Verensokeri mitataan, kun epäillään tai hoidetaan diabetesta. Lue, mitkä arvot paljastavat diabeteksen ja mistä tunnistat liian alhaisen veren sokeripitoisuuden.

So­keri on tär­keä ke­hon energian läh­de. Toi­sinaan soke­riai­neen­vaih­dunta voi kui­tenkin häi­riintyä ja soke­riarvot nous­ta liian kor­keiksi. Näin ta­pahtuu esi­mer­kiksi diabe­tek­sessa. Soke­riarvot mita­taankin yleensä diabe­teksen diag­noosin ja hoi­don yhtey­dessä.

Veren­so­kerin mit­taukseen on ole­massa eri­laisia ko­keita. Esi­mer­kiksi B-Gluk ker­too koko­veren glu­koo­siarvon ja fP-Gluk tar­koittaa plas­masta otettua ar­voa. Mo­lempia ko­keita var­ten täy­tyy paas­tota 12 tun­tia en­nen koet­ta.

Mi­ten soke­ri­pi­toisuus mi­tataan?

Näy­te voi ol­la sor­menpää- tai laski­mo­ve­ri­näyte.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Vii­tearvot:

  • Koko­ve­ren­kuva (B-Gluk): 3,3–5,3 mmol/l
  • Paastop­lasma (fP-Gluk): ar­vot ovat 10–20 pro­senttia koko­veren ar­voja kor­keammat, siis noin 4,0–6,0 mmol/l.
  • Plasma (P-Gluk): Ei vakiin­tu­neita viitear­voja. Riip­puu syö­dyistä ate­rioista ja diabee­ti­koilla insu­lii­ni­pis­tok­sista ja muis­ta diabe­tes­lääk­keistä.

Mi­ten tu­loksia tul­kitaan?

Diabe­teksen diag­noosiin käy­tetään yleensä paas­ton jäl­keen mi­tattua glu­koo­siarvoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jos fP-Gluk on 7,0 mmol/l tai suu­rempi useamman veri­kokeen jäl­keen, poti­laalla on dia­betes.

Jos paas­toarvo on 6,1–6,9 mmol/l, käy­tetään nimi­tystä "suu­ren­tunut paasto­so­ke­riarvo", jo­ka on esi­vaihe aikuis­tyypin diabe­tek­selle (kakkostyy­pin dia­betes). Täl­lainen ar­vo mer­kitsee yleensä si­tä, et­tä poti­laalle voi puh­jeta varsi­nainen dia­betes, el­lei hän tee elä­män­ta­poi­hinsa muu­toksia. Painon­hal­linta ja lii­kunta ovat tehok­kaita aikuis­tyypin diabe­teksen ehkäi­si­jöitä.

Paastog­lu­koosia käy­tetään myös aikuis­tyypin diabe­teksen hoito­ta­sa­painon seuran­nassa. Sen si­jaan nuoruus­tyypin diabe­teksen (ykköstyy­pin dia­betes) hoi­don seuran­nassa ei käy­tetä paastog­lu­koosia. Tä­mä joh­tuu sii­tä, et­tä tyy­pin 1 diabe­teksen hoi­dossa veren­so­ke­rin­mit­tauksia teh­dään useita ker­toja päi­vässä, kos­ka täs­sä diabe­teksen muo­dossa insu­liinia pis­tetään mon­ta ker­taa päi­vässä ate­ria­rytmin mu­kaan.

Muut tutkimukset

Diabe­teksen diag­noosiin on ole­massa mui­takin tutki­muksia, ku­ten soke­ri­ra­si­tuskoe (oraa­linen glu­koo­si­ra­situs, Pt-Gluk-R), jol­la tut­kitaan eli­mistön ky­kyä käyt­tää glu­koosia. Sii­nä veren­so­keri mi­tataan kak­si tun­tia sen jäl­keen, kun nau­tittu 75 grammaa glu­koosia. Jos kah­den tun­nin ar­vo on yli 11 mmol/l, poti­laalla on dia­betes. Jos kah­den tun­nin ar­vo on 7,8–11,0 mmol/l, poti­laalla on heiken­tynyt glu­koosin sie­to.

Diabe­testa voi­daan diagno­soida myös gly­ko­he­mog­lo­biinin (B-GH­bA1C) avulla. Ar­vo an­taa ku­van veren­so­kerin pitkäai­kai­sesta ta­sosta. Jos sen ar­vo on kah­dessa mittauk­sessa 48 mmol/l tai enemmän, ky­seessä on dia­betes.

Kuin­ka usein diabe­testa sairas­tavan pi­tää mi­tata veren­so­ke­riar­vonsa?

Po­tilaan päivä­rytmi ja veren­so­ke­ri­lää­kitys vaikuttavat asiaan. Esi­mer­kiksi rei­pas lii­kunta ja äkil­liset sai­raudet voi­vat mer­kitä lisä­mit­tauksia. Insu­lii­ni­hoidon yhtey­dessä veren­so­keri on yleensä mitat­tava useammin kuin tablet­ti­hoi­dossa.

Seu­rannan toteut­ta­mi­sesta laa­ditaan suunni­telma hoi­tajan tai lää­kärin kans­sa. Jos pi­tää sel­vittää, mi­ten ateria vai­kuttaa ar­voihin, veren­so­keri on mitat­tava en­nen ateriaa ja kak­si tun­tia syö­misen aloit­ta­misen jäl­keen.

Liian al­hainen soke­ri­pi­toisuus

Liian al­haista ve­ren soke­ri­pi­toi­suutta kut­sutaan hypog­ly­ke­miaksi. Hypog­ly­kemia syn­tyy, kun so­keria pois­tuu ve­restä enemmän kuin eli­mistö saa si­tä ruuas­ta tai mak­san varas­tosta.

Lie­vä hypog­ly­kemia ai­heuttaa heiko­tusta, hi­koilua, nälän­tun­netta ja sy­dämen tyky­tystä.

Jos glu­koo­si­pi­toisuus pie­nenee al­le 2,5 mmol/l, poti­laalla al­kaa esiintyä keskus­her­moston oi­reita, ku­ten näkö­häi­riöitä, pu­heen häi­riöitä, kouris­telua ja ta­junnan heikke­ne­mistä. Vaka­vim­millaan hypog­ly­kemia ai­heuttaa sydän­koh­tauksen, koo­man ja kuo­leman.

Veren­so­keri voi las­kea liian alas jon­kin yksit­täisen asian vuok­si, mut­ta usein taus­talla on useampia teki­jöitä. Las­kun taus­talla voi ol­la ruo­kailun viiväs­ty­minen tai jää­minen ko­konaan vä­liin, lii­kunta, lääk­keet ja alko­holi, diabe­tes-lää­ki­tyksen ylian­nostus ja insu­lii­ni­herk­kyyden korjaan­tu­minen. 

Läh­teet: Terveys­kir­jasto, Diabe­tes­liitto

Tarkas­tanut: Si­mo Kok­ko, do­sentti, yli­lää­käri, Pohjois-Savon sairaan­hoi­to­piiri, perus­ter­vey­den­huollon yk­sikkö

Tämä on Potilaan Lääkärilehden tuottamaa aineistoa. Potilaan Lääkärilehti on Suomen Lääkäriliiton julkaisu.

Vierailija

Hiilihydraattirajoituksella elimistön insuliinin aineenvaihdunta normalisoituu itsestään, eikä mitään lääkkeitä tarvita.

VHH (vähähiilihydraattinen ruokavalio, jota myös karppaukseksi kutsutaan) on yli 200 vuotta vanha ruokavalio (karppauksen historia alkaa alkaa 1800-luvun puolivälistä ja ensimmäinen julkaistu kirja aiheesta on vuodelta 1864), jolla saa verensokerin hallintaan, ihminen laihtuu, pysyy hoikkana ja energisenä sekä  pääsee eroon elitapasairauksien oireiden hoitoon käytetyistä "turhista" lääkkeistä (kolesteroli, masennus, verenpaine, närästys, nesteenpoisto, II-tyypin diabeteslääkkeet jne...). 

Media ja virallinen taho sekä heidän edustajansa (mm. viralliset ravitsemusterapeutit) virheellisesti väittävät, että VHH olisi rasva- ja/tai proteiinidieetti, jossa syödään elimistön tarpeisiin nähden liikaa rasvaa ja/tai proteiinia, vaikka näin ei ole.

Miksi?

Mistä näitä "asiantuntijoita" riittää?

Ihmiset pudottavat painoa ja voivat paremmin - mutta virallisten asiantuntijoiden mukaan se on väärin, kun lautaselta puuttuu vilja ja lasista maito. 

Ravitsemustieteen dosenttien sekä professorien ja muiden virallista linjaa edustavien asiantuntijoiden (VIRALLISET RAVITSEMUSTERAPEUTIT) mielestä suomalaisten tulisi syödä suolatonta, rasvatonta ja runsaasti täysjyväviljaa sisältävää ruokaa runsaalla prosessoiduilla kasvirasvoilla (margariinit, levitteet, kasvirasvakermat jne...) höystettynä ja rasvatonta maitoa päälle. Nämä ovat henkilöitä, jotka sanovat, mitä heidän on käsketty sanoa. Nämä virallista linjaa edustavat "asiantuntijat" kertovat virheellistä tietoa mm. rasvoista, lihasta, maidosta ja viljoista.

Joko ravitsemustieteen koulutuksessa on vikaa tai sitten alalle hakeutuu Suomen pohjamuta, ne jotka eivät minnekään muualle pääse opiskelemaan, he menevät lukemaan ravitsemustiedettä. 

VHH:ssa syödään ihan virallisen suosituksen mukaan rasvoja ja proteiinia, joka keskivertonaisella on lähes 100 grammaa rasvoja ja proteiinia päivässä. Kasviksia, vihanneksia, juureksia, hedelmiä, papuja, linssejä, herneitä ja marjoja syödään 500-1000 grammaa päivässä. Ruokavaliosta jätetään pois paljon hiilihydraattia ja/tai tärkkelystä sisältävät elintarvikkeet eli sokerit, viljat, riisit ja peruna.

Näinollen verensokeri pysyy vakaana. Herkkujakin voi syödä kerran pari viikossa, painon siitä yhtään mihinkään heilahtamatta. Joten elämä on ruokavalion suhteen todella nautinnollista, eikä mistään tarvitse luopua.

Kirjastossa on lukuisia kirjoja, joista voi katsoa ruokaohjeita sekä myös internet on täynnä ruokaohjeita, joilla saat ravitsevaa ja maukasta ruokaa.

Vähähiilihydraattinen eli hiilihydraattitietoinen ruokavalio sopii ihan kaikille ja normalisoi nopeasti II-tyypin diabeteksen nostamat verensokeriarvot ja monet pääsevät lääkkeistä kokonaan eroon.

Vierailija

Virallinen II-tyypin diabeteksen hoito on täysin epäonnistunut. Diabeetikkoja tulee koko ajan lisää. Ainoa tapa välttää diabetes tai päästä lääkkeettömään remissioon on ruokavaliohoito. Siihen löytyy välineet, jotka eivät maksa yhtään mitään ja yhteiskunta (me kaikki veronmaksajat) säästämme miljoonia vuodessa.

Lähes 100% II-tyypin diabeteksesta on ehkäistävissä elintavoilla ja jo sairastuneet saavat sairautensa remissioon.

Tunnetut geenivariantit selittävät nyt vain 10–15 prosenttia II-tyypin diabeteksesta. Mutta jos sukulainen on omilla elintavoilla sairastunut, niin riski on tasan nolla. Epigenetiikan mukaan ihminen voi vaikuttaa elintavoillaan geenien toimintaan. Luonnollisesti genetiikka vaikuttaa esimerkiksi sairauksien esiintyvyyteen, mutta järkevällä ruokavaliolla voidaan joidenkin arvioiden mukaan ”ohittaa” jopa 80 % perintötekijöistä.

Suomessa on n. puoli miljoonaa II-tyypin diabeetikkoa.  II-tyypin diabeteksen arvellaan tuplaantuvan nykyisestä 500 000:sta miljoonaan ihan lähivuosina. Luku on järkyttävä. Siis eihän meillä ole juurikaan yhtään tervettä ihmistä, kun tohon miljoonan lisäksi lasketaan moni muukin sairaus, joka olisi hoidettavissa ja ennaltaehkäistävissä ravinnolla.

Maailman vauraimmassa maassa syödään ala-arvoista ruokaa myös päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Länsimainen lääketiede ei suostu ottamaan ravitsemusta terveydenhoidon osaksi. 

Huono ruokavalio aiheuttaa nykyään enemmän terveyshaittoja kuin fyysinen liikkumattomuus, alkoholi ja tupakka yhteensä, kertovat tutkijat urheilulääketieteelliseen British Journal of Sports Medicineen kirjoittamassaan pääkirjoituksessa.

Moni kärsii tietämättään myös erilaisista ravinnepuutoksista. Yleisimmät ravinnepuutokset ovat kalan Omega-3 rasvahapot (EPA ja DHA), rauta, folaatti, B12-vitamiini, D-vitamiini, jodi, seleeni, magnesium, sinkki ja K2-vitamiini, joka on äärimmäisen tärkeä sydämen ja luuston hyvinvoinnille. 

Ruokavaliohoito ei tuota mitään, mutta lääkkeet tuottaa. Lääkärit ovat nykyisin pelkkiä pilleriautomaatteja, kiitos Käypähoito-ohjeiden.

Hyvällä ruokavaliolla, arkiliikunnalla, riittävällä levolla, rentoutumisella, hyvällä yöunella ja ravintolisien käytöllä voitaisiin ehkäistä paljon terveydenhuollon kuluja. Nykyinen terveydenhoitojärjestelmä on kuitenkin jo lääkärikoulutuksesta alkaen niin lääkehoitokeskeinen, että muutos tuskin tulee tapahtumaan.

D-vitamiini on erittäin halpa ja hyvä keino edistää terveyttään. Lähes kaikkien suomalaisten tiedetään kärsivän kroonisesta D-vitamiinin puutteesta ympäri vuoden ja läpi elämän. D-vitamiinin puutos lisää riskiä sairastua II-tyypin diabetekseen. Riittävä D-vitamiini parantaa insuliiniherkkyyttä. Elimistön D-vitamiinitaso, joka täytyy saavuttaa insuliiniherkkyyden parantamiseksi, on vähintään 80 nmol/l. Tämän tason saavuttamiseksi aikuinen tarvitsee 50-100µg D-vitamiinia päivässä eli ravinnon muutama mikrogramma D-vitamiinia päivässä ei riitä. Kun D-vitamiinin pitoisuus seerumissa ylittää 82,5 nmol/l, vähenee II-tyypin diabeteksen riski 25–40 %.

http://personal.inet.fi/koti/magge/diabetes2.htm

Sisältö jatkuu mainoksen alla