Olen vihdoinkin herännyt huomaamaan
miten paljon kauneutta on elämässä.

Olen kulkenut monet vuodet aistit sumentuneina
kiirehtien päivästä toiseen kiireen laput silmillä.

Eräänä päivänä heräsin lapsuuden kevääseen,
kuulin pitästä aikaa kevätlintujen riemukkaan laulun
miten voimalliselta se kuulostikaan pitkän talven jälkeen.

Hämmentyneenä katselin kotinurkillani juoksevaa puroa
jossa sorsauros kosiskeli naarasta, elämän merkki.

Aurinko pilkisteli tummien pilvien lomasta
niin, että oli pakko siristellä silmiä.

Pilvi purjehti auringon eteen, sekin antoi huomata miten luonnossa menetellään, kaikki vuorollaan se sanoi silmää iskien.

Pajut kurkoittelivat ojanpientareella odottaen virpavihtojen tekijöitä.
Seisoin siinä katselemassa ja muistoissani pienin sormin käärin
kreppipaperiruusuja oksien hankaan.

Teki mieleni taittaa pajusta oksa mennä naapuriin virpomaan ja lausahtaa "tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks"

Jalkojeni alla yritti vesi sitkeästi tehdä uomaa itselleen jään läpi
voimallinen oli pienen puron mahti tietä raivatessaan.
Veden voima, luonnon hienoakin hienommassa järjestelmässä.

Olen saanut lahjan, kevään ilon, heräämisen.