Pitkälle ei kuulemma ole lyhyt milloinkaan ja minun tapauksessa matkalaukkuni ovat olleet aina pakattuina eteisessä.
Monella paikkakunnalla ja monessa maassakin matkanneena ja kahdessa asuneena koti on helposti seurannut mukanani. Jo nuorena olin utelijas ja avoin uusille asijoille. Hesarissa oli ilmoitus että Austraalia tarvitseisi työntekijöitä. Mikäpäs siinä, kirje postiin että sinne haluan ja nopeesti. Pois pohjolan kylmyydestä. Eikä aikaakaan kun austraalian ulkoministeriöstä tuli paksu kirjekuori mukana monet kysymykset. Luin ne ja huomasin - hupsista - eihän minulla ole tarpeeksi ikääkään joten siihen jäi kengurumaa haaveet.
Keväällä lehdessä oli merimiesammattikoulun ilmoitus eikä siihenkään ikä riittänyt. Väärensin huoltajan eli isäni nimen joka vakuutti minun sopivan kouluun vaikka olin vielä lapsen kengissä. Tuli syksy ja kappas vaan. Pääsin kouluun. Jippii!
Sitten tuli mutkia matkaan.
Miten selittäisin isälle jotta pääsisin Turkuun sillä siellä Aurajoen varrella ammattikoulu sijaitsi. Sain kuin sainkin matkarahat ja syksyllä kohti Turkua ja Suomen Joutsenta.
Siinä se komea laiva oli Aurajoessa mutta jo siinä vaiheessa tuli äitiä niin kovin ikävä etten edes käynyt ilmoittautumassa laivalla. Kotiin siis takaisin.
Ai että mitenkä tuo kaikki liittyy lottovoittoon. No yksinkertaisesti siten että silloin ammoisina aikoina oli se sanonta kun oli syntynyt suomessa jne...
Niin nyt kun hain vanhuuseläkettä, sitä työperäistä niin kuvittelin jo mielessäni palmurannat ja kuinka juomat tulisivat olemaan kylmiä ja merivesi ihanan vilpoisaa. Siispä toimeen ja anomus Eteralle. Muutaman kuukauden odotus ja postilaatikko kolahti.
Ahaa aattelin, taisi tulla arvopostia kun kuoressa komeili Eteran logo ja kuori vaikutti jotenkin arvokkaalta tahi mitenkä sen nyt ilmaiseisin. Herraskaiselta.
Nopsasti auki vaan ja kaskas - päätös oli tullut. Nyt minun vanhuuteni tulisi olemaan tosi turvattua. Laittaisin leivälle kahta puolen voitakin ja matkusteleisin ilman huolen häivääkään. Söisin ja joisin. Ah miten helppoa ja nautinnollista tästä eteenpäin kaikki olisikaan. Mielessäni suutelin ja halasin aivan kaikkia ihania Eterassa työtään tekeviä naisia ja aatoksissani jopa lähetin lämpöisen lentosuukon koko Eteran väelle.
Luin päätöksen. Sanasta sanaan. Jännitti. Sitten se pamahti - kylmä totuus: "tällä päätöksellä myönnetty vanhuuseläke perustuu yksityisen alan ansiotyöhösi. Määrä 2,29 e/kk".
Melkeen olin paniikissa että halloota halloota missä miun leipärahat oikeen on.
Summasummarum: Tulin iloiseksi kun luin uutisen Pohjois-Koreasta, sillä siellä kuulemma maksetaan yleisesti vain euron kuukausipalkkaa joten olenhan minä se Lottovoittaja - sittenkin./etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/1511919_670505586389252_7473670898230878384_n.jpg?itok=WQFdbg6z)
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/003.jpg?itok=bDDYt5ZA)
Juna lähti kohti Helsinkiä hitaasti mutta varmantuntuisesti. Hyppäsin kyytiin Kuopiosta ja ensikertaa kyydissä perille asti./etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/2017-14-3-12-44-27.jpeg?itok=aZ7fan0w)
Mielenkiintoinen kertomus. Taisi olla nuorena seikkailumieltä kun koditonna kuljeskelit pitkin Kallion katuja? Olen asunut Kalliossa kahteen otteeseen, ensin kymmenisen vuotta 80-luvulla ja muutin takaisin viisi vuotta sitten. Pidän tästä kaupunginosasta koska täällä asuu "ihan tavallisia ihmisiä" , ei mitään hienostelijoita, nuoria ja vanhoja sekaisin. Paljon on Kallio muuttunut sitten 80-luvun mutta mielestäni parempaan suuntaan. Halonen asuu nykyisin naapurikaupunginosassa, Sörnäisissä. Hakaniemen torilla (paras tori Helsingissä) tavataan!
Joo Kallio oli minunkin aikaan tosi hyvä paikka välittömine ihmisineen joihin tutustui tyyliin tostavaan ja sieltä ei ollut tarvetta mennä muualle. - Oli tosiaankin nuorena seikkailumieltä :)