Tänään, 4. helmikuuta, vietetään maailman syöpäpäivää. Suomessa teemaksi on otettu syöpäpotilaiden hoitoonpääsy.

Suomen Syöpäyhdistyksen mukaan hoitoon pääsylle on asetettava sitovat aikarajat, joiden seurannasta on huolehdittava.

Haluna on myös varmistaa, että syöpä todetaan varhain.

– Nopeasti etenevien syöpien kohdalla hoidon viivästyminen voi heikentää potilaan mahdollisuuksia selviytyä vakavasta sairaudestaan. Syövän hoitoon pääsyn aikarajoja on seurattava aktiivisesti, kuten kansallinen syöpäsuunnitelma edellyttää, pääsihteeri Sakari Karjalainen sanoo Suomen Syöpäyhdistyksen tiedotteessa.

Suomen Syöpärekisterin ennusteiden mukaan syöpien määrä lisääntyy tulevaisuudessa. Vuoteen 2025 mennessä uusien syöpätapausten määrä kasvaa 30 000 tapauksesta 40 000 tapaukseen.

Syövät lisääntyvät erityisesti yli 65-vuotiailla, jotka varsinkin tarvitsevat tukea ja hoivaa, yhdistys kertoo.

Tämä kaikki tuo valtavia haasteita ja Syöpäyhdistys perääkin lisää hoitohenkilökuntaa. Sen mukaan olisi luotava Kansallinen syöpäkeskus, jotta rajalliset voimavarat voidaan kohdentaa mahdollisimman oikein ja tehokkaasti.

– Kansallisen syöpäkeskuksen tehtävinä olisi muun muassa antaa hoitosuosituksia ja koordinoida vaativan hoidon valtakunnallista työnjakoa sekä suurten investointien toteutusta, Karjalainen selventää.

Lue myös selviytymistarina syöpään sairastuneesta Antti O. Arposesta: "Jumankekka, voin oikeasti kuolla"