Pääsiäisenä punaviinilammasta, kesällä kuohuvaa – tai jopa kirkasta koivunrungon takana. Osaisimmeko jo ottaa sivistyneesti, vai tarvitsemmeko yhä alkoholiholhousta?

Viina. Sitä tuntuu tihkuvan vähän joka puolelta. Muualtakin kuin pulloista.

Nyt, pääsiäisen aikaan, punaviini puhuttaa. Se lähes katoaa Alkon hyllyistä ennen pääsiäistä.

Mutta vielä enemmän kuin alkoholin juomisesta on viime aikoina puhuttu juomattomuudesta – ainakin sen hillitsemisestä. Aiheen ympärillä on käyty keskusteluja, esitetty tv-ohjelmia ja on viina noussut keskioluen muodossa lähes vaaliteemaksikin.

Alkuvuodesta esitettiin jopa kahta alkoholiaiheista tv-ohjelmaa ja kolmas, ja alkoholistien lapsia dokumentoiva, loppui juuri.

Mutta lipsuuko viinakeskustelu herkästi kauhukuviksi alkoholismista? Onko niin sanottu keskieurooppalainen viinikulttuuri lainkaan mahdollista, vai olemmeko edelleen tuomittuja Turmiolan Tommin tielle?

Liian kallis litrahinta

Tilastot puhuvat karua kieltään. Alkoholi maksaa yhteiskunnalle yhä hurjia summia vuodessa. Ruben Stiller kiteytti taannoin Pyöreä pöytä -radio-ohjelmassa alkoholista käytävän juupa–eipäs-väittelyn osuvasti. Hänestä kun alkoholia ei tarvitse saada helposti, eikä sen saanti ole ihmisoikeuskysymys.

"Viinaan liittyy syviä tuntoja. Pahinta mitä suomalaisten mielestä esivalta voi näköjään tehdä, on keskioluen poistaminen kauppojen hyllyiltä. Toisin sanoen viina on yksilönvapauden viimeinen symboli", Stiller totesi ohjelmassa.

 Elämää pullon ympärillä

Onneksi myös alkoholiaiheen käsittelytapoja on lähes yhtä monia kuin on sen juojiakin.

Alkuvuodesta alkaneessa Ylen 100 päivää ilman viinaa -tv-ohjelmassa julkisuuden henkilöt keskittyvät raittiushaasteeseen ja studioyleisö kannustaa. Sävy on kepeä ja viihteellisen kisaileva.

Paljon vakavamman sävyn alkoholikeskustelua käytiin Korkki kiinni -ohjelmassa, jossa seurattiin usean henkilön vuotta ilman alkoholia.

Alkoholismin seurauksiin pureutuu puolestaan Pullopostia lapsuudesta -ohjelma, jossa aikuiset alkoholistien lapset kertovat muistikuvia lapsuudestaan. Sarja on ohjelman internet-sivujen keskusteluketjuista päätellen löytänyt katsojansa. Eikä kohderyhmää ole valitettavasti tarvinnut suurennuslasilla etsiä. Alkoholistien omaisia kun on laskettu maassamme olevan noin kaksi miljoonaa.
 
Pullopostia lapsuudesta katsottavissa Yle Areenassa.

Seuraava suora ja viimeinen 100 päivää ilman viinaa -lähetys sunnuntaina 12.4. klo 18.45 Yle TV1:llä.