Helsinkiläinen Kari Vaalavuo tykkäsi työstään yli kaiken. Kun hän joutui eläkkeelle 40-vuotisen rupeaman jälkeen, se oli kuin pudotus tyhjän päälle.

"Minulle oli tarjottu eläkepakettia jo kaksi kertaa aikaisemmin, mutta en halunnut tarttua niihin. Marraskuussa 2012 tilanne töissä oli sellainen, että muita järkeviä vaihtoehtoja ei ollut.

Kyllä se oli minulle katastrofi. 40 vuoden aikana ei ollut yhtään päivää, että en olisi lähtenyt mielelläni töihin. Pelkäsin, että työelämän jälkeen ei ole mitään tekemistä.

Olin käynyt alle kaksikymppisenä Sanoma Oy:n koulun sivunvalmistajalinjan, ja sen jälkeen sain heti töitä. Työvuosieni aikana pääsin kokemaan painoalan kehityksen käsinasemoinnista digitaaliseen sivunvalmistukseen. Kun uutta tekniikkaa otettiin käyttöön, pääsin aina mukaan opettelemaan sitä, ja tunsin, että minuun luotettiin. Viime vaiheessa olin teknisenä taittajana aikakauslehdessä. Tykkään vieläkin lehtien tuoksusta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Pappi tulee!

Työt loppuivat talvea vasten. Marras- ja joulukuussa istuin yksin aamupalalla Hesaria lukien – vaimoni Kitty oli silloin vielä työelämässä. Ehdin lukea lehden liian monta kertaa. Tunsin katkeruutta. En päässyt mieluisien harrastusten pariinkaan, en melomaan enkä golfaamaan. Kävin hiihtämässä, ja tein yksin reissun Saariselälle. Mietin, mitä tekisin ja mihin ryhtyisin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vähitellen alkoi kehittyä ajatus, että jospa menisin työskentelemään vanhusten pariin. Tiesin, että työntekijöistä on suuri pula hoitopaikoissa. Ajattelin myös, että saisin auttamisesta hyvää mieltä. Hain vapaaehtoistyöhön Kinaporin palvelukeskukseen, ja kolmen haastattelun jälkeen pääsin töihin muistisairaiden kuntoutus- ja arviointiyksikköön.

Vein keskuksen asiakkaita ulos kävelylle, ja luin heille kirjoja ja lehtiä. Moni asiakas on kuntoutuksen alussa vähän masentunut, ja voi olla, ettei heihin saa heti yhteyttä. Mutta usein käy niin, että kun tutustutaan, keskustelu lähtee käyntiin ja hymykin alkaa tulla.

Saan kuulla hienoja tarinoita, ja humoristia hetkiäkin on. ”Sieltä se pappi tulee”, eräs herra sanoi kerran, kun tulin paikalle mustassa paidassa.

Työ osoittautui vielä antoisammaksi kuin olin kuvitellut. Kontaktin saaminen ihmisiin on palkitsevaa.

"Työ vanhusten parissa pani ajattelemaan omaa terveyttä."

Kun vanha työkaverini Markku soitti ja pyysi kuntosalille, olin heti valmis. Nyt käymme joka tiistai ja torstai treenaamassa. Lopuksi pelaamme pingistä, lihakset vetreytyvät samalla.

Ilmaiseksi konserttiin

Kun vaimoni Kitty jäi eläkkeelle vuotta myöhemmin kuin minä, se oli sopeutumisen paikka. Yhtäkkiä olimmekin molemmat kotona, aamukahvin äärellä kiistelemässä lehdestä. Vähitellen totuimme. Kitty on innokas vesijuoksija, ja hän innosti minut mukaansa uimahalliin. Rupesin sitten käymään kaksi kertaa viikossa uimassa, kuntosalin lisäksi.

Meillä on kahdeksanvuotias tyttärentytär Maija, jota tapaamme kerran viikossa. Maija on kova touhuamaan, ja hänen kanssaan askartelemme ja pelaamme Kimbleä tai Carcassonnea. Olemme opetelleet yhdessä virkkaamista.

Aloin myös hoksata sellaisia tilaisuuksia, joihin ei työvuosina päässyt. Näin jostain vinkin, että sinfoniaorkesterit soittavat kenraaliharjoituksiaan päivisin ja lippu niihin maksaa muutaman euron. Ne ovat aivan loistavia! Lisäksi hankin 59 euroa maksavan museokortin. Eläkeläinen voi käydä juuri silloin, kun huvittaa, ja ajan kanssa.

Olen edelleen ylpeä työurastani, mutta nyt olen alkanut nauttia siitä, että minulla on aikaa itselleni. Herään joka aamu hyvällä mielellä."

Sisältö jatkuu mainoksen alla