Tuija Brax on työskennellyt eduskunnassa puolet elämästään. Nyt on kääntynyt uusi lehti. Sydänliiton pääsihteerinä Tuija edistää suomalaisten terveellisiä elämäntapoja.

Saunatilan pukuhuoneessa yksinäinen nainen kiskoo ylleen tummansinisen uimapuvun, joita on kaapissa uimareiden vapaaseen käyttöön. Puku on juuri sitä tylsää, epäistuvaa mallia, joka on tuttu kaikista julkisista uimahalleista.

Mutta leikkauksesta ja väristä viis. Uimari hyppää altaaseen. Nyt on hiukan kiire, joten Tuija Brax, 50, kauhoo vain puoli tuntia vapaauintia. Vedoista näkee heti, että elementti on tuttu.

– Olen entinen uimaopettaja. Perhosta en tosin enää yritä. Se näyttäisi naurettavalta, kun tekniikka ja keskivartalo eivät ole tarpeeksi
hyvässä kunnossa.

Tuijan mieli palaa kuitenkin hiihtoladulle, sillä jokavuotinen Pirkanhiihto odottaa ja vaatisi lajin treenausta.

Ilman liikuntaa ei jaksa. Sen on moni työlleen omistautunut saanut huomata. Tuijan työhuoneen ilmoitustaululla on vuosikalenteri, johon viikon kuntoilupäivät on merkitty sinisellä: uintia, hiihtoa, kuntosalikäyntejä, jumppia, kuten zumbaa ja corea. Työmatkansa hän on pyöräillyt.

– Vain kamppailulajeja en ole koskaan harrastanut, enkä uskalla koskea golfmailaan, koska kovan kilpailuviettini takia laji saattaisi viedä liikaa aikaa.
Liikuntakalenterin vieressä on mustavalkoinen valokuva, jossa poninhäntäinen hoikkauumainen tyttö tanssii valkeassa paitapuserossa, kellohameessa ja tennareissa. Kuva muistuttaa huolettomasta nuoruudesta.

Lue myös: Näin mittaat verenpaineen oikein

Ministerivuodet jättivät jälkensä

Kevättalven iltana Sydänliitto julkisti uuden keittokirjansa. Tila on tupaten täynnä vieraita. Foccacialeipä ja lihapyörykät tekevät kauppansa.

– Kun näillä resepteillä elää, niin laihtuu, Tuija Brax uskoo.

Hänellä on takanaan vasta ensimmäinen kokonainen työpäivä liitossa, mutta uudet tilastot ja numerot ovat jo tarttuneet päähän. Häntä onkin aina pidetty erityisen hyvämuistisena.

Antaumuksellisesti hän kertoo puhekumppanilleen, miten sydänsairauksien määrä on enemmän kuin puolittunut 60 vuodessa.

– Se on lähes käsittämätön menestystarina. Silti sydänsairaudet ovat yhä Suomen yleisin kansantauti.

Välillä Tuija ryhtyy organisoimaan tarjoilupöydän äärelle lainehtivaa ruokajonoa. Otteista näkee tottumuksen johtaa ja saada aikaan.

Media on tentannut häntä eduskunnan jättämisestä.

– Eivät tahdo uskoa, etten suinkaan ole turhautunut parlamentaariseen päätöksentekoon. Aika aikaa kutakin. Päällimmäisenä mielessäni on suuri kiitollisuus kaikesta siitä, mitä olen saanut tehdä ja kokea.

Sen hän tunnustaa, että ministerivuodet olivat rankka, fyysisesti väsyttävä kokemus.

– Sen kesti, kun tiesi, että pesti on nelivuotinen eikä ikuinen.

Liika suolankäyttö aiheuttaa sydäntautikuolemia

Pois politiikan kilot ja pölyt

Iltamyöhään jatkuvista palavereista, tiukoista aikatauluista, pakollisista lounaista ja illallisista kertyi toistaiseksi pysyväksi muistoksi 20 ylikiloa. Ne harmittavat, mutta olivat työsuhteeseen kuuluva lisäarvo.

– Jos on ministerineuvoston illallinen, siellä on tarkoitus istua, eikä lähteä lenkille. Tällaisella ruumiinrakenteella ministerinpesti on riskitekijä.

Ministeri Brax määräsi virkakerrokseensa pulla-, viineri- ja pasteijakiellon ja tilasi niiden sijaan tarjoiluksi hedelmiä. Eräs painonhallinnan ammattilainen vinkkasi hänelle kerran, että tarjoilut olisi hyvä siirtää jossain vaiheessa kokousta pois pöydältä houkuttelemasta.

Tylsässä kokouksessa ruuan näkeminen kun laukaisee näläntunteen silloinkin, kun ei ole nälkä. Ministeri ei keksinyt, miten tarjoilut voisi tyylikkäästi siirtää syrjemmälle.

Näin hoidat verenpainetta

Tuija aikoo karistaa kilot samalla kun politiikan pölyt.

Edustajatoverit kuvailevat Tuijaa ahkeraksi, tunnolliseksi ja asiakeskeiseksi työmyyräksi, joka kulki käytävillä kiireisenä paikasta toiseen. Puhemies Eero Heinäluoma kiitteli talvisessa puheessaan, että ”Tuija Brax on ollut yksi eduskunnan kirkkaimmista helmistä”. Samaa painotti arvostettu rikosjuristi: ”Fiksuin oikeusministeri, joka tällä maalla on ollut.”

Helposti avautuva tai räväkän populistinen Tuija ei ole. Lämpimän hymyilevästä ulkokuoresta huolimatta hän ottaa tarpeellisen etäisyyden. Julkisuudessa ei ole näkynyt hänestä suuria paljastuksia eikä koti- tai perhe-esittelyjä. Hän on päättäväisesti suojellut lähipiiriään ja yksityisyyttään.

Vikkelän piti rauhoittua

Vuonna 1995 eduskuntaan astui skarppi ja malttamaton nuori juristi Tuija Brax. Samaan aikaan uusina kansanedustajina aloittivat muun muassa Mari Kiviniemi, Päivi Räsänen ja Pia Viitanen.

Tuija Braxia kuvailtiin asialliseksi idealistiksi. Hän oli vikkelä omaksumaan uutta tietoa ja faktoja ja teki hyvin kotiläksynsä. Hänen temperamenttinsa on nopea, ja aluksi hänen oli vaikea kestää jahkailua.

Usein Tuijan piti ottaa pidemmän kaavan mukaan, ettei astuisi kenenkään varpaille. Helppoa ei myöskään ollut tulla tuoreeltaan puolueen puheenjohtajaksi.

– Edustajatoverini Janina Anderssonin pollyannamaisuudesta opin, ettei kaikkeen tarvitse eläytyä. Jokaista taakkaa ei voi kantaa.

Nopeaan päätöksentekoon Tuija oli tottunut koripallokentillä kymmenvuotiaasta lähtien.

Ukin kanssa Minna Canthia

Tuijan äiti ja isä työskentelivät ammattikorkeakoulun opettajina. Äidin erikoisalaa oli gerontologia ei vanhenemistutkimus.  Isä on diplomi-insinööri.

– Isovanhempani asuivat naapurissa. Ukki oli muun muassa teatteriohjaaja ja näyttelijä. Kävin hänen luonaan näytelmien lukuharjoituksissa. Luimme läpi kaikki Minna Canthin teokset, mutta valitettavasti en enää muista niitä ulkoa. Haaveilin lapsena näyttelijän tai insinöörin urasta.

Äidin kertomusten kautta Tuija oppi paljon vanhenemisen mukanaan tuomista muutoksista. Hän saattoi jo nuorena edustajana luennoida tovereilleen, miten nelipäisen reisilihaksen ongelmat ovat naisilla yleisin syy joutua laitoshoitoon.

– Äiti teki kuitenkin selväksi, ettei minun pidä mennä hoitoalalle, ellen samalla ala taistella hoitajille kunnon palkkaa. Pidin matematiikasta ja ilahduin ymmärtäessäni esimerkiksi sen, että jos maa routii, siihen pitää varustautua.

Miten kansan saisi liikkumaan?

– Italian jälkeen Suomi ikääntyy nopeimmin. Meidän pitäisi välittää helpolla tavalla ravinto- ja lääketieteellistä tietoa. Uskon ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, Tuija Brax sanoo.

Hän pohtii, miten eri-ikäisiä ihmisiä parhaiten motivoitaisiin liikkumaan ja huolehtimaan itsestään. Kansanterveydellisesti kyse on ­miljardeista.

– Ei se onnistu niin, että Helsingistä joku narisee ja patistaa, että pitäisi käydä lenkillä, eikä valtio voi lähteä hakemaan ihmistä hoitoon.

Idässä ja pohjoisessa kuollaan nuorempina kuin etelässä. Tuija muistuttaa, että vaikka vanhetessa solutasomuutoksissa nesteenkierto solujen sisällä vähenee, ikä ei tee ihmistä tyhmemmäksi.

– Meillä on paljon perustietoa ihmisen elinkaaresta, mutta silti tiedämme vanhenemisesta vielä vähän. Moni haluaa torjua koko ajatuksen. Ikäihmiset on siilottu hoitolaitoksiinsa ja kanssakäyminen heidän kanssaan on vähentynyt.

Sekä Tuijan omat vanhemmat että appi­vanhemmat ovat mainiossa kunnossa ja aktiivisia. 80-vuotias appiukko juoksi viime kesänä Tukholman maratonin ja anopilla on takanaan 25 Pirkanhiihtoa. Heinäkuussa Helsingissä järjestettävään suureen Gymnaestrada-­tapahtumaan anoppi on ilman muuta tulossa ­voimistelemaan.

Tuijan vanhemmat huolehtivat, että päivittäin askelmittariin kertyy vähintään 10 000 askelta. He käyvät jumpissa ja punttisalilla ja ovat ahkeria sienestäjiä ja marjastajia.

– Kaikkein kiireisimpinä aikoinani oli upeaa, että he pystyivät auttamaan meitä arjen paketissa, Tuija kiittelee.

Suhdetta omaan terveyteensä Tuija kuvailee realistiseksi. Hän pitää silmällä kolesterolia ja verenpainetta, eikä arkena koske alkoholiin.

– Riitta Uosukainen järkeisti eduskunnan työskentelyn niin, että päästiin eroon yöäänestyksistä ja pakkoroikkumisista kuppilassa.

Eriarvoista terveydenhuoltoa

Terveydenhuollon eriarvoisuudesta Tuija Brax on huolissaan.

– Meillä se on järisyttävän suurta muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ellei sote-uudistusta saada parin vuoden sisällä voimaan, palvelut huononevat ja verot nousevat pilviin. Hyvinvoinnin raja noudattelee melko tarkkaan vanhaa Pähkinäsaaren rauhan rajaa, mutta vaihtelee paikkakuntien sisälläkin.

Esimerkiksi Helsingissä on enemmän kolmannen polven pitkäaikaistyöttömiä kuin Pohjois-Karjalassa. Koulutetut, kaupunkilaiset naiset voivat kuitenkin parhaiten.

Tuija kertoo arviosta, jonka mukaan vuonna 2040 tekoaivo on ohittanut ihmisaivot ja digiyhteiskunnasta on siirrytty datayhteiskuntaan.

– Silloin kymmenen prosenttia ihmisistä tuottaa 90 prosenttia bruttokansantuotteen lisäarvosta. Merkitseekö se reilua, kivaa ja kannustavaa yhteisöä? hän kysyy.

Mutta kaiken kaikkiaan hän on optimisti.

– Suomi ei vajoa uudeksi Kreikaksi. Parin vaalikauden kuluttua olemme selvinneet ­karikoista.

Sydän kaipaa seuraa

Braxin perheessä syödään luomua aina kun mahdollista. Aviomies on innokas kokki ja hoitaa enimmäkseen kauppa-asiat.

– Jääkaapin sisältö kertoo hyvin, onko syömisiä ehditty suunnitella ja hallitaanko ajankäyttö.

Tuija kokkaa lähinnä lomilla purjeveneessä.

– Pojillamme on ollut tapana vitsailla, että kumpaakohan ruokaa äiti tänään laittaa. Suosikkini on tomaatti-sipulikeittopohja, johon laitan lisukkeeksi jotain saariston herkkua.

Pelkkä puhdas ravinto ja runsas fyysinen liikunta eivät vielä takaa hyvinvointia. Myös kulttuuri, elokuvat, kirjat ja teatteri ovat Tuijalle merkittävä osa itsestään huolehtimista.

– Sydämelle on myös tärkeää, että ei jää yksin ja osaa ilmaista tunteitaan terveesti. Nautin elokuvaillan jälkeisistä keskusteluista. Woody Allen tehoaa minuun aina.

Viime aikojen kirjoista mieleen on jäänyt erityisesti Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.

– Tommin vanhemmat ovat kummejani. Hoidin pikkuista Tommia – ja hän selvisi siitä!

Itseironian tajuaan Tuija väläyttelee harkiten.

– On kiintoisaa testata, missä kaikessa voin käyttää politiikassa oppimaani. Aika suuri varmuus minulla kuitenkin on siitä, etten ole ­kuolematon.

5 x Tuija Brax

  1. Syntynyt 1965 ­Helsingissä, o.s. Karvonen. Asuu Helsingissä.
  2. Työskentelee Sydän­liiton pääsihteerinä, aloitti maaliskuussa 2015.
  3. Vihreiden kansanedustaja vuodesta 1995 ja vihreiden puheenjohtaja 1995–97. Oikeusministeri vuosina 2007–11.
  4. Perhe: Aviomies Antti ja kaksi täysi-ikäistä poikaa.
  5. Harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja kulttuuria.

Omaishoitaja uupuu, jos hän jää yksin henkisten paineiden kanssa. Ei ole itsekkyyttä huolehtia omasta jaksamisesta.

Kun Marita, 64, lähtee kauppaan, hän kulkee myymälän läpi sivuilleen vilkuilematta. Kerää ostokset kärryyn, maksaa ja kiiruhtaa kotiin Alzheimerin tautia sairastavan miehensä luokse. 67-vuotiaan puolison saattaa jättää vielä hetkeksi kotiin yksinään, mutta Maritaa vaivaa koko ajan tunne, että jotain ikävää voi tapahtua.

Oliko elämäni nyt tässä?

Kerran mies oli Maritan kauppareissun aikana kaatunut, eikä päässyt omin voimin ylös.

– Kodissamme on satakiloinen mies, joka käyttäytyy kuin viisivuotias uhmaikäinen. Sitä on ollut vaikea hyväksyä. Mietin, oliko elämäni nyt tässä? Eikö minulla ole enää valinnanvaraa? Haluaisin yhä kulkea ja mennä.

Älä koskaan sano ”ei koskaan”

Marita ja hänen miehensä jäivät eläkkeelle jo 57-vuotiaina. He ajattelivat, että edessä olisivat harvinaisen pitkät ja rauhalliset eläkevuodet. He ostivat neljä vuotta sitten uuden, viehättävän omakotitalon lähempää keskustan palveluita. Mies kävi metsällä ja Marita harrasti keramiikkatöiden tekemistä.

Mutta sitten tapahtui jotakin.

– Ensin kaupassa käynti muuttui miehelleni vaikeaksi. Hän saattoi tulla kotiin ilman ostoksia, koska ei muistanut pankkikortin tunnuslukua.

Sitten miehen kävely alkoi muuttua hiihtämistä muistuttavaksi. Hänestä tuli entistä hiljaisempi, eikä juttu tahtonut luistaa vierailulla käyvien lasten ja lastenlastenkaan kanssa.

Ei hän pärjää yksin, eikä ole vielä laitoshoidon tarpeessa.

Vuonna 2015 pariskunta tilasi ensimmäisen ajan muistihoitajalle. Muistitesti ei oikein sujunut. Vuosi vuodelta testin tulos on huonontunut.

Nyt puolison aloitekyky ja omatoimisuus ovat menneet kokonaan. Kahvit hän vielä osaa keittää. Ulkoiluksi riittää käynti pihalla koiran kanssa.

– Ennen hänen sairastumistaan sanoin, että minä en sitten koskaan ryhdy omaishoitajaksi. Mutta kun tilanne tuli eteen, ei ollut muita vaihtoehtoja. Ei hän pärjää yksin, eikä ole vielä laitoshoidon tarpeessa, Marita sanoo.

Jaa tunteet, puhu ystävälle

– Aviopuolison hoitaminen herättää valtavasti tunteita sekä hoitajassa että hoidettavassa: surua, vihaa ja häpeää, sanoo koulutussuunnittelija Kaisa Parviainen Omaishoitajaliitosta.

Yksinäisyys kuormittaa omaishoitajia, sillä hoitotilanne sitoo usein kotiin. Silloin sosiaaliset suhteet ja ystävyyssuhteiden ylläpitäminen vaikeutuvat. Ja ne ovat juuri niitä, jotka auttaisivat jaksamaan.

Kannattaakin olla rakentavasti itsekäs ja nähdä myös omat tarpeensa. Se on myös hoidettavan etu.

Kaikkien tunteiden kokeminen on normaalia.

Paljon ratkaisee kyky käsitellä omia tunteita ja se, pystyykö niistä puhumaan puolison kanssa. Tärkeää on muistaa, että kaikkien eri tunteiden kokeminen on normaalia.

Mielipahan ja kiukun kätkeminen sisälle vie voimia. Erityisesti väsyneenä vaikeat tunteet voivat olla haastavia käsitellä, ja siksikin on tärkeää löytää omat tapansa tunteiden purkamiseen.

Voimaa arkeen voi saada vaikkapa harrastuksista, ystävistä, kävelylenkeiltä, luonnosta. Niistä olisi pidettävä kiinni, ettei kadottaisi itseään hoivan alle. Puhumalla pois pahaa oloa ja väsymystä jaksaa olla parempi hoitaja. Ystävä voi myös havaita, milloin hoitaja alkaa olla liian väsynyt ja milloin tämä tarvitsisi lepoa.

Parisuhde vai hoivasuhde?

Puolison sairastuminen on myös parisuhteelle riski. Se voi joko vahvistaa parisuhdetta tai erkaannuttaa puolisoita toisistaan.

– Parisuhteen merkityksellisyys kasvaa rakkaudesta, siitä että puolisot olisivat toisilleen ensisijaisesti puolisoita, Kaisa Parviainen muistuttaa.

Voi olla vaikea hyväksyä, että puoliso ei tunnu enää samalta, johon aikoinaan rakastui.

Jos puolison rooli on kadonnut hoivan alle, on haaste, kuinka sitä pystyy käsittelemään.

Joskus omaishoitaja kadottaa itsensä ja tarpeensa.

– Joskus omaishoitaja kadottaa itsensä ja tarpeensa, kun toisesta huolehtiminen on keskipisteessä. Jos häneltä kysyy, että kuinka sinä itse voit, hän kertoo ensin puolison tarinan, Parviainen sanoo.

Toisaalta ahdistusta voi aiheuttaa esimerkiksi se, jos perheessä on ollut aiemmin väkivaltaa. Kuinka jaksan hoitaa puolisoa, joka on ollut väkivaltainen?

Moni kokee vertaistuen tärkeäksi, koska silloin voi jakaa tunteensa edes jonkun kanssa. Jo muutama myötätuntoinen kysymys ja mahdollisuus itkeä toisen kuunnellessa voivat auttaa eteenpäin

Jaksamiseen vaikuttaa myös hoidettavan tilanne, omat voimavarat, elämäntilanne ja tarjolla olevat tukipalvelut.

Lapset tai muut läheiset eivät aina ymmärrä, kuinka vaativa osa omaishoitajalla on. Moni kokee, ettei häntä arvosteta.

– Omaishoitajan olisi aihetta jakaa taakkaa. Lapsille olisi syytä kertoa vaikeuksista, että he olisivat niistä tietoisia. Usein ulkopuolisilta tulee yksioikoisia neuvoja, jotka voivat olla ärsyttäviä ja loukkaavia, sanoo vanhustyön psykoterapeutti Pirjo Juhela.

– Olisi hyvä keskustella mahdollisimman paljon avoimella ja neutraalilla tavalla. Mutta helppoa se ei ole, hän myöntää.

Syyllisyyttä ja luopumista

Omaishoitajan vapaat ovat jaksamisen kannalta tärkeitä.

– Omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus vapaapäiviin, mutta moni ei käytä niitä, Kaisa Parviainen sanoo.

Monella kunnalla on tarjolla vain laitoshoitopaikkoja. Hoidettava saattaa vastustaa lähtöä sellaiseen, vaikka kyseessä olisi vain pari päivää.

– Idea vapaapäivistä on hyvä, mutta vaikea toteuttaa. Hoitaja on usein mielessään omaisensa luona ja huolissaan hänestä, eikä saa päästettyä irti, Pirjo Juhela sanoo.

– Joillekin omaisen hoidosta tulee täydellistä uhrautumista, lähes pyhä tapahtuma. Mutta mikään tällä alueella ei ole mustaa tai valkoista.

Valtavan vahvat voimat sitovat ja vetävät hoitamaan. Pariskunnan suhde voi olla ristiriitainenkin, mutta silti tilanteessa halutaan tehdä kaikki mahdollinen. Nainen on saattanut tottua elämään niin jo aiemmin esimerkiksi ottamalla kaikki kotityöt kontolleen.

Irti pienin askelin

Joskus siirtyminen kodin ulkopuoliseen hoitopaikkaan on väistämätöntä. Tilanteeseen liittyy paljon ristiriitaisia tunteita kuten syyllisyyttä. Enkö pysty toteuttamaan vihkivalaamme: kunnes kuolema meidät erottaa?

Kodin ulkopuoliseen hoitoon siirtyminen voi olla perusteltua vaikkapa hoidettavan edun ja omaishoitajan jaksamisen takia. Lopulliseen laitoshoitoon siirtymiseen voi liittyä luopumisen tunteita: olenko hoitanut puolisoani riittävän hyvin? Pirjo Juhela neuvoo päästämään irti pienillä askelilla.

– Omaishoitaja tuntee hätää: jos minä en ole siellä, puoliso kärsii. Jos omainen on laitoksessa, moni käy ensin katsomassa häntä kaksi kertaa päivässä. Käyntejä kannattaa pikkuhiljaa vähentää kertaan päivässä ja lopulta pitää välipäiviä.

Häntä on välillä vaikea saada lähtemään.

Vertaistukea ja henkireikiä

Alkuajat muistisairauden toteamisen jälkeen olivat Maritalle hyvin hankalat. Nukkuminen oli huonoa, kun huoli painoi.

Kaikki eivät ymmärrä hänen tilannettaan. Jotkut tuntuvat ajattelevan, että eihän miehellä ole mitään ongelmaa, hän kun muistaa vanhoja asioita ja osaa jutella niistä.

Maritalla on yksi hyvä luottoystävä, jonka kanssa hän voi puhua tunteistaan ja kokemuksistaan.

– Omia lapsia en halua jatkuvasti asialla kuormittaa. Minun on ollut vaikea sopeutua. Mutta ei ole muuta vaihtoehtoa.

Marita on käynyt juttelemassa ajatuksistaan myös psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Viime syksynä hän kävi OmaisOiva-kurssin.

– Yritämme myös käydä mieheni kanssa sairastuneiden ja omaisten ryhmässä, mutta häntä on välillä vaikea saada lähtemään.

Teen sen, minkä pystyn.

Ryhmäkokoontumisissa Marita on puhunut jaksamisestaan ja väsymisestään. Vastakaikua ei aina saa.

– Moni sanoo, että ei voi laittaa puolisoa edes vuorohoitojaksoille, vaikka he ovat kovin väsyneitä. He vain pitävät väkisin kiinni siitä, että kyllä minä hoidan. Kaikki kunnia heille, mutta siihen en aio ruveta.

Maritalla ei ole syyllisyydentunteita.

– Teen sen, minkä pystyn. Omakin elämä pitää elää. Koen, että minulla on siihen oikeus.

Marita on lastensa kanssa puhunut, että mies siirtyy laitoshoitoon siinä vaiheessa, kun ei enää pysty liikkumaan.

Miehen kanssa asiasta ei oikein pysty keskustelemaan, sillä hän vastustaa ajatusta laitoshoidosta.

Henkireikänä Maritalla on vielä yksi ilta viikossa, jolloin hän pääsee keramiikkaharrastuksensa pariin.

– Sen avulla jaksan.

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehden numerossa 7/2018.

Uskalla pyytää apua

Omaishoidon tuki on kokonaisuus, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä hoitajan palkkiosta, vapaasta ja hoitajan tukipalveluista. Omaishoidon tukea haetaan kotikunnalta.

Vertaistukea saa esimerkiksi Omaishoitajaliiton paikallisyhdistyksistä. Omaishoitajien tuetuilta lomilta voi saada pienen tauon arkeen, vertaistukea ja asiantuntijoiden ajatuksia arjen tueksi. Kelan järjestämien kuntoutuskurssien tavoitteena on tukea omaishoitajan toimintakykyä ja kohentaa elämänlaatua.

Lisätietoa: omaishoitajat.fi/omaishoitajalle/lomat-ja-kuntoutus.

Omaishoitajien neuvonta­puhelin:

0207 806 599 ma–to klo 9–15.

Mielenterveysseuran valtakunnallinen kriisi­puhelin: 0101 952 02 ma–pe klo 09–07, viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15–07.

Kirkon valtakunnallinen palveleva puhelin: 0400 221 180 su–to klo 18–01, pe–la klo 18–03.

Ruotsinkielisen kirkon palveleva puhelin: 0400 221 190 ma–su klo 20-23.

Muistiliiton Vertaislinja-tukipuhelin: 0800 960 00 (maksuton) joka päivä klo 17–21).

Sirkkeli leikkasi Matti Siekkisen, 76, oikean käden irti kolme vuotta sitten. Se saatiin kiinnitettyä takaisin, mutta toipuminen on kestänyt pitkään.

Kenttäsirkkelin metrinen terä pyöri kasvojeni edessä 1 100 kierrosta minuutissa. Ehdin ajatella, että päätä en halkaise ja sain käännettyä sen sivuun. Sitten sirkkelipöydän liikkuva hihna tempaisi minut mukaansa.

Olin eläkkeellä maanviljelijän töistä, mutta sahasin välillä puuta laudoiksi. Niitä hommia olen tehnyt pikkupojasta eli jo 60 vuotta, joten kokemattomuudesta onnettomuus ei johtunut. Se vain tapahtui.

”Kipua en tuntenut, sillä hetkeksi kaikki pimeni.”

Työnsin tukkia sirkkelipöydällä eteenpäin, kun jalka horjahti ja uuden työhaalarin lenkki tarttui pöydän reunan akseliin. Lenkki ei revennyt riuhtaisemallakaan, joten kuusitukin sijasta sirkkeliin jouduin minä.

Terä leikkasi oikean käteni irti kymmenisen senttiä olkapään alapuolelta. Muistan luun kirskumisen, mutta kipua en tuntenut, sillä hetkeksi kaikki pimeni. Hyvä niin.

Kun tulin tolkkuihini, seisoin sirkkelipöydän vieressä. Olin jotenkin kulkenut laitteen läpi ja laskeutunut hihnalta. Kädentyngästä suihkusi verta, mutta ensimmäiseksi sammutin sirkkelistä virran. Vasta sitten juoksin pihan poikki kotia kohti.

”Onneksi taskussa oli kännykkä.”

Pääsin melkein perille ennen kuin lyyhistyin. Onneksi taskussa oli kännykkä ja vaimoni Ritva oli kotona. Soitin hänelle, että käsi on poikki, tule auttamaan.

Heti kun Ritva löysi minut pihalta ja tajusi tilanteen, hän soitti hälytyskeskukseen. Odottelimme ambulanssia puolisen tuntia. Ne olivat pitkiä minuutteja.

Matti Siekkinen kuntouttaa kättä ahkerasti kotona. Peukalokin toimii jo.
Matti Siekkinen kuntouttaa kättä ahkerasti kotona. Peukalokin toimii jo.

Käsi pakattiin kylmään

En olisi tätä nyt kertomassa, jos en olisi silloin poikkeuksellisesti ottanut puhelinta mukaan. Lähdin sahaamaan aamuvarhain, koska tulossa oli uusi tukkikuorma ja halusin päästä ajoissa lämmittämään savusaunaa illaksi.

Ritva ei edes tiennyt, että olin sahalla. Hän puuhasi omiaan talon toisella puolen, jonne huuto pihalta ei olisi kuulunut. Mutta puhelimen hän kuuli.

”Ambulanssin saavuttua joku kysyi, mistä irronneen käden löytäisi.”

Järkytyksen keskellä Ritva kykeni toimimaan järkevästi, hätäkeskuksen ohjeiden mukaan. Hän tyrehdytti verenvuotoa painamalla sitä pyyhkeillä ja polvella ja vyöllä kiristämällä. Jalkani hän nosti koholle, jotta aivot saisivat paremmin verta.

Ambulanssin saavuttua joku kysyi, mistä irronneen käden löytäisi. Neuvoin etsimään työrukkasta maasta sirkkelin takaa.

Kuljetusta varten ensihoitajat puhdistivat kädestä pahimmat sahanpurut ja kietoivat sen pyyhkeeseen, jonka ympärille laittoivat jäitä. Niitä löytyi, kun Ritva muisti, että joku oli jättänyt jääpaloja vuokramökkimme pakastimeen.

Puhtaat keuhkot pelastivat

Kotoa on yli 300 kilometriä Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Tarkoitus oli matkalla vaihtaa autokyyti helikopteriin, mutta siihen ei löytynyt lääkäriä. Niinpä ambulanssia käskettiin pitämään kiirettä.

Kuski kertoi nopeusmittarin lukemaksi 220. Se riitti – juuri ja juuri. Selviytymiseni oli minuuteista kiinni, sanoi lääkäri. Olin menettänyt niin paljon verta.

”Minut pelasti todennäköisesti se, että peruskuntoni oli hyvä.”

Minut pelasti todennäköisesti se, että fyysisen työn vuoksi peruskuntoni oli hyvä. Enkä ole koskaan tupakoinut, joten puhtaat keuhkot jaksoivat silloinkin, kun niihin alkoi kertyä nestettä.

Kerroin myöhemmin perheelle lääkärin puheet keuhkoista. Tyttärenpoikani lakkasi kerrasta polttamasta.

Lastenlasten ja heidän lastensa murhe on ollut onnettomuudessa vaikeinta. Ensin pienet pelkäsivät, että pappa kuolee. Myöhemmin tuli toisenlaisia suruja. Pappa ei esimerkiksi pysty enää nostamaan syliin kuten ennen.

”Tarvittiin kolme kirurgia ja kahdeksan tunnin leikkaus.”

Tarvittiin kolme kirurgia ja kahdeksan tunnin leikkaus, jotta käsivarsi saatiin kiinnitettyä. Sisäsivu aukaistiin, kun luut, jänteet, verisuonet ja kaikki muu yhdistettiin.

Ensimmäinen vuorokausi leikkauksen jälkeen minua pidettiin unessa. Herättyäni näin haavoissa toistasataa niittiä. Käsivarren sisällä on nyt titaania ja se on seitsemän senttiä lyhyempi kuin ennen. Ihoa siihen siirrettiin oikeasta jalasta polven yläpuolelta.

Verenkierron turvaamiseksi käsi täytyi aluksi pitää mahdollisimman lämpimänä. Se kiedottiin avaruuspeitteeseen, ja potilashuone lämmitettiin kuumaksi.

”Keuhkoihin kertyi monta litraa nestettä.”

Pahinta oli vähän leikkauksen jälkeen, kun keuhkoihin kertyi monta litraa nestettä. Se vaikeutti hengittämistä ja ilmeisesti laukaisi sydänvaivat.

Kotiin pääsin kolmen sairaalaviikon jälkeen. Aluksi vain lepäilin, sitten aloin pikkuhiljaa liikuskella. Käsi oli tunnoton ja toimeton ja pidin sitä kantositeessä. Ritvan täytyi auttaa minua kaikessa.

Kotiutus sairaalasta tuntui liian nopealta. Mutta haava ei onneksi tulehtunut, vaan parani hyvin. Sen jälkeen alkoi ahkera kuntouttaminen.

Unessa sormet toimivat

Ensin tuntui pistelyä. Sitten tuli kuin pieniä sähköiskuja ja nykäyksiä. Tunto tuli käsivarteen takaisin aivan yllättäen puolisen vuotta leikkauksen jälkeen.

Käsi tuntui alkuun vieraalta, kuin se olisi naapurin käsi. Nyt se on jo pitkään tuntunut omalta ja erotan sekä kuuman että kylmän. Iho hikoilee ja kynnet kasvavat, mutta käsi palelee aiempaa herkemmin.

Tuntemusten palaamisen jälkeen myös nivelet alkoivat vähitellen liikkua kyynärpäässä ja ranteessa. Vain sormet jäivät jäykiksi: peukalo pystyyn ja muut neljä koukkuun.

Viime toukokuussa näin unta, että sormet liikkuivat. Aamiaisella huomasin, että peukalohan taipuu! Paraneminen siis jatkuu, vaikka haaverista tulee kolme vuotta.

”Olen kiitollinen lääkäreille.”

Lääketieteelliseksi ihmeeksi käsikirurgi on minua sanonut. Ei kuulemma pitäisi käden pelata niin kuin se pelaa. Minun on silti ollut pakko opetella käyttämään vasenta kättä kaikkeen hienomotoriikkaa vaativaan, esimerkiksi syömiseen ja nimen kirjoittamiseen. Seitsemänkymppiselle ja oikeakätiselle se ei ole pieni haaste.

Käyn kerran viikossa fysioterapiassa ja kotona jumppaan joka päivä kuminauhalla ja palloilla ja taivuttelen sormia.

Jaksamista auttaa paljon se, että minulla ei ole kipuja eikä särkyjä, enkä tarvitse kipulääkkeitä. Olen kiitollinen lääkäreille, jotka taisivat saada hermot kohdilleen.

Onnettomuus sattuu kun on sattuakseen, se on vain hyväksyttävä. Olen jättänyt metsässä rymyämisen, enkä pysty juuri tanssimaan Ritvan kanssa. Monet työt kaatuvat yhä enemmän vaimon niskaan ja välillä hän väsyy. Pystymme onneksi puhumaan myös vaikeista asioista.

”Suurin menoerä on ollut auton vaihtaminen automaattivaihteiseksi.”

Ritvasta on tullut omaishoitajani. Emme olisi sitä hoksanneet, mutta seniorihoitaja opasti. Muutenkin olemme saaneet hyviä neuvoja. Ne ovat tarpeen, sillä tapaturmavakuutusta minulla ei ollut. Luulimme, että vakuutus pitää katkaista, kun maatalousyrittäjä jää eläkkeelle. Niin ei ilmeisesti ole.

Taloudellisesti selviämme, koska olin jo eläkkeellä. Suurin menoerä on ollut auton vaihtaminen automaattivaihteiseksi, jotta voin edelleen ajaa.

Huumori auttoi toipumaan

Yksin et mene enää sahaamaan. Sellaisen komennon perhe antoi, ja olen opetellut ottamaan kaverin mukaan.

Haaverin jälkeen vävyt pesivät verijäljet sahalta. Eikä sirkkelin käynnistäminen ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen herättänyt ikäviä tunteita. Väkivaltaelokuvia olen kuitenkin lakannut katsomasta. Riittää, että olen katsonut oman vereni vuotavan.

”Lääkäri arveli, että toipumiseni saattaa johtua lupsakasta luonteestani.”

Eräs lääkäri arveli, että toipumiseni saattaa johtua lupsakasta luonteestani. Huumorin lahja onkin auttanut paljon. En halua kantaa repussani turhaa kuormaa.

Huippuasiantuntijatkaan eivät osaa ennustaa, miten käden toimintakyky mahdollisesti kehittyy. Minusta kaikki mitä tapahtuu, on pelkkää plussaa.

Kehonosien kiinnittäminen

  • Tapaturmat aiheuttavat valtaosan käden tai muiden kehonosien irtoamisista eli amputaatiovammoista. Osat voidaan usein kiinnittää takaisin, jos ne löytyvät turmapaikalta ja potilas pääsee nopeasti hoitoon. Kiinnitys voi onnistua vielä tuntienkin kuluttua.
  • Aikuisilla leikkauksella tavoitellaan ennen kaikkea käden tartuntaotteen palauttamista. Koko yläraajan takaisin kiinnittäminen on haastavaa, mutta onnistuneena toimivampi vaihtoehto kuin proteesi.
  • Edellytykset paranevat, jos irronnut osa säilytetään viileässä, noin 4-8 asteessa, esimerkiksi puhtaassa muovipussissa jääveteen upotettuna. Jäätymisen välttämiseksi osa ei saa suoraan koskettaa jäätä tai lunta.
  • Takaisinkiinnityksessä korjataan kaikki katkenneet kudokset: luu, jänteet, hermot, valtimot, laskimot, pehmytkudos ja iho. Leikkauksen jälkeen tarvitaan kuntoutusta.
  • Onnettomuuspaikalla olennaista on nopea ensiapu, jotta potilas ei menetä liikaa verta ja joudu sokkiin. Hätäkeskus antaa ohjeita, ja vuotoa voi alkuun tyrehdyttää esimerkiksi painamalla kädellä suoraan haavaan.
  • Liikaa kiristämistä pitää välttää, jotta kudokset eivät vaurioidu.
  • Ranteen yläpuolisissa vammoissa pyritään helikopterikuljetukseen.

Lähteet: Käsikirurgian erikoislääkäri Pasi Paavilainen, Tays, Osmo Saarelma: Raajan tai kehonosan irtoaminen (amputaatiovammat). www.terveyskirjasto.fi

Juttu on julkaistu ET Terveys -lehdessä 7/2018.

Kuka?

Matti Siekkinen

Syntynyt 1941 Pihtiputaalla.

Asuu Pihtiputaan Elämä­järvellä.

Perhe Vaimo Ritva, kolme tytärtä, seitsemän lapsenlasta ja kaksi lapsenlapsenlasta.

Motto Elämässä tarvitaan huumoria ja positiivista ajattelua. Jos märehtii negatiivisia asioita, se lyö jarruja kaikkeen.