Taiteilija, kemikaliokauppias Pirjo Hamm-Hakamäki valitsee asiakkaalleen sopivan parfyymin ajan kanssa ja ihoa nuuskuttelemalla. Pirjo kertoo, mitä tuoksun valinnassa on hyvä muistaa.

1. Maailmassa ei ole kahta saman tuoksuista ihoa

Se, miltä tuoksumme, on riippuvainen ihon happamuudesta ja rasvan rakenteesta, jotka ovat oman dna:n määräämiä.

2. Tuoksu muuttuu iän myötä

Ikä muuttaa ihon rakennetta, mistä seuraa, että sama tuoksu kuin kaksikymppisenä ei tuoksukaan enää samalta kuusikymppisenä. Myös lääkkeet, nautintoaineet ja ravinto muuttavat ihon ominaistuoksua.

3. Tuoksumuisto säilyy kauan

Tuoksuaistimus syntyy aivoissamme hajuaistin alueella, joka on hyvin lähellä muita aisteja. Se on myös lähellä muistikeskusta, joten tuoksumuistomme ovat vahvoja ja pitkään säilyviä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

4. Valitse tuoksu ajan kanssa

Parfyymi rakennetaan kolmesta kerroksesta. Ensin on kevyt alkutuoksu, joka haihtuu melko nopeasti, sitten sydäntuoksu ja lopulta pohjatuoksu, johon sidotaan ylemmät kerrokset. Tuoksukerrokset rakennetaan erilaisista kokonaisuuksista, eli kimpuista, joissa voi olla kukkia ja hedelmiä, mutta pohjalla on mausteita, meripihkaa tai eläinkunnan aineksia, kuten myskiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Pohjatuoksu on kaikkein tärkein. Se ratkaisee sopiiko parfyymi ihollemme vai ei. Pohjatuoksun esiin tuleminen saattaa kestää yli 20 minuuttia. Siksi tuoksun valitsemiseen tarvitaan aikaa.

5. Tuoksu kertoo tunteista

Tuoksu on ennen kaikkea tunneasia. Se ilmaisee tunnetilojamme samoin kuin värit. Tietyllä värillä ja tuoksulla onkin vastaavuutensa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla