Oaradise Cove -hotellin uima-altaalta on rentouttava näköala Intian valtamerelle.
Oaradise Cove -hotellin uima-altaalta on rentouttava näköala Intian valtamerelle.

Silmiä hivelevää maisemaa hallitsevat meri, palmujen reunustamat puuterihiekkaiset rannat – ja sokeriruokoviljelmät. Lähes kaikki saarivaltiossa on tuontitavaraa, myös asukkaat.

Katamaraani liukuu purjeet pulleina Île aux Cerfsin paratiisisaaren edustalla. Vesi koralliriutan suojaamassa laguunissa on kristallinkirkasta ja häivähtää hempeästi vihreään. Lojumme etukannella ja annamme auringon paahtaa hipiää. Tuulenvire vilvoittaa siinä määrin, ettei loikoillessa tule liian kuuma.

Miehistö reivaa purjeet ja laskee ankkurin. On aika repäistä itsensä liikkeelle, pukea ylle uima-asu ja virittää snorklausvälineet.

Tunnen itseni jättikokoiseksi Aku Ankaksi, kun tassuttelen räpylät jalassa aluksen peräosasta laskeutuville tikkaille. Vesi roiskahtaa iloisesti, kun heittäydyn mereen. Painan saman tien naaman pinnan alle ja alan hengittää snorkkelin kautta.

Mauritiusta ympäröivä laguuni on vain pari metriä syvä. Merenpohja sekä sitä peittävät korallit ja kasvit näkyvät selvästi. Korallit ovat vaarassa ihmisen toiminnan vuoksi. Eniten riuttaa on vahingoittanut takavuosien ryöstökalastus, jossa käytettiin apuna dynamiittia. Korallit kärsivät myös siitä, että niiden päällä kävellään.

Varon siis koskemasta niihin ja snorklaan kohti aluetta, jossa näkyy tummaa meriruohoa. Yhtäkkiä kasvuston seasta pölähtää esiin parvi koralliahvenia. Ne tulevat uteliaina melkein kiinni maskiin, mutta pyrähtävät saman tien turvallisen matkan päähän.

Räpylöin ristiin rastiin, sukellan pari kertaa ja bongaan kaloja, joiden pikkuserkkuja olen nähnyt kotoisissa akvaarioissa. Vedenalaisesta maailmasta lumoutuneena ajaudun turhan kauas veneestä, joten otan kiltisti suunnan takaisin.

Kannelle kiipeäminen on temppu sinänsä, eikä se onnistukaan, ennen kuin riisun räpylät ja snorkkelin ja ojennan ne veneeseen oppaallemme Vickramille. En silti malta nousta lämpöisestä vedestä, vaan uin pikku kierroksen.

Sitten veneen grillistä kantautuvat tuoksut käyvät liian houkutteleviksi. Retkeen kuuluu maittava meriateria: kanaa ja marliinia. Kohotamme maljan Mauritiukselle, merelle ja auringolle.

Sokeria, sokeria

Sokerintuotantoon tutustuminen on lähes pakollinen ohjelmanumero Mauritiuksella. Niin keskeinen asema sokeriruo’olla on maan historiassa ja luonnossa.

Viljelmät peittävät lähes koko saaren, ja jopa valtaväylää ajettaessa tuntuu kuin puskisi eteenpäin peltotietä pitkin. Korkeat ruo’ot kasvavat aivan kiinni tiessä, eikä niiden ylitse näe muuta maisemaa.

Pamplemoussesissa Pohjois-Mauritiuksella sijaitsee Beau Planin sokeritehdas, joka on muutettu isoksi museoksi. Siellä järjestetään l’Aventure du Sucre -kierroksia. Tehdas toimi vielä 1990-luvun lopussa, mutta sitten sokerin maailmanmarkkinahinta romahti. Nykyisin saarella on käynnissä enää neljä laitosta.

Vaellamme keskipäivän kuumuudessa tehtaan kyljessä rehottaville viljelmille. Yksi työmiehistä näyttää, kuinka lähes kolmimetrinen ruoko katkeaa leveän veitsen iskulla. Sitten toinen isku, ja vihreä latvus putoaa maahan.

Rohkeimmat meistä uskaltautuvat koettamaan korjuuta. Tottumattomissa käsissä raskas veitsi heilahtaa vaarallisen näköisesti kohti kinttua, eikä ruoko todellakaan katkea yhdellä iskulla – ei edes kolmannella. Taitolaji tämäkin.

Nykyisin ruoko korjataan enimmäkseen koneellisesti, mutta pienillä tiloilla ja hankalassa maastossa se on edelleen tehtävä käsin.

Sokeriruo’on, niin kuin monen muunkin kasvin ja eläimen, toivat hollantilaiset, jotka saapuivat asumattomalle saarelle 1598 ja hommailivat siellä vuoteen 1710.

Heidän käskynhaltijansa Morits Oranialaisen mukaan saari on saanut nimensäkin. Tosin ranskalaisvallan aikana 1715–1810 saarta kutsuttiin Île de Franceksi.

Tehdaskierroksella saamme nähdä, kuinka ruokomassat muuttuvat puristuksen, mehustuksen, haihdutuksen, kristallisoinnin ja linkouksen kautta moniksi eri sokerilajikkeiksi, joista tuttu valkoinen on vain yksi vaihtoehto.

Museossa esitellään myös laajasti Mauritiuksen geologiaa ja kulttuurihistoriaa, johon liittyvät vahvasti kolonialismi ja orjatyövoima. Orjia käyttivät erityisesti ranskalaiset, jotka perustivat isoja plantaaseja. Kun orjuus lakkautettiin 1835, vallassa olivat britit, ja sokeriparonit alkoivat tuottaa työvoimaa Intiasta.

Sokeriproomujen lastaaminen pääkaupunki Port Louisin satamassa oli kovaa työtä. Yksi säkki painoi 80 kiloa, ja hintelän näköiset miehet kantoivat niitä niskan päällä pitkin huteraa lankkupolkua.

Museossa on näytillä säkki, jota voi koettaa nostaa. Me yritämme – löysä säkki ei tahdo hievahtaa lattiasta edes kahteen pekkaan.

Hymy huulille

Tehdaskierroksen päätteeksi pääsemme maistamaan sekä suoraan ruo’osta puristettu mehua että siitä valmistettua rommia. Pellolla tapaamamme mies vääntää tosissaan kampea, joka pyörittää ruokovartta murskaavia hammaspyöriä. Kotitarveprässiltä näyttävän laitteen isomman version näimme tehdaskierroksella.

Saamme jokainen lasillisen tuoretta ruokomehua. Se on todella makeata, mutta silti yllättävän raikasta.

Siirrymme tehtaan puotiin, missä meille kerrotaan eri sokerilajien soveltuvuudesta ruoanlaittoon, leivontaan tai kahvin makeuttamiseen. Suosikkini on tumma ja jauhomainen melassisokeri, joka tekee kahvista aivan uudenlaisen makuelämyksen. Sitä sujahtaa reppuun purkillinen tuliaisiksi.

On aika nytkähtää baarin puolelle. Mauritiuslaista rommia saa monin eri tavoin maustettuna. Siihen lisätään vaniljaa, kaakaota tai vaikka banaania. Pullon saa marketista 5–8 eurolla.

Saan kunnian kokeilla aidon rommicocktailin sekoittamista.

– Kaksi ja puoli mitallista rommia ja sokeriruokomehua, neuvoo talon baarimikko. – Sitten viisi mitallista kookosmehua ja yksi mitallinen mansikkamehua. Ja vielä ravistus.

Kaveri näyttää, kuinka shakerista pidetään kiinni niin, ettei kansi aukea ja sisältö lennä seinille. Teen työtä käskettyä, vatkaan ainekset ja kaadan satsin laseihin.

Kun nostamme lasin huulillemme, niille nousee myös autuas hymy.

Jättilumpeita lammessa

Lähellä Beau Planin tehdasta sijaitsee 1776 perustettu Pamplemoussesin kasvitieteellinen puutarha, joka voi ylpeillä 500 puu- ja kasvilajillaan. Yksistään palmuja on 80 lajia.

Kuljeskelemme puutarhan käytävillä ja pysähtelemme tutkimaan puita ja pensaita, joiden antimet ovat meille tuttuja korkeintaan supermarkettien hedelmätiskiltä.

On hauska nähdä, millainen on luonnossa kasvava mango- ja mantelipuu, inkivääri, muskotti, kamfertti ja papaija. Nimensä puutarhalle ja koko seudulle on antanut greippi, pamplemousse.

Ison lootuskukkia kasvavan lammen rannalla Vickram näyttää, kuinka vesi vierähtää lootuksen lehdeltä kuin ankan selästä. Hän kutsuu ilmiötä lootusefektiksi. Vesi kerääntyy lehden vahamaiselle pinnalle ja puhdistaa sitä.

Lootuksen upea, valkoinen kukka kukkii vain päivän. Terälehtensä pudottaneet kukinnot muistuttavat pikkuruisia suihkusuuttimia.

Puutarhan eniten kuvattu kasvi on Amazonin jättilumme, jonka vihreät, pyöreät lehdet peittävät ison altaan. Mahtavan kokoinen lehti kestää jopa viiden kilon painon, mutta reunojen terävät piikit estävät esimerkiksi sammakkoja käyttämästä niitä levähdyspaikkanaan.

Lumpeen kukka muuttaa väriään valkoisesta violetiksi yhden päivän aikana. Tropiikissa kaikki tapahtuu nopeasti.

Poistuessamme ohitamme alueen, johon puistossa vierailleet kuuluisuudet ovat istuttaneet oman nimikkopuunsa. Joukosta löytyy muisto Englannin prinsessa Margaretin ja Intian pääministeri Indira Gandhin käynnistä.

Värillistä hiekkaa

– Tämä maisema voisi olla Järvi-Suomesta, joku tokaisee, kun pysähdymme Mare aux Vacoasin tekoaltaalle Mauritiuksen ylätasangolla. Ison järven rantamia reunustavat vihreät havupuut, eikä mikään eksoottinen pääse häiritsemään vaikutelmaa.

Tekojärvet ovat tärkeitä saaren vesitalouden kannalta, mutta niillä on käyttöä myös virkistys- ja kalastusmielessä. Järviin istutetaan karppeja, joita kuka tahansa voi pyydystää ruokapöytäänsä.

Karppeja elää myös metsien ympäröimässä, 85 metrin syvyisessä Trou Aux Cerfs -kraatterissa, jonka pohjalla välkkyy lampi.

Kraatteriin pääsee kurkistamaan tasanteelta, jonka viereen automme kipuaa raskaasti puhisten ja puhkuen.

Ylätasangon toinen näköalapaikka avautuu Black River -joen kanjoniin. Ympäröivä maisema vuorineen hehkuu vihreän eri sävyissä. Näkymä antaa pettävän vaikutelman Mauritiuksen luonnosta. Alkuperäisistä metsistä on jäljellä vain kaksi prosenttia.

"Tämä maisema voisi olla Järvi-Suomesta."

Jatkamme kohti Chamarelin kylää ja sen lähistön luonnonnähtävyyksiä. Vaikuttavimmat ovat sata metriä korkea vesiputous sekä erikoinen kirjava maastonkohta, Seven Coloured Earth, jossa tuliperäinen hiekka kumpuilee keltaisen, punaisen, sinisen ja ruskean sävyissä. Parhaimmillaan maisema on iltapäivällä, kun aurinko saa hiekan hehkumaan.

Metsikössä kumpujen alapuolella on pieni aitaus, jossa tuumailee esihistoriallisen oloisia aatoksiaan neljä isoa kilpikonnaa. Ne on tuotu Seychelleiltä, koska hollantilaiset söivät sukupuuttoon Mauritiuksen neljä alkuperäistä kilpikonnalajia.

Hindujen vieraana

– Voitte mennä sisään ja osallistua rituaaliin, kunhan riisutte kengät, Vickram opastaa.

Olemme hindujen pyhän järven, Grand Bassinin, rannalla. On sunnuntai, ja hinduperheet ja -suvut kokoontuvat palvelemaan jumaliaan. Temppelistä kuuluu hypnoottista mantrojen lausuntaa ja tiukujen kilinää. Ihmiset kahlaavat vedessä ja vievät ruokauhreja kraatterijärveen pystytetyille patsaille.

Hindulaisuus on Mauritiuksen valtauskonto, jonka juhlat kuuluvat ja näkyvät. Grand Bassinin lähellä on pyhiinvaelluspaikka, jota komistaa yli 30 metriä korkea Shivan patsas. Viereen on rakenteilla saman kokoinen monumentti Kaikkeuden äidille, Maa Durgalle.

Pelkäämme, että meihin suhtaudutaan ärtyneesti, kun kuljeskelemme kameroinemme ihmettelemässä pyhiä toimituksia.

– Hindulaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus, kertoo Vickram, itsekin hindu.

– Kuka tahansa on tervetullut uskontoon katsomatta.

Jotkut meistä uskaltautuvat sisään temppeliin, jossa otsaan maalataan jumalten siunauksesta kertova punainen kuvio. Papit neuvovat kädestä pitäen, miten vieraan tulee toimia.

Nuori mies taluttaa tuliterän moottoripyöränsä järveen, kastelee sen renkaita ja työntää sen sitten kuivalle maalle temppelin eteen. Oranssiin kaapuun pukeutunut hindupappi saapuu siunaamaan kulkupelin. Hän pirskottaa pyhää vettä ja uhraa murskattujen hedelmien lihaa pyörän päälle. Myös motoristin tyttöystävä osallistuu toimitukseen.

– Hindut siunaavat kaiken mahdollisen: lapset, autot, moottoripyörät, talot, Vickram selittää. – Meille se on täysin luonnollista.

Pelastetut haukat

Puusta rakennettuja torneja piirtyy taivasta vasten jyrkässä rinteessä. Olemme La Vallée de Ferneyssä, ja tornit ovat peuranmetsästäjien tähystys- ja väijypaikkoja.
Ferney on yksityinen luonnonpuisto, jossa suojellaan saaren alkuperäislajeja.

Kahdensadan hehtaarin alueella vaalitaan puita ja pensaita, joilta saarelle tuodut monet vieraslajit ovat riistäneet elintilan. Alkuperäisten lajien siemeniä kerätään siemenpankkiin, ja uusia yksilöitä kasvatetaan taimitarhoissa.

– Täällä voi saada aavistuksen siitä, millainen Mauritiuksen luonto aikoinaan oli, Vickram huokaisee.

Parin kilometrin patikkakierros avaa silmät muutokselle, jonka ihminen on saanut aikaan muutamassa vuosisadassa. Alkuperäisten vaatimattomien puuyksilöiden ympärillä rehottavat viuhkamaisen palmun kaltaiset lajit, joiden itse luulin kasvaneen Mauritiuksella aina.

Tuotuja lajeja pyritään nitistämään yksilö kerrallaan, mutta harkiten ja varovasti, jotta niiden ympäristö ei joutuisi sokkiin suojan ja varjon yhtäkkiä kadotessa ympäriltä.

Myös eläimiä suojellaan. Mauritiuksentuulihaukan kannan elvyttäminen on yksi menestystarinoista. Vähimmillään jäljellä oli muun muassa ddt-myrkyn käytön takia enää kuusi yksilöä. Nykyisin haukkoja on jo 400–500 ympäri saarta.

Mauritiuksen kansallislintua ei sen sijaan enää pystytä pelastamaan. Lentokyvytön mauritiuksendodo eli drontti päätyi ihmisten ravinnoksi, ja viimeisetkin joutuivat pataan 1600-luvun lopulla. Lintu kuitenkin elää matkamuistoissa ja Mauritiuksen vaakunassa.

Retkemme päättyy iloisesti, sillä yksi haukka odottaa meitä aidantolpan nokassa niityn laidalla. Puisto-oppaamme Sandra tunnistaa sen vakiovieraaksi, Papitaksi, jonka puolisoa Pepitoa ja poikasta Ronjaa ruokitaan säännöllisesti alueen keskuksen pihapiirissä.

Sandra kutsuu lintuja pilliin viheltäen ja huudellen. Ensin linnut vierastavat paikalle kerääntyneitä ihmisiä, mutta lopulta ne käyvät vuorollaan sieppaamassa makupalan, jonka Sandra heittää ilmaan.

Mauritius on hää- ja luksussaaren maineessa, mutta miksei ekomatkailukin voisi saada tuulihaukan tavoin ilmaa alleen.

Artikkeli on julkaistu Matkaoppaan numerossa 6/2014.

MAURITIUS x 19

  1. Sijainti  Intian valtameressä 900 km Madagaskarista itään.
  2. Valtiomuoto  Tasavalta. Itsenäistyi Britanniasta 1968.
  3. Pinta-ala  2 040 km². Pituus 65 ja leveys 45 kilometriä.
  4. Asukasluku  1,3 miljoonaa. Noin miljoona matkailijaa vuosittain.
  5. Pääkaupunki  Port Louis, 150 000 asukasta.
  6. Väestö  Eurooppalaista, intialaista, afrikkalaista ja kiinalaista alkuperää.
  7. Kielet  Hallinnon kieli on englanti, mutta mieluiten mauritiuslaiset puhuvat kreolia tai ranskaa.
  8. Uskonnot  Hinduja noin 50 %, kristittyjä 30 %, muslimeja 17 %.
  9. Ilmasto  Trooppinen. Keskilämpötila ympäri vuoden yli +20 C°.
  10. Raha  Mauritiuksen rupia. 100 MUR = 2,40 €; 1 € = 40 MUR.
  11. Liikkuminen  10 kilometrin matka taksilla 400 rupiaa, noin 9,60 €, bussilla 30 rupiaa, noin 0,70 €. 
  12. Aikaero Suomeen  Talvella +2 tuntia, kesällä +1 tunti.
  13. Suuntanumero  +230.
  14. Passi ja viisumi  Viisumia ei tarvita. Passin on oltava voimassa puoli vuotta matkan jälkeen.
  15. Terveys  Perusrokotukset ja hepatiitti-A. Juo vain pullotettua vettä. Suojaudu auringolta ja hyttysiltä.
  16. Turvallisuus  Vasemmanpuoleinen liikenne vaatii valppautta.
  17. Erityistä  Joissakin hotelleissa sähkölaitteisiin tarvitaan brittimallinen, kolmepistokkeinen adapteri.
  18. Matkoja  Kahden viikon matka alkaen noin 2 300 €/all inclusive. Pelkät lennot Pariisin kautta alkaen noin 800 €.
  19. Lisätietoja  www.mauritius.net
    www.tourism-mauritius.mu
    www.mauritius.fi