Syömishäiriö ei katso ikää. Kun aikuinen ahmii salaa, paastoaa tai oksentaa, ruuasta on tullut pakkomielle, josta irtautuminen ei ole yksinkertaista.

Söin liikaa. Paha olo. Paha mieli.

– Syömishäiriöstä voidaan puhua silloin, kun syömiseen liittyvät säännöt ja rajoitteet alkavat sanella arkea. Oli oireilu sitten ahmintaa tai syömättömyyttä, suhde syömiseen on vääristynyt, kun ruoka muuttuu rengistä isännäksi.

Näin aikuisten syömishäiriöitä kuvailee niitä työssään seuraava Syömishäiriöklinikan toiminnanjohtaja Marjo Sandvik.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kun ihmisellä on ahmintahäiriö, ruokamäärät ylittävät selvästi normaalin, toistuvasti. Hän voi syödä esimerkiksi niin kauan, että on paha olo ja ähky. Syöpöttelijälle voi tulla myös tunne, että syöminen tai napostelu ei ole hallinnassa. Joka tapauksessa syömiseen liittyy voimakas ahdistus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Anoreksiasta toipuvien nuorten tarinat tuntuvat tutuilta. Sen sijaan ahmimisesta aikuisten sairautena ei juuri julkisuudessa puhuta. Marjo Sandvik tietää miksi.

– Häpeä ja leimautumisen pelko ovat kaikissa syömishäiriöissä todella suuria. Pelätään, mitä muut ajattelevat.

Puhua kannattaisi, se antaa häpeälle kyytiä.

– Mitä enemmän asiasta puhuu julkisesti, sitä enemmän leimautumisen ja häpeän pelot hälvenevät, Sandvik painottaa.

Riippuvuus, sairaus vai normaalia himoa?

Herkuttelun himoa tuntee lähes jokainen. Milloin kyse on riippuvuudesta tai sairaudesta? Onko syömisen himolla jotakin yhteistä alkoholismin kanssa?

– Syömishäiriöissä ja esimerkiksi alkoholiriippuvuudessa on joitakin yhtäläisiä piirteitä, kuten esimerkiksi syyllisyys, pakonomaisuus ja peittely. Ruokaa käytetään tunteiden säätelyyn samaan tapaan kuin päihteitä käytetään päihderiippuvuudessa. Tietysti niin alkoholi kuin hyvä ruokakin aktivoivat aivojen mielihyväkeskusta.

Toipumisen haasteet ovat kuitenkin erilaiset. Alkoholin käytön voi lopettaa kokonaan, mutta syömistä ei.

– Meillä on ollut joitakin potilaita, joiden kohdalla on voitu erottaa ihan tietyt ahmimista laukaisevat ruuat. Sairauden alkuvaiheessa voi olla etua siitä, että vältetään näitä ruokia. Toipumisessa on kuitenkin tärkeää, ettei ruokailutottumuksiin jää kiellettyjä ruokia. Rajoitteet ruokavaliossa lisäävät riskiä sairastua uudelleen.

Myös dieeteissä piilee riskejä.

– Ahmintahäiriöön liittyy paastoamista ja laihdutuskuureja. Ihminen voi esimerkiksi maanantaiaamuna päättää, että nyt syön pelkkää porkkanaa. Tällainen jatkuva dieettien seuraaminen altistaa ahmimiselle, Sandvik kuvailee.

Taustalla perinnöllinen alttius

Ahmintahäiriöstä kärsivät ovat yleensä 30–40-vuotiaita tai vanhempia. Vääristynyt suhde ruokaan juontaa juurensa usein jo nuoruuteen. Taustalla saattaa olla perinnöllistä alttiutta.

"Syömisestä tulee useimmiten ongelma ihmisille, joilla on taipumusta kielteiseen minäkuvaan ja herkkyyttä ympäristön vaikutuksille."

– Syömishäiriöitä sairastavat sanovat ajatelleensa jo lapsena olevansa huonoja ja riittämättömiä.

Perinnöllisen alttiuden osuus syömishäiriöiden synnyssä on noin puolet, toinen puoli liittyy ympäristötekijöihin.

– Kodin esimerkeillä on aikuisuuteen asti valtava voima. Esimerkiksi äiti on voinut olla laihduttamisen malliesimerkki tai kodin toimintatapoihin on kuulunut ruualla rankaisu tai palkitseminen. Joka tapauksessa ruoka on saanut arvon, joka sille ei kuulu, Sandvik sanoo.

Avunhakijoita näkyy syömishäiriöklinikalla enemmän kuin aiemmin.

– Syömishäiriötä ylläpitävien ajatus- ja toimintatapojen tiedostaminen on tärkeää. Mutta jos niitä on toistanut lapsuudesta asti 50 vuotta, niiden huomaaminen voi olla hankalaa. Ammattilainen voi auttaa murtamaan ahmintojen noidankehän.

Koukussa mässäilyyn?

– Hetkittäinen herkuttelu silloin tällöin ei vielä ole ongelmallista, mutta jos herkuttelu muuttuu täysin hallitsemattomaksi tai elämää rajoittavaksi, siitä voi tulla ongelma, Myllyhoitoyhdistyksen Ruoka ja riippuvuus -projetista vastaava Sanna Runsala korostaa.

Myllyhoitoyhdistys tarjoaa maksutta tietoa ja tukea netissä tai puhelimessa terveydenhuollon ammattilaisille ja ongelman kohdanneille.

Kyselyitä syömiseen ja herkutteluun liittyen tulee runsaasti, entistä enemmän. Sanna Runsala näkee myös asian toisen puolen.

– On osin unohdettu, että ruuasta saa nauttia. Itselleen ei tarvitse tehdä siitä ongelmaa turhaan, Runsala korostaa.

Syömishäiriössä ja ruokariippuvuudessa on toisiinsa linkittyviä piirteitä, mutta näkökulmaeroja on. Yhdelle koukuttuminen tuntuu vieraalta ajatukselta, toinen taas samaistuu alkoholistin tarinaan siitä, kuinka viina hallitsi elämää.

– Taipumus syödä mielipahaan ei koskaan täysin unohdu, mutta sen orjaksi ei tarvitse jäädä. Tilalle tulee muita mielihyvän lähteitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla