ROHKENEMMEKO....

Tänään blogini ihmettelyyn aktivoitui  pari  syksyistä juttua Helsingin -Sanomissa. Artikkeli ja myöhemmin siihen liittyvä mielipidekirjoitus.

Ensin oli artikkeli: Miksi lapsi ei mahdu elämään. (Julkaistu 13.10. 2019). Kirjoitus sisälsi kyselyn tulokset, jossa selvitettiin todellisia lapsen tekoon vaikuttavia syitä itse päähenkilöiltä, synnytysikäisiltä naisilta.

Artikkelia seurasi mielipide, joka kumpusi kyseisestä H-S jutusta. Sen ydinsanoma oli sanottu jo nimimerkissä: ”Olen häkeltynyt lapsen tuomasta ilosta.” (Julkaistu 21.10. 2019). Kirjoittaja oli siis häkeltynyt lapsen tuomasta ilosta. Ja jatkaa, perhearjesta kerrotaan nykyään vain huonoja puolia ja jätetään mainitsematta se, että ilo lapsesta on tuhatkertainen.  Kirjoittaja kertoi miettineensä lapsien hankintaa  hedelmällisyysiän viime metreille. 

Isona teemana huoli syntyvyyden laskusta

Tehdäkö vaiko eikö tehdä? Synnyttää vaiko ei synnyttää? Shakespearea mukaillen.  Asia on ilmanmuuta sekä yksilön että yhteiskuntatason 'pulma'. Päättäjillä syntyvyyden laskuun liittyy huoli yhteiskunnan väestörakenteesta ja taloudellisesta tulevaisuudesta. Huoltosuhde keikahtaa suuntaan, joka tulee ratkaista. Kaiken maailman talkoita huhuillaan ja kehotellaan. Vaan kuuleeko kukaan. Syntyykö vain tuohtumista, jopa raivoa, jossa valtiovalta astuu pienen ihmisen itsemääräämisoikeuden varpaille. Se ei ole sallittua. Mikä sitten on sallittua.

Syyttely ja osoittelu synnyttää vähiten mitään hyvää

Lapsiakaan ei siinä tunneilmastossa alulle laiteta. Arviot, vihjailut, osoittelut siitä, etteivät nuoret aikuiset mukavuuttaan halua moiseen. Vain turkoosin meren äärelle lentelevät ja pakoilevat. Ilmiön syyt ja seuraukset ovat niin monimutkaisia ja moniulotteisia, etteivät ne ratkea yhdenkään yksittäisen ihmisen pohdinnoista. Kaikki tieteenalat ja valtiovallan päätösten syyseuraussuhteet tulee taitaa ja ymmärtää. Tuskin sekään riittää. Globaalit ilmiöt, maailmantuska, ylikansoitus ja ilmastokatastrofi lisäävät vielä ymmärrykseen tarvittavaa viisauden määrää.

Pieni ihminen voi pohtia vain oman kokoisesta maailmasta

Kyllä sekin on jo paljon. On asioita, joita kannattaa ajatella ääneen. Siksi juuri mielipide H-S 13.10 oli ilolla herättävää lukea. Kokijan näkökulma, jossa syntyvyysteemassa puhuttiinkin onnesta.  

Meillä on niin valtavasti huolta, hankaluutta, hapettomuutta, hävikkiä, hirveyksiä lähellä ja kaukana, ettei siihen mahdu hyväilmaisuja. Ei ilon jakamista lapsesta ja lapsuudesta. Lisäarvo suhteessa käytettyyn aikaan ja taloudelliseen panostukseen kuulostavat kansantaloustieteen termeiltä. Olemmeko inhimillistäneet lisäarvon koskemaan lapsen hankkimista.

Miten siinä näin kävi?

Jo 90-luvulla nuorimmaistamme odottaessa, minulta kysyttiin; kuinka teillä on varaa tehdä neljä lasta? Hämmentynyt vastaus kuului, emme ole hinnoitelleet lapsiamme. Yksittäisen mielipiteen kuulin myös siitä, kuinka maapallo on jo täynnä lapsia. Lisää ei tule kenenkään synnyttää.

Mitä silloin oli, oli varmasti vahva luottamus ja usko tähän ainutkertaiseen elämään. Luottamus ja usko itseen, parisuhteeseen ja perheeseen. Kokonaisuuteen, jossa myös arjen haasteet olivat oikeaa  elämää. Meidän yhteistä elämää. Asuntolainojen korot hipoivat neljäätoista prosenttia. Työmarkkinat eivät olleet välttämättä vakaita silloinkaan. Ilmastoahdistus ei ollut aivan tätä luokkaa kuin juuri nyt. Toki ei lentomatkat perhearkeen kuuluneetkaan. Näköalattomuus oli aavistuksen pienempi.

Mitä oli, oli kuitenkin luottamus ja usko

Valtava määrä tietoisia valintoja lapsiperheen näkökulmasta, ei vain yksilön. Suuri arvo ja onni siinä, että me olimme me. Yksilöitä tukien, jossa lapsiperhe oli arvo itsessään.

Kaikissa vuosikymmenissä olemme saman kysymyksen äärellä. Vähemmän tai enemmän peloteltuina.

Kenenkään ei tule luonnollisesti tuntea ulkoapäin tulevaa painostusta tehdä tai olla tekemättä. He, jotka haluavat, saakoon kaiken tuen.

Pystymmekö vahvistamaan yhteiskunnassa ja yksilöissä enemmän luottamusta ja uskoa.

Voisimmeko nähdä enemmän hyvää lapsessa ja lapsuudessa.

Hyvästäkin on lupa puhua.

___________________________________________

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ihmettelijä. 

Espoosta ja heti alkuun. Blogin kuvan teksti Loistotyypistä johdattaa sukunimeeni. Ei käsitykseen  omasta eriyisestä loistokkuudesta :).   Vaan ainutkertaisiahan me kaikki.

Niin ikäkään ei ole irrottanut ihmettelystä. Siksi myös tämä blogi. Ihmettelyä itseä lähellä olevista teemoista. 

Olen ison perheen äiti, eilisten pienten, nyt jo neljän aikuisen nuoren äiti. Onni on olla myös  isoäiti. Kaksi työuraa tehnyt, terveydenhoito -ja sosiaalialaa. Lastenjärjestötyötä, lapsen oikeuksien ja osallisuuden toteuttamista, yrittäjyyttä, tutkimusta, kehittämistä.

Luottamustehtävissä teatterikasvatus, kuvataidekasvasvatus. Vapaa-ajassa tiivis perheyhteys, kirjallisuuden opinnot, kulttuuri, matkat, elämää rakkaissa paikoissa.

Mm. näitä teemoja elettyinä ja teemoja tännekin ihmettelyyn. Jalat maassa, luovuus ja kauneus kaikkialla. Arjen ihanuutta, kuvin ja sanoin.     

Yhteysterveisin emaili: opitaanyhdessa@gmail.com

Hae blogista