Ilo ja onni tulivat aamulla.
Auringon säteissä leikkivät,
poutapilvistä minulle nauroivat.

Minä huumassa kuljin,
päivän iloni kanssa karkeloin.
Onnen kukkaset keräsin,
päivänkakkarat kimpuiksi taitoin.

Suru salassa verkkoaan kutoi,
vahvasti solmi mustista langoista.
Illan suussa sisälle astui,
ja minä rukoilin,
ettei minua vasten,olisi verkkoaan varustanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olisi erehtynyt tämän kerran.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ja suru itki,
vaikeroi suureen ääneen
verkkoansa levittäessään,
päälleni sitä laskiessaan.

Nyt on suru pitkään viipynyt,
eivät uskalla ilo ja onni tulla,
eteisessä odottavat.
Yö toisensa jälkeen kuuntelevat,
suru itkee,kun en osaa
verkostansa irrottautua.

Vaikka toisaalle suru jo tahtoisi mennä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla