Tuija Brax on työskennellyt eduskunnassa puolet elämästään. Nyt on kääntynyt uusi lehti. Sydänliiton pääsihteerinä Tuija edistää suomalaisten terveellisiä elämäntapoja.

Saunatilan pukuhuoneessa yksinäinen nainen kiskoo ylleen tummansinisen uimapuvun, joita on kaapissa uimareiden vapaaseen käyttöön. Puku on juuri sitä tylsää, epäistuvaa mallia, joka on tuttu kaikista julkisista uimahalleista.

Mutta leikkauksesta ja väristä viis. Uimari hyppää altaaseen. Nyt on hiukan kiire, joten Tuija Brax, 50, kauhoo vain puoli tuntia vapaauintia. Vedoista näkee heti, että elementti on tuttu.

– Olen entinen uimaopettaja. Perhosta en tosin enää yritä. Se näyttäisi naurettavalta, kun tekniikka ja keskivartalo eivät ole tarpeeksi
hyvässä kunnossa.

Tuijan mieli palaa kuitenkin hiihtoladulle, sillä jokavuotinen Pirkanhiihto odottaa ja vaatisi lajin treenausta.

Ilman liikuntaa ei jaksa. Sen on moni työlleen omistautunut saanut huomata. Tuijan työhuoneen ilmoitustaululla on vuosikalenteri, johon viikon kuntoilupäivät on merkitty sinisellä: uintia, hiihtoa, kuntosalikäyntejä, jumppia, kuten zumbaa ja corea. Työmatkansa hän on pyöräillyt.

– Vain kamppailulajeja en ole koskaan harrastanut, enkä uskalla koskea golfmailaan, koska kovan kilpailuviettini takia laji saattaisi viedä liikaa aikaa.
Liikuntakalenterin vieressä on mustavalkoinen valokuva, jossa poninhäntäinen hoikkauumainen tyttö tanssii valkeassa paitapuserossa, kellohameessa ja tennareissa. Kuva muistuttaa huolettomasta nuoruudesta.

Lue myös: Näin mittaat verenpaineen oikein

Ministerivuodet jättivät jälkensä

Kevättalven iltana Sydänliitto julkisti uuden keittokirjansa. Tila on tupaten täynnä vieraita. Foccacialeipä ja lihapyörykät tekevät kauppansa.

– Kun näillä resepteillä elää, niin laihtuu, Tuija Brax uskoo.

Hänellä on takanaan vasta ensimmäinen kokonainen työpäivä liitossa, mutta uudet tilastot ja numerot ovat jo tarttuneet päähän. Häntä onkin aina pidetty erityisen hyvämuistisena.

Antaumuksellisesti hän kertoo puhekumppanilleen, miten sydänsairauksien määrä on enemmän kuin puolittunut 60 vuodessa.

– Se on lähes käsittämätön menestystarina. Silti sydänsairaudet ovat yhä Suomen yleisin kansantauti.

Välillä Tuija ryhtyy organisoimaan tarjoilupöydän äärelle lainehtivaa ruokajonoa. Otteista näkee tottumuksen johtaa ja saada aikaan.

Media on tentannut häntä eduskunnan jättämisestä.

– Eivät tahdo uskoa, etten suinkaan ole turhautunut parlamentaariseen päätöksentekoon. Aika aikaa kutakin. Päällimmäisenä mielessäni on suuri kiitollisuus kaikesta siitä, mitä olen saanut tehdä ja kokea.

Sen hän tunnustaa, että ministerivuodet olivat rankka, fyysisesti väsyttävä kokemus.

– Sen kesti, kun tiesi, että pesti on nelivuotinen eikä ikuinen.

Liika suolankäyttö aiheuttaa sydäntautikuolemia

Pois politiikan kilot ja pölyt

Iltamyöhään jatkuvista palavereista, tiukoista aikatauluista, pakollisista lounaista ja illallisista kertyi toistaiseksi pysyväksi muistoksi 20 ylikiloa. Ne harmittavat, mutta olivat työsuhteeseen kuuluva lisäarvo.

– Jos on ministerineuvoston illallinen, siellä on tarkoitus istua, eikä lähteä lenkille. Tällaisella ruumiinrakenteella ministerinpesti on riskitekijä.

Ministeri Brax määräsi virkakerrokseensa pulla-, viineri- ja pasteijakiellon ja tilasi niiden sijaan tarjoiluksi hedelmiä. Eräs painonhallinnan ammattilainen vinkkasi hänelle kerran, että tarjoilut olisi hyvä siirtää jossain vaiheessa kokousta pois pöydältä houkuttelemasta.

Tylsässä kokouksessa ruuan näkeminen kun laukaisee näläntunteen silloinkin, kun ei ole nälkä. Ministeri ei keksinyt, miten tarjoilut voisi tyylikkäästi siirtää syrjemmälle.

Näin hoidat verenpainetta

Tuija aikoo karistaa kilot samalla kun politiikan pölyt.

Edustajatoverit kuvailevat Tuijaa ahkeraksi, tunnolliseksi ja asiakeskeiseksi työmyyräksi, joka kulki käytävillä kiireisenä paikasta toiseen. Puhemies Eero Heinäluoma kiitteli talvisessa puheessaan, että ”Tuija Brax on ollut yksi eduskunnan kirkkaimmista helmistä”. Samaa painotti arvostettu rikosjuristi: ”Fiksuin oikeusministeri, joka tällä maalla on ollut.”

Helposti avautuva tai räväkän populistinen Tuija ei ole. Lämpimän hymyilevästä ulkokuoresta huolimatta hän ottaa tarpeellisen etäisyyden. Julkisuudessa ei ole näkynyt hänestä suuria paljastuksia eikä koti- tai perhe-esittelyjä. Hän on päättäväisesti suojellut lähipiiriään ja yksityisyyttään.

Vikkelän piti rauhoittua

Vuonna 1995 eduskuntaan astui skarppi ja malttamaton nuori juristi Tuija Brax. Samaan aikaan uusina kansanedustajina aloittivat muun muassa Mari Kiviniemi, Päivi Räsänen ja Pia Viitanen.

Tuija Braxia kuvailtiin asialliseksi idealistiksi. Hän oli vikkelä omaksumaan uutta tietoa ja faktoja ja teki hyvin kotiläksynsä. Hänen temperamenttinsa on nopea, ja aluksi hänen oli vaikea kestää jahkailua.

Usein Tuijan piti ottaa pidemmän kaavan mukaan, ettei astuisi kenenkään varpaille. Helppoa ei myöskään ollut tulla tuoreeltaan puolueen puheenjohtajaksi.

– Edustajatoverini Janina Anderssonin pollyannamaisuudesta opin, ettei kaikkeen tarvitse eläytyä. Jokaista taakkaa ei voi kantaa.

Nopeaan päätöksentekoon Tuija oli tottunut koripallokentillä kymmenvuotiaasta lähtien.

Ukin kanssa Minna Canthia

Tuijan äiti ja isä työskentelivät ammattikorkeakoulun opettajina. Äidin erikoisalaa oli gerontologia ei vanhenemistutkimus.  Isä on diplomi-insinööri.

– Isovanhempani asuivat naapurissa. Ukki oli muun muassa teatteriohjaaja ja näyttelijä. Kävin hänen luonaan näytelmien lukuharjoituksissa. Luimme läpi kaikki Minna Canthin teokset, mutta valitettavasti en enää muista niitä ulkoa. Haaveilin lapsena näyttelijän tai insinöörin urasta.

Äidin kertomusten kautta Tuija oppi paljon vanhenemisen mukanaan tuomista muutoksista. Hän saattoi jo nuorena edustajana luennoida tovereilleen, miten nelipäisen reisilihaksen ongelmat ovat naisilla yleisin syy joutua laitoshoitoon.

– Äiti teki kuitenkin selväksi, ettei minun pidä mennä hoitoalalle, ellen samalla ala taistella hoitajille kunnon palkkaa. Pidin matematiikasta ja ilahduin ymmärtäessäni esimerkiksi sen, että jos maa routii, siihen pitää varustautua.

Miten kansan saisi liikkumaan?

– Italian jälkeen Suomi ikääntyy nopeimmin. Meidän pitäisi välittää helpolla tavalla ravinto- ja lääketieteellistä tietoa. Uskon ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, Tuija Brax sanoo.

Hän pohtii, miten eri-ikäisiä ihmisiä parhaiten motivoitaisiin liikkumaan ja huolehtimaan itsestään. Kansanterveydellisesti kyse on ­miljardeista.

– Ei se onnistu niin, että Helsingistä joku narisee ja patistaa, että pitäisi käydä lenkillä, eikä valtio voi lähteä hakemaan ihmistä hoitoon.

Idässä ja pohjoisessa kuollaan nuorempina kuin etelässä. Tuija muistuttaa, että vaikka vanhetessa solutasomuutoksissa nesteenkierto solujen sisällä vähenee, ikä ei tee ihmistä tyhmemmäksi.

– Meillä on paljon perustietoa ihmisen elinkaaresta, mutta silti tiedämme vanhenemisesta vielä vähän. Moni haluaa torjua koko ajatuksen. Ikäihmiset on siilottu hoitolaitoksiinsa ja kanssakäyminen heidän kanssaan on vähentynyt.

Sekä Tuijan omat vanhemmat että appi­vanhemmat ovat mainiossa kunnossa ja aktiivisia. 80-vuotias appiukko juoksi viime kesänä Tukholman maratonin ja anopilla on takanaan 25 Pirkanhiihtoa. Heinäkuussa Helsingissä järjestettävään suureen Gymnaestrada-­tapahtumaan anoppi on ilman muuta tulossa ­voimistelemaan.

Tuijan vanhemmat huolehtivat, että päivittäin askelmittariin kertyy vähintään 10 000 askelta. He käyvät jumpissa ja punttisalilla ja ovat ahkeria sienestäjiä ja marjastajia.

– Kaikkein kiireisimpinä aikoinani oli upeaa, että he pystyivät auttamaan meitä arjen paketissa, Tuija kiittelee.

Suhdetta omaan terveyteensä Tuija kuvailee realistiseksi. Hän pitää silmällä kolesterolia ja verenpainetta, eikä arkena koske alkoholiin.

– Riitta Uosukainen järkeisti eduskunnan työskentelyn niin, että päästiin eroon yöäänestyksistä ja pakkoroikkumisista kuppilassa.

Eriarvoista terveydenhuoltoa

Terveydenhuollon eriarvoisuudesta Tuija Brax on huolissaan.

– Meillä se on järisyttävän suurta muihin Pohjoismaihin verrattuna. Ellei sote-uudistusta saada parin vuoden sisällä voimaan, palvelut huononevat ja verot nousevat pilviin. Hyvinvoinnin raja noudattelee melko tarkkaan vanhaa Pähkinäsaaren rauhan rajaa, mutta vaihtelee paikkakuntien sisälläkin.

Esimerkiksi Helsingissä on enemmän kolmannen polven pitkäaikaistyöttömiä kuin Pohjois-Karjalassa. Koulutetut, kaupunkilaiset naiset voivat kuitenkin parhaiten.

Tuija kertoo arviosta, jonka mukaan vuonna 2040 tekoaivo on ohittanut ihmisaivot ja digiyhteiskunnasta on siirrytty datayhteiskuntaan.

– Silloin kymmenen prosenttia ihmisistä tuottaa 90 prosenttia bruttokansantuotteen lisäarvosta. Merkitseekö se reilua, kivaa ja kannustavaa yhteisöä? hän kysyy.

Mutta kaiken kaikkiaan hän on optimisti.

– Suomi ei vajoa uudeksi Kreikaksi. Parin vaalikauden kuluttua olemme selvinneet ­karikoista.

Sydän kaipaa seuraa

Braxin perheessä syödään luomua aina kun mahdollista. Aviomies on innokas kokki ja hoitaa enimmäkseen kauppa-asiat.

– Jääkaapin sisältö kertoo hyvin, onko syömisiä ehditty suunnitella ja hallitaanko ajankäyttö.

Tuija kokkaa lähinnä lomilla purjeveneessä.

– Pojillamme on ollut tapana vitsailla, että kumpaakohan ruokaa äiti tänään laittaa. Suosikkini on tomaatti-sipulikeittopohja, johon laitan lisukkeeksi jotain saariston herkkua.

Pelkkä puhdas ravinto ja runsas fyysinen liikunta eivät vielä takaa hyvinvointia. Myös kulttuuri, elokuvat, kirjat ja teatteri ovat Tuijalle merkittävä osa itsestään huolehtimista.

– Sydämelle on myös tärkeää, että ei jää yksin ja osaa ilmaista tunteitaan terveesti. Nautin elokuvaillan jälkeisistä keskusteluista. Woody Allen tehoaa minuun aina.

Viime aikojen kirjoista mieleen on jäänyt erityisesti Tommi Kinnusen Neljäntienristeys.

– Tommin vanhemmat ovat kummejani. Hoidin pikkuista Tommia – ja hän selvisi siitä!

Itseironian tajuaan Tuija väläyttelee harkiten.

– On kiintoisaa testata, missä kaikessa voin käyttää politiikassa oppimaani. Aika suuri varmuus minulla kuitenkin on siitä, etten ole ­kuolematon.

5 x Tuija Brax

  1. Syntynyt 1965 ­Helsingissä, o.s. Karvonen. Asuu Helsingissä.
  2. Työskentelee Sydän­liiton pääsihteerinä, aloitti maaliskuussa 2015.
  3. Vihreiden kansanedustaja vuodesta 1995 ja vihreiden puheenjohtaja 1995–97. Oikeusministeri vuosina 2007–11.
  4. Perhe: Aviomies Antti ja kaksi täysi-ikäistä poikaa.
  5. Harrastaa monipuolisesti liikuntaa ja kulttuuria.

Merja Leppälä, 59, oli vähällä kuolla parikymmentä vuotta sitten. Vähitellen hän oppi, että pyörätuolissakin on elämää.

Joulun alla 1993 palasimme mieheni kanssa Valtimolta vanhempieni luota. Olimme olleet puolitoista vuotta naimisissa ja ajattelimme, että jos perhettä on tullakseen, nyt sitä voi tulla.

Vastaantuleva auto oli lähtenyt ohittamaan traktoria pienessä mutkassa ja ilmestyi suoraan eteemme. Törmäsimme.

En menettänyt tajuntaani, joten ehdin ymmärtää, että jotain hirveää oli tapahtunut. En tuntenut enää jalkojani.

Minut kiidätettiin ambulanssilla Juuasta Joensuun sairaalaan ja leikattiin saman tien. Selkärankani tuettiin metallilevyillä ja minuun pumpattiin kortisonia, joka voi joissain tapauksissa auttaa hermotuksen elpymisessä. Selkäydinvammani on kuitenkin niin paha, että lääkäri kertoi minun jäävän pyörätuoliin.

Vuoden 1994 alussa olin menehtyä verenmyrkytykseen ja vatsakalvon tulehdukseen, sillä kukaan ei ollut huomannut, että myös ohutsuoleni oli revennyt kolarissa.

Taistelin hengestäni ja toivoin vain mahdollisimman kovaa kipulääkitystä. Lääkkeiden avulla sukelsin toiseen todellisuuteen, josta toivoin palaavani terveenä.

Jäin ilman apua

Käpylän kuntoutuskeskussa Helsingissä sain ajan psykologille. Hän oli nuori mies, joka kysyi minulta, tuntuuko pahalta. Niin naiivia kysymystä en olisi odottanut.

Mieheni kanssa saimme vuokrattua esteettömän omakotitalon Siilinjärveltä. Onnettomuudesta vähin vammoin selvinnyt puolisoni ei pystynyt oikein käsittelemään koko asiaa, joten jäin yksin.

"Jäin vähälle avulle, vaikka olisin kaivannut kunnon terapiaa."

Soitin vakuutusyhtiöön ja kerroin, että tarvitsen terapeutin. Ei se vammautuminen välttämättä sitä tarkoita, että tarvitsee terapiaa, virkailija totesi. Minä en sitten vastaa mitä tässä tapahtuu, sanoin ja löin luurin korvaan.

Vähän ajan päästä vakuutusyhtiöstä soitettiin, että erikoissairaanhoitaja voisi käydä luonani kerran viikossa parin kuukauden ajan.

Olen vasta jälkikäteen tajunnut, miten vähälle avulle jäin tilanteessa, jossa olisin kaivannut kunnon terapiaa.

Päällimmäinen tunteeni oli epäusko. Miten minulle kävi näin, kun elämä tuntui olevan järjestyksessä? Vihaa en osannut tuntea, sillä minut oli kasvatettu kiltiksi tytöksi. En paiskonut astioita, vaan käännyin sisäänpäin ja surin.

Ihmisten ilmoille

Runsas vuosi onnettomuuden jälkeen helsinkiläinen ystäväni miehineen tuli käymään luonani. He näkivät, ettei kaikki ollut hyvin, ja päättivät viedä minut ihmisten ilmoille. Kuopiossa ei tapahtunut sinä iltana mitään, joten he ehdottivat, että menisimme yhteen seurakunnan tilaisuuteen.

Illassa ei tapahtunut sinänsä mitään ihmeellistä, mutta ystäväni ja seurakuntalaisten aito halu auttaa herätti toivoni. Ehkä minun kannattaa vielä elää.

Olin lojunut sängyssä, mutta nyt aloin herätä aamuisin ja suunnitella asioita. Päätin, että haluan asunnon Kuopion keskustasta ja auton, jolla pääsen liikkumaan.

Halusin myös takaisin seurakuntaan, jossa olin kokenut olevani ihminen vammastani huolimatta.

Kun uusi asunto löytyi, minä ja mieheni erosimme. Eron jälkeen koin olevani vapaa vanhasta elämästäni.

Espanjanvesikoira Redi on Merjan "personal trainer".
Espanjanvesikoira Redi on Merjan "personal trainer".

Hurttia huumoria ja uusi onni

Pelkäsin avioeroa, lapsettomuutta, seksittömyyttä ja ilottomuutta. Uskalsin kertoa nämä kipeimmät asiat ensin rukouksissani Jumalalle. Pyysin voimaa sen todellisuuden kohtaamiseen, johon olin joutunut.

Samoihin aikoihin kanssani Kuopiossa vammautui nuori 17-vuotias tyttö. Tutustuimme jo sairaalassa ja aloimme pitää yhteyttä. Kävin hänen kanssaan vaateostoksilla ja heitimme hurttia huumoria. Karnevalisoimme vammamme ja päätimme pitää naiseudestamme kiinni.

"Nyt elän tätä päivää täysillä."

Uuden identiteetin luominen oli vaikeaa. Fyysisiä haasteita oli paljon, kun rakko ja suoli eivät pitäneet entiseen tapaan ja erogeenisillä alueilla oli tuntopuutoksia. Myös ulkoinen olemukseni muuttui, sillä lihakset surkastuivat jaloista ja pakaroista.

Kuopiolainen ystäväni löysi ensin itselleen kumppanin, ja vähän sen jälkeen syksyllä 1997 minä tapasin nykyisen mieheni. Suhteemme on ollut alusta asti tasa-arvoinen. Mieheni näki minut naisena, ei pyörätuolin käyttäjänä.

Menimme naimisiin ja aloin odottaa lasta. Koin taas itseni kauniiksi ja kelpaavaksi. Myös läheisyys ja hellyys alkoivat onnistua, kun ei tarvinnut pelätä ja hävetä.

Haloo, olen elossa

Ennen onnettomuutta olin kiltti tyttö. Nyt osaan jo sanoa ei ja asettaa jaksamiselleni rajat. Olen opetellut kertomaan, että olen liian väsynyt laittamaan ruokaa tai siivoamaan.

Onnettomuuden myötä kadotin ikävä kyllä vankan perusluottamuksen elämään. Esimerkiksi auton kyydissä olen aina tietoinen, että jotain pahaa voi tapahtua.

Hyvä puoli asiassa on se, että elän tätä päivää täysillä enkä pihtaa esimerkiksi rahan käytössä. Haloo, olen elossa! Olisin voinut aivan hyvin kuolla 23 vuotta sitten.

Toimin Selkäydinvammaiset Akson ry:n hallituksessa ja vertaistukihenkilönä selkäydinvammautuneille. Toivon, ettei kaikkien tarvitse mennä yhtä vaikean tien kautta kuin itse olen mennyt.

  • Kuka: Merja Leppälä
  • Syntynyt: 1958 Valtimolla.
  • Asuu: Kuopiossa.
  • Perhe: Mies, kaksi tytärtä, joista toinen aviomiehen aiemmasta liitosta, sekä "personal trainer", espanjanvesikoira Redi.
  • Motto: Pimeän yön jälkeen tulee valo.

Jos kotihoito ei ole mahdollista, saattohoitoon voi päästä terveyskeskukseen, sairaalaan tai saattohoitokotiin.

  1. Suomessa kuoli 53 923 henkilöä vuonna 2016. Heistä noin 11 000 kuoli syöpään. Saattohoitoa tarvitsee vuosittain noin 15 000 potilasta. 
  2. Vaativan erityistason hoitopaikkoja ovat palliatiivisen hoidon yksiköt ja saattohoitokodit. Palliatiivisen hoidon yksikkö on jo kaikissa yliopistosairaaloissa ja joissakin keskussairaaloissa.
  3. Saattohoitokoteja on Suomessa neljä: Helsingin Terhokoti, Turun Karinakoti, Pirkanmaan Hoitokoti ja Hämeenlinnan Hoitokoti Koivikko.
  4. Ensimmäinen saattohoitokoti, Pirkanmaan Hoitokoti Tampereella, aloitti toimintansa vuonna 1988. Se on myös Pohjoismaiden ensimmäinen saattohoitokoti. Sitä ylläpitää Syöpäpotilaiden Hoitokotisäätiö.
  5. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on saattohoitopaikkoja tai -osastoja monissa kunnissa. Kaupunginsairaaloissa on saattohoito-osastoja ainakin Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Joensuussa ja Oulussa.
  6. Noin sata lääkäriä on valmistunut vuonna 2007 käynnistyneestä kaksivuotisesta palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyskoulutuksesta. Hoitajilla ei ole varsinaisesti viralliseen tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa, mutta ammattikorkeakoulut järjestävät vuosittain alan jatkokoulutusohjelmia.  
  7. Kotiin voi saada kuolevan potilaan hoitoa varten laitteita ja apuvälineitä potilaan tarpeen mukaan, esimerkiksi sairaalasängyn, happilaitteet ja välineet suonen sisäistä nesteytystä tai epiduraalista kivunhoitoa varten.
  8. Kotisaattohoito on vielä harvinaista. Noin joka kymmenes kuoleva potilas hoidetaan kotona loppuun asti. Esimerkiksi helsinkiläisiä kuolee vuodessa noin 5 000, joista kotisairaalan saattohoidossa noin 400 ja Terhokodissa noin 50. Terhokodissa saattohoidetaan noin 250 ihmistä vuodessa.
  9. Käypä hoito -suositus kuolevan potilaan hoidosta on viimeksi päivitetty vuonna 2012. Siinä sanotaan esimerkiksi, että potilaan läheisten huomioiminen ja tukeminen on osa kokonaisvaltaista palliatiivista hoitoa.
  10. Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut suositukset Hyvä saattohoito Suomessa -julkaisuun. Tavoitteiden mukaan kunnissa tulee olla saattohoitovuodepaikkoja ja kotisaattohoitoon erikoistunut kotisairaala tai kotihoito.

Minne kuolemme?

Ikääntymisen tutkija Mari Aaltonen tutki väitöstutkimuksessaan kaksi vuotta sitten yli 70-vuotiaiden elämän loppuvaiheen hoitopaikkoja vuosina 1998-2008.

Suuri osa tutkituista asui kotona viimeisiin kuukausiin asti. Sitten ihmiset siirtyivät useimmiten terveyskeskukseen, joka oli yleisin kuolinpaikka kaikkien tutkimusvuosien ajan. Seuraavaksi yleisin kuolinpaikka oli koti, alue- tai keskussairaala tai vanhusten hoitokoti.

Kodin ja hoitopaikkojen välisten siirtymien määrä kasvoi viimeisten elinkuukausien aikana.