Sup-lauta antaa Tarja Reposelle sekä henkistä että fyysistä tasapainoa.
Sup-lauta antaa Tarja Reposelle sekä henkistä että fyysistä tasapainoa.

Tilitoimistoyrittäjä Tarja Reponen, 56, on kokeillut kaikenlaisia lajeja. Sup-lautailusta Tarja löysi hyvää vastapainoa istumatyölle.

"Liikunta on ollut minulle henkireikä nuoresta pitäen. Olen ehtinyt harrastaa lentopalloa, pesäpalloa, juoksua eri muodoissaan, melontaa, purjelautailua, uintia ja pyöräilyä. Nyt toinen polveni on sen verran huonossa kunnossa, että olen joutunut luopumaan juoksusta.

Kokeilen mielelläni uusia lajeja, mutta hurjimmat lajit jätän suosiolla muille.

Liikunta on paras keino karistaa työstressit. Sup-lautailussa ihastuin heti siihen, että se on täydellinen vastapaino istumatyölleni.

Mökkirantasuppailija oppii nopeasti

Olen melonut aiemmin kanootilla, mutta sup-lauta eroaa siitä aika lailla. Seisaaltaan melominen vaatii enemmän tasapainoa kuin istualtaan melominen. Tosin jos hankkii leveän sup-laudan, se on hyvin vakaa ja siltä on vaikea pudota.

Lautailua aloittaessa tasapainon etsimiseen menee jonkin aikaa, ja jännitys tuntuu etenkin jaloissa. Kun jännitys karisee, lautailu alkaa sujua. Mökkirantasuppailija oppii tarvittavan tekniikan nopeasti.

Kokeilin lautaa ensimmäistä kertaa, kun asiakkaani tarjosi sellaista lainaan. Nyt perheessämme on jo kolme lautaa.

"Alussa tasapainon etsimiseen menee aikaa."

Jos laudalla haluaa tehdä nopeita käännöksiä tai muita temppuja, ne vaativat luonnollisesti harjoittelua. Minulle riittää rauhallinen suppailu tyynellä järvellä, mutta tyttäreni on innokas suppailemaan myös vaativammissa olosuhteissa.

Meillä on mökki Parikkalan Pyhäjärvellä. Suppailen lähinnä siellä. Kausi kestää toukokuusta syyskuulle, mutta tänä kesänä aloittaminen venyi kesäkuulle, sillä toukokuun mökkireissulla satoi vielä rakeita.

Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.
Suppailu on auttanut istumatyötä tekevää Tarjaa.

Jumiutunet hartiat kiittävät

Kauniina kesäpäivänä laudan päällä voi viihtyä oikeastaan niin pitkään kuin kestää aurinkoa. Suppailen mielelläni myös pilvisinä päivinä, kunhan ei tuule liikaa. Suppailumatkani ovat maksimissaan muutamia kilometrejä.

Sup-lautaa melotaan vuorotellen kummaltakin puolelta, mikä tekee hyvää jumiutuneille hartioille ja selkälihaksille. Seisaaltaan meloessa pitää säilyttää hyvä ryhti. Olen kokeillut myös ohjattua sup-lautavoimistelua, joka muistuttaa pilatesta ja kehittää notkeutta ja tasapainoa.

Ilmatäytteinen sup-lauta on helppo kuljetettava, sillä se kulkee selkärepussa. Kannattaa kokeilla erilaisia vuokralautoja ennen kuin lähtee ostoksille. Oma leveä lautani maksoi parisen tonnia.

Uskallan suositella suppailua ikäisilleni ja vanhemmillekin. Eläkkeellä olevat mökkinaapurimme ovat testanneet innolla lautojamme, ja nykyään Pyhäjärvellä on jo muutama muukin lautailija."

Lue myös: Kiinnostaako sup-lauta? Näillä vinkeillä pääset alkuun

Tarjan vinkit suppailuun

  1. Erityisvaatetusta ei tarvita, jos suppailee Lämpimissä vesissä. tavalliset, sään mukaiset urheiluvaattet riittävät.
  2. SUP-lautoja valmistetaan moneen käyttötarkoitukseen. Niin sanotut all round -laudat soveltuvat kaikenikäisille.
  3. Alussa tasapaino ja melonta vaativat keskittymistä, joten ensituntumaa melontaan voi ottaa myös polviltaan.
Kasa kiviä? Ei, vaan pronssikautinen hautarykelmä Helsingin Herttoniemessä. – Sen kunnossapito on nyt meidän arkeologian harrastajien vastuulla, Marja-Leena Laulaja kertoo.
Kasa kiviä? Ei, vaan pronssikautinen hautarykelmä Helsingin Herttoniemessä. – Sen kunnossapito on nyt meidän arkeologian harrastajien vastuulla, Marja-Leena Laulaja kertoo.

Marja-Leena Laulaja, 71, viettää kesänsä hiekkakuopalla. Kivikautiset asuinpaikat ovat veden äärellä, joten usein päivä päättyy uintireissuun.

"Olen aina rakastanut palapelejä. 80-luvun lopussa katselin siskoni kanssa Roomassa Forum Romanumilla, kun arkeologit yhdistelivät toisiinsa pylväiden ja reliefien palasia. Sormeni alkoivat syyhytä. Tokaisin siskolleni, että minusta tulee isona arkeologi. Kymmenen vuoden päästä istuin hiekkakuopassa Espoossa kaivamassa esiin kivikautista asuinpaikkaa.

Aluksi otin arkeologian vakavasti. Opiskelin sitä avoimessa yliopistossa ja pyrin yliopistoon. Sitten oivalsin, että minun on parempi tehdä työtä insinöörinä ja kehittyä siinä sivussa loistavaksi arkeologian harrastajaksi. Nyt kaivauksilla käynti on kuin hyvän romaanin lukemista. Aina kesän jälkeen minua jää vaivaamaan kesken jäänyt tarina.

Kaivaukset vaativat hyvää selkää ja polvia, koska haromme hiekkaa kaivauslastalla ja leikkaamme juuria saksilla monta tuntia kerrallaan. Sitten on vielä jaksettava kantaa ämpäriin lapioitu hiekka seulottavaksi. Tärkeintä tietysti on, että kaivaja pääsee kaivukuopasta ylös.

"Minusta on ihanaa työskennellä omalla kaivupaikalla hitaasti ja meditatiivisesti."

Me harrastajat olemme arkeologien ilmaista työvoimaa, mutta kukaan ei pakota meitä työhön. Taukoja voi pitää niin paljon kuin haluaa. Ensimmäisinä päivinä lähden parin tunnin välein kävelylle. Kolmas päivä on vaikein, sen jälkeen työ alkaa tuntua helpolta. Olen kaivauksilla aina viikon kerrallaan, sillä diabetesta sairastava kissani tarvitsee viikon välein piikkinsä, jota se ei anna kenenkään muun pistää.

Olen 20 vuoden ajan kaivanut vain kivikautisilla kaivupaikoilla. Kivikaudella ihmiset asuivat yleensä eteläpuolen korkeilla hiekkaisilla rinteillä lähellä vettä. Kaivupaikkaa peittää korkeintaan turvekerros, ja sen jälkeen käsiteltävänä on siistiä, hienoa hiekkaa. Päivän päätteeksi pääsee usein uimaan mereen tai virtaavaan jokeen. Keskiajan esiin kaivaminen on raskaampaa puuhaa. Löytöjä on enemmän, mutta maaperä on täynnä kovia sattumia.

Minusta on ihanaa työskennellä omalla kaivupaikalla hitaasti ja meditatiivisesti. Löydöt tekevät kaivamisesta paljon raskaampaa, mutta myös jännittävämpää.

Kerran löysimme Virossa nuorakeraamisen hautapaikan, jossa oli ehjänä säilynyt ruukku. Kaivoimme paikalla iltaan asti, sillä halusimme saada ruukun kokonaan esille. Ruukun vierestä löysimme murusia, jotka myöhempi analyysi paljasti kymmenvuotiaan lapsen hammaskiilteeksi.

Pohjoismaisilla kaivauksilla ei kuitenkaan kannata leikkiä Indiana Jonesia. Meidän happamassa maaperässämme ei ole säilynyt mitään uskomattomia aarteita.

Marja-Leenan vinkit:

  1. Kaivaminen on sosiaalista, koska kuopalla istutaan kylki kyljessä. Erakko-luonteelle työ voi olla vaikeaa.
  2. Tietoa yleisökaivauksista löydät museoviraston ja harrastajayhdistysten sivuilta.
  3. Ota selvää kaivuoloista: onko paarmoja, hyttysiä, sadetta, auringonpaiste? Varaudu sään mukaan.

Pidit sitten kaunokirjallisuudesta, tietokirjoista, fantasiasta tai runoista, tästä listasta löydät hyviä kirjavinkkejä. 

Kirjasuositukset on antanut kunkin kirjallisuuden lajin suurkuluttaja. Heistä voit lukea lisää uudesta ET-lehden numerosta 10/2018.

Runokirjat

1. Tuula Korolainen: Pää tallella
Huumorin värittämiä runoja ikääntymisestä - erotiikkaa unohtamatta! Nuorille lohdutukseksi (tämä on aika kivaa) ja meille muille iloksi vanhenemisessa.

2. Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Klassikko, elämän varrella eri tilanteissa uudelleen merkityksensä lunastava teos. 

3. Aulikki Oksanen: Helise taivas
Lausujan mieleinen rytmi ja tunnelma, voimakas ja herkkä yhtä aikaa.

Runokirjavinkit antoi Sari Kokkonen.

Kaunokirjallisuus

1. Heidi Köngäs: Sandra
Kirja kertoo hienosti, miten sodan vaikutus ulottui kotirintamalle ja erityisesti naisen elämään.

2. Ulla-Lena Lundberg: Jää          
Kunnon ”vanhan ajan” romaani, jossa kaikki osaset ovat paikallaan. Kirja sai minut jopa itkemään!

3. Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Sodanjälkeisen Italian tarinat vetävät puoleensa niin, ettei malttaisi millään lopettaa lukemista.

Kaunokirjallisuusvinkit antoi Paula Vesterinen.

Tietokirjallisuus

1. Domenico Losurdo: Liberalismin musta kirja 
Vaihtoehtoiset näkökulmat omaan historiaan ovat aina jännittäviä ja ajatuksia herättäviä.

2. Matti  Kääriäinen: Kehitysavun kirous
Provokatiivisesta otsikosta huolimatta kirja tarjoaa vähemmälle jääneen näkökulman kehitysavun ongelmista ja kyseenalaistaa oikeastaan koko tapaa, jolla käsitämme maailman ongelmia.

3. Jonathan Haidt: Onnellisuushypoteesi
Tietokirja ja itseapuopas, joka pyrkii löytämään uskonnoista ja filosofiasta arvokkaita ideoita, joilla parantaa ihmisten ja yhteiskunnan elämää.

Tietokirjallisuusvinkit antoi Sami Eerola.

Antiikin kirjallisuus

1. Kari Kuula, Martti Nissinen ja Wille Riekkinen: Johdatus Raamattuun
Lyhyt esittely historiallisen tutkimuksen näkökulmasta kaikista Raamatun kirjoista apokryfikirjat mukaan lukien. Mukana myös katsaus Raamatun erilaisiin tulkintatapoihin.

2. Raija Sollamo ja Mika Pajunen: Kuolleenmeren kadonnut kansa
Suomenkieliset käännökset kuuluisista Qumranin teksteistä, jotka kuvaavat juutalaisesta yhteisöstä eriytyneen ryhmän arkielämää: rituaaleja, sääntöjä, käytöstapoja, ruokakulttuuria ja runoutta.

3. Nina Nikki ja Niko Huttunen (toim.): Sota, rauha ja Raamattu
Artikkelikokoelma sisältää uusia näkökulmia sodan ja rauhan teemoihin Raamatussa ja muissa Raamatun ajan teksteissä. Se haastaa eettisiin pohdintoihin sodasta ja rauhasta niin yhteiskunnan, instituutioiden kuin yksilönkin näkökulmasta.

Antiikin kirjallisuusvinkit antoi Martti Nissinen.

Fantasia

1. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

2. Jenny Kangasvuo: Sudenmorsian
Nämä molemmat kirjat ovat laadukkaita, kotimaisia teoksia, jotka sopivat hyviksi aloitusteoksiksi niille, jotka ehkä vähän arkailevat scifiä ja fantasiaa.

3. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi.
Ainoa Finlandia-palkittu kirja, jonka olen lukenut.

Fantasiakirjavinkit antoi Sini Neuvonen.

Sotakirjat

1. Urho Kähönen: Voittamattomat pataljoonat: Taipaleen talvisota
Urho Kähönen oli maanviljelijä, ministeri ja asutushallituksen pääjohtaja. Hän kirjoitti kaksi sota-aiheista kirjaa, joista tämä kirja on ihan perusteoksia.

2. Kalle Sistola: Taipaleen tarinoita: päiväkirja ja muistikuvia JR 21:stä talvisodan ajoilta

Kalle Sistola toimi talvisodassa joukkueenjohtajana JR21:ssä ja taisteli Taipaleen rintamalla. Kokemukset näkyvät hänen kirjoittamassaan kirjassa.

3. Kimmo Sorko: Taipaleen päiviä. Talvisota Itä-Kannaksella 1939–1940

Sorko on sotahistorioitsija, jonka tietomäärä on ihan käsittämätön. Hän saa kaivettua esiin uutta tietoa tutuistakin tapahtumista. Tämä kirja on siitä hyvä esimerkki.

Sotakirjavinkit antoi Pentti Rauta.

Dekkarit

1. Stefan Ahnhemin teokset
Stefan Ahnhemilta on suomennettu kolme teosta: Miinus kahdeksantoista astetta, Yhdeksäs hauta ja Pimeään jäänyt. Ne ovat kaikki hyviä.

2. Stefan Tegenfalkin trilogia ja jatko-osa
Tegenfalk on kirjoittanut Walter Gröhnistä ja Jonna de Bruggesta kertovan trilogian Vihan aika, Koston vanki ja Pahan kasvot sekä itsenäisen jatko-osan Pianonvirittäjä. Niitä kaikkia voi suositella.

3. Lars Keplerin kirjat 
Lars Kepler on ruotsalaisen avioparin Alexander Ahndorilin ja Alexandra Coelho Ahndorilin käyttämä kirjalijanimi. Kepler-kirjoja on seitsemän ja ne ovat kaikki ehdottomasti lukemisen arvoisia. Hauska yksityiskohta on se, että kirjoissa rikoksia ratkoo suomalaissyntyinen Joona Linna.

Dekkarivinkit antoi Riitta Seitalahti.

Elämänkerrat

1. Panu Rajala: Intoilija – Fotografin muistikuvat. 
Sujuvasti kirjoitettu henkilökuva vähän tunnetusta I.K. Inhasta.

2. Antti Blåfield: Loistavat Erkot. Patruunat ja heidän päätoimittajansa. 
Mielenkiintoinen tarina mahtisuvusta.

3. Seppo Heikinheimo: Mätämunan muistelmat. 
Postuumisti julkaistu teos. Herättää kysymyksiä, oliko musiikkikriitikko ja tietokirjailija Seppo Heikinheimo nero vai…

Elämäkertavinkit antoi Seppo Pajari.