat Karvisen mukaan paljolti historiaa. Mukaan pakataan pari varasisäkumia. Tien päällä on helpompi vaihtaa koko kumi kuin etsiä reikää.

Tienvarren viitta Iniössä kertoo etäisyyksistä, palveluista ja nähtävyyksistä.
Tienvarren viitta Iniössä kertoo etäisyyksistä, palveluista ja nähtävyyksistä.

Pumppu on tietysti välttämätön. Muut työkalut valitaan matkan pituuden mukaan.

Karvinen neuvoo tutkimaan, minkälaisia ruuveja ja pultteja pyörässä on, ja ottamaan mukaan pari kappaletta kutakin.

– Ajaessa pultit tuppaavat löystymään ja putoilemaan. On kätevää, jos on kiinnittää heti uusi tilalle. Ne eivät paljon paina.

Värikkäät vaatteet ja lippu

Karvisella on pyörässään polkimet, joihin ajokengät lukkiutuvat. Näin polkeminen tehostuu.

Ajoasuna ovat maantiepyöräilijän trikoot, joissa on irtohihat ja -lahkeet. Ne on helppo riisua, jos aurinko alkaa porottaa.

Saariston teillä on Karvisen mielestä turvallista ajaa, koska autoilijat ovat tottuneet kaksipyöräisiin. Hän ihmettelee pyöräilijöitä, jotka eivät huolehdi näkyvyydestään. Itse hän käyttää värikkäitä vaatteita ja huomioliiviä.

Iniössä on mukava pyöräillä, sillä liikennettä on vähän.
Iniössä on mukava pyöräillä, sillä liikennettä on vähän.

– Näkyvyyttä ei ole koskaan liikaa. Olen kiinnittänyt sivulaukkuun reilun kokoisen Suomen lipun. Autoilijoissa lippu herättää jonkinlaista alitajuista kunnioitusta, niin että he eivät tohdi pyyhkäistä liian läheltä.

Polkien maailmalle

Helsinkiläinen Kauko Isotalus, 65, pyöräili jo nuorena pitkin Suomea aina Lappia myöten. Vaikka vuosia tuli lisää, harrastus säilyi. Seuraavaksi retket suuntautuivat Pohjoismaihin ja Manner-Eurooppaan.

– Kolmekymppisenä tekemäni Pariisin-reissu kesti reilun kuukauden. Kilometrejä kertyi 4500.

Nyt eläkeläisenä Isotalus on alkanut kiertää kotimaata. Hän on käynyt kaikissa Suomen kunnissa. Isotalus on myös Helsingin Polkypyöräilijöiden jäsen.

Heinä tuoksuu huumaavasti pyöräilijän nenään kesäisessä saaristossa. Korppoon kirkonkylä on kuin postikortista.
Heinä tuoksuu huumaavasti pyöräilijän nenään kesäisessä saaristossa. Korppoon kirkonkylä on kuin postikortista.

Saariston Rengasreitti on tuttu. Etelä-Norjasta palatessaan hän tuli Tukholmasta laivalla Turkuun ja kävi sitten kääntymässä Houtskarissa.

– 1990-luvun alussa ajoin Korppoosta Ahvenanmaalle ja palatessa poikkesin Kustavin kautta Iniössä.

Isotalus muistaa, että siihen aikaan saaristossa oli paljon losseja ja lauttoja. Monet niistä on sittemmin korvattu sillalla, kuten Nauvon Lillandetin ja Storlandetin välisessä salmessa.

Omia reittejä

Viime vuosina Isotalus on tehnyt pyörämatkoja Helsingistä muun muassa syntymäkuntaansa Alavieskaan ja Joensuuhun, missä hänellä on sukulaisia.

– Toivottavasti kukaan ei nähnyt, että hesalainen saapuu vanhaan kotipitäjäänsä polkupyörällä, hän naurahtaa.

Hän ei suosi valmiita pyöräreittejä kuin osin, koska tykkää suunnitella omat. Hän ajelee aina yksin.

Borgbergin näköalatornilta Houtskarissa näkyy Ahvenanmaalle saakka. Lintuperspektiivistä saa hyvän kuvan saaristosta.
Borgbergin näköalatornilta Houtskarissa näkyy Ahvenanmaalle saakka. Lintuperspektiivistä saa hyvän kuvan saaristosta.

Kartat matkaan

Retkillään Isotalus yöpyy leirintäalueilla. Suojaa antavat samat teltta ja makuupussi, jotka kävivät pyörän tarakalla Pariisissa.

– Sivulaukut ovat välttämättömät pitkillä matkoilla. Niihin saa pakattua varavaatteet ja työkalut, joista sisäkumit ja ketjunkatkaisin ovat tärkeimmästä päästä.

Hän ei käytä navigaattoria, joten mukana pitää olla autoilijan tiekartta ja tarkempia kohdekarttoja.

– Yleisille uimarannoille ei tahdo olla viittoja, ja jos on, etäisyys puuttuu. Se voi olla monta kilometriä. Tienoita kannattaa tutkia netissä Maanmittauslaitoksen Karttapaikka-palvelussa ja tulostaa paperille.

Nauvosta löytyy yksi saariston parhaista uimapaikoista.
Nauvosta löytyy yksi saariston parhaista uimapaikoista.

Sopivalla vauhdilla

Pyöräilyssä Isotalusta viehättää ihmisen mittainen vauhti. Kävely on liian hidasta, autoilu liian nopeata.

– On mukavaa, kun voi säätää itselleen mallaavan tahdin ja pysähtyä tarvittaessa tien poskeen.

Isotalukselta ei riitä innostusta nykyiseen sähköpyörävillitykseen. Niiden lataus ei riitä, kun hänen tyypillinen päivämatkansa on yli sata kilometriä.

– Eikä minulle tulisi mieleenkään kuljettaa polkupyörää junassa saati lentokoneessa. Polkupyörä on pyöräilemistä varten, hän sanoo.

Polkaise myös näihin: 3 pyöräreittiä kesä-Suomessa

  1. Seututie Pietarsaaren ja Kokkolan välillä kulkee seitsemän sillan kautta kauniissa merimaisemissa. Bosundin kylästä puolimatkasta löytyy Vene-, kalastus- ja metsästysmuseo. Pietarsaari-Kokkola, 40 km.

  2. Kuninkaantietä kulkivat kruunupäät ja tsaarit saattueineen, ja historia on reitillä vahvasti läsnä. Piipahda Porvoon Taidetehtaassa ja Kotkan merikeskus Vellamossa. Helsinki-Lappeenranta, 330 km.

  3. Saimaan maisemissa riittää ihasteltavaa. Jos haluaa lyhentää reissua, oikaista voi Mikkelistä Puumalan kautta Imatralle. Kulttuurin ystävän kannattaa kuitenkin valita pitkä reitti ja olla Savonlinnassa oopperajuhlien aikaan 7.7.-4.8. Lappeenranta-Mikkeli-(Savonlinna- Punkaharju)-Ruokolahti-Imatra-Lappeenranta, 530 km.

Artikkeli on julkaistu ET Matkaopas -lehden numerossa 3/2017.

Saariston Rengastie: Hyvä tietää

  • Saariston Rengastie koostuu yleisistä teistä sekä niihin liittyvistä yhteysalus- ja lossiyhteyksistä.
  • Rengastie on kokonaan avoinna 25.5.–26.8., jolloin m/s Antonia liikennöi Iniön ja Mossalan välillä. Muina aikoina reitin voi kulkea eteläkautta Houtskarin Mossalaan tai pohjoiskautta Iniön Daleniin asti. lautta.net
  • Pienen Rengastien liikennekausi on 18.5.–2.9., jolloin m/s Östern liikennöi Nauvon ja Rymättylän väliä. ostern.fi/aikataulu
  • Matkan suunnittelussa iso apu on vesiliikenteen aikataulupalvelu. lautta.net/rengastie
  • Karttakeskus myy Saariston Rengastien pyöräilyopasta. karttakauppa.fi
  • Paraisten matkailuneuvonnan sivuilla on karttoja ja tietoa Rengastien palveluista. Sivustolta voi myös tilata omatoimimatkailijan oppaan Rengastielle. saaristo.org
  • Tietoa pyörämatkailusta ja varusteista: pyoramatkailu.com

Moni kokenut matkailija pitää juuri tällaisesta kaupungista, jossa välitön tunnelma tarttuu. Tutki kauppahallit, appelsiinipuutarhat ja jalkapallostadionit.

1. Taiteilijan talo 

Sitruspuut tuoksuvat, oksilla appelsiinit riippuvat raskaina. Suihkulähde livertää kilpaa pikkulintujen kanssa espanjalaisen impressionistin Joaquín Sorollan (1863–1923) entisen kodin puutarhassa.

Paikka on hämmentävä keidas harmaalla toimistoalueella, lapset leikkivät pihassa mielellään. Talo on valmistunut vuonna 1911, ja se on jätetty sellaiseksi kuin se oli taiteilijan kuollessa. Lähes yhdeksän metriä korkeassa ateljeessa pääsee nauttimaan maalauksista kaikessa rauhassa. Teokset tulvivat valoa.

Joaquín Sorolla oli Espanjan tunnetuimpia maalareita. Hän oli kotoisin merellisestä Valenciasta. Ehkäpä siksi hänen töihinsä ovat erityisen tunnelmallisesti tallentuneet kesähetket ja lasten vesileikit.

Museoitu koti on täynnä taidetta.
Museoitu koti on täynnä taidetta.

Vuonna 1899 Sorolla maalasi kuuluisan työn poliota sairastavista lapsista kylpemässä alasti hiekkarannalla munkin valvonnassa.

Madrid tunnetaan taiteestaan. Lähekkäin sijaitsevat Pradon, Reina-Sofian ja Thyssen-Bornemiszan museot ovat maailmankuuluja. Kultaisen kolmion taidepalatseihin verrattuna Sorolla-museo on ihanan intiimi kokemus.

  • Sorolla-museo, General Martínez Campos 37.
    Metro: Iglesia tai Rubén Darío.

2. Ihmettele kuin Liisa Ihmemaassa 

Salainen puutarha tarjoaa yllätyksiä myös sisäpihalla.
Salainen puutarha tarjoaa yllätyksiä myös sisäpihalla.

Jos sinua on aina harmittanut, ettet ole päässyt Hullun Hatuntekijän teekutsuille, tule tänne.

Kahvilan nimi tarkoittaa salaista puutarhaa. Siellä vierailu on kuin astuisi kirjailija Lewis Carrollin Liisan Ihmemaahan. Katossa killuu pieniä kuumailmapalloja, ja vessaan vievien portaiden kaiteet ovat kuin herkulliset Polka-karamellipötköt.

Kahvilaan kannattaa tulla vasta illan tummuttua, jotta voi ihastella kaikkia yksityiskohtia kynttilöiden ja nurinkuristen lamppujen valossa.

Kaakaolistalla on 20 makua, kuten After Eight -suklaajuoma, kaakao Pieni suklaapuoti -elokuvan tyyliin ja argentiinalainen kaakao.

"Pelastakaa Maa, se on ainoa planeetta jossa on suklaata", kahvilan nettisivulla lukee.
"Pelastakaa Maa, se on ainoa planeetta jossa on suklaata", kahvilan nettisivulla lukee.

Paikka on oikeastaan paljon muutakin kuin kahvila. Sisustus on ihana sekamelska ja listalta löytyy myös ruokaa, viinejä ja drinkkejä. Jos tilaa pullon kuohuvaa, se saatetaan tarjoilla saappaan sisällä. Pirtelön kanssa voi kiepsahtaa katosta riippuvaan puutarhakeinuun.

Samalla kadulla on muitakin kiinnostavia herkuttelupaikkoja.

3. Nauti ihanista, edullisista tapaksista 

Madridilainen rakastaa kauppahalleja eli mercadoja. Niihin mennään viettämään iltaa perheen ja ystävien kanssa. Tärkeintä hyvän seuran lisäksi ovat pikkusuolaiset alkupalat, tapakset.

Kauppahallit ovat loistava paikka tutustua kaupungin nautiskelevaan ja iloiseen elämäntyyliin. Suomalaisista kauppahalleista ne eroavat paljon.

Tunnetuin on ydinkeskustassa sijaitseva majesteettinen Mercado de San Miguel, jossa on eniten turisteja.

Trendikkäässä Chuecan kaupunginosassa sijaitsevan Mercado de San Antónin koko toinen kerros on omistettu tapastiskeille. Suositeltavinta on nauttia kesäilloista kattoterassilla, jossa on baari.

San Antónin kauppahalli on siisti ja moderni.
San Antónin kauppahalli on siisti ja moderni.

Todellista paikallistunnelmaa etsivän kannattaa vierailla Lavapiésin kaupunginosan Mercado de San Fernandossa, joka on alueen asukkaiden olohuone viikonloppuisin.

Hyvällä tuurilla siellä voi sunnuntai-iltapäivisin päästä seuraamaan riehakasta swing-tanssia, sillä hallissa järjestetään myös tanssiopetusta ja swing-kemuja.

Tunnelma kauppahallissa on lapsiystävällinen, ja pikkuiset ovat tuttu näky myös tanssilattialla.

  • Mercado de San Miguel, Plaza de San Miguel.
    Metro: Opéra.
  • Mercado de San Antón,  Augusto Figueroa 24.
    Metro: Chueca.
  • Mercado de San Fernando,  Embajadores 41.
    Metro: Embajadores.

4. Sovita pikolinokset ja espadrillot 

Espanja on kenkäfanin taivas. Jalkineteollisuudella on siellä pitkät perinteet, ja espanjalaiset pitävät usein jalkineensa hyvin siisteinä. Kotonakaan ei olla sukkasillaan.

Madridista löytyy huomattavan paljon kenkäkauppoja, joissa myydään pääosin Espanjassa valmistettuja kenkiä.

Tarjonta vaihtelee klassisista espadrillo-kangassandaaleista (espanjaksi alpargata) tossuihin ja laadukkaisiin nahkakenkiin.

Mukavia espadrilloja hakevan kannattaa käydä Plaza Mayorin lähellä sijaitsevissa liikkeissä Casa Hernanzissa ja Lobossa. Niissä myydään myös hauskoja lasten flamencokenkiä.

Kenkiä rakastavan ykköskatu on ydinkeskustan ostosalueen Calle Augusto Figueroa, jolla hyviä jalkinekauppoja odottaa vieri vieressä. Jos täältä ei löydy sopivia kenkiä, ei mistään.

Myös Pikolinos-merkin liikkeet kannattaa tarkistaa, vaikka supertyylikkäät kävelykengät maksavat yleensä yli sata euroa. Laadusta on järkevää maksaa.

  • Casa Hernanz, Toledo 18.
    Metro: La Latina
  • Calzados Lobo, Toledo 30.
    Metro: La Latina
  • Pikolinos, Calle Fuencarral.
    Metro: Gran Vía

5. Pompota kuin kunkku 

Madridilaiset suhtautuvat jalkapalloiluun vakavasti, onhan kaupungilla kaksi maailmanluokan joukkuetta: Real Madrid ja Atlético Madrid.

Madridin baareissa on hyvä tunnelma aina, kun joukkueet ovat kentällä. Espanjan pääsarjan lisäksi etenkin Mestareiden liiga -ottelut saavat kansan liikkeelle.

Real Madridin real viittaa kuninkaalliseen. Joukkueen kotikentällä, Santiago Bernabéun stadionilla, järjestetään opastettuja kierroksia. Jopa pelaajien pukukoppiin pääsee haistelemaan Cristiano Ronaldon ja kumppaneiden tuoksua. Liput otteluihin maksavat 30–700 euroa. Halvin paikka sijaitsee piippuhyllyllä.

Madridilaiset ovat jalkapallokansaa.
Madridilaiset ovat jalkapallokansaa.

Harva tietää, että Madridissa pelaa kolmaskin usein Espanjan pääsarjassa kilpaileva joukkue: Rayo Vallecano. Vallecasin nuhjuisen työläiskaupunginosan oma jengi on alueen asukkaiden lemmikki, ja pienen kotistadionin otteluissa on hurmoksellinen tunnelma.

6. Nauti lasten ja eläinrakkaiden kanssa 

Madridissa lapset kulkevat aikuisten menossa mukana useammin kuin Helsingissä tai Oulussa. Lasten läsnäolo on osa kaupungin viehätystä.

Piknik keskustan upeassa Retiron puistossa on hauskaa ajanvietettä kaikenikäisille. Puistossa on erikseen leikkipaikkoja, ja eväskorin saa täyteen kaupungin lukuisissa leipomoissa, konditorioissa ja ruokakauppojen runsailla juusto- sekä kinkkuhyllyillä.

Retino-puistoon pääsee vaikka soutelemaan.
Retino-puistoon pääsee vaikka soutelemaan.

Faunia-eläinpuistoon on luotu erilaisia ekosysteemejä, kuten viidakko ja napapiirit, joissa voi tutustua alueiden lajistoon. Monia eläimiä pääsee koskettamaan. Puistossa seikkailee esimerkiksi apinoita ja pingviinejä.

Hiukan keskustan ulkopuolella sijaitseva huvipuisto tarjoaa laitteita hurjapäille. Houkuttimena on Warnerin piirroselokuvista tuttuja teemanähtävyyksiä, kuten Supermies-talo.

  • Retiron puisto, Plaza de la Independencia 7.
    Metro: Retiro.
  • Faunia-puisto, Avenida de las Comunidades 28.
    Metro: Valdebernardo. faunia.es.
  • Huvipuistoon pääsee bussilla keskustasta. parquewarner.com

Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 6/2017.