Intohimo tuntuu olevan muotisana, mutta suomalainen puhuu mieluummin innostuksesta tai tekemisen palosta.

1. Mitä intohimo on?

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sillä tarkoitetaan pysyvää, voimakasta halua. Sanaa voidaan käyttää monen erilaisen asian yhteydessä, esimerkiksi syöminen tai pelaaminen voivat olla intohimoja. Myös poliittisia intohimoja on olemassa. Intohimo on tunne siitä, että jokin vetää ihmistä voimakkaasti puoleensa. Arkikielessä intohimon synonyymeinä käytetään innostusta ja tekemisen paloa. Seksuaalinen intohimo puolestaan on voimakasta seksuaalista vetoa yleensä toista ihmistä kohtaan.

2. Monella työpaikalla hehkutetaan, että kaikkien pitäisi tuntea intohimoa työhönsä, ja monet kaipaavat tavalliseen arkielämäänkin intohimoa. Miksi intohimoa "pitää" kokea arjessakin?

Intohimo sanana on monille suomalaisille vähän vaikea, sillä suomalaisia pidetään tunneilmaisultaan varsin tasaisina moniin muihin kansakuntiin verrattuna. Intohimo kuulostaa korviimme "kohkaamiselta". Tarvitsisimme vähän maltillisemman termin kuvaamaan innostusta ja tekemisen paloa, jotka sinänsä ovat hyviä asioita. Olemme tutkijatovereiden kanssa pohtineet, mikä voisi olla parempi termi. Draivi? Työn imu? Sisäinen motivaatio? Innostus? Täydellistä termiä ei ole vielä löytynyt.

3. Onko intohimo tai tekemisen palo aina hyvä asia?

Kanadalainen professori Robert Vallerand puhuu harmonisesta ja pakkomielteisestä intohimosta. Innostus johonkin asiaan on harmonista silloin, kun se on tasapainossa muun elämän kanssa. Silloin se palvelee meitä ja hyvinvointiamme. Pakkomielteinen intohimo vie ihmisen huomiota ja aikaa niin paljon, että ihminen ei pysty enää kontrolloimaan sitä.

4. Tuntevatko kaikki ihmiset intohimoa?

Uteliaisuus sekä kyky innostua ja kiinnostua ovat ihmiselle lajityypillisiä ja synnynnäisiä ominaisuuksia. Kasvuympäristö ja olosuhteet vaikuttavat kuitenkin siihen, miten uteliaisuus pääsee esiin. Jos on kasvanut ankeassa ympäristössä, jossa synnynnäistä uteliaisuutta ei ole ruokittu, kyky innostua voi tukahtua. Jos kaikki voimat menevät siihen, että joutuu tekemään pakollisia asioita, voi olla vaikeaa innostua mistään.

5. Silmät palaen, kovaan ääneen harrastuksestaan tai työstään puhuva ihminen – sellainenko on intohimoinen ihminen?

Ihmisillä on luonnollisesti erilaisia temperamentteja. Jotkut ovat jatkuvasti innostuneita jostain ja antavat sen näkyä ja kuulua. Usein heillä innostuksen kohde vaihteleekin, tänään se on tätä ja huomenna jotain muuta. Osa ihmisistä on ulospäin hyvin tyyniä, mutta siitä huolimatta he voivat olla todella sitoutuneita ja uppoutuneita asiaansa. Sellainen tyyppi ehkä vierastaisi sanaa intohimo tai innostuskin, vaikka he kokisivat samanlaista syvää tekemisen poltetta kuin joku luonteeltaan voimakastemperamenttinen henkilö.

6. Mitä hyötyä intohimosta tai voimakkaasta innostuksesta on?

Se on ihan sellaisenaan hieno juttu, sillä innostuksen kokeminen on hyvä tunne. Elämä olisi harmaata, jos ei koskaan innostuisi.
Tutkimuksissa on myös todettu, että jos ihminen kokee työn imua ja tekemisen poltetta, hän on yleensä myös oma-aloitteisempi ja luovempi kuin sellainen, joka ei ole innostunut. Innostus houkuttelee meidät oppimaan uutta ja sen ansiosta saamme aikaan enemmän kuin tilanteessa, jossa tekeminen tuntuu tylsältä. Innostus voi siis lisätä myös tuottavuutta ja aikaansaavuutta.

7. Onko työn imu sama asia kuin flow, josta myös paljon puhutaan?

Flow on tila, jossa ihminen keskittyy tekemiseensä niin täydellisesti, että hän kadottaa ajan ja paikan tajunsa. Se edellyttää, että omat taidot ja työn antamat haasteet ovat sopivasti tasapainossa. Flow voi olla yksi tapa kokea työn ja tekemisen imua, mutta se ei ole ainao tapa. Jos koen flow'ta työssäni, niin todennäköisesti myös työn imu on vahva. Mutta voin kokea työni innostavaksi ja arvokkaaksi, vaikka en olisi flow-tilassa. Eli työn imu on flow'ta laajempi käsite.

8. Työhön liitettävä intohimon tunne tuntuu muoti-ilmiöltä. Onko se nykyajan ilmiö vai ovatko ihmiset tunteneet intohimoa tekemisiinsä myös 50 vuotta sitten?

Nykyään arkielämässä on vähemmän pakollisia tehtäviä kuin vaikkapa 50-luvulla. Iso osa rutiinityöstä on kadonnut ja koneellistumisen ansiosta esimerkiksi kotitöihin menee vähemmän aikaa. Ihmisten on mahdollista tietoisesti pohtia, mikä on heidän kiinnostuksen kohteensa ja mihin he haluavat laittaa aikaansa.

Mutta kyllä agraariyhteiskunnassakin on varmasti koettu innostusta. Esimerkiksi Kustaa Vilkunan kuvaukset 1800-luvun talkoista osoittavat, että meininki on ollut aika innostavaa. Töitä tehtiin tutussa porukassa yhteisen hyvän eteen. Esimerkiksi sadonkorjuu oli konkreettinen työ, jonka tulokset näkyivät ja jonka ansiosta koko yhteisö selvisi talven yli seuraavaan satokauteen.

9. Mikä on varmin tapa tappaa innostus?

Tekemisen liika kontrollointi ja mikromanagerointi eli työhön liittyvien pienenpienten yksityiskohtien johtaminen. Jos joku jatkuvasti puuttuu innostuneen ihmisen tekemiseen, seurauksena on useimmiten innostuksen laantuminen: työntekijä kyllä tekee, mutta vain siksi, että hänen pitää tehdä.

10. Mitä jos ei tunnista itsessään innostusta? Voiko innostusta oppia?

Jos on joutunut elämään ilman oppia ja kokemusta innostumisesta, innostuksen houkutteleminen on mahdollista, mutta ei helppoa. Vuosien ja vuosikymmenien aikana rakentuneiden psykologisten mekanismien purkamiseen menee pitkään. Se usein vaatii systemaattista työtä ja joskus myös terapeutin tai muun ammattiauttajan apua.

11. Miten itsessään piilevän intohimon voisi löytää?

Kysy itseltäsi, mitä tykkäät tehdä asian itsensä vuoksi. Jos mitään ei tule heti mieleen, kokeile jotain. Jos haet innostavaa harrastusta, kokeile mahdollisimman erilaisia juttuja, mene vaikka kokkikurssille tai joogaryhmään. Huomaat pian, mikä tuntuu omimmalta.

Olisi hyvä löytää sellaisia tekemisen muotoja, joissa tuntee toteuttavansa itseään. Moni meistä elää ulkoisten odotusten mukaan. Omia ajatuksia selventävä kysymys on myös: mitä tekisin, jos en joutuisi pelkäämään mitään? Tai mitä tekisin, jos en välittäisi tippaakaan siitä, mitä muut ajattelevat?

Asiantuntijana filosofi, kirjailija ja tutkija Frank Martela.

Elämänkriisi on prosessi, jonka kullakin vaiheella on omat ehtonsa kriisistä yli pääsemiseksi. Tunnista ainakin nämä viisi kohtaa ja neuvot niiden varalle.

Asiantuntijana artikkeliin on haastateltu Ikäinstituutin psykologi Sirkkaliisa Heimosta.

1. Kun on yllättäen kriisissä tilaamatta tulleen elämänmuutoksen myötä, niin miten tulisi olla?

"Itselleen on hyvä olla myöntätuntoinen ja antaa aikaa, myös tunteilleen. Ei kannata vaatia itseltään liikaa. Jokainen voi miettiä omat keinonsa helpottaa tilannetta. Itsestään täytyisi pitää hyvää huolta. Tärkeää olisi, ettei jäisi yksin kriisinsä kanssa.

Kriisistä selviytymistä voi auttaa, jos on hyväksynyt elämän epävarmuuden."

2. Tapahtuneen hyväksyminen on tärkeää mielen tasapainottamiseksi. Miten voi tunnustaa tapahtuneen itselleen ja hyväksyä sen osaksi elämäänsä?

"Joku kapinoi tapahtumaa vastaan pidemmän ajan, joku lyhyemmän. Keinot tapahtumat käsittelemiseksi ovat yksilöllisiä, ja kukin voi etsiä oman tapansa lähestyä asiaa. Selviytymisen polku alkaa tutkimalla tunteitaan ja ajatuksiaan suhteessa tapahtuneeseen. Alun ”miksi juuri minulle tapahtui näin?” vaihtuu kysymykseen ”mitä tämä minulle merkitsee”. Ja vielä ”voisinko oppia jotain tämän kautta?”.

3. Miten päästään aloittamaan uutta elämää?

"Vähitellen voi alkaa miettiä, miten tästä mennään eteenpäin. On tärkeää löytää pienikin askel eteenpäin – sen ei todellakaan tarvitse olla mikään iso asia.

Eteenpäin menemiseksi tarvitaan itsensä kuuntelua, omien ajatustensa ja tunteidensa ääreen pysähtymistä. Tämäkin prosessi on yksilöllinen ja askeleet eteenpäin kullakin omanlaisiaan. Jokainen kantaa mukanaan aiempia kokemuksiaan selviytymisestä ja ajatuksia omista voimavaroistaan. Niiden varassa tilanteet kohdataan ja mennään eteenpäin."

4. Kun on päässyt uuden elämän alkuun, mutta epäonnistuminen ja kaiken menettäminen alkaa pelottaa, mitä neuvoksi?

"Jos hyväksyy elämän epävarmuuden ja haavoittuvuuden, se tuo rohkeutta. Voi katsoa elettyä elämäänsä siinä valossa, että mistä kaikesta olen selviytynyt ja kuinka voimakas olenkaan.

On hyvä olla myötätuntoinen itseään kohtaan ja kannustaa itseään olemaan rohkea. Voi muistuttaa itselleen, että jos väistän uudet asiat, elämästä tulee vähitellen kapeutuva polku. Elämässä ei voi pelata varman päälle, se ei johda uuteen, vaan saattaa viedä umpikujaan."

5. Miten kriisiin kannattaisi suhtautua jälkikäteen?

"Voi olla ylpeä itsestään ja selviytymisestään, kiittää itseään siitä, että tästäkin mentiin yli. Jos läheisiltä on saanut kriisissä tukea, on hyvä muistaa kiittää myös heitä. Voi myös miettiä, mitä oppi ja mitä sai tapahtuneen myötä. Olenko vahvempi kuin ennen?"

 

Äidin ja tyttären välinen suhde on usein jännitteinen. Ensimmäisen lapsenlapsen syntymä panee välit todenteolla koetukselle.

Miksi äidin ja tyttären suhde on vaikea?

Äidin ja tyttären suhteessa ongelmat syntyvät yleensä kommunikaatiossa: kuinka saada oma viesti perille loukkaamatta toista?

Suoruuden ja sydämettömyyden välillä on veteen piirretty viiva. Miten voi puhua suoraan niin, ettei kuulosta sydämettömältä? Etenkin äidit ja tyttäret horjuvat tällä hyvin hauraalla ja vaikeasti määriteltävällä viivalla koko elämänsä ajan.

Äidin ja tyttären suhdetta vaikeuttaa myös, että he ovat usein niin samanlaisia. Samankaltaisuus aiheuttaa skismaa.

Milloin äiti-tytärsuhde nousee erityisesti esiin?

Kun tyttärestä itsestään on tulossa äiti, hänellä on edessään identiteetin muutos ja hän saattaa hakeutua terapiaan. Tuleva tehtäväkenttä mietityttää, ja tytär myös pohtii, minkälaista hänellä itsellään on ollut vauvana. Tämä prosessi yleensä käynnistää keskustelun äidin ja tyttären välillä.

Iäkkäämmät naiset hakevat apua usein silloin, kun heistä on tullut isoäitejä. Monet ovat huolissaan lapsesta ja lapsenlapsista. He kuitenkin kokevat, etteivät voi sanoa mitään, koska sitä pidetään riidanhaastamisena tai arvosteluna.

Miksi lapsenlapsen syntymä on tärkeä kohta?

Kun tytär saa lapsen, tyttären ja äidin välinen suhde muotoutuu uudelleen. Siinä tilanteessa on kaksi äitiä ja yksi lapsi, jota molemmat rakastavat.

Kun rakastetaan, syntyy jännitteitä, kyräilyä ja varovaisuutta. Eräskin mummi sanoi, että tuntuu kuin lasinsirpaleilla kävelisi.

Kun sukuun odotetaan uutta vauvaa, asiassa on mukana suuri joukko aikuisia. Heistä jokainen on luonut päässään kuvitelman siitä, minkälaista elämä vauvan kanssa on. Kun nämä kuvitelmat eivät toteudu, syntyy pettymyksiä.

Ensin puhkeavat tuoreen äidin kuplat. Äiti esimerkiksi huomaa, ettei hän istuskelekaan leppoisasti vauvan kanssa kahviloissa. Isovanhemmat hoksaavat, kuinka väsynyt nuori perhe on, ja tarjoavat apua omalla tavallaan. Myös anopit omine toiveineen ja odotuksineen ovat mukana kuvioissa, ja heistä puhutaankin paljon vastaanotolla.

Miten varautua mummin tehtävään?

Tuleva lapsi on niin arvokas, että tyttären tai miniän kanssa on tärkeää pysyä väleissä. Kannattaa etukäteen pohtia, millainen mummi haluaa olla ja miten säilyä yhteistyökykyisenä.

Mielestäni vauvan äidin tahti on se oikea tahti, koska hän suorittaa elämänsä suurinta tehtävää. On hyvä kuunnella nuoren äidin tarpeita ja reagoida niihin mieluummin kuin tyrkyttää omia neuvojaan. Ja jos haluaa neuvoa, kannattaa muotoilla asia lempeästi.

Aina voi myös kysyä, mitä toiveita ja odotuksia tuoreella äidillä on. Vastaus täytyy kuunnella loukkaantumatta. Täytyy myös muistaa, että nuoret ovat pöyhkeitä ja röyhkeitä. Se kuuluu asiaan.

Miten saada äidin ääni hiljenemään sisältään?

Kaikenikäiset naiset kertovat kuulevansa vielä äitinsä arvostelevan äänen päässään.

”Kun meillä on aina näin tehty!” saattaa äiti huudella vielä haudasta.

Ratkaisukeskeisessä terapiassa käytetään mielikuvia apuna. Kriitikkoäidistä voi luoda hahmon, joka ei ole tyttären sisällä vaan ulkopuolella. Äiti voi olla leikkisästi vaikkapa olkapäällä istuva papukaija, joka huutelee neuvojaan. Papukaijalle voi sanoa, että olen kiitollinen kaikista neuvoistasi, mutta en tarvitse niitä enää. Sitten lintu nepataan pois olkapäältä, jolloin se lentelee omia menojaan.

Kannattaako vanhaa äitiä panna tilille menneistä?

Ikääntyvää ihmistä on hyvä kohdella arvostavasti ja hänen ikäänsä kunnioittaen. Mielen tehtävä on pitää ihminen toimintakykykyisenä, ja siksi se rakentaa puolustusmekanismeja eli defenssejä. Kannattaako lähteä purkamaan iäkkään ihmisen defenssejä väkivaltaisesti? Sen sijaan voi miettiä, tarvitseeko äidin anteeksipyyntöä vai voisiko antaa anteeksi, vaikkei äiti ole koskaan osannut sitä pyytää.

Miten päästä eroon katkeruudesta?

Pienillä asioilla ja kiitollisuudella pääsee pitkälle. Kannattaa etsiä hyviä muistoja eikä keskittyä pahaan. Yksikin hyvä muisto kantaa pitkälle.

Lisäksi on hyvä muistaa, että koskaan ei tule valmista, kun on kyse elämänkaaren tärkeimmistä ihmissuhteista.

Asiantuntijana ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Silva Hatakka.

Miten äiti-tytär -suhde toimii teillä? Osallistu keskusteluun alla olevalla lomakkella.

Äiti, piinaako syyllisyys?

-Koeta antaa itsellesi armoa. Muistele itseäsi nuorena äitinä. Millainen olit, mitä koit? Anna nuorelle itsellesi anteeksi.

-Kysy lapsiltasi, minkälaisia muistoja heille on jäänyt. Kuuntele kärsivällisesti myös ne kohtuuttomilta kuulostavat moitteet.

- Ulkopuolelta asioita tarkasteleva ammattilainen ei ole tunteella mukana tarinassa. Sellaiseen apuun on hyvä turvautua.

- Tärkeintä on muistaa, että äidit eivät ole täydellisiä!

Osallistuminen vaatii kirjautumisen.