
Jäykkäkouristus, hinkuyskä, tuhkarokko. Tiedätkö, mitä rokotuksia täytyy uusia ja mitä ei? Ovatko omat tietosi ajan tasalla?
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistuttaa aikuisia tarkistamaan rokotesuojansa. Viimeistään niin on tehtävä hyvissä ajoin ennen kaukomatkoja, mutta myös yleiset uusittavat rokotteet kannattaa muistaa tarkistaa.
Suomen kansallinen rokotusohjelma sisältää myös rokotteita, joilla suojataan aikuisia vaarallisimpia tarttuvia tauteja vastaan.
Täydennettävä MPR
Kymmenen vuoden välein suositellaan otettavaksi MPR -rokotteet.
Jokaisella aikuisella tulisi olla joko sairastettujen tautien tai kahden MPR-rokoteannoksen antama suoja tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan.
Jos aikuisen MPR-rokotesuoja on puutteellinen, sitä täydennetään.
Tarvitsetko kausi-influenssarokotetta?
Kausi-influenssarokotteen saavat kaikki ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan.
Syksystä 2012 lähtien rokotukseen on ollut oikeutettu myös vakavalle influenssalle alttiiden henkilöiden lähipiiri.
Lähipiiriin kuuluvat muun muassa ikääntyneiden, vastasyntyneiden, raskaana olevien tai immuunipuutteisten henkilöiden perheenjäsenet ja esimerkiksi henkilö, joka avustaa vanhusta kauppa-asioissa.
Myös omaishoitajat saavat rokotteen ilmaiseksi.
Hepatiittirokotukset
Henkilö, jolla elinolosuhteidensa vuoksi on lisääntynyt vaara saada hepatiitti A- tai hepatiitti B -tartunta, on oikeutettu hepatiittirokotuksiin THL:n määrittämien rokotusaiheiden mukaisesti.
Lisätietoja rokote.fi
Rokotukset rekisteriin
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on luomassa Suomeen valtakunnallista rekisteriä, jonka avulla voidaan seurata yleisesti rokotusten vaikutuksia. Tällä hetkellä rekisteri kattaa julkisessa perusterveydenhuollossa annetusten rokotusten seuraamisen, mutta jatkossa siihen sisällytetään tietoja myös yksityisen terveydenhuollon rokotuksista.