Suomalaisten mielestä pahimmat terveysuhat on listattu. Mikä on suurin uhka sinun mielestäsi?

Lihavuus, liian vähäinen liikunnan määrä ja alkoholin runsas käyttö. Nämä ovat pahimmat terveysriskit, kun asiaa kysytään suomalaisilta.

Isoimpana uhkana koetaan ennen kaikkea ylipaino ja lihavuus. Ongelma, johon ei löydy yksiselitteistä syytä. Suomalaisista noin puolet on ylipainoisia, ja osa väittää, että se on pelkästään kansalaisten oma vika.  Kukaan ei oikein tiedä, miten tähän terveyshaittaan pitäisi suhtautua. Kuinka paljon yksilö vaikuttaa itse lihavuuteensa vai voiko lainkaan? Se on vielä selvittämättä.

Taloustutkimuksen tekemässä kyselyssä kuitenkin ilmenee, että suurimmat terveysuhat ovat sellaisia, johon jokainen suomalainen voi vaikuttaa itse jollain tavoin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Näyttää myös siltä, että mitä korkeampi koulutus, sitä harvemmin tutkitut tekijät koetaan terveysuhiksi rokotusvastaisuutta ja ilmastonmuutosta lukuun ottamatta, sanoo Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Sirkku Keski-Hallila Apteekkari-lehdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vastaajista 86 prosenttia piti ylipainoa suurena uhkana. Melkein yhtä moni katsoi alkoholin liiallisen käytön ja liian vähäisen liikunnan riskinä. Myös epäterveellistä ruokaa, huumeita ja istumistyötä pidetään varsin suurena uhkana suomalaisten terveydelle.

Mitkä sitten eivät ole niin isoja uhkia suomalaisten mielestä? Vähemmän kuin muita kansa pelkää muun muassa HIViä ja Aidsia, lääkeväärennöksiä tai sikainfluenssaa tappavampaa pandemiaa.

Pienimpinä terveysriskinä pidetään digitalisaatiota eli tietotekniikan käytön leviämistä kaikille elämänalueille.

Tutkimuksen tilasi Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus. Siihen osallistui 1 010 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla