Kun ikänsä paperitehtaalla työskennellyt 55-vuotias mies jää työttömäksi, ennuste ei ole hyvä. Raimo Montonen käänsi tilanteen voitokseen.

Raimo Montonen, 60,perusti viisi vuotta sitten valokuvausliikkeen, joka elää ja voi hyvin.

Mies istuu liikkeensä takahuoneessa aamuhämärässä. Tuore kahvi tuoksuu ja tietokoneen hiiri napsuu, kun Raimo käsittelee kuvia ruudulla. Kello on puoli yhdeksän, ja Raimo on tarmoa täynnä pyöräiltyään kuusi kilometriä töihin. Vain kovalla pakkasella hän turvautuu vaimon autokyytiin.

– Voisin uppoutua kuvankäsittelyyn tuntikausiksi. Jokainen kuva on ainutlaatuinen, ja siksi kuvankäsittely on kuin taidetta. Vanhoja kuvia ei saa korjailla liikaa, koska vanha henki täytyy säilyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ovi kilahtaa ja sisään astuu Outi Kitunen tyttärensä Annan kanssa. He noutavat Raimon vanhasta kuvasta tekemän canvas-taulun.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ihana, he huokaisevat katsoessaan kuvaa, jossa Outi poseeraa viisivuotiaana pyörän päällä siskonsa kanssa.

Kuvat, niiden tarinat ja mukavien ihmisten tapaaminen on palkitsevinta Raimon työssä. Vanhassa työssään hän seurusteli vain koneen kanssa.

– Asiakkaat kertovat minulle elämästään. Eilen käsittelin muistokuvaa hautajaisiin vanhasta ryhmäpotretista. Rajasin muut ihmiset pois, korjailin ja suurensin kasvoja. Kuva on vahva muistijälki. Eräs asiakas teetti muistamattomalle vanhukselle canvas-taulun, ja nähdessään vanhan lapsuuskuvan tämä oli muistanut monia asioita.

Kaikilla on albumeissa 70-luvun kellastuneita kuvia. Raimon puljussa ne skannataan koneelle ja värit laitetaan takaisin. Usein hän myös suurentaa 50-luvun pikkuriikkisiä kuvia.

Täystyrmäys

Palataan viiden vuoden takaisiin tunnelmiin. Syksyllä 2007 Raimo Montonen työskenteli Summan tehtaalla paperikoneen pituusleikkurilla, ja tulevaisuus näytti hyvältä. Hän oli ollut talossa 32 vuotta. Torstaina 25.10. Raimo tuli aamuvuoroon kuudeksi. Yllättäen kaikki töissä olevat kutsuttiin yhdeksäksi tiedotustilaisuuteen. Heille kerrottiin, että Stora Enso lopettaa Summan tehtaan ja kaikki 400 työntekijää menettävät työnsä.

Asia tuli täytenä yllätyksenä kaikille. Raimolta oli jalat mennä alta järkytyksestä. Joku taisi itkeäkin ruokalassa.

– Johtaja jatkoi terhakkaana esitelmää yhtiön tuloksesta. Kuinka tuo kehtaa, eikö hänellä ole mitään tunteita, pohdin.

Tilaisuuden päätyttyä porukka palasi hiljaisina töihin. Vuoronsa jälkeen Raimo polki kotiin. Loppupäivä meni puhelimessa, sillä uutinen oli levinnyt työvuoron aikana kaikkialle.

"Sinä iltana nautimme vaimon kanssa punaviiniä normaalia arki-iltaa enemmän. Juttelimme elämästä tavallista syvällisemmin."

Olotilani oli epätodellinen ja yleisankea, mutta vaimoni Pirjo rohkaisi, että kyllä me selviämme.

Aikansa Raimo märehti huonoissa fiiliksissä. Oli häpeää, huolta, jonkinlaista ihmisten kartteluakin. Henkistä painetta helpotti se, että kaikki irtisanottiin. Ei tarvinnut pohtia omaa huonoutta.

Jo parin viikon kuluttua Raimo alkoi varovaisesti suunnitella uutta tulevaisuutta yrittäjänä. Tehtaalla oli puolen vuoden irtisanomisaika, ja sen aikana työ oli raskasta pakkopullaa. Kun paperikone pysähtyi lopullisesti, töihin meno oli lähinnä vapaaehtoista.

Salainen haave peliin

Raimo on jo 1990-luvun alusta muokkaillut kuvia tietokoneella huvikseen. Kun vaimo valitteli, että 90-luvulta on vain kotivideoita, Raimo valokuvasi videoista muutamia kuvia ja järjesti ne albumiin. Ystävät saivat viinipulloihin yksilölliset etiketit ja kaikki onnittelukortit olivat persoonallista Raimo-tuotantoa.

– Pohdin tosissani, saisinko harrastuksestani ammatin. Olin kuitenkin tehnyt kuvakäsittelyä pitkään ja haistoin siinä jonkinlaista markkinaa. Canvas-taulujakaan ei kukaan tehnyt tuolloin. Hullunrohkeuttakin piti olla, ja olin vähän haaveillut yrittäjyydestä. Niinpä perustin SinunKuvan huhtikuussa 2008, eikä paperisota ollut ylitsepääsemätöntä. Suurin apu oli tyttärestäni Jennistä, joka on tradenomi. Hän teki kannattavuuslaskelmat.

Työvoimatoimisto tarjosi yrittäjäkurssin ja neuvoja. Raimo sai puolen vuoden ajan starttirahaa 400–500 euroa kuussa. Se meni elämiseen.

– Merkittävin apu tuli entiseltä työnantajaltani, sillä Stora Enso antoi kaikille yrittäjiksi alkaneille irtisanotuille 20 000 euroa alkupääomaa, meitä oli kymmenkunta. Ilman Enson starttirahaa en olisi varmaan edes aloittanut, Raimo kertoo.

Puolet Stora Enson rahasta meni canvas-taulujen kankaalle sopivan design jet -tulostimen ostoon, loput muihin hankintoihin.

Yritys toimi vuoden kotona. Sitten Raimo vuokrasi liiketilan Haminan keskustasta Isoympyräkadulta.

– Oli uskallettava ulos kodin seinien sisältä. Nyt minulla on pieni ja kodikas 30 neliön tila, jonne mahtuu kaikki tarpeellinen. Liiketilassa oli aikoinaan nappikauppa, jossa kävin vaimon kanssa. Enpä silloin arvannut, että joskus isännöin täällä!

Tärkein: tyytyväinen asiakas

Raimon puoti on valokuva-alan sekatavarakauppa. Mitä ei ole, se hankitaan. Eikä mikään kaupanteko ole liian pieni. Esimerkiksi valokopion ottajia käy joka päivä, ja Raimo palvelee heitä mielellään 70 sentillä. Myös kuvakioski eli kuvien itsepalvelutulostus on aika kannattamatonta.

– Tärkeintä on saada asiakas sisään ja tyytyväiseksi.

Passikuvan ottamisesta Raimo tykkää. Hän napsaisee kolmesta kuuteen kuvaa, joista asiakas saa valita.

– Usein asiakkaat jurnuttavat, että ”eihän tästä naamasta kummempaa saa”. Minä tokaisen siihen, että ”täällä kuvataan vain komeita miehiä ja kauniita naisia”.

Hää- ja merkkipäiväkuvia varten Raimolla on yhteistyökumppanina valokuvaaja Anna-Liisa Suntio. Liikkeessä on piskuinen studiokin.

– Viime aikoina on käynyt potretissa paljon iäkkäitä ihmisiä, jotka kertovat, ettei heistä ole yhtään kunnon kuvaa. Joku sanoo ottavansa hautajaisten muistokuvan itsestään valmiiksi. Ei se minusta ole huono ajatus, Raimo pohtii.
Kuvanteon ihmeitä

Ovi käy, ja sisään kipuaa pikkuinen Nelli Remes perhepäivähoitaja Arja Niemen kanssa. Arja on tehnyt Nellin kaksivuotisjuhlia varten Nellin kokoisen pahvihahmon, jolle pitäisi vielä saada sankarin kasvot oikeassa mittakaavassa.
Raimo mittailee pikkuneidin kasvot 16 sentin korkuisiksi.

– Skannaan kuvan, rajaan saparot pois ja suurennan oikean kokoiseksi. Värituloste liimataan sitten kasvojen paikalle.

Toinenkin asia Arjalla on. Hänellä on pieni ja rikkinäinen kuva itsestään kesältä 1954, ainoa hänestä vauvana otettu.

– Saisikohan tästä suurennettua?

Raimo tutkii kuvaa ja lupaa, että onnistuu, mutta vauvan silmät ovat ehkä kiinni kuvassa.

Canvas on hitti

Omista kuvista tehdyt canvas-taulut ovat puodin suosituin tuote. Kuva siirretään digitaaliseen muotoon, käsitellään ja tulostetaan paksulle canvas-kankaalle.

– Pingotan sen puukehikolle, mutta voi siitä tehdä tyynynkin tai vaikka tapetin. Canvas-taulu on kuin öljymaalaus, mutta se ei kiiltele. Eniten tauluiksi tehdään mökkimaisemia, lapsuuskuvia ja hääkuvia.

Raimon varsinainen taulutehdas on kotona, jossa on kaksi isoa tulostinta.

– Vien kuvat muistitikulla kotiin. Ensin syön, otan vartin päiväunet, laitan takkaan tulen ja ryhdyn tulostamaan kuvia. Se on hidasta, sillä metrin leveä ja yli metrin pitkä tulostus ruksuttaa 40 minuuttia.

Raimolla on kotona paljon canvas-tauluja. Vuonna 1917 kuollut John Waterhouse on yksi Raimon lempitaiteilijoista. Hänen eteerisiä naishahmojaan on niin portinpielessä ulkona kuin kotona sisälläkin.

– Tietty canvas-materiaali kestää hyvin ulkonakin. Minulla on ollut tämä Waterhousen The Lady of Shallot -kuva portin pielessä jo neljä vuotta, Raimo sanoo.

Raimo on tehnyt Anna-Liisa Suntion ottamasta kukkakuvasta jopa canvas-tapetit eteiseen. Hän käyttää monen kuvan materiaalina mummonsa vanhoja postikortteja.

– Kun taiteilijan kuolemasta on kulunut 70 vuotta, kuvasta on lupa tehdä taidejäljennöksiä. Netissä useita taidegallerioita, joihin jää helposti koukkuun.
Illalla Raimo lopettaa työt iltauutisiin, katsoo ajankohtaisohjelmat ja sitten jo nukahtaakin.

Papan karkkikätköllä

Energinen tunnelma valtaa kaupan, kun Raimon lapsenlapset Otto, 3, ja Iiris, 5, Mattila ryntäävät sisään äitinsä Jenni Montonen kannoillaan. Muksut suunnistavat epäröimättä papan karkkipurkille.

– Miten se aina löytyykin, vaikka juuri vaihdoin paikkaa, pappa nauraa.

Jenni ja lapset tulevat usein moikkaamaan pappaa kauppareissullaan.

– Yritys on meille kaikille tärkeä. Kun iskä perusti tämän, autoin paperiasioissa. Otto ja Iiris ovat olleet mallina Raimon liikkeen mainoksissa. Äiti somistaa aina liikkeen näyteikkunat ja käy iskän kanssa sunnuntaisin siivoamassa täällä. Hän myös prässää siirtokuvat kankaalle. Olihan tehtaan lopetus kauhea kolaus iskälle, mutta nyt tuntuu hyvältä.

Iiris ja Otto ovat tavallisia vieraita mamman ja papan luona, sillä lasten isä on aina neljä viikkoa putkeen merillä töissä.

– Silloin askartelemme, rakennamme legoilla ja ajamme rattikelkalla. Iiris ja Otto ovat pian tulossa meille kahdeksi yöksi peräkkäin. He nukkuvat mamman vieressä ja minut ulkoistetaan sohvalle, Raimo nauraa.

Viikonloppulomia Helsingissä

Yrittäjyys on tuonut vain hyvää Raimon elämään, vaikka tulot ovat pienentyneet ja työmäärä moninkertaistunut.

– Elämäni on rikastunut, yksitoikkoista kolmivuorotyötä en kaipaa. Mutta seudulle tehtaan lopetus oli valtava menetys ja synnytti satakunta pitkäaikaistyötöntä. Vanhoja työkavereita tapaan, jos piipahtavat puodissa. Monet ovat tippuneet työmarkkinatuelle ja häipyneet kaupunkikuvasta.

Kesälomia Raimo en ole pitänyt neljään vuoteen, mutta viikonloppuihin satsataan.

– Käymme Pirjon kanssa parin kuukauden välein Helsingissä. Viimeksi ohjelmassa oli Ateneumin symbolismi-näyttely, konsertti Musiikkitalossa ja illallinen Königissä. Usein yövymme Seurahuoneella tai Katajanokan vankilahotellissa. Joskus vain kävelemme vanhassa kaupunginosassa tai ajelemme kolmosen ratikalla.

Raimon elämänasenteeseen vaikuttaa 1993 tapahtunut aivoverisuonen pullistuman repeämä.

– Elämäni oli hiuskarvan varassa. Tuollaisesta kokemuksesta ihminen muuttuu ihan tahtomattaan. En marise pikkuasioista. Jos terveyttä piisaa, minulla ei ole ajatustakaan jäädä eläkkeelle. Olen tyytyväinen, jos lapsillani on kaikki hyvin, ja yrityksessä on sen verran asiakkaita, että sillä elää. Pienet asiat tuovat iloa. Jokainen päivä on uusi elämä.

Oletko sinä kokenut työttömyyden? Miten selvisit siitä? Kerro kokemuksesi ja keskustele aiheesta alla olevassa kommentointikentässä.

Raimo Montonen
• Syntynyt Helsingissä 1954. Asuu rakentamassaan omakotitalossa Haminan Ruissalossa.
• Käynyt Valmetin ammattikoulun, työskennellyt paperitehtaalla 32 vuotta, nyt viidettä vuotta yrittäjänä,
• Vaimo Pirjo Montonen, kaksi lasta ja kaksi lastenlasta
• Harrastukset työmatkapyöräily ja kulttuuririennot vaimon kanssa.
• Motto: Ihmisellä on vain yksi elämä.

Raimon keinot
1 Päätin etten anna periksi. En todellakaan aikonut jäädä kotiin makaamaan.
2 Halusin tehdä vielä elämässä jotain uutta. Oma harrastus oli hyvä pohja kokeilla yrittäjyyttä.
3 Stora-Enson antama starttiraha oli ratkaiseva sysäys, ilman sitä yrittäjyys olisi jäänyt haaveeksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla