Tehtyäni vuosia sanataide- ja kirjallisuusterapiatyötä erilaisten ikäihmisten kanssa, olen alkanut kaivata väylää ikääntymiseen ja vanhuuteen liittyvien teemojen puimiseen, ja niinpä syntyi maailmaan jälleen uusi blogi. Toivon, että tänne päätyvät sanani löytävät paikkansa maailman tekstitulvan pauhussa, ja että voin tätä kautta laittaa liikkeelle iloa, liikutusta tai ajatuksia koskien elämää ja sen kulkua.

 

Kun lähdin nimeämään tätä kirjoitusalustaa, tiesin sen tulevan viittaamaan Eino Leinoon, kaikkien melankolisten pohjoisten sydänten valtiaaseen. Näin ollen blogi löysi nimensä Leinon vuonna 1908 ilmestyneestä runosta Elegia. Kyseistä runoa voi lukea melko synkkänä kuvauksena elämästä, mutta uskoakseni Leinon sanomaa ymmärtääkseen täytyy hänen tuotantoaan tuntea ja tulkita.

 

Leino edustaa minulle kotimaista versiota yhdysvaltalaisesta transsendentalismista, jossa elämä koetaan tämän päivän tyypillisestä länsimaisesta käsityksestä poiketen syklisenä, ja jossa luonnon kiertokulun takana nähdään piilevän jotain hengellistä ja pyhää. Tähän elämän kultaiseen kiertoon viittaa myös tämän blogin nimi. Leinon tekstit heijastavat omaa, sadan vuoden takaista aikaansa, mutta jos jätetään isänmaallinen sota-ajan paatos taka-alalle, voi lauluihin samaistua tänäkin päivänä. Vaikka sodat eivät tämän päivän Suomea konkreettisesti koettele, jokaisella meistä on omat taistelumme käytävänä.

 

Kun mietin kaikkia kohtaamiani vanhuksia, koen puhdasta kiitollisuutta. Olen oppinut valtavasti erilaisia asioita eri ihmisiltä, mutta tärkeimmät, kaikenkattavat oppini ovat olleet iän tuoman perspektiivin suoma ymmärrys, ja sen myötä syntynyt kiitollisuus sitä kohtaan, mitä elämä on eteen tuonutkaan. Näin ollen jaan Leinon ilmentämän syvän kiitollisuuden elämää ja myös sitä seuraavaa vaihetta kohtaan - miten ikinä sen kukakin määrittelee. Kiitollisuus kaikesta mitä elämä antaa, niin taistoista kuin riemuista, olkoon siis Kultaisen pirran kantava voima.

 

Siinä tapauksessa ettet ole jo kuullut Vesa-Matti Loirin koskettavia Eino Leino -sovituksia, nyt on korkein aika. Se kuitenkin liikkuu on runo ja laulu, joka saa minut kerta toisensa jälkeen kyyneliin:

 

En enää pelkää. Yö on haihtunut,
ei mua enää hullun houreet vaivaa,
on murhe mulla työksi vaihtunut,
nään kukat, kummut sekä sinitaivaan
kuin ennen kuultavina, kirkkahina;
ja veren aallot hyrskyy valtavina,
ma tunnen voimaa vaikka vuoret siirtää,
taas aatos kantaa, pilvitöitä piirtää,
ja käsi sydämellä maailmalle
ma lausun, voitetulle voittajalle:
se kuitenkin liikkuu!

 

Se liikkuu sentään, sydän ylväs tuo,
min luulin murtuneen jo hautaan mustaan,
se päältään rautapantsarinsa luo,
se itkee, nauraa, hehkuu innostustaan.
Taas tohdin toivoa, taas tohdin luottaa,
taas eespäin nähdä, uutta aikaa uottaa,
nään tuhat silmissäni tulikerää,
maailmat syntyy, sydänhaaveet herää,
ja vaikka pettäis kaikkein muiden usko,
maa pimeneisi, haihtuis huomenrusko,
se kuitenkin liikkuu!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kultainen pirta punoutuu 

elämään ja ikääntymiseen liittyvien 

teemojen sekä ilmiöiden ympärille.

Kirjoittaja Jenni Hurmerinta on 

sanataide- ja kirjallisuusterapiaohjaaja,

kustannustoimittaja, esiintyvä runoilija 

sekä Suomen Seniorihoivan 

media- ja viestintävastaava.

Hae blogista