Mikä yhdistää Mannerheimia ja Akseli Gallen-Kallelaa? Molemmat keräsivät ryijyjä, ja varkautelainen Tuomas Sopanen, 70, kulkee heidän jalanjäljissään. Hänellä on 451 ryijyä!
– Ryijyn alkuperäinen tarkoitus oli lämmittää nukkuvaa ihmistä. Nykyisin se luo lämpöä ympäristöönsä kauneuden kautta, Tuomas Sopanen toteaa.
Keräilykärpänen puraisi Sopasta vuonna 1997 antiikkikaupassa, josta mukaan lähti kiinnostava kansanomainen puna-keltainen ryijy.
– Ryijy on kansantaidetta parhaimmillaan. Niissä on usein geometrista, suurpiirteistä kuviointia tai symbolisia onnea tuovia kuvioita.
Sopasen lapsuudenkodissa Varkaudessa oli seinällä ryijy kuten lähes kaikilla 1950-luvulla. Vuonna 1980 hän väitteli tohtoriksi. Isosisko osti hänelle sen kunniaksi ryijyn. Siitä pitäen on Akseli Gallen-Kallelan Liekki ollut seinällä.
– Vuonna 2005 minulla oli 25 ryijyä. Sen jälkeen aloin ajatella ryijyn huikeaa kehityskaarta koristelemattomasta vene- ja sänkypeitosta upeaksi taidetekstiiliksi. Siitä alkoi mielenkiintoinen metsästys!
– Kolmessa vuodessa ostin 200 ryijyä. Päämääränäni oli hankkia kokoelma, jonka avulla voisin esitellä suomalaisen ryijyn koko historian.
Tuomas Sopanen esittelee ryijykokoelmansa helmet:
1. Lapsuudenkodin ryijy
Vuonna 1891 tehty ryijy on tumma, osin kulunut ja paikattu.
2. Ensimmäinen
Tämä ruutukuosinen ryijy vuodelta 1850 oli Tuomas Sopasen ryijynkeräilyharrastuksen sytyke.
3. Metsässä palaa
Ryijy on Kirsti Ilvessalon suunnittelema.
4. Pirkka-ryijy
Tämä on yksi yleisimpiä ryijymalleja.
5. Porin tienoot
Rakastettu malli vuodelta 1825. Tarvikepaketti ommellen 120 x 155 cm kokoiseen ryijyyn maksaa 810 euroa Taito Pirkanmaassa.
6. Väinö Blomstedtin Hevoset
Suunnitteluvuosi 1906, kudottu 1900-luvun alkupuolella. Ryijy on todella iso, 360 x 190 cm.
7. Uhra Simberg: Oras
Ryijyssä on oikeastaan vain väripintoja, mutta värien sävytyksellä on luotu myös hyvin voimakkaasti kolmiulotteinen kuva. Siinä on kauneutta, täydellisyyttä, suurta iloa ja levollisuutta.
8. Katri Haahti: Karpalosuo
Tämän ryijyn Sopanen osti suoraan taiteilijalta vuonna 2008.
9. Eva Brummer: Zeebra
Malli on suunniteltu 1950. Sopanen teki tämän mallin myös itse päästäkseen ryijyn teon makuun.
10. Nina Nisonen: Kiertoradat 1
11. Nina Nisonen: Medaljonki
Myös nämä kaksi Nina Nisosen suunnittelmaa mallia Tuomas Sopanen on itse tehnyt ryijyksi.
12. Maisan Kaarna: Avoin ovi
13. Tenka Issakainen: Rosanvärinen ryijy
14. Akseli Gallen-Kallela: Liekki
Tämän ryijyn Sopanen sai sisareltaan tohtoriksi väittelemisen muistoksi.
15. Timo Sarpaneva: Kalliomerkki
Tämä on Sopasen arvokkain ryijy.
Tuomas Sopasen haastattelu ilmestyi ET-lehdessä 18/2015.