Kevään uusi ylioppilas Nadja Hammond miehensä Arthurin kanssa kuvattuna.
Kevään uusi ylioppilas Nadja Hammond miehensä Arthurin kanssa kuvattuna.

Tänä keväänä valmistuvista ylioppilaista kaksi vanhinta on vuosimallia 1946. Toinen heistä on Nadja Hammond, joka spurttasi kolmivuotisiksi suunnitellut opinnot 2,5 vuodessa, vaikka opiskeluaikaan mahtui sekä oma että miehen sairaus. 

Nadja muistaa tarkalleen, mistä sai ajatuksen lähteä opiskelemaan.

- Luin toukokuussa 2013 ET-lehdestä jutun yli kahdeksankymppisestä Mirjami Haapaniemi, joka opiskeli Raudaskylän Kristillisen opiston seniorilukiossa Ylivieskassa. Ajattelin, että jos hän  voi opiskella, niin kyllä minäkin! Olin silloin 66-vuotias.

Nadja otti yhteyttä kouluun, joka sijaitsi yli 600 kilometrin päässä kotoa. Seuraavana syksynä hän aloitti siellä opinnot.

-Opiskelin tosi kovasti, käytin kaikki illat ja viikonloput opiskeluun. Viikonloppuisin mieheni auttoi minua matikassa Skypen välityksellä. Meillä oli yhteys auki monta tuntia putkeen.

Muutaman kerran lukukaudessa Nadja kävi kotona. Kun sunnuntaiaamuna kymmeneltä lähti ajamaan viikonlopun vietosta takaisin Ylivieskaan, perille pääsi kuudelta illalla.

-Välillä itseänikin ihmetytti, että olenko minä vähän tyhmä, kun pusken eteenpäin.

Ensimmäisenä vuonna Nadja suoritti 22 kurssia eli puolet tutkintoon vaadittavista kursseista. Kesäloman jälkeen hänen oli määrä palata kouluun, mutta loppukesästä mies sairastui. Nadja jäi kotiin ja harkitsi opintojen lopettamista. Sitten hän sairastui itse, ja päätti, että opinnot on opiskeltu.

- Ihmiset kuitenkin sanoivat minulle, etten saa lopettaa, kun olin tehnyt niin kovasti töitä. Sain kannustuksesta voimaa, ja otin yhteyttä Lohjan aikuislukioon.

Iltalukion käyminen oli Nadjasta raskaampaa kuin sisäoppilaitoksessa opiskelu. Seniorilukiossa ruoka tuli pöytään valmiina, ja kirjatkin olivat ilmaiset. Siellä saattoi keskittyä vain opiskeluun. Kotiarjessa Lohjalla tuli väkisin kaikenlaisia keskeytyksiä, vaikka mies otti arjen pyöritettäväkseen ja teki kaikki kotityöt.

Mutta raataminen palkittiin: Nadja kirjoitti ylioppilaaksi hyvin arvosanoin. Helpointa Englannissa ja Singaporessa asuneelle naiselle oli englanti, josta hän kirjoitti arvosanan eximia. Vaikeinta oli äidinkieli.

-Kyllä se on tehty monimutkaiseksi! Eikä äidinkielen opiskelussa ole kyse vain kielestä, siihen sisältyi mediaa ja vaikka mitä.

Historian tunneilla opittu jäi mietityttämään Nadjaa eniten.

- Olen kristitty, enkä ole koskaan aiemmin epäillyt Jumalan olemassaoloa, mutta koulu pani minut miettimään sitä. Ihmisiä on peloteltu papeilla ja munkeilla ja jumalalla, ja mietin ovatko nämä jutut sittenkin ihmisten omaksi hyväkseen keksimiä asioita.

Reilun kahden vuoden puurtamisen palkinto on 4. päivä kesäkuuta saatava valkolakki, joka oli ollut Nadjan suuri unelma. Naapurit ovat luvanneet järjestää hänelle juhlat, joihin on tulossa ystäviä ja sukulaisia. 

Seuraava haave on viettää vappua Helsingin Kaivopuistossa valkolakki päässä.

- Eihän sitä tiedä, jos vaikka ensi vappuna.